La 27.12.2014 Ilves - Sport

  • 8 701
  • 45
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Kinkunsulattelupeli Hakametsässä, jossa kohtaavat 6 viimeisen ottelun kuntopuntarissa sijalla 12 majaileva, alavireinen Ilves ja sijalla 7 majaileva, suhteellisen pirteä, mutta erittäin haavoittunut Sport.

Sportilla on runsaasti loukkaantumishuolia, eikä ykköspakin, eli Niko Peltolan siirto jokunen viikko takaperin Jokereihin auta ainakaan tilannetta. Maalivahti Toivonen loukkaantui HIFKiä vastaan juuri ennen joulutaukoa, mutta pelannee silti Hakametsän tulessa. Myös Sportin ranskalaiset ovat olleet todella kovassa tikissä viimeaikoina. Sportin suurin ongelma on sentteripula, mikäli Riska ja Kokkala ovat edelleen sivussa. Myös täksi kaudeksi Ilveksestä Vaasaan siirtynyt Kangasniemi on ollut pari viimeistä ottelua sivussa. Syytä ei ole kerrottu.

Ilvekseltä ilmeisesti ainakin Hintz sekä Mustonen sivussa nuorten MM-kilpailuiden vuoksi, joten myös Tamperelaiset antavat tällätavoin hieman tasoitusta Vaasalaisille.

Odotettavissa kiihkeä ottelu, jossa kummallekin sarjapisteet olisivat erittäin tärkeät. Ilvekselle pysyäkseen pleijariviivan oikealla puolella ja Sportille, ettei sarjan muu tyvipää karkaa liian ulottumattomiin.

Vaasasta tulossa hyvä osallistujamäärä, mutta suurempi invaasio Hakamettään luvassa vasta Tammikuun tasausotteluun.

Toivotaan tapahtumarikasta ottelua ja paljon vaarallisia tilanteita. Sportin vieraskerroin 4,30 on mielestäni hieman yläkanttiin, vaikka loukkaantumiset verottavatkin kilkailukykyä. Ilves lähtee toki ennakkosuosikkina, mutta viimeaikojen matalavireisyys sekä maajoukkuepoissaolot rokottavat puolestaan Ilveksen kilpailukykyä, joten omat roposeni menee tässä Sportin kakkoseen. Siis pitkävetomerkkinä. :)
 

Shiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kinkunsulattelupeli Hakametsässä...

Sportilla on runsaasti loukkaantumishuolia, eikä ykköspakin, eli Niko Peltolan siirto jokunen viikko takaperin Jokereihin auta ainakaan tilannetta. Maalivahti Toivonen loukkaantui HIFKiä vastaan juuri ennen joulutaukoa, mutta pelannee silti Hakametsän tulessa. Myös Sportin ranskalaiset ovat olleet todella kovassa tikissä viimeaikoina. Sportin suurin ongelma on sentteripula, mikäli Riska ja Kokkala ovat edelleen sivussa. Myös täksi kaudeksi Ilveksestä Vaasaan siirtynyt Kangasniemi on ollut pari viimeistä ottelua sivussa. Syytä ei ole kerrottu.

Ilvekseltä ilmeisesti ainakin Hintz sekä Mustonen sivussa nuorten MM-kilpailuiden vuoksi, joten myös Tamperelaiset antavat tällätavoin hieman tasoitusta Vaasalaisille.

Sportin vieraskerroin 4,30 on mielestäni hieman yläkanttiin, vaikka loukkaantumiset verottavatkin kilkailukykyä. Ilves lähtee toki ennakkosuosikkina, mutta viimeaikojen matalavireisyys sekä maajoukkuepoissaolot rokottavat puolestaan Ilveksen kilpailukykyä, joten omat roposeni menee tässä Sportin kakkoseen. Siis pitkävetomerkkinä. :)

Ok. Minä ajattelin myös ensin, että ompa kova kerroin Sportille, mutta kun tekstisi luin Sportin loukkaantumisista niin ehkä onkin ok kerroin. Ilveksen voitto on nyt pitkälti kiinni pelaako Sandell vai ei, jos katsoo nyt pienen suvantovaiheen valossa asiaa. Kevään edetessä ja tulevana syksynä Turo Asplund on pelaaja jolta allekirjoittanut odottaa lähes Keräsen tehoja.

Sport tosiaan tarvitsee pisteitä noustakseen sarjassa ja Ilves onnistumisia kun menemme kohti kevään pudotuspelejä. Saapi nähdä kuinka käy, Sport lienee "Hakametsä kammonsa" selättänyt taannoisella Tapparan kylvettämisellä :)
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilvekseltä ilmeisesti ainakin Hintz sekä Mustonen sivussa nuorten MM-kilpailuiden vuoksi, joten myös Tamperelaiset antavat tällätavoin hieman tasoitusta Vaasalaisille.

Myös puolustaja Mäkelä on Kanadassa. Pakeista Levo sen sijaan tippui viime metreillä joukkueesta ja lienee takaisin Suomessa ja käytettävissä huomenna. Tavallaan todella harmittavaa, että "Sportin tappajat" Mustonen ja Hintz ovat poissa, mutta toisaalta totta kai hienoa, että ovat päässeet edustamaan maajoukkueeseen.

Tässä vielä noiden WJC-pelaajien tilastot Sportia vastaan:
Mustonen: 2, 2+3=5, 0 min, +6 -0 = +6
Hintz: 2, 2+2=4, 0 min, +4 -0 = +4
Mäkelä: 2, 0+0=0, 0 min, +2 -0 = +2

Mustonen ja Hintz ovat siis kahteen mieheen tehneet näissä keskinäisissä enemmän maaleja kuin Sport, eli sikäli tosiaan annetaan "hieman" tasoitusta.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Ilveksen kokoonpanosta puuttuu myös Mäkelä ja Aamulehden mukaan myös hän olisi poissa loppiaiseen saakka. Onkohan Mäkelä siis maajoukkueen mukana, vai perustaako Aamulehti tietonsa pelkän vanhan tiedon varaan? Ei joka tapauksessa pelaa tänään Ilveksen Twitterissä ilmoittaman kokoonpanon perusteella.

Hintz ja Mustonen ovat olleet tosiaan Sportille lähes ylitsepääsemättömiä, joten kiva apu meille heidän poissaolonsa.
Hakametsän kirous saatiin tosiaan ruosteisen Tapparan kustannuksella pois jaloista. Nähtäväksi jää, saadaanko vielä Ilves-kirous kaadettua tänään. Pisteet olisivat meille kyllä jatkoa ajatellen todella tärkeät. Parhaassa tapauksessa ero Pelicansiin olisi tämän illan jälkeen enää neljä pistettä ja yksi ottelu vähemmän pelattuna. Pahimmassa tapauksessa ero repeää taas 10 pisteeseen, joka voi olla henkisesti jo aika kova pala joukkueelle. Erittäin tärkeä ottelu meille siis!

Ei ilmeisesti nähdä tänään Kummelihahmojen tekemää Mestis-Apina inserttiä!?!
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ilveksen kokoonpanosta puuttuu myös Mäkelä ja Aamulehden mukaan myös hän olisi poissa loppiaiseen saakka. Onkohan Mäkelä siis maajoukkueen mukana, vai perustaako Aamulehti tietonsa pelkän vanhan tiedon varaan? Ei joka tapauksessa pelaa tänään Ilveksen Twitterissä ilmoittaman kokoonpanon perusteella.
No tossa yläpuolellahan sulle kerrottiin, että on kisoissa.

Sport tänään:

Bertrand-Kokkala-Fleury
Pesonen-Immonen-Hattunen
Körkkö-Rekonen-Leskinen
Tallberg-Henritius-Kiviranta
Kangasniemi

Valkonen-Generous
Manninen-Brennan
Pukka-Gröndahl

Toivonen
(Hostikka)

E: Lisätty Kangasniemi mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Luitko pat ollenkaan tota satunnaisen viestiä sinun viestisi yläpuolella? Siinä kyllä tuli kattava tieto missä ilveksen juniorit ovat Mäkelä mukaanlukien :)

Olisi kyllä maukas nylkeä ilves tänään. Vaatii toki paljon työntekoa. Yllättäen taas tauon jäökeen vastassa ilves ja kaikki muistaa mikä oli viimeksi tulos :)

veikkaan että vähemmän kinkkua vetänyt joukkue vie pisteet! Sportilta eniten kinkkua on vetänyt raaka gröndahl jonka paino on kiirinyt pituuden lukemiin. Tämä ei kuitenkaan näy liikkeessä vaan aivan jäätävinä avojää pommeinna! Ja Ilvesläiset kerää kamojaan jäältä jokavaihdossa! Lopputulos on luovutksella sportille 0-3 !
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
No perkeles! Mitähän mä oikeen luin. :)

Hienoa, että Kokkala ja Rekonen pelissä mukana. Riskan puuttuminen taas huono homma. Missähän Lamppu ja onko se Kangasniemi kuollut tai jotain? Hieno lisä rosteriin, kun pelaa kaksi ottelua ja takasin telakalle.
 

rekufa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sen verran taukoa ja sarjan parhaat viimeksi vastassa joihin ei juuri saumoja taida olla tällä kaudella, että tuntuma itsellä joukkueen tilaan ei ole paras mahdollinen. Toisaalta nyt on vastassa kuitenkin vain Ilves tuo kaikista sytyttävin, jonka itse haluan nähdä pilipaliryhmänä. Kyllähän niillä joku suonenveto oli tuossa alkukaudesta mutta sittemmin kadonna. Hartain toiveeni on kuitenkin että Woofer saa niellä karvasta kalkkia. Tässä Wooferin kommentti 04.12.2014 klo 17.14 Tappara-Sport ketjusta, kun hän kommentoi aikaisempaa Ilves -Sport kohtaamista: "Ilves löi tahdin ja Sport juoksi perässä. Vastassa oli kokonaisuudessaan heikoin liigajoukkue, jota Hakametsässä on nähty aikoihin".
Ei Ilveksillä tuossa mielessä mitään hätää. Meillä on vastassa joukkue jonka kaataminen tuntuu kaikista makeimmalta, osaltaan tunnelmaa nostaa Kummeli-sketsinkin. Tulisi jo Tammikuun 23 eiks se ole seuraava kerta kun nämä kohdataan Vaasassa.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Eipä voi kuin toivoa että Ilves on saanut pelihuumorin ja pelin kuosiin tauon aikana. Peliesitykset olivat jotain aivan sanoinkuvailematonta ennen taukoa ja enpä taida koko Ilves-historiani aikana ollut kertaakaan niin iloinen liigatauosta, kuin nyt olin. Mikäli peli on samaa hyperkuraa mitä ennen taukoa, Sport todellakin nylkee Ilveksen tänään. Pesosella varmasti paljon hampaankolossa, toivottavasti se näkyy tyhminä jäähyinä / kilahtamisena, kuten miehen uralla enemmän kuin pari kertaa päässyt käymään mm. HIFK:n ja Ilveksen paidoissa. Itse pelistä odotan tosin tylsää puurtamista, jota noin about jokainen "kinkunsulattelu peli" on ollut, mitä muistan. Kentät kohtuullisesti sekaisin, tiedä sitten onko jotain Tuokkolan fantasiaa vai ovatko nuo pelanneet sitten kohtuullisesti yhteen treeneissä. Asplundin toivoisin olevan jossain aivan muualla, kuin nelosen keskellä jonkun Moision vierellä. Olisi miehellä korkea aika löytää tammikuun alkuun mennessä se vanha kunnon vireensä, jonka mies vielä alkukaudesta ennen hajoamistaan omasi.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Taas kerran tauon jälkeinen peli Ilvestä vastaan, joten lopputulosta on vaikea arvailla, vaikka viime aikaiset esitykset tukeekin Sportin turvallista voittoa. Vaikeita pelejä on taas tulossa iso liuta, joten tästä tämän päiväisestä olisi kyllä kolme pistettä napattava.
 

Koikkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Boston Bruins
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Hähää! Sieltähän se, Kiitos vinkistä ja linkistä. Kuin tilauksesta, Valtonen sai noutaa Pohjanmaan poliisilaitokselta päivää ennen jouluaattoa oman Ilveksenkaatolupansa, joten illasta tullee mitä mainioin.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Oli kyllä tämän vuoden housuihin paskominen tänään tuomareilta. Ensin annetaan Sportille joka toisesta rikkeestä jäähy ja kun viisi on täynnä niin enää ei vihelletä mistään. Kas kummaa, lopulta jäähyt saadaan tasan. Oliko tää jotain sääliä Liigan paskinta joukkuetta kohtaan? Ei sillä, ihan kohtuullisesti Sport pelas sen jälkeen kun tuomarit alkoivat tasoittelemaan peliä.

No, voitto on tärkein ja se tänään otettiin. Vaikka parhaat olivatkin MM-kisoissa.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Rautiaiselta pitkästä aikaa erittäin vahva peli, jolla tästä hankalasta ottelusta kairattiin täydet pisteet. Maalivahdit molemmissa päissä olivat hyviä.

Vaikeaksi meinasi mennä ja olihan peli kauttaaltaan melkoista kuraa. Kolme pistettä ilman loukkaantumisia oli tärkein anti.
 

Der Adler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
On kyllä ollut v-mainen ottelusarja tä s-nän Ilvestä vastaan...tänään taas joku sätäänän pygmé Rautiainen ratkaisi. Ei vittu. No, 3 matsia jäljellä, 2 Kuparisaaressa, kauden viimeinen runkosarja-peli on muuten kotona vastaan Ilves,
 

Shiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toisen erän alku oli hyvää Ilves pyöritystä, siinä olisi periaatteessa ollut paikka tappaa peli. Sport oli yritteliäs tänään ja ykköskenttä aina tullessaan jäälle pystyi pitämään kiekkoa halluissa, mutta se ei riittänyt, eikä edes 2-2 tasoituksen jälkeen ollut epäilystäkään etteikö Ilves peliä voita.
Olisi ihan mielenkiintoista tietää tuon Bertrandin peli aikoja per peli..
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sportti ei kuulu liigaan, taas se nähtiin. Jämä-Ilveksistä koottu muukalaislegioona, joka normaalissa tilanteessa lentäisi suoraan karsintaan ja sieltä hissillä alas.
 

MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sportti ei kuulu liigaan, taas se nähtiin. Jämä-Ilveksistä koottu muukalaislegioona, joka normaalissa tilanteessa lentäisi suoraan karsintaan ja sieltä hissillä alas.

Puhuu tyyppi jonka kannattama joukkue on pelannu karsinnoissa järjestäen viimiset vuodet ja hävinny ottelun jopa mestis joukkueelle. Kaiken edellämainitun paskan lisäksi joukkueesi tekee niin perkeleesti turskaa ettei oo ennen nähty. Lisäksi ilves edustaa kaikkea sitä paskaa mikä nyky liigassa on pielessä. Järjetön hyväveli järjestö johtaa joskus muinoin menestyksen sokaisemaa kissajoukkoo päin helvettiä.

Ilves sai tänäänki tehdä täyden päivätyön voittaakseen liigan taidottomimman joukkueen joka pelaa ekaa kertaa pitkästä aikaa pääsarja tasolla. Se että sport lyö ilveksen liigajoukkueena (tämähän jo tapahtui mestisjengilläki toki) niin ei kestä enään kauaa. Sitten olen ensimäisenä täällä ilmoittamassa että ilves ei kuulu liigaan koska hävisi sarjajumbolle joka nostettiin kabinetissa liigaan.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Hyvin meni Yläpesän provo tunteisiin Mentalsportilla, hauska itkuraivari. Kai sen tosin nimimerkkikin kertoo. Totta tuo silti puhui, nyky-Sport ei liigaan vielä kuulu ja sen näkee, että nostettiin kabinetti-päätöksellä liigaan ja aivan liian helpolla Ilves päästi tänään Sportin takaisin peliin. Tosin tämähän kerrottiin ihan Sportin leiristä, ettei ekalta kaudelta voi odottaa vielä mitään. Tulevaisuudessa sitten juttu onkin toinen, jos vaan Vaasassa osataan hoitaa asiat järjellä ja asioita ovat hoitamassa ammattilaiset. Case: KalPa on ihan mahdollinen tulevaisuus Vaasaankin. Ns. Pohjalta ylös.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sport näytti puolet pelistä siltä samalta Sportilta johon totuttiin lokakuussa. Sitten loppupeli meni jo paremmin vaikka Ilveksen toinen ja kolmas maali oli taas niin lahjoja kuin olla voi.

Kyllä tuo joukkue kipeästi sitä ykkössentteriä ja -pakkia kaipaisi mutta tuskin on tulossa tällä kaudella enää. Eikä siinä mitään, näille kavereille nyt vain peliaikaa ja kokemusta lisää.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Jälleen kerran Ilvesmäinen peli..aivan kauheaa tuhlausta, tehokkaampi joukkue olisi noista paikoista iskenyt helposti 9-2 tauluun.
Sport on ollut viimeaikoina pirteä, joten 3-pistettä on tässä tilanteessa loistava saavutus. Vielä loistavampaa on se, että yhtään Ilvestä ei telottu sairastuvalle.
Ehkä se tästä helpottuu..
Tuo Yläpesän kirjoitus nyt taisi olla sarkasmia tai jotain sen tapaista.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Järjetön hyväveli järjestö johtaa joskus muinoin menestyksen sokaisemaa kissajoukkoo päin helvettiä.

Sitten olen ensimäisenä täällä ilmoittamassa että ilves ei kuulu liigaan koska hävisi sarjajumbolle joka nostettiin kabinetissa liigaan.

Ei nyt varmaan kauheasti kannata keulia tuosta hyväveli-järjestöstä, kun Sport nimenomaan otettiin Liigaan hyväveli systeemillä. Ainoa tiimi mikä suostui KHL-Jokereiden farmiseuraksi. Ei sillä, kaikki nämä hyväveli-systeemit saisi ja pitäisi purkaa niin Ilveksen kuin Liigankin osalta. Olihan tuo melkoinen farssi, kun Mestiksen keskikastin tiimi nostettiin Liigaan jumboilemaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös