Peli ei oikeastaan eronnut mitenkään suurimmasta osasta Ilveksen esittämistä otteista tappioputken aikana. Merkittävin ero tällä kertaa oli, että kaukalon toisessa päädyssä pelasi Blues, joka oli ainoana liigajoukkueena onnistunut häviämään kaikki kolme aiempaa Ilves-peliään tällä kaudella. Ja nyt siis sen neljännenkin.
Blues teki avausmaalin suurin piirtein ensimmäisellä hyökkäyksellään. Muuten kiekko oli teräviä vastahyökkäyksiä lukuunottamatta valtaosan ottelusta hidastempoisen Ilveksen hallussa. Valitettavasti tuo hallinta rajoittui aika pitkälle hyökkäysalueen laidoille ja maalin eteen pääseminen tuntui jälleen olevan ylivoimaisen vaikeaa. Ilves ei myöskään pystynyt hyödyntämään tuon hallinnan synnyttämiä Blues-jäähyjä maalien muodossa.
Toskala torjui 19 laukausta koko ottelun aikana, kun lätkä sinkosi Blues-pelaajan toimesta yhteensä 33 kertaa. Bluesin Ore venyi puolestaan kiekon eteen 38 kertaa, kun Ilves laukoi yhteensä 73 kertaa. Blues-pelaajat heittäytyivät kiekon eteen kunnioitettavat 13 kertaa ja Ilves-pelaajat onnistuivat tuon lisäksi ampumaan vielä 20 kertaa maalinkin ohi.
Varsinkin ensimmäisessä erässä pelaajien tunteet kävivät yllättävän kuumina, mutta sittemmin peli rauhoittui harmaan runkosarjaottelun tasolle.
Toskala onkin jo ollut esillä voitottomien otteluiden ansiosta. Maineestaan huolimatta hän on monessa ottelussa antanut joukkueelleen mahdollisuuden voittaa, mutta kenttäpelaajat eivät ole vastanneet huutoon. Tällä kertaa verkko lopulta soi vastustajan päädyssä useammin, vaikka se vähän viime tinkaan jäikin. Ironisinta asiassa on tosiaan se, että molempien maalien aikana Vesku oli vedetty pois maalinsa suulta. Oliko sitten Bluesin hyökkääjien tai jään huonoutta vai Toskalan hyvyyttä, mutta voittomaalikilpailussa Blues ei ollut lähelläkään saada maalia kummallakaan yrityksellä.
Yleisöäkin oli ihan mukavasti yhä edelleen.
4739 lauantai-iltana ja tunnelma kuin hautajaisissa kolmannen erän salamamaaleihin asti. Toki alla torstainen hävitty paikallispeli ja 9 muuta tappiota putkeen, mutta surullista, että noihin numeroihin täytyy olla tyytyminen ja jopa tyytyväinen.