La 23.9.2017 HPK - Kärpät

  • 3 865
  • 22

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Tämä on näitä otteluohjelman kukkasia, kun runkosarja alkoi 2 viikkoa sitten, mutta silti nämä joukkueet kohtaavat jo kolmatta kertaa tällä kaudella. Ei se kuitenkaan haittaa, koska mielenkiintoinen matsi edessä tänään. Kausihan alkoi meidän välisillä back-to-back otteluilla, ja niistä peleistä jäi varmasti molemmilla vähän hampaankoloon, kun HPK jäi Rinkelinmäellä kokonaan pisteittä, mutta onnistui sitten yllättäen Raksilasta nappaamaan 2 pistettä mukaansa.

Puheenaihe numero yksi oli näissä peleissä Jari Sailio, jonka rottailuista silmiin pistävimmät oli ensin Hämeenlinnan pelissä 3 minuutin välein tapahtuneet Otto Paajasen selkään taklaaminen ja sitten se Joonas Lehtivuoren jyrääminen, mikä jo 2 minuutin jäähylläkin palkittiin. Oulussa puolestaan meno jatkui samaan tahtiin, kun kyynärpää nousi "vahingossa" pelitilanteessa Roope Laavaisen päähän, mistä tuomarit laittoivat kaverin suihkuun ja kurinpito palkitsi lopulta 3 ottelun pelikiellolla. Yleisissä kurinpitokeskusteluissa on tämä tuomio nostettu kaikkein epäonnistuneimmaksi, mutta ei nyt puida sitä tässä enempää. Asetelma on kuitenkin selvä ja todetaan se vielä tähän: Jari Sailio tulee tänään olemaan yleisön hampaissa ja jokseenkin tässä vähän toivoo, että Kerhostakin joku vähän muistuttaisi Sailiota tässä ottelussa. Miro Karjalainen, puhelin soi, meinaatko vastata?

Jos pelillisiä asioita katsotaan, niin HPK:n peli on ollut nousujohteista. Puolustusuuntaan peli on ollut melko vahvaa koko alkukauden ja molemmat maalivahdit on esiintyneet suorastaan rautaisesti. Hyökkäyspelaaminen ja ylivoima on ne osa-alueet, mitkä on kehitysaskeleita kaivanneet ja onnistuneet myös ottamaan niitä tässä pelien edetessä. Tuskaisen tehotonta tämä silti kokonaisuudessaan on ollut, vaikkakin nyt ollaan kahden pelin voittoputkessa ja Lappeenrannassa tiistaina aukesi maalihanatkin jo kunnolla. Todettakoon nyt kuitenkin suoraan, että onhan tässä myös vastustajien taso ollut koko ajan laskusuunnassa siitä avausviikonlopusta lähtien. Nyt siis saadaan tänään oikein hyvä mittari sille, että onko se Kerhon peli oikeasti kehittynyt ja saadaanko Kärpät haastettua paremmin pelillisesti kuin ensimmäisissä kohtaamisissa. Nähdään myös oliko tiistaina löytynyt tehokkuus maalipaikoissa pelkkä yhden pelin suonenveto.

Entäs Kärpät sitten? Alkukaudella on tullut kaksi suoraa tappiota vieraskaukalossa. Ensin Jyväskylässä, mikä nyt ei sinänsä ole mikään häpeä, kun katsoo mihin lentoon Valtra on hörähtänyt kerrankin jo heti sarjan alusta lähtien. Eilen Kärpät jäi pisteittä Turussa, mikä ei myöskään helpoimpia paikkoja tule tällä kaudella olemaan. Kolmen pisteen voitot Kärpät on hakenut siis Hämeenlinnasta ja myös Kuopiosta. Kotipeleissään Kärpät on sen Kerhon suorittaman pisteryöstön jälkeen ainakin numerollisesti tyrmännyt Pelicansin ja Sportin aika vakuuttavasti. Kärppien puolen kirjoituksia selaillessa syntyy myös selkeä vaikutelma, että siellä ollaan oltu hyvin tyytyväisiä joukkueen menoon alkukaudesta.

Tänään nähdään ilmeisesti runsas määrä vieraskannattajia Rinkelinmäellä, kun Kärppien kannattajilla on tuplamatka Turkuun ja Hämeenlinnaan. Tähän kun lisätään vielä tuttuun tapaan runsaslukuisesti etäkannattajia päälle, sekä varmasti tänään taas hallille vyöryy kotijoukkueen kannattajiakin ihan toiseen malliin kuin Ässät- ja Ilves-peleihin, niin kaikki on valmista hienoon kiekkoiltaan. Kerho saa tähän matsiin pienen edun siitä, että Kärpät on pelannut kovan pelin eilen, kun taas HPK on levännyt tiistaista lähtien. Tätä etua toivottavasti Kerho onnistuu vähän hyödyntämään ja pidetään kova vauhti päällä alusta lähtien.

HPK:lta merkittävin poissaolija on puolustuksen ykkösmies Joonas Lehtivuori, joka tippui riveistä avausviikonlopun jälkeen ja on tämän hetken tiedon mukaan vielä 1-2 viikkoa sivussa. Puolustuksesta puuttuu loukkaantumisen vuoksi myös Markus Niemeläinen. Kärpillä loukkaantumislista on ilmeisesti Ville Leskinen, Sami Anttila ja Otto Karvinen, ellei eilen tippunut ketään muita pois. Ihmetellään lisää, kun kokoonpanot julkaistaan.

Seurattavaa tänään: (Säiliön lisäksi)

Oula Palve, HPK
- Tähän kauteen on mahtunut jo varomatonta mailankäyttöä, tyhmiä jäähyjä, mutta myös kaksi tärkeää maalia ja muutenkin hyvää peliä. On jättänyt ainakin Robert Leinon jo ihan varjoonsa taistelussa senttereiden marssijärjestyksestä. On pelannut edelliset kaksi peliä Kärppäläisten hyvin tunteman alisuorittaja Mikko Lehtosen, sekä nuoren ja superlupaavan raakileen, Kristian Vesalaisen kanssa. Tämä ketju on mielestäni kokonaisuudessaan vallan mielenkiintoinen ja vähän sellainen kukkaan puhkeamista odottava ketsuppipullovitja. Voi olla toki, että Pennanen kasaa tänään taas uudet ketjut, kun alla on jo kaksi peräkkäistä voittoa.

Mikael Ruohomaa, Kärpät
- Itseäni kiinnostaa ainakin yrittää katsella vähän tarkemmalla silmällä tänään, että millaiseen lentoon tämä kaveri on nyt lähtenyt vaikean viime kauden jälkeen. KalPassa aiemmin liigan kärkipelaajaksi noussut mies on nyt selkeästi löytänyt uudestaan tasonsa ja peli-ilonsa, ja tulosta on alkanut taas syntyä. Tarkemmin seuranneiden kirjoituksissa kommentit miehen pelaamisesta on myös ollut aika ylistäviä. Muodostaa Junttilan ja Bertrandin kanssa aika pelottavan ketjun, joka mm. napautti aika tylysti sen voittomaalin siinä ensimmäisessä Hämeenlinnan pelissä.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
HPK tänään

Vesalainen - Palve - Lehtonen
Innala - Leino - Turunen
Backman - Paajanen - Lahti
Turtiainen - Sillanpää - Keränen
Ruokonen

Lindgren - Karjalainen
Nikkilä - Laavainen
Almari - Porseland

Larmi (Karjalainen)

****************

Kärpät tänään

Junttila - Ruohomaa - Bertrand
Mäenalanen - Lasu - Junnila
Sailio - Humaloja - Kestilä
Ikonen - Kupari - Ronkainen

Koivisto - Heshka
Kukkonen - Niemelä
Kivihalme - Hakanpää

Rynnäs (Vehviläinen)
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielenkiintoista nähdä miten Kärpät pysyy eilisen pelin tiimoilta HPK:n kyydissä. Ihan edellisten pelien tasolla ei Kärpät eilen vauhtiaan pystynyt pitämään, joten jospa sieltä vähän olisi energiaa jätetty tämän iltaiseen koitokseen.
Toinen mielenkiintoinen asia löytyy Kärppien veräjänsuulta. Rynnäs taas tauon jälkeen maalille, ja varmasti haluaa kopata ykköstorjujan paikan takaisin itselleen.
 

Lintta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
HPK tänään

Vesalainen - Palve - Lehtonen
Innala - Leino - Turunen
Backman - Paajanen - Lahti
Turtiainen - Sillanpää - Keränen
Ruokonen

Lindgren - Karjalainen
Nikkilä - Laavainen
Almari - Porseland

Larmi (Karjalainen)

****************

Kärpät tänään

Junttila - Ruohomaa - Bertrand
Mäenalanen - Lasu - Junnila
Sailio - Humaloja - Kestilä
Ikonen - Kupari - Ronkainen

Koivisto - Heshka
Kukkonen - Niemelä
Kivihalme - Hakanpää

Rynnäs (Vehviläinen)

Ronkainen on 7 pakki ja Hermonen viilettää tuossa 4 kentän laidalla.

Vauhtia tullee kerho pitämään ja pyrkii luistelemaan kärpiltä jalat alta. Kärpät taas tänään pyrkii pelaamaan hiukan säästöliekillä, koska eilen pelattiin, eikä niin kovaa karvauspeliä vierasjoukkueelta nähdä.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
En tiiä, 3 ottelu Kerhoa vastaan kun kierroksia tulee täyteen 8. Ehkä vähän liikaa?
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ansaittu voitto Kerholle. Pari pelaajahankintaa ja yv:n harjoittelua Kärpille kiitos.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja joku vielä sanoo Liigan pelejä tylsäksi. Olipa viihdyttävä matsi, kiitokset molemmille joukkueille. Ilman Larmin mahtavaa työskentelyä ja Kärppien kehnoa Yv:tä numerot voisi olla toiset.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Nyt ei pysty muuta sanoon, kuin:

-Kiitos Kerho!
-Kiitos Larmi!
-Kiitos Miro, kun vastasit siihen puhelimeen!
-Onneksi Hermione ei loukkaantunut pahemmin
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sailio on täydellinen ihmiskyrpä joka ei ansaitse edes halveksintaa. Miro Karjalaiselle iso kämmen että opettaa tälle jätteelle hinnan joka tulee maksuun kun hölmöilee. Toivottavasti nenä meni vinoon ja aurinkolasit silmille. Kun joka liigajengi alkaa maksamaan saman hinnan näille tapakyrville niin eiköhän ne joskus lopu.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kärpät vei alkuun aika pahasti ja Kerho oli aivan sillassa. Mutta toisaalta laukausten laatu pelasti Kerhon. Sitten hommasta tulikin oikein kunnon vääntö. Täytyy kyllä sanoa, että multa lähtee sympatioita Kärppien pelityylin suuntaan. Todella aktiivista, hyökkäävää ja ennakkoluulotonta pelaamista. Todella hienoa katsella tuollaista.

Tuomiot meni miten meni. Sailioille olisi voinut heittää suihkukomennuksen laitataklauksesta ihan samalla logiikalla kuin Laavaisellekin. Omasta mielestäni kummastakaan ei olisi pitänyt tuomita yhtään mitään. Nyt Laavainen suihkuun ja Sailiolle ei mitään (paitsi se tappelu). Molemmista sitten kuitti samantien ja homma sillä selvä.

Hyvä matsi parin jo valmiiksi hyvän ja vauhdikkaan Kerho-Kärpät matsin jatkoksi. Mukavaa lätkäviihdettä.
 

poppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sailio on täydellinen ihmiskyrpä joka ei ansaitse edes halveksintaa. Miro Karjalaiselle iso kämmen että opettaa tälle jätteelle hinnan joka tulee maksuun kun hölmöilee. Toivottavasti nenä meni vinoon ja aurinkolasit silmille. Kun joka liigajengi alkaa maksamaan saman hinnan näille tapakyrville niin eiköhän ne joskus lopu.
Täsmälleen samaa mieltä. Säiliön yläpää vain ei muuhun riitä.
 

PES

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO, Kärpät, ManC, R.Nadal, Ronnie O'Sullivan
Kärpät vei alkuun aika pahasti ja Kerho oli aivan sillassa. Mutta toisaalta laukausten laatu pelasti Kerhon. Sitten hommasta tulikin oikein kunnon vääntö. Täytyy kyllä sanoa, että multa lähtee sympatioita Kärppien pelityylin suuntaan. Todella aktiivista, hyökkäävää ja ennakkoluulotonta pelaamista. Todella hienoa katsella tuollaista.
.

Juu, yllättävän energinen oli Kärpät vaikka eilen pelasi Turussa ja matkusti Hämeenlinnaan levännyttä kerhoa vastaan. Haastavia aina nämä, varsinkin, kun toinen ei ole pelannut edellisenä päivänä.
Kärpillä oli alussa tosiaan voiton avaimet hyvin käsissä, mutta viimeistely ontui. Mutta eihän se nyt niin ihmeellistä voi olla, jos on Junnila pelailemassa ylivoimaa jatkuvasti. Ykkösen varassa Kärpät on ylivoimassa liiaksi ja nyt kahdessa viimeisessä pelissä yv on ollut todella tuloksetonta. Junnila on hyvä kolmosen pörrääjä, mutta vituttaa nähdä tuollaista suomikikiekolle tyypillistä yhden aikakauden tuotetta ja puukättä yrittämässä ylivoimalla tehdä maaleja.

Ihan kiva ja värikäs matsi, tänäänkin. Kiitos Manner!

Niin ja Sailiosta. Jokainen joukkue ottaisia miehen. PISTE
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Laavaisen töötti oli selvä laitataklaus, taklattava sopivasti irti laidasta ja pää edellä kohti. Sen verran näytti ottavan kipeää, että ulosajolle löytyi perusteet. Mutta niin oli kyllä myös Sailion taklauskin. Kerholainen selvästi irti laidasta ja taklauksen voima suuntautui ylös. Ansaittu pikakurinpito Karjalaiselta. Kohdekin oli sopiva.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Viihdyttävä matsi, näitä saisi olla useamminkin pitkässä runkosarjassa. Ei mitenkään kaunista, mutta tunnetta oli ja läikkyi vähän ylikin. Tulos tietysti miellyttää myös.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oli kyllä viihdyttävä peli. Kentällä tapahtui ja ennenkaikkea oli tunnetta. Tälläistä lisää niin alkaa ne yleisömäärätkin lisääntymään.

Kärpät aloitti pelin taas hyvin, vaikkakaan ei ollut yhtä lennokas kuin ekassa pelissä, ja liikutteli kiekkoa todella vauhdikkaasti. Tuntui, ettei HPK päässyt ollenkaan kiekkoon kiinni omassa päädyssä ja Kärpät väliin suorastaan leikitteli kiekolla. Kärpät pelasi sellaista lyhytsyöttöpeliä, jossa kiekkoa liikutellaan nopeasti ja pelaajat vaihtavat samalla paikkaa. Nämä päättyivätkin usein hyviin maalipaikkoihin. Toinen erä jatkui samanlaisena ja erän alun maali oli täysin ansaittu. Kerho punnersi kuitenkin Palveen maalilla väkisin tasoihin, kunnes Laavainen ajettiin pelistä ulos ja siitä Kärpille 5min yv. YV oli jotenkin ponnetonta ja HPK kuittasi sen parhaalla mahdollisella tavalla, kun Ruokonen karkasi jäähyaitiosta läpi ja iski maalin.

Kolmannessa erässä HPK sai sitten otetta eikä Kärpät päässyt enää yhtä kiekolliseksi kuin aiemmin. Saiion taklaus Porselandiin oli kova ja Karjalainen kuittasi tilanteen juuri, kuten pitikin. Tämä oli jo neljäs Sailion suorittama kyseenalainen taklaus HPK:ta kohtaan, joten oli aikakin pistää kuittivihko heilumaan. Sailio meinasi karata tapansa mukaan tilanteesta naureskellen pois mutta onneksi Karjalaisen ote piti ja Sailio sai ansionsa mukaan. Hienoa toimintaa Karjalainen!

Kerholta hyvä peli kokonaisuudessaan, kun lopussa ei ollut enää kuin neljä pakkia. Kärpiltä jäi mieleen erityisesti ykkösviisikko joka oli aina kentällä ollessaan vaarallinen.

Hieno peli molemmilta joukkueilta!
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näiden jengien välillehän alkaa kehkeytymään hienosti sähköä, hyvää viihdettä! Sailio kaivautunut myös HPK:laisten ihon alle aika kipeästi.

Onnittelut hämmeeseen pisteistä, jatketaan harjoituksia.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Erittäin viihdyttävä peli, jossa tosiaan tunnetta riitti kentällä ja katsomossa. Kiitos siitä molemmille joukkueille.

Jos itse pelin käännekohtia miettii, niin kyllähän tuo Kärppien ylivoima oli tosiaan aika heikkoa. Kerho pelaa kyllä hyvää alivoimaa, mutta ei Kärpät siinä hirveästi saanut aikaan.

Kirsikkana kakun päälle tuo Miika Koiviston suoritus tuossa Kerhon voittomaalissa. Tietää ihan hyvin, että Kerhon jäähy on juuri päättymässä ja heittää tommosen onnettoman roikon maalia kohti, jonka puolustaja nappaa helposti ja saa mahdollisuuden läpisyöttöön. Sattuu olemaan vielä Porseland, jolta tällaiset avaukset lähtee kyllä hienosti ja ei paljon parempaan paikkaan pysty enää johtomaalia tekemään.

Lisäksi Larmi oli parempi kuin Rynnäs.
 

Höyry

Jäsen
Karjalaiselle täydet pisteet! Juuri noin täytyi tehdä tuossa tilanteessa. Tälläistä toivoisi näkevän liigassa enemmänkin. Sama mies, joka vahingoitti pelaajaa aiemmassa pelissä ajaa kyseenalaisen taklauksen laidasta selvästi irtiolevaan pelaajaan. Teoistaan tulee joutua vastuuseen kentällä ja samantien. Karjalaisen toiminta oli sellaista kurinpitoa, jota tarvitaan. Eipä ole esim JYP pelaajia vastaan paljon sikailtu koska Yonkman.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Näiden jengien välillehän alkaa kehkeytymään hienosti sähköä, hyvää viihdettä! Sailio kaivautunut myös HPK:laisten ihon alle aika kipeästi.

Onnittelut hämmeeseen pisteistä, jatketaan harjoituksia.
Kyllä, tätä on Liiga parhaimmillaan. Sääli että joku joskus loukkaantuu, toivottavasti ei kukaan pahemmin, mutta olipahan viihdettä! Ei olisi edes (no olisi koska niin perkeleesti tunnetta pelissä) haitannut vaikka Kärpät olisi vielä tullut takaa rinnalle. Jos joku väittää että Liigan taso on laskenut, niin käsken katsoa tämän pelin.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän tässä alkaa toivomaan, että nämä joukkueet kohtaavat pudotuspeleissä.

Eilinen peli hallilla katsottuna oli mitä parhainta viihdettä lauantai-iltaan. Kärpät tuli peliin todella vahvasti, mikä yllätti Kerhon täysin. Larmi piti Kärpät nollassa maalissa ja Kerhon mukana pelissä.

Toisessa ja kolmannessa erässä Kerho pääsi paremmin peliin mukaan ja oli mielestäni parempi ja tehokkaampi joukkue. Kärpillä oli omat paikkansa ylivoimalla, mutta Kerhon alivoima toimi tänäänkin todella hyvin. Tosin Kärpilläkin tainnut olla hieman ongelmaa tuon ylivoiman kanssa? Paljon pyöri kiekko kaukalon laidoilla.

Sitkeästi Kerho taisteli tuossa lopussa neljällä ja jopa kolmella pakilla. Kärppien loppukiri meni vähän puihin yli-innokkuudesta johtuneiden jäähyjen takia.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Pikkaisen meinasi läikkyä molemmilla joukkueilla, ja tuomarit avustivat hyvin asiassa. Illan käsittämättömin tempaus nähtiin konkari Levoselta, joka jonkun kerholaisen taklattua maalin takana Hakanpäätä pahannäköisesti, piti kättä 5(!) sekuntia ylhäällä, kunnes nähtyään Hakanpään nousevan ylös, peruuttikin tuomion. Aivan käsittämätön ratkaisu. Joko vihellät sen jäähyn, tai vihellät pelin poikki ja jätät jäähyn antamatta ja jatkat vaikka tuomarivirheellä ja keskialoituksella, mutta viheltämättä et voi kättä laskea enää monen sekunnin jälkeen. Eri asia sitten refleksinomaiset annan-enpäs-annakaan heilautukset. Enpä ole eläissäni moista nähnyt. Onneksi ei Rynnäs ehtinyt lähteä kohti vaihtoaitiota. Toisaalta, olisipa ollut mielenkiintoista nähdä mitä Japa olisi siinä tilanteessa tehnyt.
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kimppaan muita. Hyvää ja vauhdikasta lätkää. Kärpät yllätti alussa ja otti tahtipuikon. Palkintoa vaan ei tullut. YV ei toiminut lainkaan, kuten tasaviisikoin pelaaminen. Kerho tuli vaan tylysti rinnalle ja ohi.

Olihan siinä paikkoja tulla vielä mukaan peliin, mutta ei tällä kertaa. Toki tuo peli-ilme lämmittää mieltä. Mutta 0p vieraskiertueelta. Se vituttaa, kun oli aineksia parempaankin.

Molemmissa taklauksissa tuli hyvä opetus tallaajlla. Maksat hintaa. Molemmat taklaukset olis saanu jäädä myös tekemättä.

Hyvä viihdyttävä peli. Näitä lisää, niin yleisökin viihtyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös