La 23.2.2019 HPK - JYP

  • 6 042
  • 36

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Rinkelinmäelle saapuu tänään JYP. Molemmilla tämä viikko alkoi todella suurien panosten viikkona ja kumpikin on onnistunut ottamaan 6 pistettä alkuviikon peleistään, joten nähdäänköhän tänään lässähtänyt ulospuhallus molemmilta vai tulinen taistelu pisteistä? Kumpikin on varmaan tuloksellisesti kohtuullisen tyytyväinen viikkoonsa, jos tänään haettaisiin voittajaa jatkoajan kautta.

Mitään ei ole tietenkään kumpikaan vielä varmistanut. JYP sai nykäistyä jo ratkaisevan tuntuista eroa sääliviivaan takanaan, mutta aivan varmasti tavoittelevat vielä ainakin säälien kotietua. Suorat pudotuspelipaikat on jo aika kaukana, että ei taida enää riittää sinne asti, kun sen verran monta joukkuetta pitäisi ohittaa.

Kerho sai puolestaan ravistettua Ilvestä ja SaiPaa vähän kauemmaksi, mutta sijat 4-7 on edelleen käytännössä ihan tasoissa. Kotietu puolivälieriin on siis vielä ihan näpeissä, mutta toisaalta sääleihin valahtaminenkin on vaan pienestä kiinni. Tässähän voi vielä ihan hyvin käydä niinkin, että sääleissä nähdään tämän illan joukkueet vastakkain.

Kerho voitti edellisen kohtaamisen Hämeenlinnassa syksyllä. Sen jälkeen Jyväskylän peleissä on mielestäni kummassakin kohtaamisessa nähty vähän ansaitsematon voitto kenttätapahtumiin nähden. Ensin Kerhon ja sitten JYPin.

Kerholta puuttunee pitkäaikaispotilaat hyökkäyksestä, eli Cornet, Nenonen ja Lahti. Näitä (kahta ensimmäistä siis) on paikattu jyväskyläläisille tutuilla Janne Tavilla ja Henri Kannisella. Puolustuksesta puuttuu M.Karjalainen ja maalilta Larmi. Pakistossa mielellään Miron näkisi, mutta merkittävä tasonnosto se ei olisi. Maalilla jatkaa tänään Karjalainen, koska vaihtoehtona on vain liigakokemuksettomia junioreita, mutta Antti on toisaalta tällä hetkellä ollut maalilla neljä kertaa putkeen Kerhon voittaessa. Onko se sitten sitä, että maalivahti antaa joukkueelle mahdollisuuden voittaa vai sitä, että joukkue pelaa sen verran hyvin, että antaa maalivahdille mahdollisuuden voittaa. On se ainakin sen verran vaikutusta tehnyt, että Ässät olisi huhujen mukaan kiinnostunut ostamaan ensi kauden sopimuksestaan irti.

JYPiltä puolestaan ainakin Perrin poissa ja maalivahti Laurikaisella sitten jotain loukkia tai sairastelua, kun oli eilen jäänyt sivuun ennen pelin alkua. Pakistosta Kerhokasvatti Vainio loukkaantui keskiviikkona Porin pelissä, joten vähän murheita sielläkin kokoonpanon kanssa.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Jokin aikaa sitten sai laittaa otteluketjuihin että "Turkulainen tekee maalin", ihan vain toiveena. Nyt voinee todeta että "Turkulainen tekee maalin", ihan faktana.

Mutta vakavammin, Laurikaisen pelikunto ratkaisee tänään aika paljon, vaikka Voutilainen ihan hyvän pelin (tai ensimmäisen erän, sitten ei tarvinnut hirveästi rehkiä) pelasikin. JYP nykykunnossa ei juurikaan maaleilla mässäile, joten oma pää pitäisi pitää tukittuna jos pisteitä halutaan.
 
Ralph

Jäsen
Tällä kaudella kahden samantyylisen pienikokoisen 1998-syntynyeen laiturin taisto on ollut Jere Innalan heiniä. Viime kaudella Jerry Turkulainen oli selkeästi edellä ja oli jo sitä edellisellä kaudella. Kaikkien yllätykseksi Innala oli kuitenkin vuosi sitten U20-MM-kisoissa ja "missä Jerry" -kyselyt valtasivat Jatkoajan. Tällä kaudella Turkulaisella on ihan kivat 20 pistettä koossa, mutta Innalalla tuplat tuosta eli 40. Toki edelleenkin Turkulainen olisi viime kaudella kisoihin Innalan edeltä kuulunut. Mutta jos tänä vuonna olisi ollut U21-kisat, enää ei olisi ihmeteltyä jos Innala olisi mukana ja Turkulainen ei.

Täydellinen yhdeksän viikko kiikarissa Kerholla. Kaksi ensimmäistä peliä oli näitä jukureita ja sporteja vastaan, mutta nyt on enemmän haastetta. Teemu Turusen edellistä kahden pisteen illasta on jo yli kuukausi, joten josko śellainen tulisi taas joskus. Innala on kahden maalin päässä noustusta 2000-luvun eniten maaleja kaudella tehneeksi alle 21-vuotiaaksi pelaajaksi. Innalalla tässä kuussa kahdeksaan peliin seitsemän maalia ja viimeiseen kolmeen peliin neljä maalia, joten lisää on lupa odottaa.

Tasaisia ja vähämaalisia on ollut HPK:n ja JYP.n kohtaamiset tällä kaudella. Voitot HPK:lle 2-1, pisteet 5-4 ja maalit samoin 5-4. Joten josko kahden Liigan top-3-maalivahdin eli kahden EL:n, Emil Larmin ja Eetu Laurikaisen, puuttumisen takia tänään tulisi vähän enemmän maaleja. Joku 5-4 olisi sinänsä kiva. Kunhan HPK voittaa.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Molemmilta ylivertaiset ykkösveskarit poissa. Voutilainen päästi eilen vain yhden, mutta jos kahteen viimeiseen erään tulee yhteensä 4 torjuntaa niin ei siinä ole paljon testattukaan. HPK:n kannalta molari ei ole niin olennainen, koska JYP tarvitsee n. 30 laukausta maalia kohden.

JYPiltä sivussa 4. paras pistemies Perrin ja ykköspakki Vainio loukkien vuoksi ja 2. paras pistemies Tomasek syystä X (koirankoppi?). Eli kakkosentterinä Anton Stråka, joka toisinaan käy nelosessa tuuraamassa. Ykköskenttä on ihan jees, Turkulaisen apinalauman poistuttua, muilta kentiltä ei tarvitse tehoja odottaa.

JYPin mahdollisuus piilee armottomassa oman maalinedustan sumputtamisessa ja jatkoaikavoitossa. Jos HPK pääsee johtoon, se on menoa.

Näin muuten unta, että JYP lähti hyökkäämään tyylikkäästi koko kentän voimin, mutta sentterin ratkaisu oli pistää päätykiekko omalta siniseltä ja muut perään. Huusin naama punaisena vieruskavereille "Näittekö, miten tyhmä taktiikka!"

Onneksi heräsin, tuotahan ei oikeissa peleissa tapahdu, JYPin hyökkäyssapluuna on paljon monipuolisempi...

4-1 tai 1-1.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Kyllä harmittaa tuo Laurikaisen tilanne. Voutilainen pomputteli eilen jatkuvasti ja niin on tehnyt koko kauden. Myös jatkuva ylipelaaminen vaivaa aika useasti. Eilinen KooKoon maali tästä hyvä esimerkki

Ihme saa tapahtua jos pistekkin saadaan
 
Hexa

Jäsen
Kyllä harmittaa tuo Laurikaisen tilanne. Voutilainen pomputteli eilen jatkuvasti ja niin on tehnyt koko kauden. Myös jatkuva ylipelaaminen vaivaa aika useasti. Eilinen KooKoon maali tästä hyvä esimerkki
Sinälläänhän se ei haittaa vaikka pomputtelisi kuinka paljon tahansa, jos vain ottaa kaikki kiinni. Uskon kuitenkin, että Voutilainen vähentää pomputtelua, kun saa enemmän matseja alle. Löytyihän Laurikaisen tatsikin vasta sitten, kun joutui kantamaan yksin torjuntavastuun Voutilaisen loukkaannuttua alkukaudesta.
 
Jarzki

Jäsen
Sinänsä kiva tilanne JYPillä lähteä tähän peliin, kun pakolliset 6 pistettä otettu tällä viikolla ja tuskin tästä pelistä on mitään budjetoitu. Kaikki siis mitä tulee on plussaa, mutta ilman Laurikaista en usko kotiinviemisiä olevan. Toivottavasti tietenkin olen väärässä, mutta lähtökohtaisesti näin. Kunhan KalPa ja SaiPakin häviävät niin ei tappiokaan paljoa haittaisi. Toivottavasti joukkuekin lähtee rennosti mutta kunnolla keskittyneesti pelaamaan.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Kaikki siis mitä tulee on plussaa, mutta ilman Laurikaista en usko kotiinviemisiä olevan.

Laurikainen oli viime kohtaamisessa todella hyvä ja oli isoin syy JYPin voittoon Kerhon heikon viimeistelyn ohella. Aika paljon antaa JYP tasoitusta kun Laurikainen ei pelaa. Nähdään kakkosveskareiden taisto.

HPK on voittanut tällä viikolla Jukurit ja Sportin, mutta peli on ollut todella ailahtelevaa. Sporttia vastaan viimeistely oli taas todella tehotonta ja vain tuuripomppu toi Kerholle kolme pistettä.

Vähämaalinen peli varmaankin taas tulossa, JYP tyytynee puolustamaan keskustaa ja iskemään vastaan kun paikkoja tulee.
 
Hexa

Jäsen
Laurikainen oli viime kohtaamisessa todella hyvä ja oli isoin syy JYPin voittoon Kerhon heikon viimeistelyn ohella. Aika paljon antaa JYP tasoitusta kun Laurikainen ei pelaa. Nähdään kakkosveskareiden taisto.
Onneksi molemmilla on kakkosveskarit, niin kumpikaan ei saa etua maalivahtipelissä ja tämä tuo lisäjännitystä otteluun.
 
Jarzki

Jäsen
Onneksi molemmilla on kakkosveskarit, niin kumpikaan ei saa etua maalivahtipelissä ja tämä tuo lisäjännitystä otteluun.

Näen kyllä silti HPK:n hyötyvän tästä selvästi enemmän, vaikka ei Voutilainenkaan surkea ole. Lähinnä ero tulee siinä, että Kerholla on hyökkäyspäähän paljon kuumempia pelaajia, jotka kyllä tekevät maaleja parempiakin veskareita vastaan. JYP taas ei tee, on siellä vastassa kuka tahansa.

Kohtahan se onneksi nähdään kumpi tästä enemmän hyötyy, ei tarvitse spekuloida.
 
Jyväsjemmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D Team
Joonas Kova lahjoitti HPK:lle ylivoiman ja Leino tasoittaa potkumaalilla. Järkyttävä tuomarifarssi, JYPille olisi kuulunut 3 pistettä. Onneksi sentään Ossi toi lisäpisteet Jyväskylään joten oikeusmurhan vahingot jäivät vähän pienemmiksi.

Ei JYP olisi voittoa ansainnut, sillä olihan Jyppi paska, tuo kiekollinen peli ja liike on ankeaa ja karmeaa katsottavaa, mutta maalit ratkaisee, joten täysin ansaittu voitto. Olihan tuo HPK:lta järkyttävä housuunpaskominen hävitä tällaisen esityksen tarjonneelle vastustajalle, tulee olemaan lyhyt kevät Kerholle.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Aika odotetunlainen peli. Jyppi puolusti hyvin ja iski paikoistaan maalit. Kerholle tuo maalinteko on edelleen vaikeaa ja tuosta ylivoimasta en ala edes puhumaan, kun siitä on sanottu jo aikalailla kaikki.

Oikea pistejako mielestäni.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Joonas Kova lahjoitti HPK:lle ylivoiman ja Leino tasoittaa potkumaalilla. Järkyttävä tuomarifarssi, JYPille olisi kuulunut 3 pistettä. Onneksi sentään Ossi toi lisäpisteet Jyväskylään joten oikeusmurhan vahingot jäivät vähän pienemmiksi.

Ei JYP olisi voittoa ansainnut, sillä olihan Jyppi paska, tuo kiekollinen peli ja liike on ankeaa ja karmeaa katsottavaa, mutta maalit ratkaisee, joten täysin ansaittu voitto. Olihan tuo HPK:lta järkyttävä housuunpaskominen hävitä tällaisen esityksen tarjonneelle vastustajalle, tulee olemaan lyhyt kevät Kerholle.
Suomen kielen sanakirjassa on termi ”ristiriitainen” ja edellinen teksti on siellä esimerkkinä :)

Kyllähän tuomarit otti roolia läpi pelin sikakatsomon paineessa. Mutta 2p kelpaa, kiitos JYP!
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä tää Liiga on mennyt hirveeksi pelitavaltaan. Tai lähinnä siinä, että painimisesta ja roikkumisesta ei rangaista läheskään siinä määrin kuin pitäisi. On toi JYPin pelityyli aivan hirveää katseltavaa. Koko ajan kiekollisessa pelaajassa roikutaan kiinni ja tuomarit sen kuin katselee vierestä. Kaiken huippuna Voutilaisen filmaaminen menee läpi. Ei siinä mitään niin pelataan kuin sallitaan.

Yonkman naurettava hahmo. Ottaa kentän peinimmän Innalan ja rupeaa tönimään, eikö muuhuhn kantti riitä. Lopussa tyhmä jäähy joka johti tasoitus maaliin. Ei vain voi arvosta tuollaista tyyliä jolla JYP pelaa, ihan helvetin yököttävää katseltavaa. Harmi, kun HPK:n maalinteko on luokatonta ja maalissa seula niin ei tarvitse ihmetellä lukemia.
 
Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp

Arvaa vain katsellaanko me mieluummin tätä kuin Merikiven kaunista kiekkoa. Noin kahden pisteen keskiarvolla on mennyt Riston alaisuudessa vs alkukauden 1,1. Samaa mieltä siitä että peli on jopa aika rumaa.
 
No joo, ymmärtäähän sen, että tärkeintä on voitot, tyylistä viis. Ihmetyttää vaan miksi Liiga sallii tällaisen roikkumisen jota toki harrastaa monikin joukkue ei siinä mitään. Turha kai toivoa, että muutosta tähän koskaan tulisi.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins

Eihän tuo tarvitse kuin sääntö muutoksen, kielletään kokonaan vastustajaan koskeminen, (tai ringette säännöt) ja ottelun maalillinen lopputulos olisi vain 75% ja sitten interaktiivisesti äänestetään tyylipisteillä loput 25% josta saadaan yhdistämällä todellinen lopputulos.
Nykyäänhän vierasjoukkueen tehtävä ei ole viihdyttää kotiyleisöä vaan se on kokonaan kotijoukkueen vastuulla, mikä on kamala vääryys. Myös se että vastustaja pelaa harvoin sillä tyylillä millä toinen joukkue haluaa.
Pakko kestää tätä vielä.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Toki itseäkin yököttää miten JYP pelaa mutta pisteitä tulee ropisemalla mikä kuittaa kaiken muun. Ei kauneinta mutta aikalailla tehokasta, onneksi tyylistä ei saa yhtään pistettä vaan voitot ratkaisee.
 
k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä filmaamisiin tulee, niin onneksi se yks klovni oli poissa tänään maalinsuulta.

Noin muuten pelin kauneudesta paljonkin samaa mieltä, vaikka kiukku tuonkin kirjoituksen kirjoitti. Ja useinhan nämä kauneuspuheet nousevat pinnalle silloin kuin JYPin vastustaja häviää.

Oli ihan viihdyttävä peli vaikka tuomarit oli molemminpuolin melko ulapalla.
 
Ralph

Jäsen
Mitä filmaamisiin tulee, niin onneksi se yks klovni oli poissa tänään maalinsuulta.
Hyvä huomio. Olisi voinut HPK jäädä yhteen maaliin tai jopa maaleitta, kuten viime kohtaamisessa. Tosin en tiedä mikä Laurikaisessa sinua riepoo, ihan hyvä veska kuitenkin.
 
Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Yonkman naurettava hahmo. Ottaa kentän peinimmän Innalan ja rupeaa tönimään, eikö muuhuhn kantti riitä
Toivoin, että ois Miro ollut pelissä. Ois saanut kyllä käkättimeen. Mut minkäs sille voi että kääpiöt käy tökkimässä kokoajan. Vastatkoon sitten teoistaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös