La 23.2.2019 Ässät - HIFK

  • 1 042
  • 4

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässien ja IFK:n kauden kolmas keskinäinen mitellään tänään Isomäessä vasta puoli seitsemältä alkavassa lauantaiottelussa. Vierasjoukkueelle peli on sangen merkityksellinen, sillä sijoitus on sarjataulukossa seitsemäs ja neljänteen sijaan on vain kolmen pisteen matka. Takana ovat Ilves kolmen ja SaiPa neljä pistettä perässä, joten panosta riittää. Kotijoukkue ei tänään pelaa kuin lähinnä kunniastaan.

Molemmilla oli ottelu eilen. IFK onnistui kellistämään Jukurit kotikaukalossaan niukasti 2-1 ja Ässät rimpuili Pelicansia vastaan lähes rinnalle, mutta hävisi lopulta 6-3. Otto Kivenmäki keräsi ottelussa syöttöpisteen jokaiseen maaliin ja Tiivola teki kyseisistä osumista kaksi. Ässät onnistui myös lopulta rikkomaan sadan tehdyn maalin rajan, johon ehti mennä kokonaiset 52 ottelua.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli Nordiksella marraskuun alkupuolella. Ässät lähti otteluun ensimmäistä kertaa Pasi Kaukoranta päävalmentajan pestissä. Pata ehti johtaa ottelua jo 0-3, mutta IFK nousi maalin päähän, jääden siitä huolimatta pisteittä. Viimeksi Porissa joukkueet pelasivat lokakuussa, jolloin IFK haki pisteet maalein 1-4. Kyseessä oli samalla Helsingin punanutuille ensimmäinen vierasvoitto Ässistä sitten vuoden 2014.

Ässistä kultapottaa pitää tänään päässään Peter Tiivola saldolla 8+10. Mies on samalla joukkueen tämänhetkinen maalipörssin ykkönen. IFK:n kultakypärää kantaa Ässistä viime kuussa Helsinkiin matkannut Sakari Salminen kokonaissaldolla 13+26. IFK:ssa on 14 otteluun kertynyt pisteet 3+5. Koko kauden joukkueessa pelanneista pelaajista Erik Thorellilla on kovin pistekertymä, 17+20.

Vierailijat ovat viimeksi jääneet vieraissa ilman kotiintuomisia 18. tammikuuta JYPiä vastaan. Ylipäätään tappiot ovat viime aikoina olleet lähinnä yksittäisiä: edellinen vähintään kahden matsin pisteetön putki on ollut marraskuun puolivälissä ja edellisestä vähintään kolmen ottelun tappioputkesta on aikaa 2,5 kuukautta. Tasapelejä IFK on pelannut varsin paljon, sillä edellisistä 13 ottelusta seitsemän on mennyt jatkoajalle ja niistä vain yksi rankkareille. Joukkue onkin pelannut toiseksi eniten tasapelejä (18) heti Sportin jälkeen (19).

Ässät on edelliseen neljään otteluun viimeistellyt 11 maalia, mikä on kymmenesosa joukkueen koko kauden maaleista. Viimeisimmässä kahdessa ottelussa joukkue on tehnyt kolme osumaa kummassakin, mikä on ensimmäinen kerta sitten joulukuun puolivälin kolmen ottelun jakson, kun maaleja on syntynyt vähintään kolme ainakin kahdessa ottelussa peräkkäin. Kivenmäen viiden viime ottelun pistesaldo on 0+7 ja Mikko Salmio on kolmen ottelun pisteputkessa (1+2).

Ässien kokoonpano:

Mikko Salmio - Peter Tiivola - Otto Kivenmäki
Jyri Marttinen - Mikael Saha

Jouka Juhola - Jussi Makkonen - Jerry Sammalisto
Saku Salmela - Aleksi Varttinen

Aki Juusela - Niklas Appelgren - Lenni Killinen
Kristian Tuohilampi - Aleksi Rekonen

Tuomas Huhtanen - Severi Sillanpää - Matias Varttinen
Lauri Kulmala

Henri Kiviaho aloittaa, varalla Kasperi Kotkaniemi

HIFK:n kokoonpano:

Erik Thorell - Juhani Tyrväinen - Joonas Rask
Teemu Eronen - Johan Motin

Jasse Ikonen - Anton Lundell - Sakari Salminen
Ville Varakas - Joonas Lyytinen

Teemu Tallberg - Tommi Santala - Iikka Kangasniemi
Aleksi Laakso - Ryan O'Connor

Micke-Max Åsten - Juha Jääskä - Juho Keränen
Kyle Quincey

Markus Ruusu aloittaa, varalla Atte Engren
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onhan se tuota, aikamoista, kuin kaksi hyökkääjää pakkeina. Kunhan ukot vielä jaksaisivat tänään vääntää ja kääntää, niin saataisiin IFK:lle hiukan hikisempi ilta. Taas olisi suuri mahdollisuus rimpuilla ja tehdä pari maaliakin. Jos se suuri ja mahtava siitä lämpenis. Odotellaan tiukkaa matsia ja hyviä taklauksia.
IFK vahvalla miehistöllä tulee kyllä varmasti kovaa päälle, mutta katsotaan. On näitä aiemminkin kaadettu. Hiukan rotsi auki IFK:lla ja taas on tuskaa.
Veikataan 4-5.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mielenkiintoista nähdä miten Super-Sakke onnistuu Ässiä vastaan. Voisi tänään ottaa vähän rennommin eikä kurittaa jo muutenkin lyötyä jengiä enempää kuin on tarvista. Veikkaan, että tästä tulee vähämaalinen peli ja valitettavasti tunnettakaan ei nyt näiden jengien välillä paljoa nähdä. Menisikö yleisömäärä vaihteeksi yli 4000?
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vähän numerot venähti viimeisessä eräässä. Mutta ensimäinen erä oli todella viihdyttävää, taklauksia tunnetta ja maaleja. Tollast ko olis joka pelis, ni ois halli täyn.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Vittu mitä paskaa oli tuomaritoiminta taas. Selkeä uimahyppy ilman lähes mitään kosketusta meni toisessa erässä läpi ja sitten tuo lopun älytön ulosajo, toivottavasti Tuohilammen kymppitili ei tullut tuosta täyteen. Nää tuomarivirheistä tulevat kympit pitäisi kyllä saada jotenkin poistettua, Blood kärsi viime vuonna pariin otteeseenkin näistä.

Eka erä oli hyvää peliä, sen jälkeen HIFK meni kyllä menojaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös