Tänään on taas ison pelin aika. Allekirjoittanut pääsee tällä kaudella ensimmäistä kertaa paikan päälle KalPan peliin, ja mikäs sen hienompaa kuin korkata kausi paikallisottelulla.
Historian valossa Synergia-areena, entinen Hippos, on ollut KalPalle hankala paikka. Ihan sama millaisessa vireessä KalPa on ennen Jyväskylän vierailua ollut niin yleensä on turpaan tullut. Noh, historian tietää kaikki, turha siitä enää jauhaa. Siksi en laita tähän mitään väsyneitä tilastoja. Se oli sitä Uimalakin ja Kaukalopallon aikaa. Nyt on uudet miehet vastuussa ja aika kirjoittaa historiaa uusiksi. Tuokkolalla ei ole vielä kertaakaan hävitty JYPille, eikä Ahon JYP ole vielä kertaakaan KalPaa kaatanut.
Molemmat joukkueet tulevat samalaisesta tilanteesta päivän peliin. Eilen katkesi voittoputket ja nyt katsotaan kumpi aloittaa uuden putken ja kumpi syöksyy orastavaan tappioputkeen.
KalPa keikkuu sarjan kakkosena. Kuuden pelin voittoputki katkesi eilen ja valitettavasti näyttää siltä, että KalPan käyrä on laskeva. Viimeiset kolme peliä ovat olleet todella vaisuja esityksiä ja osin vastustajien (TPS, Ilves) huonouden ansiosta voittoputki jatkui noinkin pitkäksi. Peli-ilmeen on parannuttava. Maalivahtipeli vaikutti isosti eiliseen tappioon ja tänään kaiken järjen mukaan ehkäpä tämän hetken kuumin maalivahti on jälleen torjuntavastuussa. Puolustuksessa on iso lovi Lannonin ja Timosen ollessa sairastuvalla. JYP tulee varmasti taas kovaa päälle ja kukkoset ja riikolat on pulassa. Noh, onneksi puolustuksen epävarmuutta kompensoi liigan laajin hyökkäys. Eikäku. Todellisuudessa KalPa on täysin ykkösketjun varassa. Nelosketju antaa välillä taustatukea, mutta Miettisen ja Riekkisen ketjut ovat todellisia jarruketjuja. Erotus perinteiseen jarruketjuun näillä on, että etenkään Miettisen ketjulta ei oikein puolustaminen suju ja käsijarru on vedetty päälle omaan liikkeeseen eikä suinkaan jarrutella vastustajaa. Kapasta kaivattaisiin, mutta kun sen pitää ottaa aurinkoa eteleässä.
JYPinkin pisteputki katkesi siis eilen. Ennen eilistä JYP oli päässyt pisteille seitsemän kertaa putkeen (5 suoraa voittoa, yks vl-voitto ja yksi vl-tappio). Surkeasta alusta huolimatta joukkue on jo kahdeksas ja hyvää vauhtia nousemassa kuuden joukkoon, jonne se materiaalin puolesta kuuluukin.
Ainiin, loppuun vielä ne tämän ketjun pakolliset: PYH, HalPa, isoveli, pikkuveli, kahva, antijääkiekko, mikkihiiret, sambaryhmä. Uimalakki ja kaukalopallo tulikin jo aiemmin mainittua.
EDIT: laitetaan vielä kokoonpanot. Muuten samat kokoonpanot kuin eilen, mutta molemmat laittavat ykkösmaalivahtinsa kehään tänään.
JYP:
Louhivaara - Hytönen - Pihlström
Pesonen - Perrin - Tuppurainen
Jääskeläinen - Lahti - Pihlman
Sipiläinen - Riska - A-P Jaatinen
Vatanen - Koskinen
Näkyvä - Malmivaara
Ilvonen - Viitanen
Myllykoski (Helenius)
KalPa:
Salminen - Kuparinen - Kiiskinen
Kerman - Miettinen - Hentunen
Pakarinen - Riekkinen - H.Ikonen
Junnila - J.Ikonen - Saarinen
Koistinen - Kauppinen
Laurila - Masuhr
Kukkonen - Riikola
Ahonen (Toivanen)

Viimeksi muokattu: