La 22.1.2011 TPS - Kärpät

  • 7 884
  • 22

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Ensin Kärpillä katkesi neljän ottelun vierasvoittoputki JYPiä vastaan ja sitten neljän ottelun kotitappioputki Lukkoa vastaan. Mitään lähtökohtia siis ei pitäisi olla kai? Vastakkain on kuitenkin kaksi alisuorittanutta joukkuetta - molemmat ehkä tasolleen about saman verran. TPS:n piti olla vähintäänkin säälärijoukkue ja Kärppien taistella runkosarjan voitosta, mutta nyt 42:n pelin jälkeen molemmat räpeltävät alle sääläriviivan. Tepsillä tilanne on toki vielä kurjempi, kun liigakarsinnatkin alkavat pikkuhiljaa olla realismia. Voittoja on alettava tulemaan.

Kärppien alisuorittaja St. Pierre, joka tosin kommenteista päätellen esitti parantamisen merkkejä viime pelissä, sai siis lähtöpassit. Ketjuja onkin aikas mielenkiintoista arvailla. Nyt olisi hyvä sauma testata junnukisoissa onnistunutta ketjua Donskoi - Salomäki - Junttila. Siinä olisi Turun yleisölle katseltavaa, jos muuten peli on anaalista.

Tenkratilla lienee näyttöhaluja, kun joutui helpohkon ulosajonsa seurauksena katsella lähes koko edellisen pelin katsomosta. Parhaimmillaan Tenkrat on ollut lähes pidättelemätön tällä kaudella, mutta heikoimmillaan tyypillinen tsekki. Asenne on silti ollut yllättävänkin hyvää, kun Ruotsissa alkukausi meni täysin penkin alle.

Pelaakohan Kärppien uusin tsekki Jan Snopek huomenna? Periaatteessa voisi jopa laittaa tsekkiviisikon kasaan, kun hyökkääjiä on nyt kolme ja pakkeja kaksi.

Kärppien tämän kauden ailahtelevaisuuteen vedoten ei minun kannattaisi edes yrittää arvioida huomista peliä, mutta arvaanpa silti. TPS:n tappioputki on jo peräti seitsemän ottelun mittainen, ja Kärppien vieraspelaaminen on ollut ihan hyvää viime aikoina. Näillä lähtökohdilla pitäisi Kärpillä olla hyvät saumat ryövätä vieraspeli. Fakta on kuitenkin se, että edellisen voittonsa TPS otti nimenomaan Kärpistä - Kärppien oksettavan esityksen jälkeen.

Rohkeasti sanon silti, että Kärpät voittaa 0,1 - 3,4 TPS:n huomenna.
 

Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät
Kärppien saitin mukaan Snopek on mukana huomenna. Nimi ei sano mitään, jännä nähdä millanen hiihtäjä on kyseessä. Ei välttämättä tunnu ainakaan historian perusteella siltä mitä oltais tarvittu (Lintner-tyyppi). No, Kärppien alakerta on niin paska että tuskinpa ainakaan sitä heikentää.

Kuulema jengi oli ollu eilen ihan hyvässä tikissä. Sääli että ykkönen ei vieläkään saa mitään irti, Krepsille tarvitaan jostain wingerit.

Tepsillä on surullinen striikki menossa, toivottavasti jatkuu vielä yhden illan. Tepsi kuitenkin kuuluu liigakartalle ehdottomasti ja toivonki että eivät joutuisi karsintaan.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tätä huikaisevaa spektaakkelia ei ole liiemmin kommentoitu meidän leiristä vielä. Itse raahaudun ilmaislippujen kannustamana halliin, vaikka viime matsit ovat näyttäneet pahasti sille, ettei enää kiinnosta vaikka panokset lähenee venäläisen ruletin vastaavia eikä muniinpuhalteluun todellakaan olisi varaa.

RPL ei ole tällä kaudella ollut mikään järin karismaattinen sälli, jos sanoo "paska" 10 kertaa kauden aikana haastatteluissa, ei se aiheuta samanlaista värinää kuin mitä esikuvansa Suikkanen. Mikäli on tätä lausunnoillaan jotenkin edes yrittänyt jäljitellä. Kai se kuitenkin on suurin syntipukki kun noin kuriton ja haluton jengi tuolla hiihtelee, joten ei muuta kuin tilille vaan ja ulos. Vittu että mua ainakin kyrsii missä jamassa meidän TPS on just nyt, toivottavasti tänään tapahtuu käännös kurssissa tavalla a ) Palloseura oikeasti taistelee ja voittaa, tai b ) Palloseura on oma paska itsensä, johto reagoi ja tuo Tamin sisään. En todellakaan vielä ennen runkosarjan alkua ikimaailmassa kuvitellut että voisin itse tuon viimeisenkaltaisen lauseen ilmoille päästää mutta tähän on tultu. Ei mulla muuta.

Ainiin, mielellään varmaan katselee Kärppien nuorien jamppojen otteita. Jospa siinä olisi sille rahalle vastinetta. Ainiin mutta enhän mä edes maksa tästä matsista...
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kyllähän tässä toivoisi melkein jo, että kausi olisi ohi ja TPS kuivilla karsijan paikalta ja katseet jo seuraavaan kauteen. Noh, nämäkin pelit pitää pelata, mutta todella vituttaa katsella Tepsiä joka on haluton ja ponneton joukkue, joka ottaisi nyt varmaan jokaiselta mestis-porukaltakin turpaan komeasti, koska luistin liikkuu yhtä hyvin kuin Naantalin VG:llä.

Pelinopeudessa ja muutenkin asenteessa pitää tapahtua iso muutos, että tänään pystytään Kärpät haastamaan. Siellä pitää kaikkien pystyä antamaan parhaansa, ei vain noin 3-4 pelaajan. Jos selän suoristelijoita riittää jälleen kentällä niin pisteet lähtevät Ouluun takuulla. Maalipaikkoja saadaan varmasti luotua ja ne pitäisi nyt osata hyödyntää tehokkaasti ja menemällä sinne maalille, kyllä siellä pitää vähän sattuakin.

Engren tulee olemaan melkoisessa kiekkosateessa, joten toivotaan, että puolustus siivoaa reboundit pois omalta maalilta ja muutenkin ne karmeat hasardit rajoittuisivat alle viiteen.

Kyllä sitä Vahaa nyt oltaisiin tarvittu tuonne kentälle näyttämään esimerkkiä joka jätkälle!
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Varmasti paljolti on kyse siitä minkälaisen lähdön peliin saavat joukkueet. Mikäli Kärpät saa pari maalia ekaan erään en usko, että TPS sieltä enää nousee. Jos taas TPS onnistuu niin voi tulla vaikea iltapuhde Kärpille.

Kärpille ei tästä kelpaa kuin voitto, joten kolme pistettä olisi puristettava kyllä Ouluun mukaan. Pakistokin vahvistunut. Ainoastaan Lehtosta odotellaan vielä takalinjoille. Koivisto on palanut maaliin, joten tuskin hörppyjäkään nähdään.
 
Ilmassa on jälleen suuren urheilujuhlan tuntua, kun hallitseva mestari ja jo aikaa sitten vallan kahvasta kammettu mestari iskevät yhteen lauantai-illan huumassa. Molemmat tarvitsevat pisteitä kipeästi ja käytännössähän molempien jokainen matsi on yhden ottelun playoff-sarja. Pelin tasolle tämä ei lupaa hyvää, koska kriisijoukkueiden tunnusmerkistö on murtua paineen alla.

Ottelun voittaa melko varmasti joukkue, kumpi saa paremman lähdön. Kärpillä ehkä pieni edge (no onhan TPS sarjajumbo) siitä, että pystyi nousemaan edellisessä pelissä useamman maalin takaa-ajo asemasta voittoon. Semmoiset jutut nostaa itseluottamusta, mutta koska epäonnistumisia on melko paljon, ei se itseluottamus kestä mitä tahansa.

Katsokaahan nobelin otteita ja kertokaa. En halua tosin lukea "no ei ollut kummoinen" jne, koska perustelut ovat kivoja. Lähtökohtaisesti ei mistään maagisesta kaverista ole kyse muutenkaan, vaan ihan peruspakista.

Kärpistä ihmeteltävää: Laukooko Kreps kertaakaan ottelussa? Uskaltaako Tenkrat laukoa ihan lämärillä? Uskaltaako Rosa haastaa? Kuinka vitun kujalla Mikkola ja Helbling ovat tänään? Löytääkö Batman Arvuuttelijan ajoissa?
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Tepsi kuitenkin kuuluu liigakartalle ehdottomasti ja toivonki että eivät joutuisi karsintaan.

Tepsi kuuluu liigakartalle, jos ei tipu tällä kaudella.

Kova peli tulossa. Vieraissa jälleen, eli on syytä uskoa hyvään matsiin. Tästä voitto ja itseluottamus sen kun kasvaa. Toisaalta on nähty, että kaksi hyvää peliä putkeen ei välttämättä tarkoita mitään. Töitä on tehtävä joka vaihto ja joka peli, sillä mikään ei näköjään lähde rullaamaan itsestään.

Jännä nähdä uusitut ketjukoostumukset stpierren lähdöstä johtuen. Avauspelaaminen oli Lukko-pelissä jo parempaa, kuin aikoihin St.Pierren hiihtelystä (tasakentällisin) huolimatta ja toivotaan, että peli aukeaa tänään vielä paremmin.
 
Kärpät tänään:

1. Tenkrat - Kreps - Rosa
Sicak - Helbling

2. Donskoi - Salomäki - Junttila
Mikkola - Snopek

3. Koskenkorva - Kemppainen - Keränen
Ylönen - Ohtamaa

3. Alikoski - Karppinen - Körkkö

MV: Koivisto (Karhunen)

Junnuketju siis tänään koossa ja uusi puolustaja Snopek ottaa paikkansa Mikkolan vierestä. Körkkö ottaa Salomäen roolin ja paikan nelosesta. Mielenkiintoiselta näyttää, ainakin 2-4 ketjuilta on lupa odottaa asennetta, toivottavasti se tarttuu myös ykkösketjuunkin.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpiltä tosiaan puuttuu myös Kristian Kuusela ja näin ollen tänään tulessa ovat kaikki pelikuntoiset hyökkääjät. Varmasti siis jotain levennystä hyökkäysosastoon on jostain vielä ennen kuun loppua hankittava.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Tässä nyt ketään enää hommata. Tuleepahan edes jäljelle jääville yritystä senkin edestä jos vaikka joudutaankin vetämään vajailla miehityksillä...

Jaaha, tuosta kun olisi vielä pistänyt Snopekin ykköseen niin täysi Tsekki ketju kasassa. Huolestuttavaa?
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Suhteellisen odotetut kentät on Ara heittänyt kehiin. Ulkolaisvitja saa jatkaa, vaikka tulokset ovat olleet suhteellisen heikot. Kakkoskentässä monien rummuttama ja vaatima "junnukenttä", jolta odotetaan varmasti kovaa asennetta, yritystä ja taistelua. Jos vielä tulisi muutama tehopistekin, niin aina vaan parempi!

Kolmosesta on poissa siis Kuusela. Onkohan sairastuminen vai joku loukkaantuminen poissaolon syy? Harmi sinällään, koska Kuusela pelasi edellisessä pelissä hyvin saalistaen pari syöttöpinnaa Kossun upeisiin maaleihin.

Nelosessa huomio keskittyy maalintekijään jumalan armosta eli Veikko "Veikko" Karppiseen ja laitureihin Tomi Körkköön sekä Mikko Alikoskeen. Olen pettynyt jos Karppinen ei tee kahta maalia tänä iltana.

Kärpät vie sarjajumboa tänään todella rumin lukemin! Kärpät voittaa 6-0.

E: Ai niin. Snopek pelaa ensimmäisen ottelunsa Kärppäpaidassa. Harmi vaan Snopekin kannalta, että Ara laittoi kaverin vierelle joukkueen huonoimman puolustajan. Tsemppiä uudelle hankinnalle ensimmäiseen peliin.
 
Viimeksi muokattu:

JPL

Jäsen
Suhteellisen odotetut kentät on Ara heittänyt kehiin. Ulkolaisvitja saa jatkaa, vaikka tulokset ovat olleet suhteellisen heikot. Kakkoskentässä monien rummuttama ja vaatima "junnukenttä", jolta odotetaan varmasti kovaa asennetta, yritystä ja taistelua. Jos vielä tulisi muutama tehopistekin, niin aina vaan parempi!

Niin - johan tuo ykkönen on jo koko pelin yhdessä pelannut ja siinäkin pelissä pakiston tekeminen oli jotain aivan järkyttävää. Lukko pelissä ketjun lähtö otteluun oli erinomainen, mutta ketjuhan hajosi heti kun Tenkrat ajettiin pihalle. Ehdottomasti tälle ketjulle pitää antaa vielä aikaa.

Mukava nähdä (tai kuulla - tai ainakin nähdä tulokset) tuo junnukolmikko yhdessä tänään. Voi joko epäonnistua pahoin, tai sitten tekaisee parit maalit.

Onko pakisto muuten paras tällä kaudella nähty? Paljon tietenkin riippuu Snopekin tasosta, mutta ainakin nimellisesti ei ole taidettu kertaakaan noin hyvällä kokonaisuudella päästä pelaamaan. Vielä Lelu mukaan ja Ylönen odottamaan seuraavaa loukkaantumista, niin voi sanoa että Kärpillä on jo liigapakit jokaisen ketjun takana.

Jos tänään Kärpät saa väännettyä voiton TPS:stä hyvällä pelillä, tilanne alkaa näyttämään jo huomattavasti valoisammalta.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS tänään

Birner - Plihal - Erkinjuntti
Hattunen - Makkonen - Virtala
Suominen - Hauhtonen - Venäläinen
Kolu - Trabucco - Tapio

Nordlund - McCarthy
Järvinen - Vittasmäki
Kudelka - Skålberg

Engren - Ortio

Makkonen ja Hauhtonen vaihtavat paikkaa ja pakkiparit on laitettu uusiksi. Jostain käsittämättömästä syystä vieläkin pukkaa pieni jännitys ennen peliä. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, etteikö tänään nähtäisi yhtä mitäänsanomatonta peliä kuin aiemmin Pelikaaneja, Ilvestä yms. vastaan. Todennäköisesti kolmannessa erässä saa taas ihmetellä, että mitä minä vielä täällä teen lauantai-iltaa tuhlaamassa. Pavlikovskyn kanssa samaa mieltä, toivoisin, että kausi päättyisi mahdollisimman pian, koska mitään voitettavaa ei enää ole.

TPS:n voitonsaumoja parantaa Kuuselan poissaolo, sillä hän on yleensä ollut varsin hyvä Tepsiä vastaan. Kärpät on muutenkin ollut viime kausina aika hyvä vastus Tepsille, joten varovaisen optimistisena odotan pisteitä. Pelin taso tullee kuitenkin olemaan heikko.

Tepsin on ollut todella vaikea pitää maalin johto. Jos kolmanteen erään päästään vain maalin johdossa niin hyvin todennäköisesti se menetetään. Kahden maalin johto saattaisi riittää, mutta hirveä paniikki siitäkin tulisi. Joukkue on pelannut koko kauden niin surkeasti, että jokainen johtoasema on yllättävä ja sitä kautta maila rupeaa tärisemään. Ei enää edes muisteta, kuinka johtoasemassa pelataan.

On muuten järkyttävä tuo Tepsin kotipelien saldo. 21 ottelusta 3 varsinaisen peliajan voittoa! Kärpätkin on ollut tällä kaudella huono kotijoukkue, mutta silläkin on sentään 8 varsinaisen peliajan voittoa.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
RP Lehtonen on antanut McCarthylle roolin ykköspakkiparista. Tuleeko miehelle tänää enemmän peli- kuin rangaistusminuutteja?

3. ketju

Suominen - Hauhtonen - Venäläinen
Kudelka Skålberg

vaikuttaa roolitettu puolustavaksi. Voisi nimien puolesta toimiakin, mutta ketjun toimivuuteen vaikuttaa erittäin paljon liike. Saadaako esim. Suomista tai Hauhtosta sellaiseen liikkeeseen että saisivat edes kahdestaan Kärppien Mikkolan kiinni?

Tepsin ykkösen on tehtävä edes yksi maali. Neloselta taas en odota mitään.

Ortio olisi mukava nähdä maalilla, mutta Ortion harmiksi muuan Engren on pumpannut vettä pois ahkerasti uppoavasta laivasta yrittäen pitää sitä usein lähes yksin pinnalla, muiden onkiessa ahvenia kannella ja ampuessa uusia reikiä paattiin.

Kärpille on tulossa helppo peli mikäli Palloseuran vire on samaa kuin on ollut viimeaikoina. Jos äijät edes vähän yrittäisi, niin lukemat voivat olla vielä siedettävät kolmanteen erään lähdettäessä.

Oma veikkaus: tänä iltana ei HK Areenassa nähä erityisen näyttävää kiekkoa. Lukemat ovat 2 erää ihan siedettäviä (+- 2 maalia eroa). Kärpät hallitsee kiekollista peliä, TPS luistelee perässä minkä jaksaa. Ratkaisevat maalit tulevat TPS:n pyörittäessä hyökkäyspeliä, jolloin kukaan ei lauo vaan syöttää taakse siniviivalle erittäin vaikean syötön, josta Kärpät pääsevät vastahyökkäykseen. Tällaisia pari kappaletta tänään. 2 - 4.
 

Etäfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Cheerleaderit, Vaihtuvat valmentajat
Jostain kummasta on taas löytynyt ihan pieni toivon kipinä, josko TPS esittäisi tämän hetken parasta osaamistaan ja edes yrittäisi haastaa Kärpät. Molempien pelin ollessa hiukan arvaamatonta, nyt olisi sauma palata pelaamaan voitoista. Paljon on kuitenkin alusta kiinni: Jos vieraat pääsevät jatkuvalla syötöllä kotijoukkueen päätyyn reuhaamaan, peli lässähtää ainakin niin kauaksi aikaa, kun Koiviston taakse menee edes yksi. Muussa tapauksessa odottaisin vauhdikasta peliä, olkoon vaikka sitten coast-to-coast -rallia - säilyypähän pieni jännitys.

Jokainen kohtaaminen on päättynyt siten, että voittajalla on 4 maalia. Kenties tänäänkin ? Jokohan nyt myös muistetaan peliajan olevan 60 min, ettei taas livahda viime minuuteilla ? Esimerkkejä on tältä kaudelta vaikka kuinka. Nyt pitää pelata vain voitosta ja heittää sarjataulukko mäkeen, sijoitukset kun eivät muutu ainakaan TPS:n osalta. Optimistiseksi pyyhittyjen mustavalkolasien takaa tuntuisi 4-3 voitolta ja ne viime minuutit saa katsomossa jännittää sydän kylmänä, valuuko 3p voitto taas jatkoille..
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Eipä ollut hääviä peliä todellakaan kummaltakaan joukkueelta, mutta Kärppien osalta näissä peleissä nyt pisteet ovat ratkaiseva asia. Pelin kulkuun nähden kahteen pisteeseen pitää olla tyytyväinen, sillä ei Tepsin voittokaan tästä pelistä olisi vääryys ollut, sillä 3. erässä maalipaikat menivät aika selkeästi Tepsille. Koivisto on onneksi maalissa tällä hetkellä moninverroin varmempi kuin Karhunen, ja vaikkei mitään huipputorjuntoja oikeastaan joutunut koko ottelussa tekemään, niin varmaan puolustuksenkin on helpompi pelata, kun ei tarvitse joka tilanteessa panikoida, että nyt se imuroi sisään.

Kärpistä Rosa väläytti pohjustamalla upealla tavalla Tenkratin maalin, mutta muuten yhtä saamatonta peliä kuin aiemminkin, ja kävipä surkeat yritykset tekemässä rankkukisassakin. Krepsiltäkään ei montaa syöttöä pelissä omille mennyt, mutta onneksi sentään rankkarit olivat laatutyötä. Uudesta pakista on paha sanoa mitään. Maalia katsoi aitiopaikalta, mutta ei tuo silti oikeastaan Snopekin (tässä kohtaa piti googlata että mikä sen nimi olikaan) piikkiin mennyt. Yhden erinomaisen avauksen näin, ja se on esim. Helblingiin verrattuna erittäin paljon. Junnuketju ilmeisesti aloitti hyvin, mutta hieman katosi kuvasta toisessa erässä. Jatkoajalla Donskoi pelasi ottelun parhaat minuuttinsa, mutta ei tällä kertaa saanut palkintoa maalin muodossa.

Tepsin paras oli ehdottomasti Makkonen, joka varsinkin 3. erässä oli jatkuvasti tekemässä pahojaan Kärppien alueella.

Yhteenvetona vielä Kärppien pelistä. Puolustuspelaaminen oli aivan kelvollista varsinkin viime aikoihin muuten verrattaessa. Hyökkäyspeli oli puolestaan nyt ruosteessa.
 
Viimeksi muokattu:

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämän illan peliä ei olisi kyllä jaksanut katsoa, jos ei olisi oma joukkue ollut pelaamassa. TPS:n hyökkäykseenlähdöt oli kyllä tutun näköistä toimintaa, samalla tasolla kuin Matin ja Haapakosken aikana Kärpissä. Paljon pakki - pakki syöttöjä, erittäin hitaita lähtöjä ja luokattomia avauksia seisoville jaloille keskialueelle. Erkinjuntti tuntui seisovan aina paikallaan kun sai lähdöistä kiekon, kaveri jonka peli perustuu hyvään liikkeeseen.

Tsekkikenttä oli Kärpistä hyvä hyökkäyspäässä ja huono omissa. Junnut oli teräviä eka erässä mutta katosivat pelin kuluessa kuvasta. Donskoi on kyllä hyvä 1-1 tilanteissa ja haluaa epäsuomalaisesti kiekkoa koko ajan. Sicak - Hebling -pari on kyllä virhealtis kaksikko. Parit aika maistuvat jäätymiset paineettomissa tilanteissa, esim eka erän lopussa, mikä päättyi Sicakin kampitus -jäähyyn.

YV on kyllä parantunut Aran tullessa puikkoihin, vaikka vedot vielä uupuivatkin. Nyt tullaan alueelle heittämällä ja YV:hen tulee terää lisää kun viivaan saadaan yksi kunnon pelote, Lehtonen.

Krepsin pelaaminen on kyllä tunnollista ja tsekkikentässä pelasi hyvin ja tasapainoisesti molempiin suuntiin, mitä ei voi sanoa Rosasta. Rankkareissa tylyt ratkaisut ja oli Koiviston ohella iso syy miksi ylimääräinen pojo lähti tänään Ouluun.

Oliko muuten se Mikkolan veto, mistä tuli maali paitsio, kuten tuomari sen puhalsi? Urhon webbiselostaja näki kiekon käyneen vain viivan päällä.

TPS:n parhaimistoa oli Makkonen, Engren, Järvinen ja Venäläinen. Erkinjuntin pelaaminen oli kyllä peliä hidastavaa ja montakohan kiekonmenetystä tuli keskialueella ja hyökkäyspäässä illan aikana.
 
Oliko muuten se Mikkolan veto, mistä tuli maali paitsio, kuten tuomari sen puhalsi? Urhon webbiselostaja näki kiekon käyneen vain viivan päällä.

Ja megan selostajana (maailman vahvimmilla kärppälaseilla varustettu) "Stenkka" kertoi Salomäen hylätyn maalin menneen vain jalan kautta, eikä potkuliikettä olisi tapahtunut. Olisiko tuokin ollut syytä tarkistaa?
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja megan selostajana (maailman vahvimmilla kärppälaseilla varustettu) "Stenkka" kertoi Salomäen hylätyn maalin menneen vain jalan kautta, eikä potkuliikettä olisi tapahtunut. Olisiko tuokin ollut syytä tarkistaa?

Siinä Salomäki käänsi jalan niin, että kiekko meni tyylikkäästi sisäsyrjällä maaliin. Selkeätä potkuliikettä ei ollut mutta aika tarkoituksellisesti jalan laittoi niin, että sai kiekon oikeaan suuntaan. Tiedä sitten miten tuo nykysäännöillä olisi pitänyt mennä?
 
Siinä Salomäki käänsi jalan niin, että kiekko meni tyylikkäästi sisäsyrjällä maaliin. Selkeätä potkuliikettä ei ollut mutta aika tarkoituksellisesti jalan laittoi niin, että sai kiekon oikeaan suuntaan. Tiedä sitten miten tuo nykysäännöillä olisi pitänyt mennä?

Eikös kiekkoa saa ohjata kuitenkin luistimella?
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni potku ja paitsiomaali olivat aivan selviä tapauksia paikan päällä nähtynä ainakin näillä mun silmillä. Toisessa päässä oli paikka viheltää rankkari Tepsille kun Sicak (?) sulki kiekon maalivahvin alueella. Kiekko tökötti vaikka kuinka kauan Koiviston jalkojen välissä ja siinä hässäkässä Kärppäpelaaja kaatui sopivasti kiekon päälle maalivahdin alueella.

Makkonen erittäin pirteä ja myös Suominen pelasi hyvin. Harmi vaan että luistelussa ei pärjätä yhtään.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yritys oli tänään hyvää, eikä tosiaan suurempikin pistepotti olisi ollut mahdottomuus. Oikeastaan kukaan ei jäänyt negatiivisella tavalla mieleen. 50 minuuttia peli pysyi hyvin uomissaan, mutta viimeisen kymmenen minuutin aikana ote vähän herpaantui. Silti ainakin Makkosella oli useampi paikka ratkaista, mutta aina kiekko vähän karkasi viime hetkillä. Jussi pujotteli pari kertaa koko kentän läpi. Itseluottamus on harvinaisen hyvä TPS-pelaajalle.

Ensimmäisessä erässä Kärpät oli tasakentällisin hieman niskan päällä, mutta toinen erä oli TPS-merkkinen. Tilanteita saatiin kuitenkin luotua lähinnä ylivoimalla, joka pyörikin yllättävän hyvin. Itseluottamuksen puute näkyy kuitenkin pienenä siirtelynä, kun voisi jo laukaista. Kolmannessa erässä Tepsillä ja ennen kaikkea Makkosella oli useampia maalipaikkoja.

Tepsistä erityisen hyvin pelasivat Makkosen lisäksi Suominen, Venäläinen ja Vittasmäki, joka oli tänään todella terävä ja osallistui jopa hyökkäyksiin ihan hyvin. Suominen on ihan oikeasti uudestaan syntynyt. Noilla otteilla mahtuu kevyesti myös ensi kauden joukkueeseen. Vielä voisi vain laukoa enemmän. Erkinjuntista paistaa turhautuminen ja kiukku, vaikka asenne on muuten ihan hyvä.

Harmittaa joukkueen puolesta ettei kovasta työstä saatu kuin yksi piste. Rankkarivoittokin olisi varmasti helpottanut seitsemän tappion jälkeen.
 

TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yritys oli tänään hyvää...

Paikalla tuli oltua ja hyvin samankaltaiset fiilarit jäi pelistä. TPS pelasi mielestäni hyvän pelin varsinkin ottaen huomioon tämän kauden normaalin peli-ilmeen. Huippupaikathan pelissä jäivät vähiin, mutta yritystä ja taistelua oli molemmilla. Kyllä mä tuota porukkaa kehtaan katsella. Puutteitahan porukassa on ja eniten juurikin liikkeen osalta, mutta näillä mennään.

Tuomarit hoitivat hommansa hyvin eivätkä lähteneet antamaan helppoja kakkosia. Toisaalta kumpikaan jengi ei antanut kyllä syytäkään jakaa penalttia sen enempää.

Engren on muuten aika huikeassa vireessä tällä hetkellä. Antaa joukkueelle mahdollisuudet voittaa joka ilta. Tosin tiivistynyt puolutuspeli auttoi ja eilen siivottiin hyvin riparit. Pelaajien on helppo pelata, kun tietää ettei suoralla laukauksella pahemmin Attea yllätetä. Koivisto oli myös todella hyvä. Eleetön ja rauhallinen eikä sylkenyt kiekkoja juuri lainkaan eteensä. Ei tarvinnut kuitenkaan venyä pelastuksiin, kun ne parhaat kudit menivät rautoihin.

Pakko yhtyä Makeen siinä, että Suominen oli ja on ollut viime aikoina hyvä. Erkinjuntti vähän väkisin puskemisesta huolimatta oli positiivinen ilmestys. Hän ottaa vastuuta ja johti vitjaa joka sai aikaiseksi selvästi eniten painetta Kärppä-päätyyn.

YV oli tepsiltä ihan OK ja paikkojakin saatiin. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, että haetaan ratkaisua koko ajan Maston kudn kautta. Hyvinhän se ruoska tällä hetkellä lävähtää. Siitä huolimatta nähtiin kuitenkin myös tepsille niin tuttua vastuun siirtelyä. Pariinkin otteeseen oli hyvä paikka jo kavereilla ampua keskisektorista, mutta vielä siirrettiin sivuun ja huonompaan paikkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös