La 20.5.2017 Otteluseuranta (16. kisapäivä)

Tila
Viestiketju on suljettu.

Barney

Jäsen
Ja nehän onkin kirjoitettu ihan tosimielellä? Eikä vaan "hassutteluina", jossa ivataan niitä juntteja, jotka näin oikeasti ajattelevat?
Osittain ehkä, mutta osa on selvästi tosissaan kirjoitettu. Varsin surullista.
 
Ei oikeastaan yllätä, että Ruotsi johtaa 3-1. Materiaalietu on sen verran kova. Viime vuoden joukkueella olisi voinut haastaa tämän vuoden Ruotsin, tänä vuonna ei vain taida riittää. Valtterifilppuloista ei vain ole saman tason ratkaisijoiksi kuin doping-Nickestä ja Nylanderista.
 

Trimmer

Jäsen
Jalonen haluaa Suomelle lisää jäähyjä kun puhuu tappelemisesta ja raivoamisesta
 

Laitela

Jäsen
Tuomareille pyyntö: Tasoittakaa ne jäähyt kolmannessa erässä kiitos, jäi nimittäin teiltä viheltämättä ensimmäisessä erässä ihan tarpeeksi, ja heti kun Suomi rikkoo niin johan on pilli herkässä, ja sen jälkeen alkaakin pilli napsaa suuta kohti useammin.
Just tämä. Ruotsilla on tiedetysti selkeä materiaalinen etu, mutta näyttää myös siltä, että Suomelle pilli on herkemmässä. Tappaa pelin.
 
Filppula on ikävä kyllä ollut turnauksen suurin pettymys. Jatkuvasti kiekon menetyksiä, turhia jäähyjä, huonoja ratkaisuja kiekon kanssa, aloitushäviöitä.

Herää nyt vittu.

On se kumma jos on noita kaikkia tehnyt ja silti olla jokapelissa Suomen top 3 kiekkovarmuustilastoissa, joita urheilulehdellä Lehkonen perkaa.

Filppula on sysipaska maalipaikoissa, mutta vastaavasti syöttöjä laatu ja kaksinkamppaiut hoituvat jäätävällä prosentilla. Aloitukset myös 60% tekemistä.

Vituttaa lukea tuollaisia älyvapaita kommentteja.
 

Breathe

Jäsen
Ainahan näitä perusteluita löytyy haluttuun lopputulemaan.

Huomenna kun Suomi voittaa niin Venäjä on krapulassa jne.?
Jos tuon pelin katsoit niin varmaan ymmärtäisit mihin viittasin, mutta antaa olla kun tuntuu tekevän jo pahaa ennestään.
 

Tukka

Jäsen
Suomella ois ollut paikat n. seittemään hyvään taklaukseen laidoissa kiekonriistomielessä, mitä tehdään? No lähetään ränniä blokkaamaan vaikka ei ois mitään tarvetta sille. Niistä jokaisesta Ruotsi sai pidettyä kiekon hallussa. Taklauksilla Ruotsin peli saadaan ehkä sekaisin, tunnetta ja taklauksia! Ne puuttu täysin toisesta erästä.
 
Ruotsilla on melkein olympiatason pakisto ja siihen päälle vielä helvetin hyvä hyökkäys ja maalilla maan ykkösveskari. Ihan hyvin tämä suomen joukkue pyristelee vastaan. Millään pelisapluunalla ei tuollaista eroa kurota umpeen.

Alivoima on silti erittäin heikkoa, siinä pystyttäisiin parempaan.
 

-One-

Jäsen
Onkohan aloitustilastoja nähtävissä missään. Mielestäni Suomi ei ole voittanut yhtään aloitusta, pari tasuria on saatu. Tuollainen ylivoima aloituksissa on kyllä tosi harvinaista ja vaikuttaa valtavasti pelin virtaukseen.
22-10 Ruotsille. Tasureita ei tunneta, toinen joukkue sen kiekon lopulta saa kuitenkin.
 

Trimmer

Jäsen
Epätoivosta kiekkoa huutaa Solkungen
 
Aikas ankeaa on kahden erän jälkeen. Jos ero Ruotsiin on todellakin näin suuri, niin illuusio Suomen jääkiekon hyvästä tilasta kai jokainen voi haudata omaan perseeseensä. Missä se Meidän Peli nyt oikein on?

Haluan niitä kuuluisia viivelähtöjä. Niistä tulee saamanieni tietojen mukaan aina maalipaikka.
 
Tähän mennessä Suomi on pelannut yhden hyvä ottelun vähintäänkin aneemista jenkkiä vastaan, joten ei tässä kyllä odotukset ole mitenkään järin korkealla ollut.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös