La 19.3.2016 TPS - Kärpät (2. puolivälierä)

  • 40 086
  • 260

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minäpä olen törkimys ja ryöstän tämän ketjun avauksen tepsiläisiltä. Kaksi kertaa peräkkäin Mr.Fox on päässyt tekemään sen meille. Nyt on siis kuitin paikka.

Jännittävät ovat lähtökohdat tähän toiseen puolivälieräpeliin, kun TPS onnistui eilen yllättämään tuplamestarin Oulun Kärpät. Tänään on mahdollisuuksien ilta. TPS voi karata jo mukavantuntuiseen 2-0 johtoon otteluvoitoissa. Näin Kärpät olisi kyllä yllätetty housut kintuissa heti ottelusarjan alussa. Kärpillä taas on mahdollisuus kuitata kotietu takaisin itselleen ja palauttaa otteluparin voimasuhteet lähes alkuperäiseen.

TPS pelasi eilen aivan loistavan vieraspelin ja sai kuin saikin palkinnon: Oikea-aikaista paineistusta ja vetäytymistä tiiviiseen keskialueen trapiin, tiivistä puolustusalueen pelaamista sekä erittäin uhrautuvaa maalineduspelaamista. Siinäpä ne TPS:n käärmekeiton ainekset olivat. Vaikka tänään TPS pelaa kotihallissaan, uskon sen pyrkivän samanlaiseen vähämaaliseen sumppupainimiseen kuin Raksilassakin. Jos TPS tässä onnistuu, eikä Kärpät saa hyökkäyspeliään soljumaan, on yllätysmahdollisuus jälleen olemassa.

Kärpät jäi eilen telineisiin. TPS oli iskenyt pudotuspelivaihteen silmään, eikä Kärpistä ollut siihen vastaamaan. Tänään pitää saada jalka paremmin liikkeelle, ajoitukset kohdilleen ja syöttöihin huolellisuutta. Kärpät pystyy luistelemaan TPS:n kumoon, mutta tasonnostoa se vaatii.

Mielenkiintoista on nähdä kokoonpanot. Minkälaisia muutoksia on luvassa? Pelaavatko Spina ja Nummelin? Entäpä Aittokallio, Junttila, Puljujärvi? Tai nousevatko Suoranta ja Humaloja tuomaan energiaa nelosketjuun?
 

Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Joo, mielenkiintoinen matsi on luvassa. Kokoonpanoja odotellessa.

Kuten McTorso tuumasikin, Kärppien pelinopeuden palaaminen on nyt vaa´ankieliasemassa. Kärpät voi horjuttaa Tepsin kumoon luistelemalla, mutta jos jäädään eiliseen malliin kyttäilemään Tepsin viedessä peliä, niin sarja on 0-2.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Minäpä olen törkimys ja ryöstän tämän ketjun avauksen tepsiläisiltä. Kaksi kertaa peräkkäin Mr.Fox on päässyt tekemään sen meille. Nyt on siis kuitin paikka.
Kiitoksia vain tästä törkimys! Sinä senkin hulttio, kykenemätön uuvatti, kelvoton kutale, mitätön vätys, halveksittu epatto ja epäkelpo surkimus! Ei vaan, ihan hyvä, että joku muukin ottaa vetovastuun välillä näistä. Tuntuu siltä, että mun paras runosuoneni ehtyi jo syksyllä TPS:n CHL-matsien otteluketjuja avatessa.

Mielenkiintoista on nähdä kokoonpanot. Minkälaisia muutoksia on luvassa? Pelaavatko Spina ja Nummelin?
Dave Spinan poisjäänti oli itsellenikin hieman yllätys, vaikka hän kärsikin "ylävartalovammasta" - tai siis "pään tai niskan alueen vammasta" aiemmin oliko nyt helmikuussa. Mun käsittääkseni Spina ei kuitenkaan SPO-matseissa mitään uutta osumaa ottanut, joten ei kai vaan palannut hieman ennen aikojaan kehiin. Toisaalta eihän näistä pään alueen vammoista koskaan oikein tiedä.

Petteri Nummelin on lähes 100% varmuudella kehissä. Oma epäilykseni on, että mahtaako pelata tänä keväänä enää yhtään ainoata vierasmatsia. Noh, kunhan vielä edes kotimatseissa saataisiin nähdä #3:n läpisyöttöyrityksiä ja siniviivan masterointia. Veikkaan, että Nummelinin pelatessa hänellä tulee olemaan vähintään yksi merkintä pistesarakkeissa - vastaavasti myös plus/miinus-sarake näyttää lukemaa -2...
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Törkeän hyvä fiilis oli herätä tähän päivään! On niin vitun nastaa olla turkulainen tällaisena pleijarikeväänä. Tämä kaupunki sekoaa aivan täysin kun Palloseura pärjää, ja nyt ollaan jo tämän kauden osalta plussalla, enää on pelkkää voitettavaa jäljellä. On tajuttoman nättiä miten turkulaiset kääntää kansitakkinsa vitunmoisista selkäänpuukottajista täysillä mukanaeläjiksi, tämä ilmiö tekee tästä kiekkokaupungista vaan entistä huikeamman sellaisen. Yleisö on halutessaan fanaattinen kuudes kenttäpelaaja, mutta hyvin usein äänestetään jaloillaan kun homma ei toimi.

Haluan Tepsiltä samanlaista peliä kuin eilen. Kiekollinen peli oli meidän standardeilla ihan hyvää, ennen kaikkea monipuolista ja uhrautuvaisuus oli vahvalla tasolla. Kenessä on tänään sitä kuuluisaa ylimääräistä tuikintaa? Uskon että Karvosen Eliaksessa tai Talkkari-Pikkaraisessa.

Aittokallio tai Rajaniemi, ihan sama kumpi siellä seisoo niin helteiset oltavat tulee. Rajaniemi ei eilen ollut parhaimmillaan ja Aittokallio sekoili vaihtoaitiosta käsin ilmeisesti kilpensä kanssa (en ole varma osuiko se vai jonkun kenttäpelaajan hanska penkiltä) Pikkaraisen naamavärkkiä kohden. Ilkka ei unohda!

Loistokasta kiekkoiltaa kaikille. On tämä fantastista aikaa.
 

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Toivottavasti Kärppien nelonen palaa juurilleen eli Hirso katsomoon. Kiitos jo etukäteen.

Ei Kärpät eilen huonosti pelannut - TPS oli vaan jäätävän hyvä. Kärppien maalivahtitilanne on mielenkiintoinen - taitaapi Marjamäki laittaa Aittokallion maalille tänään. Kärppien pappaosasto (Huml, Pirnes ja Hirso) oli valovuoden TPS:n vastaavaa huonompi. Kärppien konkareiden on herättävä poff -kevääseen tai käy kylmät. Ei pelkillä junnuilla mitään voiteta.
 

Aleksis Veli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kärppien pappaosasto (Huml, Pirnes ja Hirso) oli valovuoden TPS:n vastaavaa huonompi. Kärppien konkareiden on herättävä poff -kevääseen tai käy kylmät. Ei pelkillä junnuilla mitään voiteta.

Joo, onhan tämä tietynlainen isät vs. pojat kärkipelaajien osalta. Toivottavasti myös sanonnan perinteisessä merkityksessä.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
TPS tänään:

#22 Jerry Ahtola - #10 Eric Perrin - #71 Tomi Kallio
#44 Elias Karvonen - #25 Jussi Makkonen - #19 Francis Pare
#84 Ilkka Pikkarainen - #91 Ville-Vesa Vainiola - #43 Otto Nieminen
#48 Julius Vähätalo - #29 Jonne Virtanen - #78 Patrik Moisio

# 7 Henrik Tallinder - #36 Elmeri Eronen
# 6 Niklas Friman - #56 Kalle Kaijomaa
#64 Olli Malmivaara - #55 Harri Tikkanen
# 3 Petteri Nummelin

#35 Teemu Lassila
(#30 Aleksandar Georgiev)

Loukkaantuneet: #12 Dave Spina, #17 Tadas Kumeliauskas, #20 Jani Forsström (?), #32 Lauri Tukonen, #34 Oskari Setänen

Pieniä muutoksia siis on tullut eiliseen. Hyökkäyksessä kolmos-nelosketjuissa Otto Nieminen ja Julius Vähätalo vaihtavat paikkoja, Niklas Friman siirtyy puolustajaksi, mutta vastaavasti Patrik Moisio päästetään irti. Ikävänä asiana täytyy huomata, että Jani Forsström on poissa kokoonpanosta. Tämä saattaa olla yllättävänkin kova isku TPS-puolustukselle. Petteri Nummelin on kaivettu naftaliinista esille seiskapakiksi. Tänään ei ainakaan seiskapakki jää 00:00 peliajalle.

EDIT: lisätty tällekin loukkaantumislistalle Oskari Setänen - olenkohan mä jatkuvasti kirjoitellut kännissä näitä kokoonpanoja, schatana...
 
Viimeksi muokattu:

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jännityksellä odotellaan kokoonpanoja vaikkei niillä Kärpille niin ole merkitystä koska tempoa ja pelirohkeutta täytyy löytyä koko rintamalta. Paljon oltiin eilen jäljessä siitä mihin parhaimmillaan pystymme kun taas TPS tuntuu ulosmittaavan maksimia jo nyt. Hyvin olivat myös skoutanneet Kärppien heikkoudet.

Normaalisti odottaisin että Kärpät sisuuntuu tappion jälkeen, mutta tämä joukkue jostain syystä tuntuu ennemminkin menevän lukkoon kun panokset kovenevat. Eli kovin luottavaisena en iltaan lähde. Vaikeaa samaan aikaan nostaa tasoa kuitenkaan puristamatta mailaa liikaa. Vieraissa kuitenkin on usein nähty hieman rennompaa peliä.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Jännityksellä odotellaan kokoonpanoja - - -
Ole hyvä!

Kärpät tänään:

#17 Mika Pyörälä - #47 Mika Niemi - #51 Miro Aaltonen
#16 Sebastian Aho - #18 Sakari Manninen - #26 Juuso Ikonen
#20 Simon Suoranta - #12 Esa Pirnes - # 8 Saku Mäenalanen
#21 Jari Sailio - # 3 Miska Humaloja - #19 Juho Keränen

# 5 Lasse Kukkonen - #38 Adam Masuhr
#11 Markus Nutivaara - #42 Arto Laatikainen
#82 Atte Pentikäinen - #58 Jani Hakanpää
#28 Mikko Niemelä

#30 Sami Rajaniemi
(#74 Sami Aittokallio)

Sen enempää en osaa poissaolijoista sanoa (*), kuin että Kim Hirschovits on tänään pop corn -osastolla, kuten useat Kärppä-kannattajat täällä ovat toivoneetkin. Atte Pentikäinen on pelaavassa kokoonpanossa, ja jokuhan (useat?) toivoi (-vat?), että Simon Suoranta ja Miska Humaloja tulisivat tuomaan lisäenergiaa. Toiveenne on näemmä täytetty!

EDIT: (*) siis eiliseen nähden! Julius Junttila ja Jesse Puljujärvi ovat näemmä edelleen poissa kokoonpanosta.
 

Apheu

Jäsen
Onpas heikon näköinen Kärppien rosteri. En ainakaan itse yllättyisi yhtään, mikäli TPS taputtelisi Kärpät lomille. Kuka Kärpillä pystyy maalintekoon JA fyysisesti vastaamaan kovaan playoffpelaamiseen tuolta hyökkäyksestä? Mika Pyörälä? Ehkä Aho, fyysisestä valmiudesta en tiedä. Laineesta ainakin näki eilen, että poffpeleissä ei välttämättä vielä riitä, vaikkei mitenkään huonosti pelannutkaan.

Mikäli TPS jaksaa yhteinäisesti puolustajaa ja pelata järkevästi, ei olisi mielestäni yllätys, vaikka koko sarjan veisivät. Jos Kärpät saa loukkaantuneita takaisin hyökkäykseen, voi olla eri asia.
 
Petteri Nummelin on kaivettu naftaliinista esille seiskapakiksi.
Ilmeisesti TPS:lla on kova usko siihen, että ehkä jo tänään saisivat ylivoima-aikaakin? Paljonhan se toki lienee tilanteestakin kiinni. Melkein täytyisi 2-3 maalia antaa Kärpille eteen, niin saattaisivat viimeiselle parille minuutille ylivoiman saada.

Kova on Kärppien joukkue, kun ei Hirshovits mahdu kokoonpanoon! Kannatti ilmeisesti hankkia.
 

Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään on taastusti eri ääni kellossa ja Turusta haetaan se vierasvoitto. Toista kertaa ei samaan miinaan kävellä. Maalintekijöitä tuolta kyllä löytyy, ei se siitä ole kiinni. Eilen TPS pelasi loistavasti, Kärpät ei niinkään. Tänään TPS pelaa edelleen loistavasti, mutta niin pelaa Kärpätkin ja voitto kairataan.
 

Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ilmeisesti TPS:lla on kova usko siihen, että ehkä jo tänään saisivat ylivoima-aikaakin? Paljonhan se toki lienee tilanteestakin kiinni. Melkein täytyisi 2-3 maalia antaa Kärpille eteen, niin saattaisivat viimeiselle parille minuutille ylivoiman saada.

Kova on Kärppien joukkue, kun ei Hirshovits mahdu kokoonpanoon! Kannatti ilmeisesti hankkia.
Eikö Sulla Kädet ole omankin joukkueen peli tulossa tänään? Kovasti riittää energiaa soittaa suuta täällä meidänkin ketjuissa :)?
Todella on ottanut koville männä vuosina kun vieläkin noin korpeaa
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
There is nothing that compares when you step to that curtain. Ai että kun tänään saatais nakkikattila pintaa myöten porisemaan ja saataisiin fyysinen kamppailu, jossa tuomarit ei yritä ratkaista peliä.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Ilmeisesti TPS:lla on kova usko siihen, että ehkä jo tänään saisivat ylivoima-aikaakin? Paljonhan se toki lienee tilanteestakin kiinni. Melkein täytyisi 2-3 maalia antaa Kärpille eteen, niin saattaisivat viimeiselle parille minuutille ylivoiman saada.
Miten sä jaksat nykyään itkeä kärppäpelien tuomareista joka ikinen kerta vaikka pelejä et varmaan edes katso? Tainnut parit viime keväät ottaa koville, joskus taisit olla asiallinen kirjoittaja mutta niin ne ajat muuttuu. Liikaa hoppeeeta.
 

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Aho-Manninen-Ikonen. Tämäkin vielä piti nähdä vanhoilla päivilläni. Kärppien rottaketju. Vapise TPS.
 
H

Hidas_ja_kankea

Todella mieluisat muutokset Kärppien rosteriin! Tästä sitten voitto ja kukaan ei kaipaa, TPS kannattajat pois lukien, dynaamista duoa Hirso&Huml kokoonpanoon. Junttilan ja Puljun toivottavasti ehtiessä sarjan aikana pelikuntoon, ovat H&H ynnämuuta varasijoilla.

Neppailu pois ja poff-kiekkoa. Kiitokset jo etukäteen.
 

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Loistavat ja odotetut muutokset kärppien kokoonpanoon. Huml & Hirso eivät ansaitse paikkaa kokoonpanossa ja onneksi Marjamäellä on munaa laittaa miehet poppareille. Toki tuonne nyt kovasti kaivataan ainakin toista kaksikosta Junttila & Puljujärvi.

Anyway, eilinen on mennyttä. TPS pelasi loistavan vieraspelin ja Kärpät ei ollut hereillä, vaan lähdettiin täysin pelaamaan TPS:n ehdoilla. Tänään on varmasti erilainen Kärpät liikkeellä ja toisin kuin moni kannattajatoverini tällä palstalla niin itse olen täysin luottavainen, että tänään vierasvoitto haetaan! Hätäähän tässä ei ole kunhan vain laitetaan vaihdetta pari pykälää isommalle.
 

Itäpuu

Jäsen
There is nothing that compares when you step to that curtain. Ai että kun tänään saatais nakkikattila pintaa myöten porisemaan ja saataisiin fyysinen kamppailu, jossa tuomarit ei yritä ratkaista peliä.
Tarkoitatko, että tuomarit eivät vihellä yhtään jäähyä? Tai siis kummallekaan ainakaan enempää kuin toiselle? Silloinhan linja on selkeä ja tuomari onnistunut... Todennäköisesti toiveesi toteutuu.
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Optimistina: TPS lähtee lähes täyden hallin edessä hirveässä hurmoksessa pelaamaan. Voittaa tyylipuhtaasti 3-1 ja lyö sarjan kahteen-nollaan. Vika tyhjiin.

Realistina: Kärpät saa konettaan käyntiin. Hakee 1-2 vierasvoiton, pelillisesti voisi olla kummalle vain. Sarja 1-1 ja alkaa alusta.

Pessimistinä: Näitä on ennenkin nähty tällä kaudella. Paljon yleisöä kotona, vierasjoukkue lyö taululle ekassa erässä 3-5 maalia ja kotijoukkue 0. Peli ja tunnelma lässähtää siihen. Sarja 1-1.

Kaikki on mahdollista! Muutama tunti vielä niin nähdään mitä ilta tuo tullessaan! On tää kyllä vitun hienoa päästä Turussakin keväällä elämään tunteella mukana! 6 vuotta sitten viimeksi aidoissa pleijareissa...huh huh.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tarkoitatko, että tuomarit eivät vihellä yhtään jäähyä? Tai siis kummallekaan ainakaan enempää kuin toiselle? Silloinhan linja on selkeä ja tuomari onnistunut... Todennäköisesti toiveesi toteutuu.

Sanoin hieman epäselvästi. Tarkoitin, että jos kenttätapahtumat ja rikkeet menevät ihan fifty fifty, niin jäähyt ei saa mennä yhden suhde neljään. Ymmärrät tämän varmasti itsekkin.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Taas mennään! Eilisen pelin hyvä jälkifiilis on vaihtunut odottavaan jännitykseen. Onpa mukavaa seurata TPS-vinkkelistä taas pudotuspelikevättä - parasta aikaa!

TPS:n kokoonpanossa ei muita yllätyksiä kuin Forsströmin poissaolo. Voi olla yllättävänkin iso harmi TPS-puolustukselle. Toisaalta Nummelinin paluu on hyökkäyspelaamisen kannalta hyvä uutinen. Spina yhä valitettavasti poissa.

Odotan että TPS jatkaa siitä mihin eilen jäi. Kärpät halunnee tulla varsinkin alussa kovaa; TPS:n on vastattava Kärppien sisuuntumiseen. Uskon, että TPS on valmis, ja yleisö kannustaa kotijoukkuetta tiukkoihin otteisiin. Todennäköisesti pelistä tulee vähämaalinen, toivotaan että kotijoukkueen hyvät otteet jatkuvat ja riittävät toiseen yllätysvoittoon.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
There is nothing that compares when you step to that curtain. Ai että kun tänään saatais nakkikattila pintaa myöten porisemaan ja saataisiin fyysinen kamppailu, jossa tuomarit ei yritä ratkaista peliä.
Tämä on kyllä mielenkiintoinen heitto, sillä eilenkin mentiin todella sallivasti ja fyysisesti. Ei jäänyt ainakaan tuomarilinjasta homma kiinni, sillä niin selkeä se oli. Kyllähän eilinen osoitti, että pudotupelisäännöt ovat voimassa ja se sopii turkulaisille.
 
Eikö Sulla Kädet ole omankin joukkueen peli tulossa tänään?
Ehei, mun aktiivipelit on ohi. Kiitos kysymästä!

Ja on se kumma, ettei voi jääkiekkopalstalla kommentoida kuin tiettyjä otteluita tai niiden tapahtumia. Kuitenkin monesti muualla kuin kärppäleirissä on havaittu, että tuomarointi on aika usein ollut Kärpille suosiollista. Eiliseltäkin useampia tapauksia. Minä toivon jokaiseen otteluun jääkiekkoilullista, tasaista tuomarilinjaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös