La 18.11.2017 HIFK - SaiPa

  • 2 823
  • 9

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huomenna Helsingissä kohtaavat runkosarjan kuudes SaiPa ja kahdeksas joukkue HIFK, joilla on eroa sarjataulukossa 3 pistettä. Samoista sijoituksista siis tällä hetkellä nämä joukkueet kamppailevat. Molemmat pelasivat ja hävisivät tänään, IFK oulussa rankkareiden jälkeen ja SaiPa kotonaan Kalpalle.

Joukkueiden kausi on tähän mennessä sujunut melko erilaisissa merkeissä. SaiPa on ehkä vähän yllättäenkin kivunnut noin ylös, kun IFK on taas jälleen kerran ollut lievä pettymys. IFK on hallinnut pelejä järjestäen, mutta kärsinyt tehottomuudesta, kun SaiPan kohdalla tilanne on juuri päin vastainen.

Viiden ottelun kuntopuntarissa SaiPa on viides ja IFK 7. IFK on kuitenkin 7 ottelun kotivoittoputkessa ja onkin kokonaisuudessaan liigan toiseksi paras kotijoukkue P/O mitattuna. SaiPa on ollut samalla mittarilla vasta liigan 8. paras vierasjoukkue. Melko kova haaste on siis SaiPalla edessään. Erittäin erikoiseksi IFK:n kauden tekee se, että joukkue on vastaavasti vieraissa ollut aivan käsittämättömän surkea ja onkin liigan toiseksi huonoin vierasjoukkue.

Nippelitietona muuten sellainen, että IFK:n ottelut ovat menneet 6 kertaa jatkoajalle, joista lisäpisteitä se on saanut pyöreät 0. SaiPa taas vastaavasti on pelannut jatkoajalla 7 kertaa, mutta saanut 6 lisäpistettä. Tuo aikalailla selittää joukkueiden eron sarjataulukossa.

IFK:lla on totuttuun tapaan pitkä sairaslista, viime laskeman mukaan 9 pelaajaa. Tämä ja Teemu Laakson pois potkiminen on jättänyt IFK:n pakiston todella heikkoon jamaan. Tässä lieneekin voiton avaimet SaiPan kannalta. IFK:n pakit tekevät varmasti virheitä ja niistä on SaiPan rankaistava tehokkasti.

Itse uskon kuitenkin IFK:n voittoon, sen verran vakuuttavasti on peli kotikaukalossa sujunut.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Stadi on vaikea paikka pelata. Onneksi SaiPa pääsee nopeasti nollaamaan eilisen kotitappion uuteen otteluun valmistautumalla. Sama juttu myös HIFK:lla vaikka toki saivatkin pisteen mukaansa Oulusta. SaiPalta lienee sivussa näillä näkymin ykkössentteri Cody Kunyk ja mahdollisesti myös Joni Nikko. Muita poissaolijoita ovat Kim Strömberg, Valtteri Virkkunen, Saku Salminen ja Jussi Markkanen. Eli onhan tuolla SaiPan sairaslistallakin pituutta vaikka sitä saatiin lyhennettyä mo-tauon aikana mutta Mikkelissä loukkaantui tiistaina Kunyk ja Strömbeg sekä Nikko joka loukkasi itseään harkoissa. Urho Vaakanaista taklattiin eilen päähän(ilman rangaistusta) ekassa erässä mutta Vaakanainen kuitenkin tuli peliin takaisin mukaan toisessa erässä ja pelasi loppupelin. Eli ilmeisesti Vaakanainen kuitenkin pelannee myös huomenna(?).

Jännä nähdä myös kuka pelaa SaiPalla maalissa. Jaksaako Frans pelata heti toisen pelin putkeen vai annetaanko nuoren Nicklas Westerholmin yrittää. Kaiken pitää kyllä osua nappiin jos Helsingistä meinataan pisteitä raapia. Ylivoima pitäisi saada myös toimimaan eilistä paremmin. Hyvällä maalivahtipelillä ja puolustuspelillä kaikki on toki mahdollista. Siihen kun lisätään vielä kropan laittaminen likoon ja uhrautuva puolustuspeli niin semmoista haluan SaiPalta nähdä huomenna.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mieli tekisi tänään saapua jäähallille. Olen nähnyt SaiPan tällä kaudella vain aivan kauden alussa, ja peli on tainnut mennä siitä paljon eteenpäin. Odotettavissa voinee olla tasainen, tiukka kamppailu (paitsi nyt kun sanoin tämän, niin tulee tietysti jotain aivan muuta), toivottavasti vähän myös lauantai-illan huumaa ja hyvää tunnelmaa. Harmi nuo loukkaantumiset molemmilla joukkueilla.

Osaatteko säännöllisemmin HIFK:n matseissa käyvät sanoa, pystytäänkö sisäänkäynneillä lukemaan matsilippu elektronisesti puhelimen näytöltä vai pitääkö olla paperinen lippu mukana?
 

Luxray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Telian Liiga-lähetysten laatu
Osaatteko säännöllisemmin HIFK:n matseissa käyvät sanoa, pystytäänkö sisäänkäynneillä lukemaan matsilippu elektronisesti puhelimen näytöltä vai pitääkö olla paperinen lippu mukana?

Eikö jollain paikkakunnalla muka voida? Eli kyllä pystytään.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kiitos kommenteista! Itselläni on ollut yleensä printtilippu, niin ei ole tarvinnut tätä pohtia. Nyt ei kuitenkaan ole printtausmahdollisuutta, niin ajattelin varmistaa. Kivempi on ostaa lippu jo kotona valmiiksi eikä seisoskella hallin jonoissa.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK tänään:

Thorell - Nykopp - Rask
Heiskanen - O'Connor

Nordgren - Carlsson - Haataja
Varakas - Ulander

Partanen - Tyrväinen - Sopanen
Salmela - Kaski

Åsten - Malinen - Ahtola
Hämäläinen

Engren
Bäckström

IFK:lla siis aika isoja muutoksia normaaliin kokoonpanoon. Ainoa pidempään pelannut kentällinen on tänään "kolmoskenttä". Mikäköhän siinä on, että tietyt valmentajat ei vaan voi ilmoittaa näitä kentällisiä siinä todellisessa järjestyksessä? Malinen on palannut kokoonpanoon, mikä on erinomainen juttu. Kummallisesti mies ei nyt sitten pääse takaisin kakkosen keskelle vaan pelaa nelosessa. Tuo Nordgren - Carlsson - Haataja, kenttä näyttää meinaan aivan kauhealta.

Teppo on myös poissa ja nuori Ulander pääsee paikkailemaan, kun Varakas ajelee itsensä taas ulos tilanteista useamman kerran. Engren toista matsia putkeen maalilla. Toivottavasti ei tule väsy.
 

jlahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan hyvä peli, viihdyttävää lauantai-illan taistoa. Löfman loistava, Sopanen hyvä, tuomarit uskomattoman surkeat. Siinä kaikki tärkeimmät jutut.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
SaiPan ylivoima oli sitten yllättäen erittäin tehokasta ja vähemmän yllättäen SaiPa laittoi paikoista sisään. Ihailtavan hyvin kyllä ne paikat hakivat ja käyttivät, kun siihen vähääkään tuli tilaisuus.

IFK:n alivoima oli surkeaa. Miro Heiskasella on näköjään yksi selvä heikkous, joka näkyi leijonapaidassakin. Alivoimalla Miro on surkea. Tänäänkin taisi olla jokaisen alivoimamaalin aikana jäällä ja kaksi niistä saa vielä ottaa omille niskoilleen. Ei muuta kuin treeniä.

Kaiken kaikkiaan tosi viihdyttävä ottelu vaikka jäi harmittamaan vähän se Tyrväisen ja Carlssonin mokailu siinä viime hetkillä. Heidän kun pitäisi olla sellaisia pelaajia, jotka pystyvät pitämään oman pään puhtaana.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kaiken kaikkiaan tosi viihdyttävä ottelu vaikka jäi harmittamaan vähän se Tyrväisen ja Carlssonin mokailu siinä viime hetkillä. Heidän kun pitäisi olla sellaisia pelaajia, jotka pystyvät pitämään oman pään puhtaana.

Joo, selvästi haettiin liikaa mahdollisuutta tehdä maali. Toivottavasti meni oppi perille.

Onnea sille kolmikolle, joka saapui Lappeesta peliin, ja lähti 4-2 tilanteessa. No, ei onneksi voittoa tullut sentään;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös