La 16.3.2019 Lukko - JYP

  • 2 180
  • 9

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Runkosarja on lusittu ja tosipelit alkavat. Lukko ja JYP aloittavat pudotuspelikarsintansa Rauman Äijänsuolla ja heti huomenna jatketaan Jyväskylässä. Kummankin joukkueen joutuminen tai pääseminen näihin sääleihin ratkesi vasta torstaina runkosarjan viimeisellä kierroksella, jolloin Lukko haki vierasvoiton Ilveksestä, joka ei sitten lopulta kuitenkaan riittänyt kun HIFK ja HPK voittivat samaan aikaan omat pelinsä ja pysyivät Lukon edellä. JYP puolestaan huilasi torstain pelin ja jännitti kotonaan miten Sportin käy Pelicansin kanssa. No kävi niin kuin kävi eli hävisivät ja JYP piti paikkansa runkosarjan kymmenentenä.

Lukollahan oli vielä viikko sitten täydet mahdollisuudet vähintään runkosarjan kutoseksi, mutta käsittämättömät kotitappiot jo mahdollisuutensa menettäneille KooKoolle ja Jukureille käytännössä tuhosivat nämä mahdollisuudet. Se on hyvä että viimeisestä pelistä tuli sentään voitto, niin ei tarvitse samalla tavalla tappioputken jälkeen säälejä aloittaa kuin vuosi sitten. Siltikään minun on vaikea Lukkoa nähdä tässä sarjassa ennakkosuosikkina, varsinkin kun kotipeleissä on mailaa puristettu hampaat irvessä. Lukolle olisi mielestäni sopinut aloitus vieraskaukalossa paremmin, mutta kenties enää ei turhia puristeta kun runkosarja on ohi ja sen sijoitukset selvillä.

Lukko

Mv: Lehtinen (Setänen)

I: Krejcik-Ahonen; Keränen-Ilomäki-Liedes
II: Sevänen-Heinola; DeFazio-Danforth-Koivisto
III: Reunanen-Kukkonen; Nyman-Koivistoinen-Sopanen
IV: Vidgren-Laakso-Ganahl
(Riikola)

JYP

Mv: Laurikainen (Voutilainen)

I: Kalteva-Mäenpää; Tuppurainen-Immonen-Turkulainen
II: Ikonen-Allen; Ratinen-Hytönen-Louhivaara
III: Newton-Yonkman; Kolehmainen-Lahti-Jokinen
IV: Perrin-Stråka-Rooba
(Kuukka)

Tuomarit: Fonselius-Vikman (Elonen-Hägerström)

Näillä mennään tämä ilta. Viihtyisää kiekkoiltaa kaikille.
 

makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
RD koirankopittaa edelleen Tomasekia ja Nättistä. Jos ko. kaverit ei huomenna pelaa, niin ei voi kuin ihmetellä. Tuplapeleissä kun JYPin jalka ei ole enää jälkimmäiseen peliin riittänyt tällä kaudella, niin olis hyvä saada tuoretta jalkaa kentälle.

Toivottavasti ei Immoset joudu hirveästi pelaamaan Danfortin kenttää vastaan, koska sen pyörityksen jälkeen ei energiaa enää hyökkäämiseen riitä
 

Baldrick

Jäsen
Ansaittu voitto Lukolle, joka kuitenkin jätti hieman kysymysmerkkejä ilmaan ja sapen kiehumaan.

Tuomarit paskoivat alleen ja molemmat kärsivät siitä, mutta nähdäkseni JYP oleellisilta osin enemmän.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Missä kohdassa JYP kärsi tuomareista?

Hyvä peli Lukolta tänään ja joukkue ei viime aikojen tavan mukaisesti mennyt kipsiin vastustajan tehtyä avausmaalin. Ottelun hahmot olivat mielestäni Heikki Liedes ja Tarmo Reunanen. Jälkimmäiselle sattui toki paha moka toisen erän alkupuolella, mutta hieno ylivoimapelaaminen kuittasi tällä kertaa pienen virheen.
 

chubster

Jäsen
Lukko oli hyvä, tuomarit oli huonoja ja JYP oli vitun huono.

Ei mitään uutta.
Huomenna sitten Lukko kairaa väsyneitä vanhuksia ihan enemmän kuin huolella.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Missä kohdassa JYP kärsi tuomareista?
Muutama esimerkki:
- Lukon eka maali: Liedes koukkaa Newtonin tasapainon ja painelee maalintekoon
- Lukon voittomaali: Immoselta viedään maila käsistä sääntöjen vastaisesti ja Immosen mies karkaa maalintekoon
- JYPin tasoitusmaali ei ollut paitsio

Mutta sattuuhan niitä, tämä nyt oli vain yksi peli.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
1. Lukon avausmaalissa Liedeksen koukku on kyllä melkoinen tulkintakysymys. Mielestäni JYPin pakki kaatuu siinä ihan omia aikojaan.

2. Toisessa maalissa Immosen maila lähtee käsistä, mutta videon perusteella en osaa sanoa syytä miksi lähtee. Ei tuossa ainakaan räikeää rikettä näy.

3. "Tasoitusmaalia" olisi tuskin edes tullut, jollei tuomari olisi jo viheltänyt peliä poikki. Siihen en osaa videon perusteella ottaa kantaa, oliko tilanne paitsio vai ei. Mitään maalia tuossa ei kuitenkaan ikinä edes syntynyt, sillä peli oli poikki jo aiemmin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vaikka ennen peliä olikin hiukan pahoja aavistuksia tästä pelistä ja Lukon mukamas ennakkosuosikin asemasta niin aika hyvin tämä silti käyntiin lähti kun voitto tuli. Ensimmäinen erä oli aika samanlainen kuin Lukon peleissä usein eli Lukko kyllä piti kiekkoa enemmän ja noin näennäisesti hallitsi peliä, silti erän ainoa kunnollinen maalintekopaikka oli JYPin Kolehmaisella.

Toinen erä on usein ollut Lukolle hankala, tällä kaudella ei ehkä niin usein mutta tässä pelissä taas tuli lunta tupaan ja jäitä porstuaan heti toisen erän ensimmäisessä vaihdossa. Jerry Turkulainen oli siinä parhaalla tekopaikalla ihan yksi ja maalin takaa tullut Tuppuraisen syöttö tavoitti hänet. Veto suoraan vastapalloon eikä Lehtisellä siinä ollut mahdollisuuksia torjua. Otti päähän, mutta onneksi vain hiukan aikaa sillä noin kaksi minuuttia tästä niin peli oli tasan. Heikki Liedes käytti hyväkseen JYPin pakin kompuroinnin, nousi maalille ja pisti kiekon verkkoon. Hiukan siinä tuo pakin kaatuminen puhutti, tiedä sitten oliko rikkeen paikka kun en ole uusintaa katsonut.

Mitä pidemmälle peli eteni niin sitä paremmin Lukko pääsi niskan päälle. Janne Keränen teki ylivoimalla Lukolle johtomaalin Tarmo Reunasen laukauksen jälkipaloista ja sen jälkeen erän jälkimmäisellä puoliskolla nähtiin Lukon pitkä pyöritys JYPin päädyssä. Se kesti kolme minuuttia ainakin, yksi pelikatko oli JYPin päädyssä ja siinä oli ratkaisun paikat, tai oikeastaan Lukon olisi pitänyt peli ratkaista mutta kovin harvassa ne Lukon laukaukset silloin olivat. Ja tietysti Laurikainen JYPin maalilla oli myös hyvä niillä hetkillä.

Kolmas erä jatkui siitä mihin toinen loppui eli Lukon tahdissa mentiin eikä JYP tuntunut oikein kyydissä pysyvän. Lukon huono ylivoimapeli oli tänä iltana suhteellisen hyvää ja toisella ylivoimamaalilla peli lyötiin kolmeen yhteen. Tarmo Reunanen ei tänään laukaustaan säästellyt ja hyvä niin. Lopussa Lukko kaunisteli vielä numeroita kahdella maalilla tyhjään rysään ja nähtiinpä sitten lopussa vielä Lassi Lehtisen hyvä torjuntakin, oliko se nyt neljännen tai viidennen maalin jälkeen kun puolustus vaihteeksi nukahti ja JYPin mies oli tekopaikassa.

Lukosta ei ketään voi moittia tänään, mutta erityisesti tykkäsin Janne Keräsen, Tarmo Reunasen ja Heikki Liedeksen pelistä. Ulkomaalaiset olivat tällä kertaa tämän näytelmän sivuosassa, toisaalta Danforth väläytteli kyllä nopeuttaan niinkuin joka pelissä. Lassi Lehtinen oli maalivahdeista parempi, ei peli ollut hänelle helppo kun töitä oli niin harvakseltaan mutta hyvin Lehtinen hommasta selvisi. Ei uskoisi että poika pelasi ensimmäisen play off-pelinsä.

Sellaista. Huomenna jatketaan Jyväskylässä. Sarja on 1-0 Lukolle ja tällä hetkellä olo on ihan luottavainen. Vähän Lukolla on ollut vaikeuksia kun hyvänolontunne hiipii puseroon niin tavattoman helposti ja kohtalaisen useinkin, mutta toivottavasti joka jätkä pitää nyt jalat maassa niin hyvä tästä tulee.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
- Lukon eka maali: Liedes koukkaa Newtonin tasapainon ja painelee maalintekoon

Höpö höpö, Liedes antaa painetta ja Newton kaatuu omiin luistimiinsa. Luisteluharjoittelua ja kiviä taskuun.

- Lukon voittomaali: Immoselta viedään maila käsistä sääntöjen vastaisesti ja Immosen mies karkaa maalintekoon

Höpö höpö. Immonen hukkaa itse mailansa eikä vaivaudu edes nostamaan sitä jäältä, vaikka luistelee vierestä.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Eilen ei Jypillä ollut oikein mahdollisuuksia pärjätä, toisessa erässä osa joukosta joutui pelaamaan pesukoneessa yli 3 minuutin vaihtoa, siinä meni niin pahasti hapoille että siitä ei samassa pelissä enää toivu.

Tänäänkin toinen erä voi olla se ratkaiseva jos Lukko pystyy samanlaiseen kiekonhallintaan pitkillä hyökkäyksillä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös