La 15.9.2018 HPK - Tappara

  • 2 185
  • 9

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Kauden ensimmäinen liigaottelu Rinkelinmäellä ja Kerhon vastustajaksi saapuu Tappara Tampereelta, joka eilen taipui Tampereen paikallisottelussa pitkästä aikaa tappioon Ilvestä vastaan. Kerho puolestaan haki ennakkoasetelmiin nähden pienen yllätyspisteen Turusta, jossa TPS sai voittomaalin aikaan vasta jatkoajalla.

Tapparahan on edelleen menetyksistään huolimatta liigan kärkijoukkueita voimasuhteissa, kun taas Kerho on korkeintaan alempaa keskikastia ja monen mielestä vaan sitä ynnä muut -osastoa. Puutteita joukkueessa toki onkin, mutta on siellä myös vahvuuksia, joista maalivahti Larmin ja tasokkaan laituriosaston lisäksi tohdin nostaa penkin takaa esiin Antti Pennasen, joka on viime kauden virheistä toivottavasti saanut ammennettua voimaa. Nyt päästään myös tulemaan taas puskista, kun kukaan ei enää odota Kerholta mitään.

Kerho pyrkinee pelitavallisesti palaamaan nyt lähemmäksi toissa kauden menoa, jolloin hallittiin kiekkoa pelistä toiseen ja viisikko pysyi tiiviimpänä. Tämä vaikuttaisi senkin puolesta hyvältä asialta, että paine omassa päässä olisi vähäisempää, koska Kerhon suurin heikkous on tällä hetkellä puolustuspään materiaali, sekä maalinedustapelaaminen. Apuun saapui nyt Jan Brejcak, joka toivottavasti tuo vähän jämäkkyyttä peräpäähän.

Tapparaa en osaa tässä syvemmin pohtia, eli todetaan vaan, että materiaaliero Kerhoon on kuitenkin huomattava, joskin maalivahdit on siellä koko kautta ajatellen pieni kysymysmerkki. Tapparan kannattajat ei siitä varmaan isommin huolissaan ole ja äkkiähän se kysymysmerkki poistuu sivusta seuraajien mielestäkin, jos ja kun Heljanko hoitaa hommansa kiitettävästi. Arvostettavaa sinänsä, että annetaan isossakin seurassa selvä mahdollisuus nuorelle kaverille ottaa nyt se ykköstorjujan paikka. Tähän voisi nyt yrittää heittää vaikka, että Kerholla on edes parempi maalivahti tähän peliin, mutta onhan tuo Heljanko jo Kerhonkin kaatanut nollapelillä liigassa, niin enpäs sanokaan mitään, vaan vyörytetään suosiolla suosikinviitta Tapparalle materiaaliylivoiman vuoksi.

Kerho ei muuten ole ylipäätään saanut pistettäkään Tapparalta Pennasen aikakaudella, eli viimeiset kaksi kautta on pisteet jaettu näiden joukkueiden välillä tosi reilusti 0-24. Tämähän nyt ei vaan voi jatkua näin. Tarpeeksi kauan ollaan riuduttu liigassa Hartwall-areenan kammon kanssa, niin katkastaanpas nyt ajoissa tämä kehittymässä oleva kurimus ennen kuin se alkaa saavuttaa samoja mittasuhteita.

Illalla hallille!
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
HPK tänään:

Nenonen-Paajanen-Turunen
Innala-Leino-Cornet
Ruokonen-Kainulainen-Tuulola
Lahti-Riska-Krivosik

Laatikainen-Almari
Friman-Laavainen
Brejcak-Niemeläinen
M.Karjalainen

Larmi (A.Karjalainen)


Nikkilä on pudonnut kokoonpanosta, eli oisko siellä sitten loukkaantuminen edelleen vaivannut, vaikka eilen palasi kokoonpanoon. Ei ollut kyllä peliaikakaan eilisessä pelissä sillä tasolla, millä Nikkilä yleensä vetää. Paha menetys, taas.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Tappara tänään:

Zaborsky-Järvinen-Kuusela
Erkinjuntti-Malinen-Ojamäki
Rauhala-Jasu-Levtchi
Moilanen-Järvinen-Luoto
Tanus

Vittasmäki-Rantakari
Utunen-Kemiläinen
Rautanen-Elorinne

Heljanko (Bäckström)
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Anti-jääkiekon messiaan Rautakorven joukkueet ovat aina olleet myrkkyä Kerholle. Siihen kun lisätään vielä tyrmäävä materiaaliero niin lienee suhteellisen selvää, että pisteitä on tänään odotettavissa ainoastaan jos Tappara tulee peliin täysin napit auki ja kaikki tuurit ja tuomarit ovat puolella (jälkimmäinen kylläkin on melko epätodennäköistä, sillä Rautakorven jatkuvan itkemisen rasittamat tuomarit tuppaavat yleensä katsomaan Tapparan pikkukahvat ja kiekottoman ottamiset sormien läpi). Eli huonolta näyttää, mutta toisaalta tämä onkin viikon heittämällä vaikein peli.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tasainen peli jossa maalipaikkoja molemmilla enemmän kuin eilisessä paikallispelissä. Tappara oli tänäänkin hitaampi joukkue ja silloin on hankala liigassa pärjätä. Täällä kaikki osaavat puolustaa toisin esim CHL:n tsekki- ja norjalaisporukat.

Päätuomarit viettivät vapaailtaa vaikka taisi siellä yksi ylivoima olla koko pelissä. Tiukemmalla linjalla maaleja nähtäisiin enemmän mutta näillä mennään.
 

Mäntylä #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers,
Varmaan reenijumia.... Tappara ainakin jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi. Liigan ylivfoimaisesti hitainta ja mielikuvituksetonta peliä. En vaan käsitä miten tuolla rosterilla voi illasta toiseen pelata noin uskomattoman tylsää kiekkoa.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Joo, tämä oli parempi peli sentään kuin eilen Ilvestä vastaan ja silti Tapparan pelin hitaus on jotain hämmästyttävää.

Friman näyttää HPK pakeista varsin innokkaalta.

Ilmaveivi ritariareenalla olisi saattanut mennä sisään, ellei Elorinne olisi yläkädellä pistänyt kapuloita rattaisiin niin sanoakseni.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Turhan tiukallehan se meni, ettei jäänyt Kerholla kokonaan luu käteen. Kuitenkin ihan ansaittu voitto Kerholle kenttätapahtumiin nähden. Hyvää maalivahtipeliä molemmissa päissä ja tiukkaa taistelua, sekä dramaattinen tasoitusmaali. Ihan viihtyisä kiekkoilta ja enää ei ole Pennanen nollilla Tapparaa vastaan.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Varmaan reenijumia.... Tappara ainakin jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi. Liigan ylivoimaisesti hitainta ja mielikuvituksetonta peliä. En vaan käsitä miten tuolla rosterilla voi illasta toiseen pelata noin uskomattoman tylsää kiekkoa.

Noi CHL pelit Tampereella oli ainakin osittain ihan hyvääkin vääntöä. Turskat tippu hetkessä kyydistä kun lisättiin tahtia.

Kausi on tietenkin vielä alussa mutta kyllähän tuolla Tapparan rosterilla pitäisi takoa oikeasti enemmän kuin 2 maalia 2 peliin ? Mitään tietenkään HPK:lta ja Ilvekseltä pois voitoista. Maalit ratkaisee
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös