La 15.9.2018 Ässät - TPS

  • 5 560
  • 26

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Uusi kausi 2018-2019 laitettiin eilen käyntiin ja molemmat Isomäessä tänään pisteistä taistelevat joukkueet avasivat kautensa jatkoaikavoitolla. Ässät kävi hakemassa Raumalta kaksi pistettä jatkoajalla maalein 2-3, kun Sami Lähteenmäki laittoi läpiajosta kiekon limppuun. Turussa TPS päihitti HPK:n 2-1 jatkoajalla, kun ottelun ratkaisijaksi nousi ensimmäisen Liiga-maalinsa viimeistellyt nuori lupaus Kaapo Kakko. Molemmat pääsevät siis voitto alla illan otteluun. Matsi alkaa Pelsujen kotiottelun tapaan vasta klo 18:30. Sitä ennen Isomäessä pelataan entisten pelaajie välinen Alumni-ottelu klo 16:20, jos muistan oikein.

Ässille kotiottelu on kauden ensimmäinen ja toiveissa olisi runsas yleisömäärä, mielellään ihan täysi halli. Saas nyt kuitenkin nähdä. Viime kaudella Ässien ja TPS:n välisten otteluiden voitot menivät turkulaisille 2-4. Porissa TPS haki voitot maalein 2-3 jatkoajalla ja 2-7, kolmannen kohtaamisen Ässät hoiti hienosti 6-2. Turussa Ässät voitti rankkareilla 2-3, mutta hävisi kaksi jälkimmäistä reissua 5-0 ja 5-2.

Ässistä kenties kaikkein väkevimmin kautensa aloitti Sakari Salminen. "Dominaattori" viimeisteli kaksi maalia Lukon verkkoon ja painoi toisessa maalissa kolmen Lukko-pelaajan välistä maalille ja laittoi kiekon pussiin. Pirteä ja hieno peli Salmiselta ja häneltä on lupa odottaa tehoja myös tänään. Kunnon pelimies. Ässien maalilla aloittaa tänään mitä todennäköisimmin jälleen Andreas Bernard, joka pelasi eilen Raumalla hienon ottelun ja torjui yhteensä 34 laukausta. Antoi Ässille mahdollisuuden voittaa.

TPS:n maalilla pelasi eilen Rasmus Tirronen, joten norjalainen Henrik Haukeland saattaa aloittaa maalilla tänään. Laittaisisin turkulaisjengistä seurantaan Suorannan ja Korpikosken, mutta he ovat molemmat poissa pelistä, joten harmin paikka. Oula Palve tullee Salmisen tapaan olemaan runkosarjan pistepörssissä siellä kärkikymmenikössä ja hän tulee olemaan taatusti tänäänkin vaarallinen kaveri Padalle. Samoin esimerkiksi nuoret Kakko ja Markus Nurmi ovat tänään varmasti pelipäällä.

Odotan ottelusta eilisen Lukko-ottelun tapaan tiukkaa taistoa, joka ratkeaa 1-2 maalin erolla, mahdollisesti vasta jatkoilla. Toivottavasti tupa on täysi ja joukkue pelaa vakuuttavan kotiavauksen. Maalejakin saa tehdä enemmän kuin kolme. *hymiö*

Ei muuta kuin hallille tänään. Meikäläinen saa ison kasan pelikavereita mukaan, ja seisomakatsomossa ollaan pitämässä tunnelmaa yllä. Taisi niitä turkulaisiakin paikalle tulla TPS:ää kannattamaan. Luvassa on taatusti hieno lätkäilta.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitos fiksusta avauksesta.

TPS:n eilinen oli todella kaksijakoinen. Ajoittain täysin suvereenia menoa kentällä, välillä taas oli haasteita saada aikaiseksi syöttöketjuja ollenkaan. Ylivoima oli tuloksellisesti surkeaa ja tekemisen osaltakin kehnohkoa, joskin kukaan ei valittaisi jos ensimmäisestä kahdesta ylivoimasta olisi selkeistä huipputonteista tehty maali tai kaksi. Ylipäätään TPS:n osalta eilisessä ottelussa ajauduttiin menemään mukaan HPK:n kävelyyn ja hidastempoiseen ja verkkaiseen vieraskiekkoon. Tänään uskallan väittää vastustajan olevan kovempi. Uskallan väittää itse asiassa molempien joukkueiden kohdalla näin, ja tämä merkitsee sitä että eilisestä pitää etenkin TPS:n parantaa roimasti mikäli se haluaa pisteistä tapella. Ässät taisi kuitenkin olla suhteellisen hyvä jo eilen?

En oikein osaa suhtautua Ässien kotimatseihin enää. Jotenkin viime kaudella tuli se fiilis jo vahvana esille ettei tuo Isomäki enää ole muille mikään hankala paikka. Etenkin kuuluisat lauantaisaunat oli aika kevyitä ja vastustajat kävivät hassuttelemassa pisteitä Porista milloin mitenkin, jopa heikoilla omilla esityksillään. Ehkäpä tuo kauden loppua kohti vähän korjaantui, ja tänään itse asiassa uskon että tunnelma on huikea kun kuitenkin kotiavauksesta puhutaan ja Lukko kepitettiin eilen. Hallilla en pääse tänään itse olemaan, mutta isäni kanssa tulee väijyttyä ottelua kotisohvalta parin keppanan kanssa, hyvä juttu että Telia TV toimii kuin unelma itselläni.

Sattuneista syistä olen ollut paljon tekemisissä porilaisten kanssa viimeisen vuoden aikana ja olen alkanut pitää heitä oikein hyvänä porukkana. Jotenkin se vaikuttaa omiin antipatioihini Ässiä kohtaan samalla tavalla, ja toivon kyllä ehdottomasti että tänään kentällä Ässät taas näyttää miksi aina olen sitä pitänyt niin vastenmielisenä joukkueena. Seurana toki toivon väkisinkin kaikkea hyvää sinne nyt kurimuksen keskellä, mitään tämä Liiga eikä varsinkaan länsirannikko ole ilman Ässiä nyt kun Sport on vuosi toisensa jälkeen täysi vitsi ja Lukko valitettavasti vaikuttaa myös alisuorittavan joka ikinen kausi.

Toivotaan että tunnelma on jees, pata saa taloudellisesti lentävän lähdön kauteen hyvällä yleisömäärällä ja oheismyynnillä, ja TPS on kaukalossa herra ja hidalgo. Eilisestä pitää ehdottomasti päästä eteenpäin ja jalan sekä kiekon liikkua aivan eri tahtiin mikäli halutaan voitolla yöhön.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tiukka peli tulossa tänään, onneksi on tuo myöhäisempi ajankohta niin ehtii katsomaan kokonaan. Ässät tuskin tekee muutoksia kokoonpanoihin, hirveästi ei kyllä olisi mahdollisuuksiakaan. Odotan eilisen esityksen perusteella, että tänäänkin jotain pisteitä jää Poriin. Jospa Kärki vaikka osuisi tänään?
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Tänään on taas se fiilis niinkuin palaisi kotiin. Kauden avaus kotona, Isomäki, lauantai, vastassa Tepsi. Harvoin sitä parempaa päivää voi kuvitella.

Ässien kentällisistä ainoa toive on, että Tuohilampi ymmärretään pistää katsomoon. Saisi itse maksaa vielä lipustansakin. Ketolalle vastuuta ja isoja pelejä alle. Tuohilampi kuitenkaan ei koskaan tule olemaan liigatason pakki toisin kuin Ketola. No, Vuorisalo kelpaisi myöskin ja vähän samat perustelut hänenkin osaltaan.

Ainakin hetken sai vaivata Prisman tätiä, kun koitti etsiä hyvää istumapaikkaa, eli nähtävästi jengiä tulossa ihan hyvin paikalle.

Tervetuloa kaikki myös Turusta paikalle fiilistelemään. Kaukalossa teille toivottavasti annetaan turpaan niin että tukka lähtee :) Jos ei, niin alan angstaamaan otteluketjussa. Mahtavaa kiekkoiltaa kaikille! Lauantai-illan huumaa...
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tosiaan wanha kunnon Dominaattori otti heti eilen homman haltuun, joka onkin tärkeää ettei pelihuumori ainakaan sen puoleen pääse kärsimään. Tänään kotiavauksessa olisi sitten mukava saada maaleja myös muille keskeisille maalintekijöille, Kärki ja Rekonen esimerkiksi tulevat ensimmäisinä mieleen. Onneksi kokonaisuutena tilanne lähteä kotiavaukseen on eilisen jäljiltä ihan hyvä, eikä tarvitse ottaa muita ylimääräisiä paineita kuin mitä nyt normaaliin kotiavaukseen liittyvä jännitys.

TPS on minusta ennakkoon suurimpia mitalikandidaatteja, ja eilen näyttivät hankkineen vieläpä Petteri Wirtasen, joka on sikäli erikoinen hankinta koska Tepsin sentteristö oli ilman häntäkin minusta jo valmiiksi koko liigan lähes paras. Vain maalivahtiosasto heillä on mielestäni enemmän sellainen kysymysmerkki, mielenkiintoista nähdä onko tänään nyt sitten Haukelandin vuoro pelata.. näin voisi maallikkona kuvitella

Ässät tosiaan tuskin hirveästi muuttaa kokoonpanoja, eikä siellä tosiaan montaakaan pelaajaa kokoonpanon ulkopuolella käytettävissä juuri edes ole :D sen näkee sitten kohtapuoliin, että joko Kiviahoa peluutetaan tänään vaiko vasta ensi viikolla. Mutta niin tai näin, joka tapauksessa positiivinen vire eilisestä jäi. Eli täytyy voida pystyä odottamaan, että ainakin jotakin pisteitä jää tänään myös Poriin, vaikkakin vastustaja on varmasti tämän kauden aivan ehdotonta eliittiä liigassa..
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Varttinen tänään Killisen tilalla, muuten samat kokoonpanot kuin eilen. Toivotaan, että Vuorisalo saisi tänään peliaikaa Tuohilammen sijasta.

Toivotaan tosiaan näin. Vuorisalolla on sentään kiekollisesti jotain annettava kentällä, vaikka ei hänkään omassa päässä mikään hääppöinen ole. Mutta edes jotain vahvuudeksi luokiteltavaa hänellä on takataskussa. No, näillä pakeilla on pakko pärjätä. Toivotaan, että kiekollisen pelin ansiosta Ässät hallitsee keskialuetta ja pysyy kiekossa. On ainakin isompi mahdollisuus pisteille tuon tason vastustajan kanssa.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
TPS tänään

Kakko - Filppula - Budish
Kaskinen - Lukka

Björkstrand - Palve - Nurmi
Forrström - Ekesthål-Jonsson

Kuru - Karvonen - Väyrynen
Heikkinen - Eronen

Nieminen - Virtanen - Pajuniemi
Koski

Haukeland (Tirronen)

Puolustus on kyllä vähintäänkin kyseenalainen kun Jaakola on jäänyt pois. Saas nähdä mitä tulee.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Alkaa Tepsin sairastupa/rotaatio olla aika nimekäs. Korpikoski, Jaakola, Suoranta, Piskula, Wirtanen. Voisi olla monen Liiga-joukkueen ykköskenttä. Toivottavasti silti kaivetaan pisteitä mukaan Porin hornankattilasta.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Alkaa Tepsin sairastupa/rotaatio olla aika nimekäs. Korpikoski, Jaakola, Suoranta, Piskula, Wirtanen. Voisi olla monen Liiga-joukkueen ykköskenttä. Toivottavasti silti kaivetaan pisteitä mukaan Porin hornankattilasta.

Eikai Wirtanen nyt jumalauta voi olla saikulla jos soppari tehtiin eilen? Olisiko joku pelilupaongelma ennemminkin kyseessä tjsp. Ja eikös Piskulan vaimo väännä mukulaa ja Joe sen takia pois. Jaakola onkin sitte kysymysmerkki mutta kai joku kolhu sitten eilisessä HPK-matsissa tullut? Vittu saatana.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikai Wirtanen nyt jumalauta voi olla saikulla jos soppari tehtiin eilen? Olisiko joku pelilupaongelma ennemminkin kyseessä tjsp. Ja eikös Piskulan vaimo väännä mukulaa ja Joe sen takia pois. Jaakola onkin sitte kysymysmerkki mutta kai joku kolhu sitten eilisessä HPK-matsissa tullut? Vittu saatana.
Huonot sanavalinnat itseltä. Pahoittelut tästä. Erinäisistä syistä poissaolevat pelaajat voisi olla parempi ilmaus kyseisestä joukosta. Eikös tuo Piskulan vaimo ollut synnyttämässä jo aikaisemmin, kun Joe oli sen takia poissa CHL-peleistä?
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Huonot sanavalinnat itseltä. Pahoittelut tästä. Erinäisistä syistä poissaolevat pelaajat voisi olla parempi ilmaus kyseisestä joukosta. Eikös tuo Piskulan vaimo ollut synnyttämässä jo aikaisemmin, kun Joe oli sen takia poissa CHL-peleistä?

Jep no problem. Kirosin enemmänkin sitä jos Wirtanen tosiaan olisikin paskana. Juu oli Piskula pois jo CHL-matsesita. Jos Wirtanen tosiaan on klesana niin huikeeta kyllä mutta epäilen jotain muuta syytä. Jaakolastakaan ei ole herunut mitään tietoa miksi poissa. Kyllä tuo pakisto on tänään helisemässä jossain vaiheessa mutta katsellaan nyt peli ensin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Alkaa Tepsin sairastupa/rotaatio olla aika nimekäs. Korpikoski, Jaakola, Suoranta, Piskula, Wirtanen. Voisi olla monen Liiga-joukkueen ykköskenttä. Toivottavasti silti kaivetaan pisteitä mukaan Porin hornankattilasta.

Tämä antaa Ässille vähän enemmän siimaa voiton tavoittelussa. Poissaolot ovat aina valitettavia mutta näitä tulee kauden aikana kaikille joukkueille. Ehkä Tepsillä nämä kasautuvat tähän alkuun ja sitten myöhemmin nimimiehetkin pysyvät mukana kokoonpanoissa.
 

JohnVeiNe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TURKU - ÅBO
Jep no problem. Kirosin enemmänkin sitä jos Wirtanen tosiaan olisikin paskana. Juu oli Piskula pois jo CHL-matsesita. Jos Wirtanen tosiaan on klesana niin huikeeta kyllä mutta epäilen jotain muuta syytä. Jaakolastakaan ei ole herunut mitään tietoa miksi poissa. Kyllä tuo pakisto on tänään helisemässä jossain vaiheessa mutta katsellaan nyt peli ensin.

Uskaltaisin epäillä, että Jaakolalle haetaan pehmeää laskua loukkien välttämiseksi. On kuitenkin ollu jonkun aikaa pelaamatta.
Ja Wirtasta ajetaan joukkueeseen muutamien treenien ajan ennen peluuttamista. Ei tässä mitään paniikkia ole herrojen suhteen.

EDIT. Ja onhan toi peräpää ohuehko. Tepsin heikko AV = Ässille 3-1 voitto.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Mielenkiintoinen peli edessä. TPS:llä periaatteessa hurja materiaalietu, mutta toipilas-/vilttiketjuosasto on tänään niin kova, että tasoitusta annetaan enemmän kuin tarpeeksi. Luvassa myös Haukelandin Liiga-debyytti, miten mahtaa norjalaisella tutista Isomäen paineessa?

TPS:n erikoistilannepelaaminen on ollut nätistikin sanottuna sysipaskaa läpi harjoituskauden ja CHL-pelien. Veikataan ratkaisua sitä kautta, kotijoukkueelle 3-1, kaikki isäntien maalit ylivoimatilanteista.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
On tosiaan sääli, että Tepsin mielenkiintoisimmat pelaajat Korpikoski ja ex-ässä Suoranta ovat molemmat pois. Tepsin rosteri on muutoinkin tänään sellainen, ettei materiaalieroa juurikaan ole, eli tämä on nyt kauden runsaista TPS-otteluista sellainen, jossa täytyisi tuostakin näkökulmasta ottaa pisteitä kotiin. Samanlainen alku tarvittaisiin kuin Raumalla, sillä eilen ensimmäisen kymmenen minuuttia Ässät oli niin ylivoimainen ettei sitä voi edes liikaa korostaa..

Ässäosiossa muuten kun ihmeteltiin, että miksi mainiosti pelannut Killinen on otettu eilisen jälkeen pois, niin kuulemma tuli pieni loukkaantuminen kaverille. Ilmeisesti tosiaan vain pieni..
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä muuttohässäkän keskellä en jotenkin tajunnut, että vaikka täällä vanhassa kodissa on Telia TV kuten uudessakin, niin se teeveen+netin kylkiäisenä tullut joukkuepassi on tietenkin sinne uuteen kotiin, ei tänne. Syytän alkeellisesta ajatusvirheestäni muuttostressiä ja palkitsen itseni sen stressin kestämisestä tilaamalla tämän (varmasti suhteettoman kalliin) yksittäisen pelin telkkariini. Toinen vaihtoehto olisi pakata telkkari autoon ja lähteä virittelemään sitä uuteen kämppään, mutta en jaksa. Mieluummin otan päiväunet, jonka jälkeen avaan lonkeron ja asetun sohvalle katselemaan peliä. Ensi viikolla asutaan sitten jo uudessa mestassa ja siellä ainakin pitäisi joukkuepassilla näkyä pelit.

---

Mitä odotuksiin tätä koitosta kohtaan tulee, niin suurin mielenkiintoni kohdistuu Tepsin luukulla liigadebyyttinsä tekevään Henrik Haukelandiin. Olisi sitä helpompiakin vieraskaukaloita kuin Isomäen lauantaisauna josta aloittaa liigaura, mutta toisaalta hyvä näin, pääsee jamppa testaamaan heti, että tarttuuko kiekko iloisen vieraspaineen alla. Haukelandin pitäisi olla ihan tekijämiehiä, mutta kohtahan sen näkee omin silmin mistä äijä on tehty. Jaakolan puuttuminen harmittaa, oli mielestäni eilen helposti TPS:n paras pakki. Nyt on pakkiosasto hivenen ohuen oloinen. Toki nimekkäitä poissaolijoita riittää muutenkin, mutta eipä sille mitään voi. Näillä mennään.

Ässät haki eilen Raumalta jatkoilta extrapisteen, varmasti maistui kepittää rakas vihollinen heti alkuun ja varmasti sen myötä joukkue lähtee tähänkin matsiin hyvällä meiningillä, ei Tepsi niitä mahdollisia pisteitä helpolla mukaansa tänään ota.

Pakollinen tulosveikkaus... noh, vähämaalista peliä odotan, joten sanotaan vaikka LT 1-3, viimeinen tyhjiin. Kakon Kaapo painaa sen kaksi häkkiä.

Mutta päättyy miten päättyy, toivottavasti tulee vauhdikas ja laadukas peli. Olisi syytä, koska tilasin sen juuri telkkariini hintaan 9,90 euroa. Hyvää kiekkoiltaa kaikille ja pitäkäähän paikallemenijät huolta, että meininki on Isomäen lauantai-illan arvoinen!
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Tepsin eilisen esiintymisen nähneenä en liikoja odottele tämän illan matsista, oli sen verran sekavaa touhua ja kun tuohon soppaan lisätään poissaolot pakistossa niin selkeä voitto Ässille tulossa tänään tyyliin 5-1.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Tepsin eilisen esiintymisen nähneenä en liikoja odottele tämän illan matsista, oli sen verran sekavaa touhua ja kun tuohon soppaan lisätään poissaolot pakistossa niin selkeä voitto Ässille tulossa tänään tyyliin 5-1.
Ässien puolustus on niin luokattoman huono, ettei TPS jää missään tapauksessa yhteen maaliin.
Toisaalta eilen Ässien hyökkäys toimi ajoittain hienosti, joten tänään nähdään runsasmaalinen matsi. Jotain tyyliin 3-5 maalia molemmille joukkueille.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ai että, kyllä maistuu hyvältä täysi pistepotti! Lämmittää myös Haukelandin peli, joo sen Ässien maalin kyllä hörppäsi (längistä?), mutta muuten varmaa tekemistä. Ei huono debyyttipeli ollenkaan, tästä on hyvä jatkaa.

Toivottavasti se Ässien pelaaja jonka nimen jo unohdin ei loukkaantunut pahasti Heikkisen tällejä blokatessaan. Näytti kyllä siltä, että nyt sattui. Toivotaan kuitenkin, että kaveri selviäisi mustelmilla. Ihailtavan uhrautuvaa pelaamista kyllä, vaikka ei kai sitä jälkimmäistä vetoa sinänsä yrittänytkään blokata, makasi vaan edessä ja sattui käymään kipeää. Ranteeseen katselin että olisi osunut, ei puhettakaan etteikö se sattuisi ottaa Bonon lämäriä blokkiin. *e2* Jaa, osui sitten kuitenkin päähän, voihan paska. Kova lämäri osui Ässien hyökkääjän päähän: ”Ei tilanne kauhean hyvältä näytä”

Karvoselta pelin lopussa ihan helvetin typerä jäähy, toivottavasti Lamberg ei loukannut ja onneksi väsynyt Ässät ei päässyt enää peliin mukaan. Muutenkin Karvosen pelaaminen näytti siltä, että ei vaan riitä. Onneksi se Wirtas-Petteri hankittiin, veikkaan että ottaa Karvoselta tuon kolmossentterin roolin aika nopeasti haltuunsa. Kaapo Kakko ei niitä uumoilemiani kahta häkkiä painanut, mutta 1+1 kuitenkin ja muutenkin hyvännäköistä, sanoisinko että raikasta peliä. Tuosta klopista on tulossa melkoinen pelimies, tai siis on sitä jo nyt, vaikka on vasta 17-vuotias raakile.

Ässistä sanon sen verran, että vaikutti kone piiputtavan viimeisessä erässä, liekö eilinen peli sitten painanut jaloissa vai mikä oli. Erikseen on pakko mainita Ässien pakistosta Tuohilampi; vaikutti siltä, että jannu pelaa väärässä sarjassa. Taitaa kuitenkin olla melko poikanen hänkin vielä, mars Mestikseen kehittymään. Bernard teki Ässien maalilla minkä pystyi eikä imaissut helppoja, kyllä Tepsin maalit olivat ihan tekemällä tehtyjä.

Veikkailin ennen peliä lopputulokseksi 1-3, viimeinen tyhjiin. Tulikin 1-4 ja viimeinen tyhjiin, joten lähellä oli, vaikka papukaijamerkki jäikin puuttumaan.

Tepsiltä kuitenkin melkoinen liuta pelimiehiä sivussa, siihen nähden ihan mukiinmenevä peli. Eteenpäin!

*e* Jaa, vitut se Tuohilampi mikään junnu ole, lähemmäs kolmekymppinen äijä. No huonoa pelaamista joka tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Kafrom

Jäsen
Avauserässä Ässät pelasi vielä ihan mukiinmenevästi, vaikkakin TPS hallitsi jo silloin peliä. Viimeiset kaksi erää näytti lähinnä selviytymiseltä, lieköhän painoi sitten eilinen niin pahasti jaloissa? TPS oli kyllä oikein vakuuttava, kamppaili vahvasti ja liike oli aivan eri luokkaa kuin Ässillä.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Ässistä sanon sen verran, että vaikutti kone piiputtavan viimeisessä erässä, liekö eilinen peli sitten painanut jaloissa vai mikä oli. Erikseen on pakko mainita Ässien pakistosta Tuohilampi; vaikutti siltä, että jannu pelaa väärässä sarjassa.
Viime kaudella Ässät Ahon johdolla treenasi liian kovaa ja tuli rasitusvammoja. Nyt ei kesällä treenattu juuri ollenkaan ja Ässät onkin nyt Liigan huonokuntoisin joukkue. Eli kyllä. Eilinen peli painoi enemmän kuin olisi pitänyt.

Tuohilampi on kyllä täysin väärässä sarjassa Salmelan kanssa. Valitettavasti näillä pitää mennä, kun kassa on tyhjä.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eipä jossiteltavaa jäänyt. Pari viimeistä erää aika alakynnessä oltiin, tuuria olisi vaadittu pisteisiin. TPS oli vakuuttava.

Tiivola aika äijä, onneksi ehti kääntää kasvot edestä pois.
 

Patalogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät #90 #96
Tänään riitti TPS:lle että tuli paikalle ja teki muutaman maalin. Numerothan mairittelevat Ässiä. Joka osalla oltiin pahasti jälessä. Eipä ollut Ässillä oikeestaan mitään jakoa. Hienosti tepsin luistin kulki Isomäesssä. Onnittelut turkkuseen. Jösses, silloin kun TPS saa koko arsenaalinsa käyttöön....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös