La 15.9.2012 HPK - Ilves

  • 11 537
  • 50

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Jaahas, huomenna olisi Hämeenlinnassa edessä paikallisen Pallokerhon ensimmäinen koti- ja Tampereen Ilveksen vierasmatsi. Lähtökohdat peliin ovat omissa lapuissani melkolailla mielenkiintoiset, Kerhosta odotan tämän kauden mustaa hevosta ja Ilveksestä - valitettavasti - tulevaa karsijaa.

Joukkueiden ensimmäiset pelit antavat hieman suuntaa siihen, mitä pelistä on odotettavissa. Kerholta hieno voitto vieraissa Tupsista ja Ilvekseltä aikamoinen mahalasku Tampereen paikallisessa. Alkukaudesta on aina vaikea ennakoida mitään, mutta jos Ilves pisteenkin tästä pelistä roudaa Tampesteriin, niin pettynyt täytyy olla. Nyt olisi hyvä tilaisuus ajaa Ilves niin ahtaalle nurkkaan, että maaliero olisi vähintään -10 kahden pelin jälkeen. Uskon kyllä, että Kerho ei anna yhtään armoa, vaan alusta asti tullaan kovaa päälle ja palataan siihen wanhaan tyyliin, jossa kotipelit ratkaistiin ekan kympin aikana. Ipalla on valmistautumisaikaa Tappara-pelistä alta 20 tuntia, hyvä olisi ottaa kaverilta jalat ja pelihuumori pois heti alusta lähtien.

Toivottavasti ihmiset löytävät hallille, Kiva-Harrin taantuma-aika on ohi ja uusi HPK vetää kovalla tunteella!
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Tälläistä tekstiä oli reipas viikko sitten HPK-Ilves harjoitusottelun jälkeen, kun Ilves oli voittanut ottelun 4-2:
Vaihtoehtoa ei ooo, hyvää yötä HooPeeKoo. :) Kiitos Ilves. Ens viikon lauantaina uusiksi.
Ilves avasi tänään kautensa 1-7 häviöllä paikallisvastustaja Tapparalle, joten kova paikka Ipalla huomenna kautensa voitolla avannutta Kerhoa vastaan. Tervetuloa koittamaan!

Vihdoin kausi taas alkaa Hämeenlinnan puolellakin ja pitkään sitä on odotetukin. Kokoonpanojen osalta Kerholta HäSa:n mukaan puuttuu luistimesta viillon saanut Borna Rendulic ja kiekon jalkaansa saanut Jere Sallinen. Näiden paikoille nousee ilmeisesti huippulupaus Robert Leino ja Jaakko Turtiainen. Pakkikalusto päätetään vasta aamulla. Pelaavasta maalivahdista ei ole tietoa, mutta kaiken järjen mukaan se pitäisi olla Tolvanen.

Ajoissa tosiaan kannattaa huomenna tulla hallille, kun on jos jonkinmoista häppeninkiä ja upouusi ottelutapahtuma. Ja katsomon puolellahan me Kerho-fanit niin G-kulmassa, Sikakatsomossa kuin muuallakin toivotetaan uusi kausi äänekkäästi tervetulleeksi!
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Ei tässä nyt kannata henkseleitä paukuttaa. Eilinen oli ja meni eikä sitä reenimatsia pitäis enään kenenkään muistaa. Paikalla ollaan ja toivottavasti ainakin 4000 menee rikki.
 

J.Petke

Jäsen
Ei tässä nyt kannata henkseleitä paukuttaa. Eilinen oli ja meni eikä sitä reenimatsia pitäis enään kenenkään muistaa. Paikalla ollaan ja toivottavasti ainakin 4000 menee rikki.

Juuri näin. Viime kauden jälkeen HPK:lla ei ole varaa paukutella kenellekään. Toivottavasti pärjätään Ilvestä vastaan mutta ilvesläisillä on varmasti aika paljon näyttöhaluja tappara-pelin jälkeen. HPK on yleisesti pärjännyt hyvin Ilvestä vastaan kotikentällä mutta kausien alut on aina täyttä arpapeliä.

Viitaluoma oli tepsiläisten mukaan hallitseva pelin toisella puolikkaalla ja kunhan kaksi ensimmäistä kenttää jatkaa samaan tahtiin niin mahdollisuudet ovat hyvät.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Juuri näin. Viime kauden jälkeen HPK:lla ei ole varaa paukutella kenellekään. Toivottavasti pärjätään Ilvestä vastaan mutta ilvesläisillä on varmasti aika paljon näyttöhaluja tappara-pelin jälkeen.

Uskoisin, että Ilves tulee aika kovaa tämän pelin alkuun. Joukkue ei varmasti halua aloittaa kahdella tappiolla kun vastukset tulevissa peleissä eiv ainakaan helpotu. Toisaalta, se on ihan sama kuinka kovaa tullaan, jos viimeistely on tämän päivän ensimmäisen erän luokkaa. Ilves olisi paikkojen perusteella voinut johtaa ensimmäisen erän jälkeen parilla-kolmella maalilla, mutta valitettavasti tuosta nipusta ei kovin montaa luontaista maalintekijää löydy. Hyviä käsiä toki muutamakin pari, mutta vedot jäävät yleensä logoon.

Tästäkin huolimatta huomenna toivottavasti irtoo edes yksi piste kotiin tuomisiksi. Kangasmäki-Kivimäki -kaksikko toimikoot maalinteon arkkitehteinä.

Yksilöistä eniten tarvitsee kuitenkin parantaa Wiikmanin. Wiikman ei kenties ole tunnettu kovista hermoistaa, joten ehkä tämän päiväinen menee ensimmäisen pelin jännityksen piikkiin. Huomenna tarvitaan ihan toisenlaisia otteita kentällä. Jos alkuun tärisee, niin sitten vaikka Kolppanen maaliin.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
~RAIPE!!! ~JESSE!!!

MOICCA:

Kerholle olisi nyt tärkeää rauhoittaa tuota oman pään peliä siinä mielessä, että nämä riskaabelien pelaajien touhut laitettaisiin kuriin alusta lähtien. Siis no bullshit omassa päässä ja sitten tarvittava määrä kärsivällisesti toiseen päähän. Avoimilla ovilla kun voi jopa avata Ipalle sen oven kävellä sisään kuin avoimista ovista.

Huomenna paikalla, ja joskos sitä jonkun kärkkärinkin saisi syötyä. Äänentoisto pitäisi nyt olla siinä kunnossa, ettei ole pelkkää vanhan toistoa, vaan uutta loistoa, sekä pelin jälkeen pientä jallun poistoa.

Jatkaakohan Tolvanen, vai onko Järvisen vuoro? Selin kyllä SaiPassa taisi aina peluuttaa kuumaa veskaa pitkiäkin putkia...

Ohjelmassa on Turenkin ylpeyden ensimmäinen kotimarssioperaatio™ kohti pudotuspelejä. Sinne tuo porukka myös menee.

Btw, Ilveksen kohdalla puheet Mestis-tason pelureista ovat vähän ylimielistä paskaa. Suomi-Sarjalta tuo näyttää.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
MOICCA:

Btw, Ilveksen kohdalla puheet Mestis-tason pelureista ovat vähän ylimielistä paskaa. Suomi-Sarjalta tuo näyttää.

AWe tykittää heti kärkeen ja mikäs siinä. Ajattelin tässä lähteä taas kaivamaan puuliiteristä niitä kuuluisia visakoivupöllejä ja ostan hiekkapaperia, sellaista todella pienellä rosolla olevaa ja alan hissuksiin hiomaan särmiä pois.

No, pelataan nyt tämä peli ensin alta pois. Muistakaa, että ottelu alkaa jo kello 16, mutta itse tapahtuma ilmeisesti jo 14:00! Itse en pääse paikalle, mutta ajattelin rientää ostamaan jonkin Welhon mixin, jolla pääsen edes vähän tunnelmaan kiinni.

Toivottavasti tulee porukkaa reilusti yli 4000 katsojaa ja homma toimii komeasti. Tekisi mieli päästä mukaan, perkele!

Alkuun kova hööki päälle ja Ilves läpi kaukolon laidan, sitten siellä palaa käämit ja paukutetaan ylivoimalla eri jätkien toimesta pari häkkiä. Eiköhän se siitä. Pakistoon kovasti toivon Mielonen/Alatalo-Grönholm paria.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Takit auki vaan ja Ilivestä (ö-ö-ö) kunnolla nokkaan, korvien tupsukatkin saa repiä irti vaikka väkivaltaa käyttäen, jos eivät suosiolla luovu. Jos ei muuten, niin ihan vaan vaikka huvin ja urheilun vuoksi.

Dan Spang oli Turun matsissa muutamaankin kertaan hyökkäyksen kärkenä ja jannu liikkuu jäällä kuin Rexa Ruotsalainen parhaimpina aikoinaan, joten luulisi tuon laittavan lättyä myös pömpeliin jossain vaiheessa.

Ilives (ö-ö-ö) teki eilen maalin, mutta tänään odottelen sitä puhdasta seiskanollaa.
 

I.Colliander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvän ja pelaavan jääkiekon ystävä.
Täällähän Kerho-faneilla on jo verkkarin vetskari ainakin puoliksi auki... Toivottavasti kopissa pelaajilla on jalat paljon lähempänä lattiaa.

Jatkoajan ennakko oli samantyyppistä ylimielistä sontaa. Toimittaja ei voi olla nähnyt sen enempää HPK:n ensimmäistä peliä Turussa kuin Ilveksen avausta eilen. Kerho ei tehnyt "useita puolustusvirheitä". Toisaalta Tappara hyödynsi Wiikmanin todella heikon illan tehokkaasti. Ainakin neljä maalia tuntui menevän Wiikmanin piikkiin.

Veikkaan, että peli on Kerholle erittäin vaikea. Sen verran on hehkutettu kaiken maailman ottelutapahtumia ja muita, että toivottavasti pelaajien fokus pysyy oikeassa asiassa. Atu Selin tosin vaikuttaa sellaiselta kaverilta, ettei hän anna pelaajille löysää.

Kaikesta huolimatta uskon muutaman maalin kotivoittoon.

-ic
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Lätkää, jeee!

Johan on mukava taas päästä katsomaan hokia. Etenkin kun oma jengi harjoituskauden raporttien mukaan on varsin erinäköisessä kuosissa kuin Kiva-Harrin aikana. Jos nyt oikeasti näkisi taas sen mun Kerhon, joka liikkuu liukkaasti ja hoitaa homman himaan jo ensimmäisessä erässä.

Nämä alkukauden matsit ovat aina vähän mitä ovat, joten siksi mikään läpihuutojuttu ei Ilves tänään ole, etenkin eilisen mahalaskun jälkeen näyttöhaluja luulisi riittävän. Avausmatseissa ei Wiikman, eikä ilmeisesti aavistuksen hermostuneesti pelannut Tolvanenkaan olleet parhaimmillaan joten saas nähdä miten tänään. Olettaen että molemmat jatkavat joukkuidensa maaleilla.

Kerhosta kiinnostaa kovasti uuden tyypit Spang, Tuominen, Santavuori ja Saarinen. Vänttinenkin, koska jotenkin on aina tullut tykättyä miehen pelityylistä. Vittumainen ukko. Nuoriso-osastolta tarkkailussa Rautiainen ja Leino. Ja tietysti viime kauden pienehkö valopilkku Aleksi Laakso. Aarnio saisi taklata tänään kovaa.

Näillä mennään ja uusi Kerho tulee kohta nähtyä, niin ei haittaa edes tyyris kalja hallissa.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Spangin edesottamukset muuten kiinnostaa kovasti, johtuen vaikkapa noista taannoisen otteluketjun näkemyseroista koskien kaverin esitystä. Joten kommentoikaa ihmeessä Kerhon (ja miksei Ipankin) miehet tuon uuden ruuhkatukan esiintymistä. Kiitos jo etukäteen. :)
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Ei pitäisi kerholla(kaan) olla ihmeempiä vaikeuksia puhaltaa Raipen korttitalo nurin, mutta tietenkään rotsi auki ei kannata lähteä edes mestiskandidaattia vastaan pelaamaan. Eilisen perusteella uskaltaa kuitenkin laittaa hämppälinnalaiset kupongille varmana ykkösenä(eli ristiä huutava fail sieltä luultavasti on tilauksessa..).
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Vaikea peli tulossa, uskon minä. Tuntuu, että muutama kannattaja on vähän turhaakin takki auki.

Ensimmäinen kotipeli varmasti jännittää ja Ilveksellä on todellinen näytön paikka eilisen jälkeen. Pitää muistaa, että Ilves otti eilen turkkiinsa todella hyvältä joukkueelta ja kun maalivahtipeli ei eilen oikein toiminut, niin Ilves ei varmastikaan ole niin huono kuin monet täälläkin luulevat.

Leinon peliä seuraan mielenkiinnolla sekä tietysti Spangin peliä. Kerhon kasvatin Niinimäen otteitakin on mukava seurata, kiinnostaako vaiko ei kiinnosta pelaaminen.

Uudistettu ottelutapahtuma myöskin suuren mielenkiinnon kohteena.

Kaikki hallille ja oranssia päälle!
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Tämän pitäisi olla HPK:lle selvä juttu seuraavista syistä:
1. Ilves oli ensimmäisessä pelissään kaksi erää sekaisin. HPK:lle taas alla komea vierasvoitto
2. Ilves pelasi eilen ja joutuu väsyneillä jaloilla levännyttä joukkuetta vastaan
3. Materiaaliero HPK:n hyväksi
4. Ilveksen syömähammas Niinimäki on yhä poissa. Sentterinelikko Kantola-Kokkala-Kangasniemi-Kuronen on varmaan nimettömin, mitä yksikään liigajoukkue on jäälle yksittäiseen otteluun marssittanut. Ja näin SaiPa-fanilta se on aika vahva lausunto.
5. HPK:n kotiavaus, joukkueella on tukena kauden alkua keväästä lähtien odottanut kotiyleisö.

HPK:n pahin vastustaja on joukkueen korvien välissä. Vaikka kaikki merkit viittaavat HPK:n voittoon, ei ylimielisyyteen ole varaa. Ihan niin kuin Tami sanoi, 95%:n keskittyminen johtaa 50%:n suoritukseen. Ja jos isännät pelaavat puolivalolla, tarjoutuu vieraillekin mahdollisuus ottaa pisteet mukaansa.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Niin no. Eilisestä on varmasti opittu heti jotain Ilves painaa varmasti päälle heti pelin alussa 110% höyryllä. Eri asia sitten on, miten nuoren joukkueen voimat riittävät kun eilen pelattiin, miten on palautuminen pelistä mennyt, jne.

Kolppanen toivottavasti aloittaa, eilen Wiikman ei vakuuttanut vähää alusta. Toisaalta pelaaminen voisi olla henkinen asia Miikalle, jos ottanut itseään niskasta kiinni pelin jälkeen.

Tänään on pelattava hyvin, vähintään jatkoaika kauden päävastukselta on must juttu. Jesseä rosteri huutaa kyllä pahasti, mutta Ilves pystyy voittamaan ilman miestä. Eiliset puolustuksen virheet jätettävä pois, kamalaa oli katsella mm. sitä Jokipakan välinpitämättömyyttä eilen, olikohan nyt neljäs maali.
 

Keikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ensimmäisenä pistää silmään kokoonpanosta, että mitä vittua tuo Alen tuolla vielä tekee. Mies istuu jäähyllä yhtä paljon kun on kentälläkin. Onko Alatalo niin paska, ettei vaan mahdu kokoonpanoon? Ilmeisesti Alenille annetaan try-outilla aikaa näyttää, mutta en kyllä ymmärrä miksi tuota alunperinkään jatkettiin kuukaudella. Jos ei tahti tänään muutu niin ei muuta kun hyvää matkaa vaikka takaisin sinne Ranskaan.

Muuten rosteri näyttää ihan hyvältä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Onko Alatalo niin paska, ettei vaan mahdu kokoonpanoon?
On ollut aina, ja hyvä että tämä on uuden valmentajan myötä ymmärretty myös käytännön tasolla. Alatalo ei silti missään nimessä ole Alénia paskempi (voisi olla mahdoton tehtävä jopa A-J Niemelle). Olenkin enemmän kuin tyytyväinen, ettei Alatalo ole enää hazardoimassa edustuksen kokoonpanossa, mutta ei siellä ainakaan Alénin pitäisi olla stunttaamassa; Mestis-tasolla kuuluisi pelata molempien.

Kusessa ollaan tänään, jos Juha jatkaa sillä "vahvan" suorittamisen linjallaan, jota Turussa nähtiin ja kauhulla katsottiin.

e. typo
 
Viimeksi muokattu:

Sumutorvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja hyvä hoki sen kaikissa ilmenemismuodoissa
Suomi-sarja viittauksista

Aika shittiä tuollaiset viittaukset Ilveksen suuntaan. Juuri sellaista paskaa minkä printtaamalla ja pukukopin seinään laittamalla Helminen saa virvottua joukkueelleen taisteluhenkeä eilisen tappion jäljiltä. Pitkä ja kunniaton kerhon kannatus on opettanut että liiallisella henkseleiden paukuttelulla saa vain nenilleen ennemmin tai myöhemmin.
Takaisin asiaan, hienoa että joukkueessa vaikuttaa olevan enemmän henkeä kuin aikoihin ja taistelua on muuallakin kuin markkinamiesten puheissa. Grönholmin puuttuminen kokoonpanosta saa vain pohtimaan että olisiko osa Alenin koomailuista pakkiparinsa tuloksia valmennuksen silmissä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Aika shittiä tuollaiset viittaukset Ilveksen suuntaan.
Shittiä todellakin. Onneksi lausunto ei kuitenkaan tällä kertaa tullut kenekään Kerholaisen tai lajin ammattilaisen suusta (vrt. Pentti Hirvosen "antikiekko"-kommentti); asianomainen™ mukahassu™ huutelija™ on™ käsittääkseni™ Kärppien™ kannattaja™.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Semmonen peli

No eipä siitä nyt ihan hirveästi jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Ilveksellä oli ihan yritteliäs ilme, mutta eipä sieltä nyt taidettu Tolvasta kertaakaan päästä oikeasti testaamaan. No, olihan siinä se yksi läpiajo.

Kerho taas, noh, aika laiskanpulskeatahan tuo oli, mutta kolme pistettä on kolme pistettä ja maistuu aina alkukaudesta, kun peli on vielä enemän tai vähemmän hakemista.

Oikeastaan positiivista oli Spangin peli ja Piispanen-Santavuori -kaksikko, joille olisi sen ekan erän parisuorituksen jälkeen suonut muutakin kuin tolpan. Olihan helvetin hienosti pelattu. Ykkösellä on vielä hakemista ja kolmos- ynnä nelosvitjat hoitivat tonttinsa ihan ok. Laakso oli vähän jäässä, mutta Mielonen yllättävän hyvä.

Äänentoisto hallissa oli parantunut ja ennen matsia noi videot olivat kiva lisä. Bayern-henkinen maalintekijän kuuluttaminenkin toimi ihan ok. Mutta noi mainoskatkohaastattelut saa mun puolesta jättää jatkossa tekemättä. Sen verran nolohkoa matskua.

Kaiken kaikkiaan kotijoukkueelta kohtuullinen peli ja tästä on ihan hyvä jatkaa. Ilvekselle soisi onnistumisia kyllä, koska hyvinhän siellä yritystä on. Taitoa vaan puuttuu aika iso kasa.
 

Tinke18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Timrå IK,Toronto
Että sellanen peli tällä kertaa. Ilveksestä sen verran, että Wiikman oli tänään hyvä, mikä oli tärkeää jatkoa ajatellen. Vaikea tässä on kyllä parin pelin jälkeen itselleen uskotella, että Ilves jostain pisteitä raapisi, sen verran heikkoa on tuo hyökkäyspelaaminen. Siinä ei yhdestä Niinimäestä paljon parta pauku. Vähän ihmetyttää, että missä luuraavat herrat Koistinen ja Jokipakka? Nyt näiltä herroilta kaivattaisiin apua varsinkin sinne hyökkäyssuuntaan, mutta jostain syystä varsinkin JJ Pakka on ollut aivan yössä. Järventie oli tänään Ilveksen selkeästi näkyvin ja paras puolustaja hyökkäyssuuntaan pelatessa. Kesällä on näköjään harjoteltu yv:n sisääntuonteja, mutta muuten toi yv on taas sitä itseänsä. Paljon olis vielä töitä edessä, että karsinnoilta vältytään, mutta jotenkin toi ryhmä vaikuttaa jo luovuttaneelta. Missä taklaukset? Missä maalilleajot? Missä tunne?

HPK:sta sen verran, että sille riitti tänään peruspeli. Kerhosta erottui lähinnä Piispanen, Santavuori ja Aarnio, joka ainakin meikäläisen silmin pelasi todella hyvän pelin. Tolvasta ei juurikaan testattu. Viitaluoma oli suhteellisen näkymätön. Yhtäkaikki, peruspeli riitti ja HPK ansaitsi voittonsa.

Ei mulla muuta
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Harvoin Ilveksen pelejä hallilla näkevänä sitä aina jotenkin saa valettua itsensä täyteen "mitä jos sittenkin" -uskoa. Turhaan, taas kerran, joskin tänä syksynä odotusarvokaan ei paljoa alempi voisi olla.

Tälle vuodelle tämä oli ensimmäinen peli ja viime vuodellekaan ei montaa matsia mukaanlukien TV-matsit kertynyt, joten en yritäkään analysoida Ilvestä tarkemmin. Sen uskallan kuitenkin sanoa, että kaudesta tulee tätä menoa halvatun pitkä. Pelityylistä en ole pätevä pulisemaan, mutta materiaaliero Kerhoonkin oli lannistavan suuri eikä toivottua taisteluilmettä monella naamalla näkynyt.

Jos nyt joitakin poimintoja kuitenkin :

Plussat

Kokkala - näyttäviä haastoja ja pelirohkeutta, tulos vaan jäi puuttumaan. Ainoa Ilves-pelaaja, jolla riitti rohkeutta yrittää jotain muuta kuin päätyrääpäisyä tai toivotaan, toivotaan sutaisua

Wiikman - erikoista tommysalo-ratkaisua vaille varmaa pelaamista ja muutama näyttävä koppi. Ei maaleja Miikan piikkiin.

Miinukset

Sointu - Muistanko väärin vai eikö tästä kaverista pari vuotta sitten odotettu kiekollista taitoniekkaa? Nyt Jessen poissaollessa olisi paikka ottaa roolia ykkösessä, mutta Matias oli säälittävän pehmeä ja epävarma.

Hovinen - C-luokan akipetteri. Iso, hidas, pehmeä, liian kiltti, kädetön. Ei voi olla kovasti käyttöä jahka Peltola palaa nuttuun.

Tukio - Miksei Konsta Mäkinen pelaa kakkosylivoimassa Tukion tilalla? Ensimainitun kehityssuunta on sentään vielä ylöspäin, mutta kuinka kauan?

Harmaa massa

Kaikki muut. Jos kauden ainoa toivonkipinä on, että muutamat nuoret ottavat roolia ja harppauksia eteenpäin, tämän pelin perusteella siitä ei ole pelkoa ihan lähiaikoina.

Se oli toki vain yksi peli ja vuodatukseni tasan sen arvoinen. Usko alkaa vaan olla tosissaan koetuksella, kun samat mietteet tuntuvat toistuvan vuosi ja hajamatsi toisensa jälkeen.
 

J.Petke

Jäsen
Kauden toiseksi peliksi ihan ok. Paljon oli korjattavaa mutta paljon oli myös hyviä asioita. Kaksi ensimmäistä kenttää toimii hyvin ja pelaajat löytävät toisensa. Maalivahtipeli on varmaa ja puolustuskin esittää kelpo otteita. Hienosti korjattiin myös asenne kolmanteen erään lepsun toisen erän jälkeen.

Spang oli ok. Saisi vaan rohkeemmin käyttää laukaustaan. Hienosti haistaa hyökkäyspään paikat

Ilveksen peli aika sekaisin ja pelissä ei ollut havaittavissa mitään kunnollista suunnitelmaa vaan enemmän roiskittiin ja kuljeteltiin kiekkoa.

Toivottavasti tahti jatkuu nousevana ja pystytään haastamaan myös kärkipään joukkueet.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Sellainen jännä elämisen tunne tuli pelin jälkeen, pitkään on Kerho vaeltanut pimeässä 2006 kevään jälkeen, oikeastaan kaikilla osa-alueilla, mutta nyt oli raikkautta ja tekemisen meininkiä.
Peli oli jo nyt parempaa kuin viime kaudella tai sitä edellisellä missään vaiheessa. Ekassa ja kolmannessa erässä oli hyviä aihioita. Kerho pyrkii pelissään kiekkokontrolliin ja yritys oli kovaa luokkaa. Tokassa erässä joukkue hetkeksi hengähti ja tuolla nipulla ei siihen ole hetkeksikään varaa (osalla palstaveljistä on varaa paukutella vieläkin, herääminen nykyaikaan ei ole tapahtunut vieläkään).
Koko Kerho on organisaation läpi muuttunut niin paljon, että pitää olla tyytyväinen tämän hetkiseen. Uskoa uskoa!
Ottelutapahtumassa oltiin menty valovuosia eteenpäin, alun videot ja äänentoisto olivat hyvää extraa. Äänentoisto oli ihan ok, ja muutoksessa mukana ollut taho rupatteli erätauolla olevansa jopa hieman pettynyt, mutta ilmoitti, että resursseja on paljon parempaan, nyt oli kuitenkin vasta se ensimmäinen testi, niin sanottu sound check. Kyllä se siitä vielä paranee. Potentiaalia on olla Suomen paras audiomaailma mitä tulee näihin pikkuhalleihin.
. Mutta noi mainoskatkohaastattelut saa mun puolesta jättää jatkossa tekemättä. Sen verran nolohkoa matskua.
Tässä on hämeenlinnalaisyleisölle kova paikka, nyt vaaditaan yleisöltäkin vähän itsensä peliin laittamista. Ymmärrän, että on pelottava tilanne kun vieras hemmo tulee mikin kanssa viereen, mutta kyllä se siitä, ei se pure. Nyt opetellaan vähän erilaiseen katsomokulttuuriin.
Kannustus noin muuten oli ihan hyvää, yleisönkin on ihan hyvä tuosta rakentaa. Kaikkea ei voi saman tien saada, pienin askelin.
Kerho taas, noh, aika laiskanpulskeatahan tuo oli,
Tästä vahvasti eri mieltä. Kerho on ollut laiskanpulskea monta vuotta, fanejaan myöden, tänään joukkueen ilme oli raikas ja yritteliäs. Taitoa saadaan lisää kun talous on kunnossa.

Edit; Ilves oli todella vaisu, jopas kävi vähän sääliksi. Onko edes olemassa mitään pelisuunnitelmaa, niin älytöntö räiskimistä ja sekoilua peli Ipalta oli.

- Spang on vahvistus, tehoja tulee jatkossa
- Vänttinen oli vittumainen ja esimerkillinen
- Tolvanen varma
- Aarnio on täydellinen nelosen laitaan
- Santavuori miellytti myös
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös