La 13.12.2014 Pelicans - TPS

  • 3 035
  • 18

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kiekko läväytetään jäähän joko Tom Laaksosen tai Marko Kovasen toimesta aivan hetken kuluttua, joten rävelletään jonkinlainen ketjunavaus. Itselläni on tunne, että pelistä kuitenkin riittää puhuttavaa. Ja näin toivon, sillä taaskaan en pääse paikanpäälle tai vastaanottimien ääreen.

Kotijoukkue on aloittanut kautensa mollivoittoisesti. Kuitenkin edellisessä kriisijoukkueiden kohtaamisessa Tappara onnistuttiin voittamaan, joten toivotaan, että tämä vol. 2 päättyisi myös pelikaanien voittoon. Tällöin joukkue sivuaisi kauden pisintä voittoputkeaan. Tämä kertoo kaiken oleellisen tämän hetkisestä tilanteesta ja Sport on siirtynyt hengittämään sarjataulukossa niskaan. Itseasiassa Sport voittaessaan rästipelinsä verrattuna pelsuun, menee vaasalaiset lahilaisten ohi. Tomi Lämsälle on jo avattuna ketju jossa miehen potkuja toivotaan tasaiseen tahtiin. Myös omasta mielestä Pelicans ei ole materiaaliltaan noin huono, mitä tämän hetkinen tilanne antaa ymmärtää. Viitteitä paremmasta nähdään aina välillä ja koviakin joukkueita haastetaan ihan tasapäin, mutta vain luovuttaaksemme ottelun lopussa pisteet kuin hopeatarjottimella. Tasaisuutta kaipaisi pelikaaniparvi, jolloin peli pysyisi kasassa loppuun asti ja sitä kautta maalin tappiot muuttuisi edes jämäpisteisiin jatkoajalla.

Tässä Pelicans kokoonpano illan otteluun:

Tyväinen - Redenbach - Mustonen
Tuhkanen - Leimu

Hakulinen - Paakkolanvaara - Leimu
Manelius - Latvala

Smotherman - Pöyhönen - Rothla
Kudelka - Laurila

Ritamäki - Björninen - Alanne
E.Sopanen

Juvonen
(Myllyniemi)

Kokoonpanosta ei sen enempää kommentoitavaa. Aika lailla samoilla mennään kuin edellisessä pelissä. Juvonen jatkaa maalilla ja hyvä niin.

Vierasjoukkue TPS on kieltämättä sieltä mielenkiintoisimmasta päästä. Tähän kiitos Ryan Laschin ja Radek Smolenakin, jotka tekevät paluun Isku Areenalle. Kumpikin olivat lahtelaisten märkiä päiväunia, mutta kumpaankaan ei pitänyt olla varaa. Tunne olikin hyvin utopistinen, kun TPS nappasi molemmat. Joukkue myös muuten on hyvin mielenkiintoinen. Kai Suikkasen saatua potkut, on pelit jatkuneet Elomon johdolla varsin mielenkiintoisesti. Otteluita ei ole Molomon alaisuudessa kuin reilu kymmenen, mutta siihen mahtuu kolmen pisteen vierasvoittoja, Lassilan massiivinen nollapeliputki sekä uskomaton sulaminen Lappeenrannassa. Itse en ainakaan pysty ennakoimaan, että millainen TPS sieltä vastaan tänään astelee. Vierasjoukkue löytyy runkosarjasta sijalta kymmenen, vain neljä pisettä kotijoukkuetta edellä. Todella tärkeät pisteet siis molemmille.

Tässä TPS kokoonpano illan otteluun:

Smolenak - Lucenius - Rantanen
Mojzis - Nakladal

Sointu - Koskiranta - Lasch
Seigo - Gysbers

Pikkarainen - Karvonen - Virtala
Viittasmäki - Lehtonen

Vähätalo - Lämsä - Karvinen
Siiki

Lassila
(Järvinen)

TPS näyttää saavan kotijoukkueen harmiksi Koskirannan takaisin tähän otteluun, joka on omasta mielestä tärkeä lisä. Täten myös kaikki kolme ex-pelikaania ovat kokoonpanossa, jotka edellisessä kohtaamisessa vastasivat ottelun maaleista.

Ryan Laschistä on vielä sanottava se, että satuin näkemään tiistaina TPS - Sport ottelun lopun. Tuossa ottelun lopussa oli tilanne, missä Niko Peltola lähti jalalla oman maalin takaa nostamaan hyökkäystä. Samaisessa tilanteessa Lasch hoiti karvausta, mutta ainoastaan luisteli laiskanoloisesti Peltolan perässä. Pidän Peltolaa toki hyvin liikkuvana puolustajana, mutta kyllä Laschin pitäis olla nopeudessa ihan omaa luokkaansa. Ajattelinkin Laschin olleen ihan puhki, mutta hämmästys oli suuri kun vaihtoaition sijaan hän kaarsi takaisin keskialueelle odottamaan hyökkäystä. Voidaan siis sanoa, että Lasch nosti tilanteessa selän pystyyn. Tämä oli itselle ihan uutta. TPS oli toki maalin tappiolla ja Lasch halusi varmasti säästää voimia hyökkäyspäähän, mutta eikö aktiivinen karvaus olisi paras tapa voittaa kiekko itselleen? Toivonkin siis, että lahtelaiset kun muutenkin Laschia seuraavat, niin voisivat kiinnittää huomiota, että onko selänsuoristamista nähtävissä myös tämän iltaisessa pelissä. Onko tämä merkki, että Elomo on menettänyt/menettämässä otettaan tähtipelaajaansa? Laschin kuitenkin tiedetään valinneen TPS osittain tuttujen joukkuekavereiden ja valmennuksen vuoksi, joten oliko Suikkasen erottamisella negatiivinen vaikutus erityisesti Laschiin? Toki myös TPS-fanit voivat kommentoida tähän mikä on heidän kantansa asiaan.
 
Viimeksi muokattu:

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huonot joukkueet, huonommat tuomarit. Tai ei muissa tuomareissa mitään vikaa tainnut olla, paitsi Tom "Tomtom" Laaksosessa. Se oli jälleen varsinainen TomTom-show. Eipä ole kyllä kadehdittava paikka joutua viheltämään liigamatsia TomTomin kanssa.

Eiköhän näiden joukkueiden pelit pääty runkosarjaan Sportin ohella. Neljännestä aikaistetusta kesälomapaikasta käydäänkin sitten varmaan tiukempi taisto.
 

Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olipas peli. Alussa Pelicansilla oli vahva vaihe, ja näytti että peli ratkottaisiin heti ekassa erässä. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan TPS pääsi peliin mukaan ja pisti täysillä kampoihin.

Koko kiekkoiltaa sävytti kuitenkin oudot rangaistukset a la Laaksonen, milloin oli Hakulisen "kyynerpäätaklausta" tai sitten Virtalan "kampitusta". Muitakin esimerkkejä on mutta ei niitä jaksa alkaa erottelemaan. Illan lopulta kruunasi Pelicansin hylätty maali, syystä että Nakladalin jalka oli maalivahdin alueella. Onhan se tietenkin vaikeaa erottaa mustaa ja valkoista sukkaa, mutta ei siihen kaikki pysty. Laaksonen näki varmaan oman mokansa mediakuutiolta muttei ollut pokkaa kumota päätöstä, onneksi saatiin sentään kaksi pinnaa jatkoajalla, mutta vähän laiha lohtuhan se on.

Ei toi Repik+Smotherman näytäkään enää niin pahalta. Smotherman on samanlailla näkymätön läpi pelin kuin Radek, mutta käy tökkäämässä pari maalia. Tosin tahti ei ole sama kuin Radekilla. Repik taas välillä tekee ihan huikeitakin suorituksia ja on kovalla työmoraalilla liikenteessä, sais vaan vedot osua maaliin eikä paukkua plekseihin.
 

Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Koska saadaan Liigaan sama pistejärjestelmä kuin NHL:ssä? Vituttaa, kun päälimmäisenä tunteena aina JA/RL-voiton jälkeen on vitutus menetetyn pisteen takia.

Toisaalta tämän vitutuksen osasyy on jälleen kerran Tom Laaksonen. Eihän tuo tyyppi voi vuodesta toiseen tuolla pyöriä ja viheltää ihan miten sattuu. Suurin osa vihelletyistä jäähyistä (ja viheltämättä jääneet) meni ihan päin helvettiä puolin ja tosin, mutta sitten tämä Leimun ylivoimamaalin hylkääminen viimeisillä minuuteilla. Ihan käsittämätöntä, kun siellä on Tepsin mies maalivahdin alueella ja tämä sokea pullasorsa näkee Tyrväisen siellä. Huhhuh..

Itse peli oli sitä tyypillistä Pelicansia. Ensimmäiset kaksi erää ihan hyvää pelaamista ja sitten ruvetaan räpiköimään kolmannessa erässä. Ensimmäinen erä oli todella hienoa pelaamista ja olisi silloin pitänyt tehdä taas enemmän maaleja, mutta tehottomia oltiin taas.

Sitten Tomi Lämsän peluuttaminen. Minkä helvetin takia Jesserohtlat pelaa eniten ylivoimaa, kun vaihtoehtona on laittaa parempia pelaajia ja vaikka kaikki munat samaan koriin esim. Hakulinen-Paakkolanvaara/Smotherman-Repik-Redenbach-Leimu viisikko sinne. Nämä sällit pelasivat ainakin jossain vaiheessa tämän kuun puolella samaan aikaan usein ja oli todella komeaa katsottavaa. Ei ihme, että ylivoima oli tänään täyttä paskaa. En sano, että Jesse Rohtla on huono pelaaja (on tämän kauden onnistujia), mutta ylivoimalle meillä on parempiakin ukkoja laittaa.

Juvoselta jälleen hieno peli, vaikka Smolenakin läpiajo olisi kyllä pitänyt ottaa kiinni, koska hän laittaa aina rystyltä yläpörsään. Aina. Muuten Smolenak oli oma itsensä - ihan näkymätön koko pelin, kunnes päättää iskeä maalin tärkeään paikkaan. On kyllä ikävä tätä kaveria ja ottaisin milloin vaan takaisin. Yllättäen ottaisin myös Laschin, joka on aina vaarallinen. Pikkaraisen ottaisin myös, jos halvalla saa.

PS: Aina tuntuu siltä, että Lasch, Smolenak ja Koskiranta tekevät maalit Pelsuja vastaan.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Paikan päällä tuli käväistyä.

Ensimmäisen erän kymmenen minuuttia oli Pelsuilta sitä peliä mistä minä olen valmis maksamaan. Sitten herra Tomtom päätti, että eihän tämä peli näin mene ja otti pelin pääroolin itselleen. Tomtom -show:n varjoon jäi sitten koko loppupeli. Käsittämätöntä että tämän miehen annetaan tuomaroida liigaa.

Mutta, jos minä olisin Lämsä keskittyisin tauolla ylivoimapelaamisen harjoitteluun. Jonkin verran nimittäin tökkii.

Kentän parhaat tänään Juvonen ja Lasch. Papukaijamerkki Smoterhmanille tehokkuudesta.
 
- Fanien reaktio oli minun mielestäni luokatonta ja itserakasta. Me tulimme tänne pelaamaan joukkueena hyvää jääkiekkoa ja tekemään parhaamme. Kun tein maalin, niin entinen kotiyleisöni palkitsi minut buuauksin. En voi käsittää.

Kunnioituksen puute kalvoi Laschin mieltä kovasti.

- Pelicans ei ole ollut kiekkokartalla ennen eikä jälkeen sen hienon kauden, jolloin minäkin täällä pelasin. Fanien käytös oli noloa, Lasch paalutti.
Kyynel...
 

Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
No se on hyvä tietää, että ei oltu mitään ennen Laschia. Kyllä saa tommosilla kommenteilla sitten taputukset ens pelissä.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Ei kai tuomari voi koskaan kumota päätöstä, vaikka se videolta näyttäisikin väärältä. Tällä tarkoitan just tuota Pelicansin kolmatta maalia kolmannessa erässä - joka ei sitten maali ollutkaan.

Tuomio oli väärä, mutta jos näyttää heti, että hylätty maali niin ei kai sitä voi muuttaa, että olikin maali...Tämä oli nyt kova tuomio, mutta Pelsulle sentään kaksi pinnaa, niin ei mennyt ihan "oikeusmurhaksi",

Ja itsekin olin Isku Areenassa, ihan kivaa kiekkoa nähtiin. Kolmas erä oli vähän tylsähkö ja kotijoukkue jäässä, mutta tulihan "sähköä" muutaman tuomariratkaisun jälkeen. Pelicansin pelin taso laski kyllä karmeasti ensimmäisen erän jälkeen, mutta kyllä joukkueella silti on potentiaalia nostaa sijoitusta vielä kevätkaudella.
 

play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
^Ei liene ihme, että pelin taso ei sykäytä kun pelistä 30min on erikoistilanteita. Kun itse ottelu oli (jälleen kerran) erittäin siisti, niin ei voi kun hämmästellä tuota tarvetta suurimpiin otsikoihin pääsemiseksi.

Ensimmäinen 13:45 oli Pelicansilta hyvin kontrolloitua pelaamista ja TPS kokolailla purjeessa, kun peli oli 2-0. Sitten jostain syystä taas piti tuomareiden päästä pääosaan. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta ja aivan varmasti näitä sattuu muidenkin joukkueiden kohdalle, mutta kyllä nämä pillipiiparit ovat olleet sotkemassa monia Pelicans-pelejä tällä kaudella.

Pelistä katoaa rytmi ja sen myötä koko touhu menee helposti pelkäksi puskemiseksi. En ihmettele jos ei miellytä silmää.


Muuten ylempänä Lämsä sai taas puukkoa. Milloin puukoa annetaan puuttuvista aikalisistä, vääristä ohjeista aikalisällä, nyt sitten yv-aikaa saaneesta Rohtlasta. Jos ei Rohtlan pelisilmällä ja syöttötaidolla varustettua kaveria uskalla kokeilla yv:llä, niin se ennemminkin olisi porun paikka. Ensikaudeksi, melkoisen suurelkla todennäköisyydellä joudutaan haalimaan edullisempi nippu kasaan ja Rohtlan soveltuvuuden testaaminen on syytä tehdä nyt. Siis Lämsälle isot propsit Rohtlan peluuttamisesta yv:llä!
 

BaronFIN

Jäsen
Mr. USA vinkuu ihan outoja. Jos ei ymmärrä fanien reaktiota, niin voi lohduttaa itseään tilinauhaansa tuijottamalla. Pelsujen seurahistorian kallein täky ei herralle riittänyt, joten turha odottaa vilpittömiä aplodeja vaikka hieno palkkasoturi muuten onkin.

Vertailun vuoksi 12 kauden Latvala joka olisi voinut vuolla kultaa vaikka Ruotsissa, mutta haluaa nimenomaan pelata Lahdessa ja Pelicansille. Raha kun ei aina kaikkea ratkaise.
 

Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Muuten ylempänä Lämsä sai taas puukkoa. Milloin puukoa annetaan puuttuvista aikalisistä, vääristä ohjeista aikalisällä, nyt sitten yv-aikaa saaneesta Rohtlasta. Jos ei Rohtlan pelisilmällä ja syöttötaidolla varustettua kaveria uskalla kokeilla yv:llä, niin se ennemminkin olisi porun paikka. Ensikaudeksi, melkoisen suurelkla todennäköisyydellä joudutaan haalimaan edullisempi nippu kasaan ja Rohtlan soveltuvuuden testaaminen on syytä tehdä nyt. Siis Lämsälle isot propsit Rohtlan peluuttamisesta yv:llä!

Itsellenikin käy, että Rohtla pidetään ylivoimalla silloin kun meidän ykkösylivoima (aiemmassa viestissäni luettelemani nimet) on puhki, mutta se, että mies pelaa siellä koko ajan vituttaa, kun on parempiakin ukkoja sinne laittaa. Heivataan samantien Repik ja Redenbach pois ja laitetaan Rohtla ja Björninen heidän paikalle ensi kautta silmälläpitäen.
 

lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Ei kai tuomari voi koskaan kumota päätöstä, vaikka se videolta näyttäisikin väärältä. Tällä tarkoitan just tuota Pelicansin kolmatta maalia kolmannessa erässä - joka ei sitten maali ollutkaan.

Tuomio oli väärä, mutta jos näyttää heti, että hylätty maali niin ei kai sitä voi muuttaa, että olikin maali...Tämä oli nyt kova tuomio, mutta Pelsulle sentään kaksi pinnaa, niin ei mennyt ihan "oikeusmurhaksi".

Miten mulla on taas jäänyt tältä kaudelta yksi tapaus mieleen että kyllä tuomari/t VOI muuttaa aiempaa päätöstään.
Peliä en muista mutta Pelicansin tehdessä maalin niin toinen päätuomari levitti heti käsiään hylkäyksen merkiksi. Jonka kälkeen alkoi tuomarialueella palaveri kaikilla dumareilla ja yhtäkkiä käsimerkit näyttikin keskipisteen aloitukseen maalin merkiksi? Tästä muistan vielä vierustoverillekkin maininneen että mitä ihmettä ??? Nyt ne hyväksykin maalin joka niin pontevasti oli hetkeä aiemmin "hylätty". No ei se tietysti meitä haitannut:) mutta outoa se kummiskin oli.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Mr. USA vinkuu ihan outoja. Jos ei ymmärrä fanien reaktiota, niin voi lohduttaa itseään tilinauhaansa tuijottamalla. Pelsujen seurahistorian kallein täky ei herralle riittänyt, joten turha odottaa vilpittömiä aplodeja vaikka hieno palkkasoturi muuten onkin.

Vertailun vuoksi 12 kauden Latvala joka olisi voinut vuolla kultaa vaikka Ruotsissa, mutta haluaa nimenomaan pelata Lahdessa ja Pelicansille. Raha kun ei aina kaikkea ratkaise.

Kauden pelannut lahdessa niin sen jälkeen pitää aina palata sinne vaikka pelicans kaudelta tuttuja pelaajia pelaakin turussa jonne on helppo tulla kun tuntee pelaajat ja valmennuksen??? Ei mitään, kyllähän tolle jo kuuluukin buuata.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kauden pelannut lahdessa niin sen jälkeen pitää aina palata sinne vaikka pelicans kaudelta tuttuja pelaajia pelaakin turussa jonne on helppo tulla kun tuntee pelaajat ja valmennuksen??? Ei mitään, kyllähän tolle jo kuuluukin buuata.

Tämä olisi varmaan isommankin keskustelun paikka, että miten fanien kuuluu käsitellä näitä palkkasotureita, jotka ovat kauden pelanneet varsin mallikkaasti yhdessä seurassa ja sitten palaavat vastustajan nutussa jäälle. Nykyaikanahan seurauskollisuus on jotain todella harvinaista herkkua. Edellämainittu Latvalakin on kuitenkin Jyp-kasvatti ja käynyt Pelsu-kausien välissäkin Jokereissa pyörähtämässä.

Laschilla varmasti on oikeus suuttua fanien reaktiosta, mutta varmasti on faneillakin oikeus elää sitä fiilistään jäälle asti. Tätähän on myös paljon kritisoitu, että suomalaiskatsomoissa on hiljaista. Sitten kun eläydytään, niin sekin on väärin.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Mr. USA vinkuu ihan outoja. Jos ei ymmärrä fanien reaktiota, niin voi lohduttaa itseään tilinauhaansa tuijottamalla. Pelsujen seurahistorian kallein täky ei herralle riittänyt, joten turha odottaa vilpittömiä aplodeja vaikka hieno palkkasoturi muuten onkin.
Vertailun vuoksi 12 kauden Latvala joka olisi voinut vuolla kultaa vaikka Ruotsissa, mutta haluaa nimenomaan pelata Lahdessa ja Pelicansille. Raha kun ei aina kaikkea ratkaise.

Ihanko tosissasi vertaat nyt amerikkalaista pelaajaa, joka kaudella 2011-2012 pelasi ensimmäisen kautensa Suomessa ja samalla sen ainoan kautensa Pelicansissa. Sitten heti kahden kauden jälkeen on liigassa taas, nyt TPS:ssä pelaamassa. Olisi luullut, että Lahdessa olisi jäänyt kaverista positiiviset muistot viheltelyn sijaan? Voisiko olla, että tavoitteena ainakin oli yrittää NHL:ään AHL:n kautta.

Sitten vertailun toisena pelaajana on suomalainen Latvala, joka on pelannut jo Lahdessakin 12 kautta ja liigaa vielä enemmän, ikääkin on jo 42. Miten hemmetissä näitä kahta pelaajaa nyt voi verrata? Sitäpaitsi tuskin Latvalakaan nyt millään pähkinöillä sentään on siellä koskaan pelannut, kun kuitenkin on aina ollut tehokas kiekollinen puolustaja joita ei liikaa ole missään.
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Kauden pelannut lahdessa niin sen jälkeen pitää aina palata sinne vaikka pelicans kaudelta tuttuja pelaajia pelaakin turussa jonne on helppo tulla kun tuntee pelaajat ja valmennuksen??? Ei mitään, kyllähän tolle jo kuuluukin buuata.

Se on LAHESSA!!
Joo...buuaaminen oli törkeätä toimintaa Pelicansille sen ainoan mitalin pelannutta pelaajaa kohtaan! Hävettää...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös