La 12.10.2019 HPK - Sport

  • 1 231
  • 11

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Hallitseva mestari pääsi eilen taas voiton makuun vierasottelussa Turussa. Tänään Rinkelinmäelle saapuu eilen levännyt Vaasan Sport kokeilemaan pisteiden ryöstämistä.

Vaasalaisilla on kausi alkanut yskähdellen, eikä kahta peräkkäistä voittoa vielä tilastoista löydy. Tähän otteluun Sport saapuu voitto alla, kun torstaina kaatui KalPa kotihallissa. Edelliset kaksi voittoa Sport onkin ottanut vierasjäällä Lahdessa ja Kouvolassa. Kerho on puolestaan kotihallissaan ottanut 7 pistettä viidestä ottelusta.

Kerholaisittain isoin asia tänään on Arto Laatikaisen paluu kuuden ottelun pelikiellon jälkeen. Pakiston leveyden ongelmat ovat tällä välillä paljastuneet liian näkyvästi, joten tämä tuo varmuutta takalinjoille. Hyökkäyspäässä Kerholla on myös vähän yskähdellyt, mutta Innala on heräämässä Ja Luceniuksella hyvien ja huonojen ratkaisujen suhde alkaa ehkä hiljalleen kääntymään plussan puolelle. Ylivoimalla Kerho on vähän yllättäen liigan tehokkain joukkue tällä hetkellä, mutta alivoimalla puolestaan kolmanneksi viimeisenä. Maalivahteja on meidän hiekkalaatikolla arvosteltu kovin sanankääntein, eikä tämä meidän kolmen kakkosmaalivahdin taktiikka edelleenkään suurta luottamusta herätä, mutta eilen pelasi Voutilainen taas hyvän pelin Turussa. Saa nähdä jatkaako tänään vai onko Karjalaisen tai Reijolan vuoro? Edelleen pidän itse ainakin Voutilaista ainoana mahdollisena breikkaajana tuohon ykkösvahdin tontille, joten antaisin ehdottomasti jatkaa.

Sportilla oli ehkä lähtökohtaisesti vähän turvallisemmat lähtöasetelmat, mutta siellä on puolestaan tehty jo se peliliike, että Mika Järvinen vaihtui Niko Hoviseen ja ainakin ensimmäisen pelin perusteella ilmeisen onnistunut liike. Miltä sitten on Stefan Steen näyttänyt, voi sporttilaiset kommentoida. Ja onko Niko Kuiri nousemassa tämän kauden "Valtteri Puustiseksi"? Tilastot näyttää ainakin hyviltä tässä kohtaa kautta.

Vime kauden kohtaamisissa pisteet tasattiin molemmilla areenoilla 3-3, eli yhteensä 6-6. Sitä ennenhän Kerho oli melkoisen myrkyllinen vastustaja Sportille tällä tuoreimmalla liigataipaleellaan, mutta tästä lähdetään taas uuteen kauteen näiden joukkueiden välisissä mittelöissä.

Nähdään hallilla!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Ei ole havaintoja Puustisen pelistä mutta Kuiri on kyllä ottanut ennakkoluulottomasti paikan pelaavasta kokoonpanosta. Laukaisuprosenttikin taitaa olla liigan kärkipäätä (33,3%). Näillä näytöillä veikkaisin jotain 25-35 pinnan kautta eli aika kohtuullinen hyppy liigatasolle junnuista. Steenistä ei oikein osaa sanoa mikä se on.. Pääsääntöisesti hyvä mutta joka pelissä menee 1 helppo taakse. Mielenkiintoista nähdä miten Tikka pelaa tänään entistä seuraansa vastaan, saa nähdä meneekö hieromaan entisten kaverien naamoja ;)
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Mielenkiintoista nähdä miten Tikka pelaa tänään entistä seuraansa vastaan, saa nähdä meneekö hieromaan entisten kaverien naamoja ;)

CHL:ssä veti aika kovalla asenteella. Liigassa ottanut vähän rauhallisemmin, mutta kyllä sieltä yleensä Tikka löytyy kasan keskeltä, kun vastustajan maalilla alkaa lentopallomailat heilua.

Varmaan on vähän lisäintoa tänään. Meillä Innalaa istutettiin alkukaudesta kovasti Tikan laidalle, ja haettiin selvästi kolmea tasaista kärkikenttää, mutta ei tuo oikein lähtenyt, niin muutama peli sitten lähdettiin tiivistämään selkeämmin parhaat munat kahteen ensimmäiseen kenttään ja Tikan ympärille rakennettiin kolmoskenttää Taveista, Kannisista ja kumppaneista.

Tiedän, että Tikka on pelannut suureksi osaksi keskellä urallaan ja varmaan Pennanenkin Tikkaan luottaa sentterinä, mutta edelleen haluaisin nähdä miten Tikka vetää laiturina sitten kun Joona Monto saadaan sairastuvalta mukaan ja mahdollisesti tuohon kolmosen keskelle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
Tikkaa on kyllä eniten ikävä Jollen kanssa viime kaudesta. Asenteella ajettiin 24/7. Ei surffailtu selkä suorana ollenkaan. Tuota asennetta kun saisi nykyiseenkin jengiin.

Kerhon yv oli eilen murhaavaa, onko ollut koko kauden? Eli pojat pois boxista jos pisteitä haluaa.

Varmasti tiukka matsi luvassa. Toivottavasti jätkät saisi hanat auki tänään.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Kerhon yv oli eilen murhaavaa, onko ollut koko kauden?

No siis ei siltä nyt ole kyllä tuntunut, ja vähän yllätyin, kun aamulla huomasin Kerhon olevan ykkösenä yv-tilastossa. Toki näin kymmenen pelin kohdalla nuo prosentit muuttuu vielä nopeastikin suuntaan tai toiseen.

Käyttämätöntä potentiaalia on ylivoimassa kyllä vielä Luceniuksen syöttöjen ja Innalan one-timereiden muodossa. Eilen tuli onnistumisia näille.
 

Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
Kokoonpanot julkistettu ja Sportilta muuten muuttumaton paitsi Markkula nousee kokoonpanoon ja Erkinjuntti poppareilla.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Kerho tänään:

Innala - Kunyk - Kanninen
Cornet - Lucenius - Puustinen
Seppälä - Tikka - Kombe
Tavi - Lahtela - Ruokonen

Laatikainen - Nikkilä
Friman - Eronen
Nurmikanta - Latvala
Laavainen

Voutilainen (Reijola)
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tikkaa on kyllä ikävä ja toivottavasti eivät Viljanen, Westermarck eikä Tommila hosu omassa päässä, kun Tommi on tulossa taklaamaan. Vielä ei oikein luottoa löydy tämän kauden Sportiin, mutta ehkäpä yllättävät, kun vieraspelit ovat sujuneet paremmin kuin kotipelit. Levänneinä saavat ainakin lähteä peliin ja toivottavasti Hovinen jatkaa hyviä otteita, vaikka ennen torstaita olikin peräti seitsemän kuukauden tauko tosipeleistä.
Erkinjuntin korvaaminen Markkulalla pudottaa hyökkäyksen tasoa selkeästi.
Tsemppiä Sport, toivotaan parasta.
 
Viimeksi muokattu:

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Kerho voittaa 2-1

Tuomareille lampaanperse. Ihme pilkkimistä aloituksissa, pitkät ja paitsiot vähän sinne päin. Jäähyissä ja viheltämättä jättämisissä ei oikein tolkkua tänään, puolin ja toisin.

Kentällä kuitenkin hyvä tunne ja värikäs peli.

Kerholaisittain ilahduttaa Voutilaisen toinen hyvä peli putkeen. Suunta on ylöspäin.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuomareille lampaanperse. Ihme pilkkimistä aloituksissa, pitkät ja paitsiot vähän sinne päin. Jäähyissä ja viheltämättä jättämisissä ei oikein tolkkua tänään, puolin ja toisin.
Oli kyllä vaikea peli pelaajille. Kerho oli kyllä kärsivänä osapuolena. Linja oli todella herkkä, suurin osa tuli tilanteista, mistä muut ei vihellä. Sitten muutama täysin selvä jätettiin viheltämättä, kuten Sportin viimeisen rangaistuksen aikana koukku maalin takana Nikkilään. Onneksi ei kuitenkaan ratkaissut ottelua toiminta, mutta tasoitti vahvasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös