La 11.12.2010 TuTo - KooKoo

  • 4 127
  • 21

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Avataan ketju revanssiotteluun. Kokoonpanot ovat täsmälleen samat kuin eilen. Eilen olikin pisteille mahdollisuus mutta viime hetken jäähyt kostautuivat. Tästä hyvä muistutus että ei kannata antaa kooKoolle hirveästi niitä YV mahdollisuuksia. Eilen meidänkin YV toimi ja peli oli raporttien mukaan hyvä.

Tänään sitten Kupittaalle ja uskotaan että revanssia otetaan. Toivottavasti Turkulais yleisö herää kannustamaan iokein roppakaupalla. Tietysti kooKoo on tänäänkin selvä ennakkosuosikki mutta eilen nähtiin että he ovat myös voitettavissa. En usko että Nisse tarvitsee erikseen jätkiä motivoida. Täysi halli, liki 300 mustaoranssia fania, viimeinen kotipeli ennen joulutaukoa ja Tovereiden peli toimii nyt suht hyvin.

Toverit eivät ole voittaneet kertaakaan kun minä olen ollut paikan päällä, niin ravistetaan nyt sekin peikko pois ja voitetaan;-)
Sanotaan optimistisesti että 5-3 kotivoitto ja viimeinen tyhjiin!
 

Oadie

Jäsen
KooKoo on kova ja pisteet vaati joka osa-alueen täydellistä onnistumista. Myös tuomarit voisi olla tällä kertaa vähemmän vieraskoreita, kun ei muuallakaan olla. Betoni-Virtanen oli eilen hyvä ja samoilla otteilla antaa joukkueelle mahdollisuuden voittaa. Toivottavasti on onni myötä.

LT. 4-2
 

AasiIhaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey
Tänään on odotukset melko korkella. Viimeiset neljä peliä joukkue on vihdoin pelannut sillä tasolla mitä koko alkukausi on odotettu. Viime aikaisilla otteilla olisi sijoitus sarjataulussakin noin sijoilla 4-8. Myös eilinen ottelu Kouvolassa todisti sen, että kaikki joukkueet sarjassa on omalla hyvällä pelillä voitettavissa.

Viime aikaisten esitysten innoittamana uskotaan kotivoittoon. LT 6-3.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei TuTo ilman mahdollisuuksia ole, kuten eilenkin nähtiin. Mutta kyllä mä jotenkin luulen, että KooKoo parantaa selvästi eilisestä muniinpuhaltelustaan. Baker oli eilen yksi näkyvimmistä yrittäjistä ja voisi tänään saada vaikka tulostakin aikaan.

Molemmat veskarit pomputtelivat jonkin verran ja kun vielä joukkueetkin laukoivat matalia, niin maalineduspelaaminen on ratkaisevaa. Joko Tuomainen ehtisi paremmin asemiin?

Sellaista pientä nokkapokkaa oli perjantain pelissä, että nyt nähdään ainakin muutama kaksiminuuttisten arvoinen kahina.

Ja loppuluvuthan ovat 2-5. KooKoon maaleista vastaavat Baker (2), Julkunen, Tuomainen ja Järvinen.
 

Rankkari

Jäsen
Tutolle eilisenkaltaista peliä, samantapaista jäähyjenkalastelua, tuomarit vipuun, yv ja kaikki mahdollista.

Kookoon on nostettava tasoaan eilisestä, jotta se saa mukaansa 3pinnaa.
 

Konkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hieno voitto,kyllä on mahtavan faniryhmänkin mukavampi istua pitkä bussimatka voiton jälkeen.
 

NaNi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KooKoo, Red Wings
Jos sitä nyt jotain hajahuomioita pelistä kirjottas tähän!

Tuomainen-Paunio-Yaworski. Yaworski oli pirteellä pelipäällä, hienot avustukset kahteen maaliin.Tuomaisen liike ei silmiä hivele, muuten hienoa peliä sekä hyvää maalinedus peliä. Paunio pelasi hyvin keskellä ja hienon syötön antoi Tuomaisen maaliin.

-Liukkonen-Hokkanen-Julkunen ei varmaankaan ihan parastaan saanut irti, vaikkakin hyviä mylläköitä sai luotua TuTon päähän.

- Baker-Keinänen-Vainiola pelasi hyvää peliä ja sai hienon maalin tehtyä.

-Koskelainen-Ruisma-Veistola oli välillä suurissa vaikeuksissa omassa päässä, plussaa Koskelaiselle todella monesta blokatusta laukauksesta. Muutenkin KooKoo blokkasi hemmetisti laukauksia.

-Yleisömäärä 1665, missä nurkan takana tosta se 500 oli? Ei näyttänyt noin paljon olevan kyllä katsojia.

-Kookoo puolusti hyvin omassa päässä, ei TuTo hirveesti päässyt maalin eteen tanssimaan, laukaukset tuli kaukaa ja oli helppo peli Rämölle.

- Harmittavasti Rämön nollapeli meni Hokkasen pahan kiekon menetyksen johdosta josta Lintula pääsi rokottamaan.

- TuTon fani ryhmälle thumbs up, jaksoivat kannustaa alusta loppuun asti vaikka muut istuivat kun kirkossa, samaa mallia kun jatkaa ja saisi vähän enemmän porukkaa mukaan niin hyvä olisi!

- KooKoon fani ryhmä veti hemmetin hyvin, kovaa huutoa ja laulua koko pelin läpi ja muutenkin hyvää käytöstä! Kyllä täytyy sanoa että kateeks käy, eipä Lukko fanit tollaseen pysty. Hienoa työtä!

Mukava peli oli kaikenkaikkiaan, vauhtia oli ihan hyvin koko pelin ajan. Ainut mikä jäi vähän kaivelemaan niin taklauksia oli aika vähän. Oli kylläkin meikäläisen eka mestis peli minkä näin tällä kaudella, niin onko aina peleissä noin vähän taklauksia?
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
-Koskelainen-Ruisma-Veistola oli välillä suurissa vaikeuksissa omassa päässä, plussaa Koskelaiselle todella monesta blokatusta laukauksesta. Muutenkin KooKoo blokkasi hemmetisti laukauksia.

Totta, mutta TuTo on tällä kaudella ollut myös todella huono saamaan kiekkoa maalille asti. Samaa ongelmaa siis on ollut kaikkia joukkueita vastaan. Varsinkin jatkuvasti kentällä oleva kapteeni Pelkonen on tunnettu siitä, että lämäri pysähtyy aina ensimmäisen vastustajan jalkaan. Tänään niin kävi todella monta kertaa, mutta se on ollut Pelkoselle tyypillistä kaikkien TuTo-kausien ajan.

Mukava peli oli kaikenkaikkiaan, vauhtia oli ihan hyvin koko pelin ajan. Ainut mikä jäi vähän kaivelemaan niin taklauksia oli aika vähän. Oli kylläkin meikäläisen eka mestis peli minkä näin tällä kaudella, niin onko aina peleissä noin vähän taklauksia?

Vaikea sanoa yleisesti, mutta ainakaan TuTo ei juurikaan taklauksia viljele. Nykyjoukkueesta säännöllisesti taklauksia (ei siis mitään tönäisyjä) jakelevat vain Matti Aho ja Markus Palmroth. Ikävä tulee niitä aikoja, kun Arttu Virtanen ajoi vastustajan päädyssä pakin seinälle ja suoritti keskialueellakin puhtaita avojään pommeja.
 

NaNi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KooKoo, Red Wings
Totta, mutta TuTo on tällä kaudella ollut myös todella huono saamaan kiekkoa maalille asti. Samaa ongelmaa siis on ollut kaikkia joukkueita vastaan. Varsinkin jatkuvasti kentällä oleva kapteeni Pelkonen on tunnettu siitä, että lämäri pysähtyy aina ensimmäisen vastustajan jalkaan. Tänään niin kävi todella monta kertaa, mutta se on ollut Pelkoselle tyypillistä kaikkien TuTo-kausien ajan.

Vaikea sanoa yleisesti, mutta ainakaan TuTo ei juurikaan taklauksia viljele. Nykyjoukkueesta säännöllisesti taklauksia (ei siis mitään tönäisyjä) jakelevat vain Matti Aho ja Markus Palmroth. Ikävä tulee niitä aikoja, kun Arttu Virtanen ajoi vastustajan päädyssä pakin seinälle ja suoritti keskialueellakin puhtaita avojään pommeja.

Kiitoksia tiedosta. Ekassa erässä huomasinkin että Pelkonen vetäsi muutaman kerran ekan KooKoo pelaajan suojiin, vaikkakin yritti ja yritti hakea reittiä mutta aina kopsahti johonkin. Muuten on hyvä pelaaja kyllä, ainakin tänään pelasi ihan hyvin puolustuksessa. Eikä TuTo:sta muutenkaan puolustuksesta oikeastaan heikkoa lenkkiä löytynyt, mitä nyt Vähänikkilä hävisi kaksinkamppailun Yaworskia vastaan kun tuli eka maali, mutta siinäkin sitä koko eroa löytyi aika paljon.

Aho haki kyllä tänäänkin taklauksia ainakun paikka vaan oli, näitä tarvittaisiin lisää niin yleisökin olisi paljon paremmin mukana ja tunnelmakin nousisi sitä myötä.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hakulinen oli omaan silmään selvästi näkyvin TuTo-pelaaja. Ihmettelin, miksei Hakulisen kenttä saanut lainkaa ylivoima-aikaa vaan saamaton Laineen ketju sai leipoa loputtomiin. TPS- Palmroth aloitti hyvin mutta hiipui toisessa ja ilmeiseti loukkaantui, sillä ei tainnut pelata kolmannessa.
 

Oadie

Jäsen
Mikä tahansa muu joukkue kaatuu tuolla pelillä. Antti Orelma joutui yksin puhaltamaan tänää., luokaton esitys. Joka peliissä sama äijä heiluu. Hieno homma!
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Olipas mukava reissu. Ensimmäinen reissu meikäläiseltä kupittaalle ja täytyy sanoa, että varsin viihtyisä halli, oikein sopiva mestis tasolle. Tarttuipa matkamuistoksi tuo TuTon kausikirja mukaan, koskahan KooKoo värkkäisi oman?

Pelissä KooKoo oli taas sitten melko vakuuttava, hätää ei ollut koko ottelussa. Tunnelma oli kyllä hieno, ääntä lähti koko matsin ajan (ja aika pitkään vielä pelin jälkeenkin) oranssimustasta katsomon osasta. Muutenkin hallissa kuljeskellessa tuntui kuin olisi omassa hallissa ollut, sen verran paljon meitä KooKoon väreihin pukeutuneita hallissa pyöri. TuTo kyllä pelasi ihan hyvin, mutta ei KooKoo antanut heille kuitenkaan mitään mahdollisuutta taistella voitosta.

Tässä ne aamun ajatukset, tsemppiä TuTolle, toivottavasti sieltä vielä nousette. Hieno joukkue, upeat perinteet, mie tykkään.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luigi eilen alle 12 minuuttia (jos tilastoihin on uskominen), eli taitaa olla Ika päättänyt päättää erään uran. Olisi todella hieno voitto kouvolalaiselle kiekkoilulle, kun tästä valmentajasta päästäisiin eroon.
 
Luigi eilen alle 12 minuuttia (jos tilastoihin on uskominen), eli taitaa olla Ika päättänyt päättää erään uran. Olisi todella hieno voitto kouvolalaiselle kiekkoilulle, kun tästä valmentajasta päästäisiin eroon.
Niin, sittenhän voitaisiin taas taistella divarin sijoista 4-6 niin kuin kouvolalaisessa kiekkoilussa ilmeisesti kuuluukin. Onko ukkiksella ikävä Vladoa?

Oli kyllä upea revanssiviikonloppu, kiitokset TuTolle hyvästä yrityksestä. Kyllä tuolla menolla sarjapaikka säilyy helposti.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Peli sujui ihan hyvin, tosin ensimmäisesä erässä oli vähän nihkeämpää. 0-4 tilanteessa odotin, että tulisi totaalinen teurastus, niin hyvin kiekko liikkui - kuitenkin TuTon 1-4 kavennus sai varmisteluvaihteen päälle.

Tuomaisen liike on kyllä tuskaisaa katseltavaa, toki mies osaa laittaa ratkaisupaikoista sisään ja korvaa muilla avuilla tätä vajetta. Katsotaan millaiseen luistelukuntoon hän kauden mittaan pääsee. Kentät toimivat ihan hyvin, mutta nelosella oli ongelmia puolustuspäässä. Kolmosessa Paunio on nostanut erittäin hyvin profiiliaan ja Yaworskilta taas hyvä peli.

Ukkometso voisi tulla katsomaan pelejä ja jättää tuollaisen tilastotulkinnan pois. Ikahan on nimenomaan antanut Luigille toistuvasti isosti vastuuta, vaikka peli ei ole kulkenut. Tämän vastuun antaminen kannatti ja hän on viime peleissä löytänyt hyvän vireen. Se, että yhdessä pelissä tulee vähän vähemmän minuutteja ei tarkoita mitään, jos osaa katsoa kokonaisuutta. Jos tässä ovat perustat joiden kautta hänestä kannattaa hankkiutua eroon, niin on kyllä ne spagetit ja vellit sekaisin - Ika on tehnyt hyvää työtä ja palauttanut joukkueen raiteilleen, ainoa oikea valmentaja tähän projektiin.

Lisäksi jos tässä taas aloitellaan jotain jauhantaa siitä, että miten paikallisia poikia syrjitään - niin haluan huomauttaa, että aika kivasti siellä menee Gärdillä, Empulla sekä Lussulla. Olisko Kolek tai joku muu saanut Gädistä ja Lussusta jalostettua vielä tuon tason pelimiehiä? Lisäksi Ika oli se, joka uskalsi nostaa rinkiin B-juniorit.

Kokonaisuudessaan hieno tapahtuma, kiitos kouvolalaisten kyydistyksistä liitolle ja tietenkin myös paikallisille tahoille, jotka hoitivat järjestelyt. Kaikki toimi hienosti ja porukka veti esimerkillisesti - ei tarvinut sortua mihinkään halpamaisuuksiin vrt. perjantaisten tUto-vieraiden ryssittely - keksikää nyt oikeasti jo jotain tuoretta.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
ei tarvinut sortua mihinkään halpamaisuuksiin vrt. perjantaisten tUto-vieraiden ryssittely - keksikää nyt oikeasti jo jotain tuoretta.

Joo, muutaman TuTo-fanin retoriikka oli hiukan mitä oli, mutta ryssittely taisi kyllä kohdistua lähinnä tuomaristoon joka avuliaasti auttoi KooKoon kotivoittoon. TuTo-fanien vieressä istuneet Kookoon kannattajat muistivat kyllä myös kertoa että Turku on Suomen persereikä, jotain tuoreempaa toivoisi senkin tilalle. No, loppujen lopuksi huutelu muuttui leppoisaksi peukkujen nosteluksi, joten toivottavasti no hard feelings.

KooKoon fanien vierailu Kupittaalle sujui mallikkaasti, omiin silmiin ei osunut mitään mistä huomauttaa. Minä symppaan Kookoota kovasti, käykää pudottamassa TPS Mestikseen.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Luigi eilen alle 12 minuuttia (jos tilastoihin on uskominen), eli taitaa olla Ika päättänyt päättää erään uran. Olisi todella hieno voitto kouvolalaiselle kiekkoilulle, kun tästä valmentajasta päästäisiin eroon.

Harmi, kun Vainiolakin tuli liigasta takaisin Kouvolaan pilaamaan uransa, useammassa pelissä se 13min peliaikaa. Vai voisiko olla, että Ika ei yritä voittaa runkosarjaa ja pistepörssin kärkitiloja, vaan tähtäin on maaliskuun alussa?

Luigi on muuten top-20:ssä jo.. Ja Veistola on KooKoon 4. paras maalintekijä Hokkasen, Vainiolan ja Liukkosen jälkeen! Kuka olisi lyönyt tästä vetoa ennen kautta?

Toivottavasti oli hyvä reissu, laittakaahan vähän raporttia bussimatkalta ja miten Kupittaan valloitus onnistui? Kiitoksia NaNille ja muille raporteista.

Hienoa huomata, että alempien kenttien kaverit ja uusvanhat KooKoo-pakit kantavat upeasti isoa vastuuta. Kärsivällisyys palkittiin heidän kohdallaan! Vielä kun sais Tarkiaisen tähän mukaan.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ukkometso voisi tulla katsomaan pelejä ja jättää tuollaisen tilastotulkinnan pois. Ikahan on nimenomaan antanut Luigille toistuvasti isosti vastuuta, vaikka peli ei ole kulkenut. Tämän vastuun antaminen kannatti ja hän on viime peleissä löytänyt hyvän vireen. Olisko Kolek tai joku muu saanut Gädistä ja Lussusta jalostettua vielä tuon tason pelimiehiä?

Anteeksi, molemmat "revanssi"-pelit olen nähnyt. Sinänsä hyvä idea, ja tapahtumina suotuisat. Ehkäpä vaan väärät parit. Mitä olisikaan ollut KooKoo - Jukurit -matseissa. Ja kyllä, pakkien minuutit toki nousevat melkeinpä logaritmisesti, mutta se, että muut menevät Luigin ohi hyökkäysminuuteissa ei mielestäni ole oikein. Isä-Reijo takaisin.

Ja ei nyt hirveästi voi valittaa tämän hetken tilastoa. Kaikin puolin.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Isä-Reijo takaisin.

Joo ja oman kylän pojat takaisin Kuusaalta KooKoohon. No siinä vaiheessa voisin itse lopettaa KooKoon pelien seuraamisen jos tämä kauhuskenaario toteutuisi. Ika on parasta mitä KooKoolle on tapahtunut tällä vuosituhannella. Unohtamatta tietenkään Frimodigin tekemää hyvää työtä KooKoolle.
 
Peli oli ihan jees tasoa, mutta tokihan lutuurin kannalta tonne enemmän tuli lähdettyä.

Eli bussiletka saapui paikalle n. 15.20 ja paikalle oli saapunut n. 350 kouvolaista tai KooKoota kannattavaa. Yllätykseni omilla autoilla tai paikallisia KooKoo-faneja oli tosi paljon paikalla myös. Toki tollasen porukan organisoimisessa on ongelmansa, mutta megafoni teki tällä reissulla tehtävänsä, vaikkakin sitä kovasti ennen matsia yritettiin kieltää. Erän alut olivat toki myös sinänsä vaikeita, koska yli puolet porukasta oli vielä nauttimassa virvokkeita ja menot saatiin kattoon yleensä n. 5 min pelin jälkeen, kun porukka valui kunnolla paikalle.

Toinen ja kolmas erä oli kyllä todella hienoa menoa, vaikka paljon jäikin parantamista. Jouduttiin tyytymään aika tuttuihin tsäntteihin, että saatiin kaikki messiin. Mutta kylläpä sitä meteliä lähtikin ihan helvetisti. Varsinkin lopussa tuntui, kuin Kupittaan katto olisi noussut ilmaan ja kaiken kruunasi se, että Veistola pamahti vielä kunnon "Lämäri"-tyyliin pelkät luistimet ja housut jalassa juhlimaan fanejen kanssa. (vaikka tämä nyt ei minua niinkään sytyttänyt) Myös muut pelaajat saapuivat taputtamaan vaihtopenkeille ja laulu raikasi. Hallista päästiin poistumaan vasta, kun järkkärit tulivat häätämään meidät. Bussimatkalla saatiin vielä Pablolta omaan bussiimme puhelua ja kaveri totesi vain, että "ensimmäinen kerta mulle Turussa, kun vierasjoukkue oli kotijoukkue."

Nämä reissut pitää vaan kokea, varsinkin tällä porukalla. Kun kerran pääsee kokemaan jotain tällaista mitä eilen Turussa, niin varmasti alkaa kiinnostamaan uudestaan.

Kiitos KooKoo ja kiitos muille lähtijöille. Kaikki käyttäytyi helvetin hyvin, vaikka moni olikin melkoisessa löylyssä. Toisaalta eipä yksikään turkulainen tullutkaan riitaa haastamaan ja kaljatkin pystyi juomaan heidän päädyssään. (kaikki kaljabaarit olivat tupaten täynnä ja KK-päädyn puolinen oli varmaan 50m pitkä)
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Turun reissulta kuvia TuTo-KooKoo ottelusta 11.12.2010.

Anetelle kiitoksia hienoista kuvista, ammattilaistason kuvaamista! Menee vähän liiankin hyvin tällä hetkellä KooKoolla, toivottavasti pojat treenaa taas tauolla pohkeensa puuduksiin, niin nähdään tiukkoja pelejä tauon jälkeen :) Ei pääse sitten luistimet liikaa irti jäästä ja ollaan talvella valmiita kun pleijarit alkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös