La 11.12.2010 Tappara - HPK

  • 5 597
  • 29

Ralph

Jäsen
Joulukuisena lauantaina kohtaavat Tampereen Hakametsässä sarjan 9. Tappara ja 4. HPK. Viimeisimmistä viidestä pelistä Tappara on ottanut 10 ja HPK 11 pistettä. Luvassa on varmasti kova kamppailu. Ottelu on vierailija Kerhon viimeinen ennen maajoukkue- ja Joulutaukoa. Tapparalle viimeinen kotipeli.

HPK on voittanut nyt kolme ottelua putkeen samalla kaavalla. Vastustajat (Ilves, KalPa ja Lukko) ovat tehneet ottelun avausmaalin, mutta HPK on tehnyt seuraavat kolme ja voittanut 3-1. Yhteistä on myös se, että ratkaisumaali on tehty toisessa erässä. Ja sekin on yhteistä, että Teemu Lassila on ollut maalillaan loistava. Jäämise onkin viimeiseen neljään peliin päästänyt viisi maalia ja torjunut n. 140 laukausta. Vastustajan maalivahdin julkistamista odotan. Toivon, että Säteri pelaa sillä Nieminen on pelannut HPK:ta vastaan kolme peliä ja aina ollut loistava varmistaen vähintään pisteen omaan pussiinsa.

HPK sai viime otteluun takaisin telakalta Mathias Porselandin. Ruotsalaispakki, SM-Liigan ehkä paras pakki, teki heti pisteen ja omistaa paremman pistekeskiarvon kuin mm. muuan Sami Vatanen. Teemu Lassila, kuukauden pelaajaäänestyksessä korkealla oleva on ollut viime ottelut maaginen. Pelaako tänään? Se onkin toinen asia. Ville Viitaluoma pelasi eilen 500. ottelunsa ja teki ensimmäisen maalin 17. peliin eli sitten lokakuun ja edellisen Hakametsä-Tappara vierailun. Tänäänkin hän tulee tuottamaan tuskaa Tapparalle. Tämä kova tekijä laittaa ottelun jälkeen laukkunsa lentokoneeseen ja lentää Moskovaan EHT-hokia pelaamaan (tosin Suomen eka peli pelataan Espoossa).

Vierailijan ylivoima on takkuillut koko joulukuun mutta Porseland toi mukanaan kaksi YV-maalia eilisessä pelissä. Eli nyt ylivoima voi olla kuosissa. Alivoima on toiminut loistavasti ilman Mäkelääkin. Pakit ja hyökkääjät uhrautuvat hyvin ja Lassila on viimeinen lukko. Viimeiseen 10 otteluun vastustaja on tehnyt Kerholle yhden maalin Kerhon alivoiman aikana. Sekin on juuri 10:nneksi viimeisin ottelu. Tänään voi putki venähtää siis kympiksi.

Vastustaja/isäntä omistaa minun silmiin vain yhden pelottavan pelaajan. Juha Leimu, joka on kuin Mäenpää muttei läheskään kuin Mäenpää, on alati vaarallinen hyökkäysalueellaan.

HPK:n sairaslistaa mihittävät Laamanen, Mäkelä, Hämäläinen, Turtiainen ja Häppölä. Uusimman tiedon mukaan Marko Tuulolakaan ei pelaa. Syytä ei ole tiedossa. Honka ei mahdu pelaavan joukkueeseen.

HPK tänään:

85 Niko Nieminen - 39 Ville Viitaluoma - 71 Juuso Puustinen
91 Kaspars Saulietis - 12 Armands Berzins - 14 Miikka Männikkö
55 Janne Kolehmainen - 72 Arsi Piispanen - 10 Antti Roppo
9 Jyrki Louhi - 80 Tuukka Pulliainen - 61 Joona Karevaara

25 Santeri Alatalo - 8 Mathias Porseland
34 Joni Haverinen - 41 Aleksei Shvalev
50 Aleksi Holmberg - 43 Lauri Kärmeniemi

19 Teemu Lassila
77 Juha Metsola

Tämä on kauden neljäs kohtaaminen näille joukkueille. HPK (1-1-0-1) on ollut parempi, mutta miten tänään? Se selviää illalla. Tulosveikkaus: Tappara 1,2,3 - HPK 3,4,5. HPK:n maaleista vastaa ainakin Kolehmainen ja Puustinen. Hyvää kiekkoiltaa peliin menijöille, kuten minulle :)
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HPK
HPK tänään:

Nieminen - Viitaluoma - Puustinen
Alatalo - Porseland

Saulietis - Berzins - Männikkö
Haverinen - Shvalev

Kolehmainen - Piispanen - Roppo
Holmberg - Kärmeniemi

Louhi - Pulliainen - Karevaara

Lassila
Metsola

Tuulola siis poissa ja Kärmeniemi paikkaa, eikä kyllä puolustuksen taso päätä huimaa. Onneksi Porseland on jo nyt mukana. Kokoonpano muuten täysin sama kuin eilen.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Mikä Tuuskilla on? Jos kunnolla loukkaantunut niin voikin alkaa veteleen jo ranteita auki....

Vahva fiilis, että pisteet jää tänään Tampereelle. Kerho alkaa olla TODELLA väsynyt runsaiden loukkaantumisten aiheuttaman raskan syksyn takia.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eipä tosiaan paljoa hurraahuutoja herätä tuo Kerhon pakisto tänäänkään. Mutta toisaalta, koko syksy oikeastaan on menty enemmän tai vähemmän rikkonaisella puolustuksella, ja nyt kun puolet kantavista pakeista ovat olleet rikki on silti noustu pikkuhiljaa runkosarjan sijalle neljä. Ja väittävät aina kauden alussa että Kerhon suurin heikkous on laajuuden puute. Roskaa on tuo väite, kyllä meillä on tasaisia suorittajia varamiehinäkin, ei tuota runkosarja sijoitusta voi muuten selittää. Tai oikeastaan voi sittenkin, Teemu Lassilalla. Mutta ei se Teemukaan kaikkea yksin tee, ottaa se ne gamesaverit, mutta kyllä siinä edessäkin pelataan uhrautuvasti.

Molemmilla joukkueilla on viimeaikoina siis kulkenut hyvin, viiden viimeisen pelin pistekeskiarvo sekä Kerholla että Tapparalla 2 pistettä/peli. Kuntopuntarin kärkikastin joukkueet siis vastakkain.

Paljon ratkaisee tosiaan se, onnistuuko Tappara murtamaan HPK:n alivoiman. Jos ei onnistu, ja Kerho jatkaa huikeaa putkeaan alivoiman suhteen, niin kyllä HPK pisteet vie kotiin vielä tänäänkin, muutamalla räkäisellä maalilla. Porseland ja Kolehmainen tämän päivän maalintekijät.
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Kausi on jo jokaisella joukkueella ylittänyt puolen välin ja tänään sitten illalla lähdetäänkin ansaitulle joululomalle, ainakin HPK:laisittain ansaitulle. HPK on pystynyt viime peleissä voittoja napsimaan vaikkakaan ei ole päässyt lähellekkään parasta tasoaan. Kuntopuntari (huom sm-liiga.fi...) näyttää melko yllättävältä, HPK on toisena kun mitataan viidestä viime pelistä ja ensimmäisenä kun katsotaan kymmentä viimeisintä peliä. Suurin kiitos tästä tottakai kuuluu maalin suulle, Teemu Lassilalle. Huikeaa pelaamista illasta toiseen ja on kyllä sääli ettei nyt Moskovan EHT:lle päässyt. Eilen HPK kuitenkin pelasi edellisen pelinsä ja se saattaa kyllä näkyä tänään varsinkin liikkeessä. Älyttömiä määriä loukkaantumisia tällä kaudella Kerho on kyllä joutunut kokemaan ja uusimpana potilaana maestro Tuulola sivussa... Puolustus varsinkin näyttää kyllä loukkaantumisten sävyttämänä erittäin heikolta.

Tapparalla myöskin viime pelit menneet kuntopuntarin mukaan aika hyvin, miehittäväthän he viidestä viime pelistä sijan 4. Kolme kertaa tällä kaudella Tapparan olen nähnyt ja olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että hirveän kova joukkue tänään ei Kerholla ole vastassa. Veikkaan että Harri Säterissä ja Jyri Rönnissä elää tänään Kirvesrintojen toivo taistella pisteistä, mutta myös HPK:n väsymys voi Tapparan voittoon johtaa. Puolustus ei pelottavan kovalta näytä hyökkäspäässä, paitsi tietysti Leimu on paha pideltävä. Hyökkäysketjuista ainoastaan tuo kakkosketjuna ilmoitettu kentällinen on kova kenttä ja toki tuo Kangasniemen ketju täytyy HPK:ta vastaan mainita.

Ben_D kirjoitti:
Mikä Tuuskilla on? Jos kunnolla loukkaantunut niin voikin alkaa veteleen jo ranteita auki....
Uskon että tuo Tuomaisen(?) taklaus eilen aiheutti tämän. Näytti minun silmään hieman sikamaiselta, mutta antaa sen asian olla.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Uskon että tuo Tuomaisen(?) taklaus eilen aiheutti tämän. Näytti minun silmään hieman sikamaiselta, mutta antaa sen asian olla.

Taklaaja oli tosiaan Tuomainen, eikä se ollut sikamainen teko. Mutta Tuulola meni suhteellisen kovalla vauhdilla ja vieläpä aika holtittomasti päin päätyseinää. On siis paljon mahdollista, että siinä iskussa tuli jotain pientä, joka estää tänään pelaamisen. Mitään faktaa ei kylläkään asiasta ole kerrottavana.
 

Mäntylä #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers,
Tappara tänään:

23 Joni Karjalainen - 19 Tuomas Vänttinen - 81 Jukka Peltola
73 Niclas Lucenius - 25 Kevin Doell - 88 Shayne Toporowski
11 Timo Koskela - 71 Antti Kangasniemi - 22 Kim Strömberg
42 Juuso Antonen - 17 Joonas Koskinen - 14 Nestori Lähde

18 Tuukka Mäntylä - 15 Jussi Halme
6 Pekka Saravo - 9 Juha Leimu
26 Jani Honkanen - 12 Atte Pentikäinen

29 Harri Säteri
(39 Jani Nieminen)


Ei tästä voi odottaa kuin 3 pistettä. Varsinkin Hpk:n puolustus näyttää erittäin köykäiseltä. Lassila on oikeastaan ainoa joka hieman huolettaa illan ottelussa. Ehdottomasti liigan parhaimpia maalivahteja ja uskonkin että Lassilan huippu torjunnat ovat Kerhon ainoa mahdollisuus tänään.

Tapparasta mielenkiinnolla seuraan Pentikäisen otteita, vasta toinen peli tällä kaudella liigassa. Pentikäinen - Honkanen ei ole nopeudella pilattu parivaljakko mutta ainakin Hifk pelissä jätkät pelasivat hienosti.

Toivomuksena olisi että ainakin 5 alkais yleisömäärä.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lassila on oikeastaan ainoa joka hieman huolettaa illan ottelussa. Ehdottomasti liigan parhaimpia maalivahteja ja uskonkin että Lassilan huippu torjunnat ovat Kerhon ainoa mahdollisuus tänään.
Piti tulla kirjoittamaan juuri samaa, mutta tuossahan se on sanottu.

Tapparassa ei ole liigan parhaita maalitykkejä, mutta se voi huippumaalivahtia vastaan osoittautua eräänlaiseksi vahvuudeksi. Tämä paradoksi voi syntyä sitä kautta, että joukkue tekee keskimääräistä vähemmän "perusmaaleja" (= suorasta luistelusta hyvä laukaus), ja keskimääräistä enemmän räkämaaleja. Eli toisin sanoen maalit tehdään tavalla, joka jättää maalivahdille aika vähän mahdollisuuksia. Ne lapioidaan sisälle maalinedustalta ohjauksin tai paluukiekkojen kautta - ja aina joskus maali syntyy syöttökuvion jälkeen takakulmalta tyhjiin.

Torstaina HIFK:ta vastaan kaikki osumat syntyivät lähes samasta paikasta maalin oikealta kulmalta alle kahden metrin päästä. Eli sellaiselta etäisyydeltä johon maalivahdilla ei ole mahdollisuutta reagoida. Lassilaa vastaan täytyy pystyä samaan aktiivisuuteen vihollismaalilla.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Peliä seurasin vain sm-liigan sivuilta, mutta tämä pisti silmään:

Yleisöä 4205

Tappara voittoputkessa, lauantaipeli ja vastustajanakin kuitenkin sentään HPK, ettei Saipa tai Pelicans. Hieman ihmetyttää.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Olihan siinä puolin ja toisin paikat ratkaista jo varsinaisella. Upee syksy Kerholta...sarjassa neljäntenä. Tästä on hyvä jatkaa kevääseen, joka pelataankin toivottavasti ykkösmiehistöllä.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Pelistä kotiuduttu ja pelihän oli varsin mukavaa viihdettä. Avauserää vei hienoisesti Tappara, toinen erä oli selvästi Kerhon ja päätöserää taas vei Tappara.

Molemmat maalivahdit olivat hyviä ja etenkin Lassila pelasti HPK:lle pisteen. Kerhosta erottuivat positiivisesti myös Arsi, Viitaluoma ja Porseland. Shvalev oli siitä mielenkiintoinen pelaaja, että taso vaihteli vaihdosta toiseen melkoisesti. Välillä syötöt napsuivat tarkasti lapaan ja esitti fyysisyyttään hyvin, mutta välillä taas todella epävarma kiekon kanssa ja hyökkäjien oli helppo kiertää hidas venäläinen.

Tapparasta taas esille nousee Kevin Doell, joka oli huikea. Etenkin ratkaiseva rankkari oli jäätävä. Tapparan "ykköskenttä" oli myös vireessä ja etenkin Karjalaisen yrityksen olisi mieluusti nähnyt palkittavan maalin muodossa. Myös Vänttinen pelasi hyvin. Pakeista Mäntylä oli jälleen paras. Myös Honkanen - Pentikäinen pari yllätti positiivisesti. Leimu (yhtä huikeaa sooloa lukkunottamatta) pelasi heikosti ja on kyllä edelleen valitettavan huono omassapäässä. Toporowskin hiihtelyyn alkaa allekirjoittanut jo kyllästyä. Ymmärrän kyllä, että mies on hyvä suojaamaan ja vahva jässikkä maalinedessä, mutta siitä ei pitäisi joutua maksamaan yli 100 000€. Tämän pelin perusteella vaihtaisin heti jopa Piispaseen.

Tapparalla oli kolmannessa erässä mahdollisuus ratkaista peli, mutta Lassila ja tolpat pitivät numerot tasoissa. 2 pistettä on kuitenkin hyvä suoritus, vaikka tällä hetkellä fillis onkin hieman pettynyt. Kotisohvilla maaneille terveisiä, että maanantaina sitten perkele halliin! Yleisömäärä oli säälittävän ja naurettavan välimaastoa.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Toporowskin hiihtelyyn alkaa allekirjoittanut jo kyllästyä. Ymmärrän kyllä, että mies on hyvä suojaamaan ja vahva jässikkä maalinedessä, mutta siitä ei pitäisi joutua maksamaan yli 100 000€. Tämän pelin perusteella vaihtaisin heti jopa Piispaseen.

Eihän Topo ole enää sellainen, joka ratkaisee yksistään otteluita. Silti herra on älyttömän tärkeä nykyiselle, kokemattomalle Tapparalle.

Sinä vaihtaisit 3 maalia huitaisseen Piispasen, 10 maalia tehneeseen Toporowskiin? Topo mättää tällä vauhdilla 20 maalia kaudessa ja sellaisista pelimiehistä pitää maksaa. Arsi tekee nykyvauhdilla 6 maalia.

Äijillä on varmasti hintaeroa, mutta onhan kavereilla järkyttävä ero myös osaamisessa. Tehotilastossakin Topo on parempi. Pelimiehistä maksetaan.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eihän Topo ole enää sellainen, joka ratkaisee yksistään otteluita. Silti herra on älyttömän tärkeä nykyiselle, kokemattomalle Tapparalle.

Juuri näin. Ties kuinka pitkään Tapparaan on vaadittu maalintekijöitä. Topo, jos kuka, on puhdasverinen sellainen. Asennekanukki, joka antaa kaikkien tietää, mitä on mieltä. Varsinkin linjurit ovat saaneet kuulla pari luentoa pilkunnussintaan liittyen. Hieno pelaaja, jonka toivoisi ainakin ensi kaudella vielä jatkavan.

Tapparan hyökkäyksen ylivoimainen MVP on Kevin Doell, mutta Topolla on oma tärkeä roolinsa. Vastustajan pakeilla on eri ilme kuin yleensä, kun Topo parkeeraa itsensä maalin eteen. Se tekee tilaa muille ja tarpeeksi usein myös Topolle itselleen.

Kolmoskorin hyökkäjien pitäisi herätä. Sen jälkeen Tappara haastaa taas melkein kaikki.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Kolmoskorin hyökkäjien pitäisi herätä. Sen jälkeen Tappara haastaa taas melkein kaikki.

No kyllä ainakin eilen oli suhteellisen kevyttä kamaa Tapparan hyökkäys Kerhon reporankaa puolustusta vastaan. En tiedä, mitkä Tapparan tavoitteet alkukaudelle olivat, mutta eihän sarjasijoituskaan kummoinen ole. Mielestäni naapurinne pelaa paljon liikkuvampaa ja vaarallisempaa kiekkoa.

Mä en Toporowskille 100000€ kaudessa maksais. Pisteitä on tullut ihan kivasti joo, mutta ei miehen kentällä olo aiheuta enään samanlaisia hikipisaroita kun takavuosina. Doell on kyllä ehdottomasti joukkueen pirtein pelaaja.

Naru Arsin hankinta herätti "mitä vittua" reaktion, mutta on kyllä ollut ehdottomasti yksi positiivisimpia yllätyksiä ja lyönyt ainakin allekirjoittaneelle luun kurkkuun. Arsihan ei todellakaan ole mikään maalipyssy, mutta mies yrittää joka vaihdossa ja kaivaa pitkällä ulottuvalla olemuksellaan tärkeitä irtokiekkoja, joista syntyy tilanteita. Hinta-laatusuhde loistava!
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Eihän Topo ole enää sellainen, joka ratkaisee yksistään otteluita. Silti herra on älyttömän tärkeä nykyiselle, kokemattomalle Tapparalle.

Sinä vaihtaisit 3 maalia huitaisseen Piispasen, 10 maalia tehneeseen Toporowskiin? Topo mättää tällä vauhdilla 20 maalia kaudessa ja sellaisista pelimiehistä pitää maksaa. Arsi tekee nykyvauhdilla 6 maalia.

Äijillä on varmasti hintaeroa, mutta onhan kavereilla järkyttävä ero myös osaamisessa. Tehotilastossakin Topo on parempi. Pelimiehistä maksetaan.

Kuten kirjoitin niin eilisen pelin perusteella vaihtaisin. En siis suoralta kädeltä vaihtaisi Arsiin, vaikka eilisessä pelissä olikin hyvä ja yritteliäs. Itse olen ollut Toporowskiin pettynyt. Olen kyllä tiedostanut, että Topon vahvuudet ovat maalinedessä ja vahvana pelaajana häntä on vaikea siirtää, mutta mielestäni hän ei ole pelannut niin hyvin, että ansaitsee peliaikaa sen 20 minuuttia per peli. Tavallaan yritän kai sanoa, että mielestäni tuo koko kenttä Luce - Doell - Topo ei toimi ja Topolla on suuri vaikutus tähän. Toivottavasti ei jatka ensi kaudella.

Palkalla mitä Toporowski saa pitäisi pystyä parempaan. Tuolla rahalla saisi esimerkiksi 2-3 Arsia tai Ilveksen Mark Lee:tä, joten odotan kyllä Topolta vielä enemmän. Haluan nähdä kentällä niitä, jotka yrittävät täysillä ja katsomoon asti näkyy se halu pelata Tapparan puolesta. Tätä en ole erityisesti Topolta nähnyt.
 

Jasu76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Peliä seurasin vain sm-liigan sivuilta, mutta tämä pisti silmään:

Yleisöä 4205

Tappara voittoputkessa, lauantaipeli ja vastustajanakin kuitenkin sentään HPK, ettei Saipa tai Pelicans. Hieman ihmetyttää.

Eikös tämä ole vähän outo yhtälö?

Ensin toteat seuranneesi peliä kotisohvalta/sm-liigan sivuilta ja sitten ihmettelet yleisömäärää. Kerropa sinä syysi velvollisuutesi laiminlyöntiin....
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No kyllä ainakin eilen oli suhteellisen kevyttä kamaa Tapparan hyökkäys Kerhon reporankaa puolustusta vastaan. En tiedä, mitkä Tapparan tavoitteet alkukaudelle olivat, mutta eihän sarjasijoituskaan kummoinen ole. Mielestäni naapurinne pelaa paljon liikkuvampaa ja vaarallisempaa kiekkoa.

Varmaan riippuu siitäkin mitä pelejä on katsonut. Nämä Kerho-kotipelit ovat olleet oikeastaan samanlaisia puolinihkeitä pelejä Tapparalta, joissa joukkue ei pääse millään vauhtiin ja peruspelaamisesta lähtien kaikki on vaikeaa. En minäkään tämän pelin perusteella jaksaisi paljon joukkueeseen luottaa, koska mm. ylivoimalla oltiin heti aseettomia kun Kerhon neliö antoi vähänkin aggressiivisemmin painetta. Toisella ylivoimaviisikolla oli suuria vaikeuksia jo kiekon sisäänviennissä, tällä meiningillä pelit loppuisivat keväällä todella lyhyeen. Onnekseni olen kuitenkin nähnyt Tapparalta lupaavampiakin esityksiä, eikä huono joukkue revi pisteitä näistä peleistä huonolla tai keskinkertaisella esityksellä.

Se mitä Tapparan kokoonpano tällä hetkellä huutaa on kiekollinen kakkossentteri. Tuomas Vänttisen ja Antti Kangasniemen hyökkäystaidot eivät vielä riitä jos pyritään tosissaan ylemmäksi sarjassa. Doell näyttää joka ilta mikä on huippusentterin merkitys viisikolle, vaikka laiturit ovat kohmeessa (mielestäni etenkin Lucenius). Guolla terveenä olisi riittävän hyvä, mutta hän ei tunnetusti pysy ehjänä joten se kortti on kyllä katsottu jo. Tammikuun loppuun mennessä tuohon on saatava uusi mies tilalle, tai sitten tästä tulee oikeasti sellainen välikausi miltä ajoittain on tuntunut. Tämä on osasyynä siihen, että Tapparan sivujen otteluraportissakin illan ylivoimapeliä kuvailtiin lähes "törkeän huonoksi". Kun ei ole osaamista ja pelaajia jotka ovat sitä tottuneet tällä tasolla pelaamaan, näyttää tekeminen välillä juuri tuolta vaikka sitä treenattaisiin kuinka paljon tahansa. Eilen odotin että Hirvonen olisi jossain vaiheessa yrittänyt koota vaikka yhden tehonyrkin (lähinnä siis vaihtaa Halme Leimuun tuossa Doellin takana) jolla oltaisiin yritetty väkisin tehdä se yv-maali, mutta kenttien sekoitteluun ei siltä osin lähdetty. Toisaalta Leimukin oli aika unessa, ampui kerran jopa päin ensimmäistä kerholaista (harvinainen virhe!) ja toisen kerran hyvästä vetopaikasta erittäin rankasti vasemmalta ohi.

Piispanen pelaa nykyään eri itseluottamuksella kuin Tapparan aikoinaan. Luistelukin näyttäisi parantuneen, mitä kautta hyvät kädet ja pelikäsitys pääsevät paremmin esille. Pelaamisesta paistaa sellainen ilo lävitse, mikä Arsillakin on haastatteluista päätellen ollut vuosikaudet kadoksissa. Mutta en nyt sentään Toporowskiin lähtisi vaihtamaan..
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
No kyllä ainakin eilen oli suhteellisen kevyttä kamaa Tapparan hyökkäys Kerhon reporankaa puolustusta vastaan. En tiedä, mitkä Tapparan tavoitteet alkukaudelle olivat, mutta eihän sarjasijoituskaan kummoinen ole. Mielestäni naapurinne pelaa paljon liikkuvampaa ja vaarallisempaa kiekkoa.

Niin, Tapparahan on yksi kauden suurimpia ylisuorittajia jos vertaa ennakko-odotuksiin. Kaikkia mediat lyttäsivät joukkueen sijoille 13-14. Lisäksi Tapparan materiaali on kuulemma liigan ylivoimaisesti paskin. Pistetahti taitaa olla parempi kuin vuosi sitten, jolloin joukkueesta löytyivät tietyt taikurit. Kuudenteen sijaan on nyt matkaa 8 pistettä ja yksi ottelu vähemmän pelattuna. Alla neljän ottelun voittoputki. Kaikkeen paskaan nähden Sami Hirvonen alkaa olla aika vahva ehdokas kilpailtaessa vuoden valmentaja-tittelistä.

Tapparan peli ei edelleenkään vakuuta kannattajaa. Silti pisteitä on alkanyt tulla nyt tasaisesti. Pelin avaamisessa on edelleen ongelmia, mutta nyt sentään päästään jotenkin keskialueen yli ja ainakin kulmiin pyörimään. Roiskaisu päätyyn on aika yleinen ratkaisu, mutta kulmavääntöjen voittamisella tilanteita saadaan jo luotua. Kun kiekollinen peli tästä vielä kehittyy, tuskin sijojen 7-10 pitämisessä on suurta ongelmaa. Varsinkin nyt, kun puolustuspelikin alkaa olla paranemaan päin...
 

hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
Eihän Topo ole enää sellainen, joka ratkaisee yksistään otteluita. Silti herra on älyttömän tärkeä nykyiselle, kokemattomalle Tapparalle.

Sinä vaihtaisit 3 maalia huitaisseen Piispasen, 10 maalia tehneeseen Toporowskiin? Topo mättää tällä vauhdilla 20 maalia kaudessa ja sellaisista pelimiehistä pitää maksaa. Arsi tekee nykyvauhdilla 6 maalia.

Äijillä on varmasti hintaeroa, mutta onhan kavereilla järkyttävä ero myös osaamisessa. Tehotilastossakin Topo on parempi. Pelimiehistä maksetaan.

Eikä ole ollut muutaman edellisenäkään vuotena joten tämä tuskin on ollut mikään yllätys kenellekään. Pitäisi pystyä näkemään vähän enemmän noiden pelien lukemien sekä henkilökohtaisten pistetilastojen taakse. Ja sitten myöskin se, että jos pelaaja ei pörrää kentällä kuten nämä kultapojut Virpiö ja Vilkman, ei se tarkoita sitä että on haluton pelaamaan tai että ei yritä edes omaa parastaan.

Enpä vois olla yhtään enempää samaa mieltä Keymanin kanssa ja edes vahtamisen ehdottaminen Kuoppasilmä Piispaseen on niin naurettava ajatus että morjes. Kaveri on ihan yhtä kankea ja hidas kuin Tappara aikanaan, tällä hetkellä vain ketjukaverit ovat kohdillaan. Tapparassa aaltopahvi ei saanut aikaan yhtään mitään, kaikesta huolimatta hyvä että on löytänyt paremman vireen Hämeenlinnassa.

Se mikä on positiivista, niin Topolle on pelattu niin TV kuin YV enemmän maalin eteen, mitä alkukaudella ei tehty ollenkaan. Ja Lucella ei vaan nyt eilen pomppinut niin hyvin kuin olisi voinut.

Kerhosta jäi mieleen Lassila ja Viitaluoma sekä puuskuttava Shieyavesersdfest jonka taso vaihdosta toiseen oli äärettömän epätasainen.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Enpä vois olla yhtään enempää samaa mieltä Keymanin kanssa ja edes vahtamisen ehdottaminen Kuoppasilmä Piispaseen on niin naurettava ajatus että morjes. Kaveri on ihan yhtä kankea ja hidas kuin Tappara aikanaan, tällä hetkellä vain ketjukaverit ovat kohdillaan.
Tilannehan on siis kaikinpuolin varsin onnellinen, sillä Hämeenlinnastakaan tuskin löytyy yhtään niin typerää ihmistä, että menisi vaihtamaan Piispasta yhteenkään Tapparan pelaajaan. Mitään uutta ei ole siinäkään, että Tampereella ei lahjakkuutta tunnisteta tai tunnusteta ja olkoot niin jatkossakin. Joku Leimu menee poikkeuksena.

Ihan hyvä piste, mutta rankkarit olisi pitänyt hoitaa edellisen pelin malliin. Arsi kuitenkin osui, joten en vaihtaisi sitä edes Doelliin.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kaikkeen paskaan nähden Sami Hirvonen alkaa olla aika vahva ehdokas kilpailtaessa vuoden valmentaja-tittelistä.

Kyllähän aika ihme on jos herra Rautakallio Ässien peräsimessä ei sitä titteliä nappaa, myös herra Rindell on tällä hetkellä korkeammalla. Tiukka peli ollut eilen ja hienoa, että näinkin rampa Kerho nappasi pisteen, mahtava fiilis lähteä joululomalle ja nyt varpaat, sormet ja vaikka kivekset ristiin, että Viitaluoma ei loukkaannu EHT:llä.
 

hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
Tilannehan on siis kaikinpuolin varsin onnellinen, sillä Hämeenlinnastakaan tuskin löytyy yhtään niin typerää ihmistä, että menisi vaihtamaan Piispasta yhteenkään Tapparan pelaajaan. Mitään uutta ei ole siinäkään, että Tampereella ei lahjakkuutta tunnisteta tai tunnusteta ja olkoot niin jatkossakin. Joku Leimu menee poikkeuksena.

Ihan hyvä piste, mutta rankkarit olisi pitänyt hoitaa edellisen pelin malliin. Arsi kuitenkin osui, joten en vaihtaisi sitä edes Doelliin.

Piispasen lahjakkuus on todettu jo useampi kausi sitten mutta missään vaiheessa Arsista ei ole tullut sitä mitä on odotettu. 3-4 kentän lana ja ikävä kyllä sellaisena tulee olemaankin. Aika varmaksi voin sanoa että HPK pestin jälkeen on vaikea löytää paikkaa kun suurin osa nuoremmista (jopa A-junnut) menevät ohi joka suunnalta.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Niin, Tapparahan on yksi kauden suurimpia ylisuorittajia jos vertaa ennakko-odotuksiin. Kaikkia mediat lyttäsivät joukkueen sijoille 13-14. Lisäksi Tapparan materiaali on kuulemma liigan ylivoimaisesti paskin.

Noh noh. Nuo arviot tulivat sen jälkeen, kun Tappara oli vaihtanut valmentajaansa uudelleen. Lisäksi kun ottaa huomioon todella surkean harkkapeli kauden ja sekin seikan, että Doellia ja Topoa ei oltu vielä signattu (ja lisäksi Sindel oli potkittu pihalla ja Guollan tulokin kesti) niin kyllähän tuo rosteri näytti todella surkealta. Että ymmärrän nuo arviot todella hyvin. Mutta kyllä Tappara on silti todella hyvin pelannut ja uskon että Tappara taistelisi kuuden joukossa tällä hetkellä, jos Hirvonen olisi saanut aloittaa jo alkukesästä. Hyvä joukkue Tappara on, siitä ei ole enään epäilystä ja Hirvonen tuntuu olevan hyvä mies.

Enpä vois olla yhtään enempää samaa mieltä Keymanin kanssa ja edes vahtamisen ehdottaminen Kuoppasilmä Piispaseen on niin naurettava ajatus että morjes. Kaveri on ihan yhtä kankea ja hidas kuin Tappara aikanaan, tällä hetkellä vain ketjukaverit ovat kohdillaan.

Noh tähän täytyy sanoa, että Naru-Arsilla on ketjukavereina Kolehmainen (alivoima jyrä, uran parhaalla kaudella tätä ennen sai 11 pistettä) ja Roppo (ennen tätä kautta SM-liigassa 33 peliä ja 0+1 tehot). Eli ei noi lähtökohtaisesti mitkään unelma ketjukavereita ollut. Koko ketjun tasonnosto johtuu Piispasesta, joka tekee töitä paljon ja ei yritä mitään turhaa. Ja täytyy muistaa, että vertaatte 3. kentän sentteriä 1.ketjun laituriin ja mielestäni aika epäreilu vertailu. Arsi on nyt tekemässä lähemmäs 30 pistettä joka on helvetin hyvä suoritus 3. ketjun sentteriltä. Tehopisteissä ei Arsin arvoa tosin voida mitata, vaan yksi tärkeimmistä on, ettei Kerholle ole tehty ylivoima maalia sitten 16.11 pelatun Pelicans pelin jälkeen, eli 10 peliä on siitä kulunut. Suurin ansio tästä menee Arsi-Kolehmainen AV kaksikolle.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Piispasen lahjakkuus on todettu jo useampi kausi sitten mutta missään vaiheessa Arsista ei ole tullut sitä mitä on odotettu. 3-4 kentän lana ja ikävä kyllä sellaisena tulee olemaankin. Aika varmaksi voin sanoa että HPK pestin jälkeen on vaikea löytää paikkaa kun suurin osa nuoremmista (jopa A-junnut) menevät ohi joka suunnalta.
Voivoi kuinka kurjaa Arsin kannalta. Tai sitten tällä sinun arviollasi voi pyyhkiä persettä. Joo, tehdään vaikka tuo jälkimmäinen.

Nimim. Squit:n kirjoitukseen on helppo yhtyä Arsin osalta, mutta turha kai sinulle on mitään selittää, kun kivet ja arvat on heitetty ja kädetkin pesty. Amen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös