La 10.4.2021 Ilves - Tappara

  • 3 367
  • 41

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Pöytä on katettu 90 vuotiaalle! Tappara on ollut niiiiin huono, että siinä lienee toisaalta se ainoa mahdollisuus kaataa nuorekas ysikmppinen, mikäli nimittäin kirvesrinnat saisivat jonkinlaisen raivon kerättyä muistelemalla paikalliskonttaamisiaan siitä lähtien kun Pomo Ojanen ja Jouko Myrrä käsi taskussa alkoivat taktiikoita punomaan. Vaikea tuohon uskoa on, mutta ainahan sitä pieni toivonkipinä ihmisessä elää. Ottelun alkamisaika on suoraan vanhasta Tampere cupista ja voi tietysti heikentää pelin tasoa entisestään. No toivotaan värikkäitä otteita ja kunnon niemismäistä vihakiekkoa, tämähän on nimittäin mennyt ihan rusettiluisteluksi nykyisin, paikallisKAMPPAILU.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
90v juhlapäivä pelottaa, koska yleensä juhlapelit ovat Ilveksellä tupanneet olemaan sitä itseään. On myös suuri suuri sääli ettei kotiyleisö näe ja voi olla juhlistamassa tätä päivää yhtenä osana Hakametsän jäähyväisiä. Korona on perseestä.

Ainoa mikä merkkaa on voitto, paskavasara nurin hinnalla millä hyvänsä, miinus toki omien loukit.
 

Ist0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toimiva Ilves, Jets, Leki
10 viime paikallispelistä yhdeksän ovat olleet laadukkaita. Tämän kauden paikallisista kaikki neljä ovat olleet hyvää kiekkoa. Todennäköisesti myös tämä viimeinen.

Vähintään kolme pistettä Ilvekselle, mutta mitä kylkeen? Sitä jännätään Tampereella ja pelätään Pohjanmaalla.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara tänään

76 Anton Levtchi - 11 Patrik Virta - 27 Kristian Tanus
74 Jere Henriksson - 42 Otto Rauhala 67 Jiri Smejkal
71 Kristian Kuusela - 28 Jarkko Malinen - 81 Jukka Peltola
38 Kasper Simontaival - 96 Sami Moilanen - 9 Charles Bertrand

52 Maksim Matushkin - 13 Valtteri Kemiläinen
4 Teemu Suhonen - 55 Blake Parlett
73 Michal Moravcik - 72 Santtu Kinnunen
15 Toni Utunen

30 Christian Heljanko

Saisi Levtchin laittaa takaisin keskelle, jotta olisi kaksi ketjua, joissa sentteriltä voi odottaa tehoja.

Kassu pitkästä aikaa mukana. Vanhatalo ja Puhakka huilivuorossa.
 

VakavaValkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hieman yllättävät pitkävetokertoimet tai sitten olen missannut jotain.
Ilves 3.20, Tappara 2.05.
No, ehkä Ilves saattaa altavastaajana päästä yllättämään.
 

Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Hieman yllättävät pitkävetokertoimet tai sitten olen missannut jotain.
Ilves 3.20, Tappara 2.05.
No, ehkä Ilves saattaa altavastaajana päästä yllättämään.

Selvästi Veikkauksen salaliitto Tapparaa vastaan, Ipa pelaa aina paremmin kun on asetettu altavastaajaksi jollakin tapaa.

Eivaan, eiköhän tässä ole yhdistelmää karanteenista, tilastotappiosta ja jostain männävuosien alitajunnasta kumpuavasta jatkumosta. Otan nöyränä ja kiitollisena vastaan yli kolmosen kertoimen.
 

Since 1931

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Liverpool,sympatiat HIFK (Kom Igen Ilves)
Hieman yllättävät pitkävetokertoimet tai sitten olen missannut jotain.
Ilves 3.20, Tappara 2.05.
No, ehkä Ilves saattaa altavastaajana päästä yllättämään.

Kertoimissa on Kemiläisfaktori.
 

Paha-Koljo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ainoa mikä merkkaa on voitto, paskavasara nurin hinnalla millä hyvänsä, miinus toki omien loukit.

Piti oikein kirjautua vuosien jälkeen kysymään: eikö tällä sivustolla ole mitään sisällönvalvontaa?

Hyvää synttäriä Ilvekselle (huom., lake79). Toivottavasti saadaan hyvä peli, jonka Tappara voittaa.
 

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onhan tuo Tapparan rosteri jäätävän kova paperilla. Kuuselat kolmoskentässä.
Noo, olishan se meilläkin tän hetkistä kovempi jos noita kärkiloukkeja ei olisi yli kentällistä

Pelisuunnitelma on selkeä: puoli kolme lasten kanssa synttärikakutus 90-vuotiaalle Ilvekselle, sitten jännäämään.

- Saas nähdä joko Tapola laittaa Trapin päälle tosissaan vai vieläkö yrittää vastaiskupeliä meitä vastaan.
- Tapparan edellisestä 5-5 maalista Ipaa vastaan yli 150 minuuttia (bongattu Tapparan foorumilta).
- Juhlapelit perinteisesti Ilvekseltä surkeita
- Ratkaistaanko tänään molempien osalta paikka 6. joukossa? Panokset kovenee.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves on saanut sentään kokoonpanon täyteen. Yhtään ei ole tietoa siitä, kuinka moni olisi sivussa, jos olisi vaihtoehtoja.

Ihmettelen noita kertoimia kyllä suuresti, koska en ihan noin ylivoimaisena ennakkosuosikkina Tapparaa näe, vaan kyllä Ilvekselläkin jonkinlainen sauma pitäisi olla kauden aiempien koitosten ja koronatauon jälkeisten otteluiden perusteella.
 

KiHi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara ja Chicago Blackhawks
Hyvää 90 v syntymäpäivää! rakkaalle viholliselle. Tampereen jääkiekko jäisi paljosta paitsi ilman rakasta vihollista. Hyvää peliä molemmille joukkueille.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Vanhatalon olisin nähnyt mielelläni askissa, miehellä kun on tapana järjestää pikku kähinöitä vastustajan maalilla.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Piti oikein kirjautua vuosien jälkeen kysymään: eikö tällä sivustolla ole mitään sisällönvalvontaa?
Jos tapparalaisuus olisi etninen vähemmistö, lävähtäisi kuukauden banaani kuin pelikielto Sampon lottokoneesta.

Hyvä kutina tästä illasta. Kai sitä jälleen kerran on kuitenkin edessä pettymys ja maanantaina reissu työterveyteen selvittämään kutinan oikeata syytä
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilves on ollut selkeästi parempi kauden aikaisemmissa kohtaamisissa. Tapparan tehoton pyöriminen nurkissa ja vastustajalle vastaiskuja tarjoileva pelitapa ei ole oikein tuottanut voittoja muitakaan vastaan, mutta Ilvestä vastaan se on ollut ihan itsemurhaa. Tapparan joukkue on myös ollut aika lammasmainen läpi kauden, kolmansissa erissä jos on tappiolla oltu niin sinne on sopuisasti myös jääty. Paikallispelit on ollut yhtä hengettömiä kuin muutkin Tapparan osalta. Ilves sen sijaan on taisteleva joukkue, joka löytää paikallispeleihin extralatauksen aina. Nyt varmaan vielä erityisesti kun on mahdollisuus ottaa puhdas suora kauden paikallispeleistä vuosipäivää juhlistaakseen.

Näistä lähtökohdista Ilveksen voitto on varma. Kemiläisen paluu lienee kuitenkin katsottava.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
- Saas nähdä joko Tapola laittaa Trapin päälle tosissaan vai vieläkö yrittää vastaiskupeliä meitä vastaan.
Apropoo, eikös tuo trappipeli ole juuri sitä vastaiskupeliä. Vetäydytään ja odotetaan kaverin aloitetta iskien virheeseen? Siis sitä, jolla Ilves vei mm. viimeisimmän paikallisen?
 

Maski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Surkea peli Ilvekseltä. Ei ollut tunnetta, eikä liikettä. Kuvastaa oikeastaan tekemistä aika hyvin, että Rauhalakin onnistui maalinteossa.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Surkea peli Ilvekseltä. Ei ollut tunnetta, eikä liikettä.
Juhlapeli, niin tappio ei mikään ihme, mutta tuo tapa, jolla se tuli. Touhu oli ison ajan sen näköistä, että jos ei olisi tiennyt toisin, olisi voinut kuvitella, että merkityksetön peli ja säästeltiin jatkoa ajatellen.
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Juhlapeli, niin tappio ei mikään ihme, mutta tuo tapa, jolla se tuli. Touhu oli ison ajan sen näköistä, että jos ei olisi tiennyt toisin, olisi voinut kuvitella, että merkityksetön peli ja säästeltiin jatkoa ajatellen.
Turha edes säästellä rantalomille, kun ei sinnekään pääse. Sieltä tulee Dufva, Riskat, Virtanen ja muutama muu vittumainen kaveri vastaan, kelle säälitkin maistuu.
 

Surmanajaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan turha meidän Ipan miesten selitellä, Tappara oli vaan ton verran parempi. Vituttaa että Ipan kausi päättyy sitten sääleihin, no ei siinä peli on rehellinen ja sitä saadaan mitä omalla tekemisellä on ansaittu.
 

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Parempi voitti tänään.
Ei tästä paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Kenraalit meni päin honkia, niin eikös se lupaa hyvää vanhan sanonnan mukaan?
Voi peffa ku ketkuttaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös