La 10.12.2011 TPS - Tappara

  • 2 523
  • 4

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kerran painetaan vielä kaukalossa ennen joulutaukoa. Turussa syyskauden päätösottelussa kohtaavat TPS ja Tappara, joilla on molemmilla hienot voitot alla eilisistä otteluistaan. Muutoin Tappara on viime kierroksilla ollut heikko ja joukkue taisteleekin lähinnä karsijan paikkaa vastaan. Etenkin vieraskaukaloissa kirvesrinnat ovat olleet erittäin vaisuja, hädin tuskin yksi tehty maali vierasottelua kohden on surkea saavutus. TPS puolestaan on vieraissa esittänyt voitokasta kiekkoa, mutta nyt pelataankin jälleen TPS:n kotijäällä, jossa turkulaisjoukkue on ollut puolestaan jopa käsittämättömän huono. Erityisesti ylivoimapelissä on ollut huima ero koti- ja vierasotteluiden välillä. Kotona TPS:n ylivoima on ollut liigan selkeästi huonointa ja vieraissa ylivoimaisesti parasta, useasti ei ole jäähyn saanut vastustajan pelaaja edes ehtinyt jäähypenkille kunnolla istahtaa, kun omissa on jo kolissut. Olisikohan mitenkään mahdollista siirtää tätä ylivoimapelin tehokkuutta edes osittain myös kotikentälle? Joka tapauksessa näistä lähtökohdista katsoen mitään huikeaa kiekkoiltaa tuskin on luvassa, vaan väkinäistä taistoa tärkeistä pisteistä. Illan ottelu on joukkueille jo kauden neljäs kohtaaminen; Tappara haki syyskuussa Turusta kauden avauspisteensä 4-1 -voitolla, mutta myöhemmät kohtaamiset TPS on vienyt ensin kotonaan 2-1 ja vajaat pari viikkoa sitten Hakametsästä haetun 5-2 -voiton myötä.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kokoonpanot vielä otteluun:

TPS

Birner - Plihal - Cerny
Mojzis - Palmroth

Vahalahti - Virtala - Anttila
Seppänen - Ristolainen

Hattunen - Laakso - Suominen
Vittasmäki - Scalzo

Salo - Viinanen - Stone

Schwarz
Ahlqvist

Tappara

Erkinjuntti - Makkonen - Järvinen
Kovanen - Platil

Peltola - Barkov - Ahtola
Kaijomaa - Räty

Palola - Vänttinen - Männikkö
Saravo - Halme

Lähde - Tallberg - Pekkala

Nieminen
Metsola

TPS palaa kuuden puolustajan ryhmitykseen, kun Jarkko Hattunen palaa kokoonpanoon ja Mikko Lehtonen jää sivuun. Hyväksi aloittajaksi profiloitunut Mika Viinanen pelaa nyt neloskentän keskellä.

Mielenkiintoinen huomio myös tuomaripuolelta - tähän otteluun ainoaksi päätuomariksi on merkitty Tom "TomTom" Laaksonen, joten jos eivät kentällä ole ihan huippujoukkueet vastakkain niin eivät tuomariosastollakaan ihan terävimmät kyvyt ole vauhdissa.
 
Viimeksi muokattu:

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Aika paska fiilis jää tästä toisesta kvartaalista (ainakin kotiyleisölle) mikäli TPS porkkanapöksyille tänään häviää. On se nyt jumalauta jos siitä vieraspelaamisesta ei saada edes ripausta kotikentälle. Tappara on liigan huonoin vierasjoukkue ja myös ylivoimalla vieraissa selvästi huonoin. Toisaalta TPS on huonoin kotiylivoimajoukkue.

Ryan Stonen rooli jaksaa ihmetyttää. Isolla kotijäällä miestä ei voikaan peluuttaa kuin nelosen laidassa mutta miksi ylipäätään peluutetaan? Toivottavasti tänään Ryan lyö meikäläiselle luun kurkkuun.

Maalivahtivalinta on täysin oikea. Nyt se vuorotteluperiaate on hyljätty ja laitettu se kuuma molari maalille, hyvä!

0,7-0,5
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Tom Laaksonen antoi muuten toivonkipinän Tapparan suuntaan. Shrek Virta menettää siihen heti hermonsa, Dufvalla voi huumori riittääkin kuunteleen Tomppaa, ja kitara komppaa.
Muutenhan Tapparalla ei liene mahkuja voittoon.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Eilen Tapparan peli näytti jo huomattavasti paremmalta, mutta toisaalta vieraspelit ovat olleet aivan eri pelejä. Luultavasti tänäänkin peli ratkeaa siihen, millainen päivä Niemisellä on maalin suulla. Laukauksiahan TPS tulee saamaan maalia kohden 30-45, kun Schwarzille torjuntoja kertynee alle 20. Joka tapauksessa toivottavasti asenne on samanlaista kuin eilen, niin ei TPS tule helppoja pisteitä saamaan. Barkovia kannattaa seurata ja eiköhän ne viime kauden teillä pelanneet Makkonen ja Erkinjunttikin tehoille pääse, mikäli Tappara maaleja saa.

TPS 1,4,5 - Tappara 0,1,3
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös