La 10.1.2009 HeKi-TuTo

  • 893
  • 2

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eilinen jatkoaikavoitto antoi TuTolle varmasti kaivatun itseluottamuslisän, jonka turvin jäällä nähtäneen tänään uudesti syntynyt turkulaisryhmä. Jo eilen hyökkäykset vyöryivät ihan mukavasti vastustajan alueelle, ainoastaan unelmapelin pelannut maalivahti Seppänen esti rumat lukemat.

Väisänen (tai kuka siellä ikinä maalilla onkaan) saa venyä parhaimpaansa, mikäli eilisen kaltainen myllytys jatkuu. Toisaalta, TuTo on viimeksi voittanut vieraissa 2,5 kuukautta sitten, eli jonnekin matkan varrelle ne jalat ovat ennenkin jääneet, vaikka peli kotona onkin rullannut näyttävästi.

Tänään lisäpotkua TuTon pelaamiseen tuo Turusta Heinolaan reisssaava reilun 30 hengen fanilauma. Uskotaan siis näillä eväin ja eilisen perusteella TuTon voittoon olettaen, ettei Tuomisto ole tuomarina.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hemmetin kiva reissu oli. Harmi vaan, että voitto jäi saamatta.

TuTon vastustajien maalivahdit torjuivat näissä viikonlopun kahdessa ottelussa yhteensä 92 kertaa, ja TuTo sai lätyn pussiin vain neljästi. Kuuden pisteen viikonlopusta jäi siis käteen kaksi pistettä, ja nyt saa jännittää jo playoff-paikan puolestakin.

Väisänen oli HeKin maalilla todella hyvä, vaikkakin TuTon viimeistelykin oli taas pitkälti vaan näennäistä sinnepäin yrittämistä. Kolmella tehdyllä maalilla jääkiekko-ottelun kyllä pitäisi silti pystyä voittamaan. Santasella oli huono ilta, ehkä jopa yksi kauden huonoimmista. HeKillä oli kuusi (6) kunnollista maalipaikkaa. Neljästä niistä tuli maali. Eikä ne maalit olleet mitään ruuhkasta sisään hakattuja irtokiekkoja, vaan ihan puhtaasti laukaukseen päättyneitä hyökkäyksiä + yksi läpiajo. Esim. Rinkinen heitti kiekon b-pisteen kaarelta rystyllä kohti TuTon maalia ja sinne se livahti ilman maskiakin Santasen kainalon alta. Eipä ollut siis Juhon päivä, eikä oikein muidenkaan tutolaisten. Se loppumylläkässä HeKi-maalin tolpan sisäpinnassa käynyt kiekko olikin sitten jo lähinnä huonoa huumoria ja rouva Fortunan täydellinen pyllistys turkulaisten suuntaan.

Nissen täysin munaton peluuttaminen jaksaa ihmetyttää. Forsellin kenttä pelaa joka toista vaihtoa, vaikka peli ei kulkisi yhtään. Kaikkiin tilanteisiin tuntuu olevan ratkaisuna Forsellin vitjan laittaminen kentälle. Kyllä, eilenkin kyseinen ketju, tai siis lähinnä Jokila järkkäsi maalit, mutta niillä peliminuuteilla maaleja pitääkin tulla. Ei ne vaihtopenkillä istuvat jätkät maaleja voi tehdä, eli jos forsellit näin paljon pelaavat, niin verkon pitää heilua. Vaikka Maestron pelaamista on paluun jälkeen ihasteltu, niin ei Forre vielä missään nimessä ole huippukunnossa tai sitten hommassa tökkii jokin muu asia.

Kevättä ajatellen ykkösketjuakin pitää vielä miettiä uusiksi. Nykyisellään se on ihan liian pehmeä koviin koitoksiin. Jokila Pulliaisen laitaan, ja Forren sekä Marren kaveriksi Arttu, Vilppu, Saarela tai miksei Junnilakin.

Ensi viikolla sitten ne kuusi pistettä KooKoolta ja Jokipojilta, eiks jeh.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Ei auttanut TuTo-Rebelsien vaellus Heinolaan, pisteitä ei mukaan Turkuun saatu. Pettymys oli valtava, ja otteluiden jatkuminen pudotuspeleissä on enemmän kuin epävarmaa.

TuTo painoi päälle ja HeKi teki vastahyökkäyksiä. Taas kerran vastustajan maalivahti oli ihmemies, TuTolla oli maalipaikkoja yllin kyllin. Ottelukuvaan sopii hyvin se, että TuTo sai kiekon tolppaan kolme sekuntia ennen ottelun loppua. Niin lähellä, mutta niin kaukana.

HeKin neljäs maali oli karmea moka Markus Laineelta. Kiekko hukkui viivalla ja hetkeä myöhemmin omissa soi. Olen edelleen sitä mieltä, että A-junioreiden kärkipakkeja Antti Teerimäkeä ja Mikko Honkasta tulisi peluuttaa edustuksen peleissä. Näin rakennettaisiin tulevaisuutta eikä tulos taitaisi olla nyt nähtyä huonompi.

Jokilan kaksi maalia tekevät hänestä ilman muuta vierasjoukkueen illan pelaajan. Ensimmäisessä erässä Peltosuo oli hyvin vaarallinen, kun taas Pusa paransi ottelun edetessä.

Lopputulos oli surkea pettymys, mutta TuTon fanien vierailu Heinolaan tuntui menevän nätisti. Hieno homma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös