Taitaa kierroksen kärkiottelun titteli mennä sittenkin jokerit-kalpa välienselvittelyyn mutta hyvänä kakkosena pamahtaa länsirannikolla!
Lukon saldo 5 voittoa 6:sta mahdollisesta. Pelsuilla myös vain yksi tappio mutta yhden pelin enemmän pelanneena 6/7. Pelsuilla 6 ottelun voittoputki kun lukon vastaava on 3. Eli jompikumpi joutuu tänään pettymään ja täältä toivotaan tietenkin että se olisi lahden vieraat.
Joidenkin mielestä pelicans on lukon toinen todellinen mittari tälla kaudella kärppien jälkeen.(Eihän kukaan laske ässiä mittariksi lukolle kun me voitetaan ne aina) Suikkasen suojatit ovat tehneet huikeaa saldoa tähän asti. Kuten Urama jatkoajan ennakossa sanoi "Heillä on nyt vastaava tilanne kuin meillä kaksi vuotta sitten. Kevään pohjakosketuksen jälkeen pitää syksyllä saada heti kova draivi päälle ja palauttaa joukkueen uskottavuus" Lukon osalta se kausi päättyi pettymykseen juuri Suikkasta vastaan. Olisiko tänään Uraman vuoro maksaa vähän kalavelkoja?
Perttu taitaa kantaa tänään taas vaihteeki jalometalli pottaa päässään eilisen tyhjiin lauotun maalinsa ansiosta. Hänen kenttänsä on Kauvon ohella ollut lukon "hiljaisempia" kenttiä lähiaikoina mutta siitä on turha huolestua. Tehoja alkaa varmasti kohta paukkua niin että kuuluu, jospa jo tänään?
Toivottavasti zidane pelaa tänään. Hoiperteli eilen aika huolestuttavan näköisenä pukusuojaan lyötyään naamansa ilkeän näköisesti laitaan kerholaisen laitataklauksen johdosta.
Tänään kolme pistettä niin lukon kauden voidaan sanoa alkaneen vähintäänkin kiitettävästi!!