Löytyykö tietokone-experttejä?

  • 2 844 203
  • 19 172

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Osaako joku kertoa että mikä perkele on kun koneesta on äänet lässähtäneet? Live streameja saa kuunnella korva kajarissa kiinni vaikka volat 100% jne. VLC media player antaa äänensäädön 200% jolloin tosiaan äänet kuuluu paremmin, eli raudassa ei liene vikaa?
Itselläni oli joskus mennyt jonkin päivityksen jälkeen tilaääni päälle. Silloin äänet tuntuivat olevan paljon hiljaisemmat ja peleissä kaikki kuulosti metalliselta.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen jo pitkään tarvinnut uutta tehokkaampaa, hiljaista ja kevyempää läppäriä edulliseen hintaan. Kartoitin käytettyjä ja Lenovon Thinkpadit vaikuttavat parhailta tarpeisiini nähden. Näistä valikoin hinnan ja toisaalta tuoreuden perusteella T470s mallin, jonka hinnat pyörivät 650 - 750 e välillä.

Sitten vain kun mennään tarkempiin tietoihin, niin putoan täysin käyrryiltä sen suhteen, että mitä todellista suorituskykyyn vaikuttavaa eroa eroilla on; vaikka nämä paljon selittävät em. hintaeroa.

Tästä syystä kysyn nyt ihan suoraan asiantuntijoilta, että kumpi pärjää paremmin useiden samanaikaisten ohjelmien käytöstä tilanteessa, jossa tulee myös pystyä pyörittämään reilusti yli sadan sivun word-tiedostoja sulavasti: T470s, jossa on prosessorina Intel Core i5-7300U tai jopa Intel Core i7-7500U ja RAM-muistia 8 Gt VAI vanhemman prosessorin Intel Core i5-6300U omaava, mutta jossa on RAM-muistia 20Gt?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara
Olen jo pitkään tarvinnut uutta tehokkaampaa, hiljaista ja kevyempää läppäriä edulliseen hintaan. Kartoitin käytettyjä ja Lenovon Thinkpadit vaikuttavat parhailta tarpeisiini nähden. Näistä valikoin hinnan ja toisaalta tuoreuden perusteella T470s mallin, jonka hinnat pöyrivät 650 - 750 e välillä.

Sitten vain kun mennään tarkempiin tietoihin, niin putoan täysin käyrryiltä sen suhteen, että mitä todellista suorituskykyyn vaikuttavaa eroa eroilla on; vaikka nämä paljon selittävät em. hintaeroa.

Tästä syystä kysyn nyt ihan suoraan asianntuntijoilta, että kumpi pärjää paremmin useiden samanaikaisten ohjelmien käytöstä tilanteessa, jossa tulee myös pystyä pyörittämään reilusti yli sadan sivun word-tiedostoja sulavasti: T470s, jossa on prosessorina Intel Core i5-7300U tai jopa Intel Core i7-7500U ja RAM-muistia 8 Gt VAI vanhemman prosessorin Intel Core i5-6300U omaava, mutta jossa on RAM-muistia 20Gt?

7500U on noin 10% tehokkaampi kuin 6300U. 7300U kanssa ero onkin kuutisen prosenttia enään, joten näkisin nuo hyvin marginaalisina eroina. Itse ottaisin 20Gt muistilla olevan koneen. 8 gigaa muistia on mielestäni liian vähän nykypäivänä.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ohitin pitkään Win10:n tuputtaman Microsoft-tilin luomisen. Pari päivää sitten lopulta loin tilin - lähinnä One Drive -palvelun takia. Nyt tilin luomiseen asti hienosti toiminut läppärini on alkanut muutaman tunnin levon jälkeen sammuttaa itsensä niin tehokkaasti, että ei lähde käyntiin ellei virtanappia paina toodella pitkään. Käynnistyttyään kaikki näyttäisi toimivan normaalisti, mutta muutamat asetukset on palautettava. Ennen tilin luomista riitti hiiren liikautus tai sulkemisen jälkeen kevyt virtanapin painallus.
Voikohan tuon Microsoft-tilin enää poistaa käytöstä?
 
Jeesus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt on päällä mystisempi audio-ongelma, joka ei aivan kauhean suuresti vaivaa, mutta sen verran kuitenkin, että haluaisin tehdä asialle jotain.

Äänikorttina on Steinberg MR816X. Ajurit on uusimmat mitä laitteeseen löytyy, eli vuodelta 2015.

Ongelma ilmenee äänen kuulumattomuutena joissakin tilanteissa. Suurin osa Youtube-videoista toimii moitteitta, mutta erityisesti vanhat Youtube-videot ovat sellaisia, joiden ääni ei kuulu lainkaan. Esimerkiksi tämän ikivanhan videon äänet eivät kuulu:

Testasin myös Pythonilla koodata pienen äänigeneraattorin, enkä saa siitäkään pihaustakaan ulos. Toisaalta Windowsin Volume Mixeristä katsottuna sekä tuo ylläoleva video että äänigeneraattori tuottavat signaalin, jonka pitäisi kuulua kaiuttimista aivan normaalisti, mutta johonkin tuonne matkalle se jää. Peleissä äänet kuuluvat normaalisti. Emolevyn omat äänipiirit on disabloitu, ja Steinberg on ainoa äänikortti, jonka Windows tällä hetkellä tunnistaa, aivan kuten pitääkin.

En ole juurikaan näiden äänikorttien kanssa touhunnut aiemmin, joten tämä voi hyvinkin olla joku asetusongelma, mutta pahoin pelkään tämän palautuvan iäkkääseen laitteeseen, jonka ajurit ei enää nykypäivän vehkeillä toimi aivan sataprosenttisesti. Osaisiko joku auttaa?
 
Jeesus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt on päällä mystisempi audio-ongelma, joka ei aivan kauhean suuresti vaivaa, mutta sen verran kuitenkin, että haluaisin tehdä asialle jotain.

Luulin penkoneeni jo Google-linkit, mutta olinkin lukenut aivan paskasti. Ratkaisu oli siis, että muutetaan 5.1-ääni Windowsin kaiutinasetuksissa stereoääniksi. Nyt toimii kaikki täysin kuten pitääkin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ohitin pitkään Win10:n tuputtaman Microsoft-tilin luomisen. Pari päivää sitten lopulta loin tilin - lähinnä One Drive -palvelun takia. Nyt tilin luomiseen asti hienosti toiminut läppärini on alkanut muutaman tunnin levon jälkeen sammuttaa itsensä niin tehokkaasti, että ei lähde käyntiin ellei virtanappia paina toodella pitkään. Käynnistyttyään kaikki näyttäisi toimivan normaalisti, mutta muutamat asetukset on palautettava. Ennen tilin luomista riitti hiiren liikautus tai sulkemisen jälkeen kevyt virtanapin painallus.
Voikohan tuon Microsoft-tilin enää poistaa käytöstä?

Onkohan tuo edes tuosta tilin luomisesta kiinni? Ettei vaan samaan syssyyn olisi ladannut ja asentanut jonkun Win-päivityksen ja ongelma alkanut sen jälkeen? Voisi katsoa onko tullut päivitystä juuri tuolloin ja rollback:ta edelliseen win-versioon. Tai jos on saatavilla nyt päivityksiä, voisi päivitellä koneen.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Onkohan tuo edes tuosta tilin luomisesta kiinni? Ettei vaan samaan syssyyn olisi ladannut ja asentanut jonkun Win-päivityksen ja ongelma alkanut sen jälkeen? Voisi katsoa onko tullut päivitystä juuri tuolloin ja rollback:ta edelliseen win-versioon. Tai jos on saatavilla nyt päivityksiä, voisi päivitellä koneen.
Voi aivan hyvin johtua Win-päivityksestä. Sellainen tapahtui samoihin aikoihin.
Asetukset -> Päivittäminen ja suojaus -kohdassa on virheilmoitus:
"Kohdattu virhe:
Tietokoneessa jo oleva ohjain voi olla parempi kuin ohjain, jota yritetään asentaa. Asentamista yritetään edelleen."
Ohjainpäivityshistoriassa ei ole mitään mainintoja epäonnistumisista. Tosin mainitsemani ongelma on pysynyt poissa kun olen poistanut näytön ajoitetun aikakatkaisun ja sammuttanut läppärin aina kokonaan.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitähän pitäisi tehdä kun poika sai Applen tietokoneesta YLE Areenan epäkuntoon. Safarin kautta katsonut lastenohjelmia, ja nyt aamulla onnistui painelemaan sellaisia nappuloita ettei ruutuun tule enää play mahdollisuutta.

Valittu sivu/ohjelma aukeaa normaalisti pl. ettei keskelle ohjelmaruutua tule play kolmiota. Itelle nää applen laitteet aika isoja mysyeerejä, jos ei "normi" windows/anroid laitteetkaan mitenkään ihan hirveän hyvin ole hallussa.
 
Jos nyt tarkistat Windows Updatessa päivitykset, niin onko niitä saatavana ja onnistuuko niiden lataus ja asennus ilman virheitä?

Jos on käytössä vanha versio Windowsista, voisi miettiä senkin päivittämistä. 2004 taitaa olla uusin tarjolla oleva ja jos ei vielä sitä uskalla ottaa käyttöön, niin manuaalisesti lataa jonkun vähän uudemman kuin mikä sinulla on. Ainakin 1909 vaikuttaisi toimivan hyvin.

Sitten vielä koneen merkin ja mallin perusteella valmistajan päivitykset voisi tarkistaa. Monilla valmistajilla on tarjolla automaattinen ajuriskannaus, joka toisinaan löytää jotain mitä Win Update ei. En yllättyisi jos koneellesi löytyisi esim BIOS-päivitys.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitähän pitäisi tehdä kun poika sai Applen tietokoneesta YLE Areenan epäkuntoon. Safarin kautta katsonut lastenohjelmia, ja nyt aamulla onnistui painelemaan sellaisia nappuloita ettei ruutuun tule enää play mahdollisuutta.

Valittu sivu/ohjelma aukeaa normaalisti pl. ettei keskelle ohjelmaruutua tule play kolmiota. Itelle nää applen laitteet aika isoja mysyeerejä, jos ei "normi" windows/anroid laitteetkaan mitenkään ihan hirveän hyvin ole hallussa.

Safaria ei taideta suositella ylipäänsä YLE Areenan käyttöön. En myöskään tunne Macia juurikaan, mutta oletteko kokeilleet asentaa jotain muuta selainta, esim Chromea ja pyörittää Areenaa sen kautta?
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Jos nyt tarkistat Windows Updatessa päivitykset, niin onko niitä saatavana ja onnistuuko niiden lataus ja asennus ilman virheitä?
Windows Update ilmoittaa, että "viimeisestä päivityksestä (13.8.) on jo kulunut yli X päivää eikä edellistä päivitysversiota voi palauttaa".
Tosin epäilen, että läppärini (ASUS Zenbook) on tavalla tai toisella korjannut itse itsensä, koska kaikki toimii ja asetukset tuntuvat säilyvän. En silti aio käyttää "kirjaudu ulos" tai "Lepotila" vaihtoehtoja vaan aina "Sammuta".
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Joskus kävin kaverin mökille chromecastin asentamassa. Silloin asennukseen tarvittiin kaksi mobiililaitetta.
Nyt tuo kaverini on päivittänyt puhelimen uuteen ja ei se siellä mökillään saa sitä enää toimimaan. Ainoot ohjeet, mitkä se on löytänyt, puhuu wifistä. ChromecastSetup
Tietääkö joku, pystyykö ton edelleen ottaan käyttöön kahdella mobiililaitteella?
Kaverin puolesta siis kyselen.
Oikeesti omasta puolesta kyselen, kun minä sen saan mennä sinne asentamaan.
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна

Onnistuu, hiljattain tein noin. Toisesta kännykästä vaan mobiilitukiasema. Siinä se wifi on sitten.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
On taas sellainen 21. vuosisadan ongelma, että oksat pois. Mutta ei vaan perkele osaa.

Eli google chrome -selaimesta pitäisi poistaa gmail-sähköposteja tuolta valikosta. EI siis mitään google profiileja, vaan tuolta listasta sähköposteja, joihin on joskus kirjauduttu. Kyseessä erilaisia duuneihin liittyviä tilijä, joihin mulla ei enää oo mitään asiaa, mutta ne kummittelee tuolla - ja kun muutenkin listassa on perkeleesti sposteja, niin olis kiva siivota turhat pois. Eli turhat GMAIL-tilit hiuksista vittuun tuolta listasta, EI google-käyttäjiä, joita ei siis ole olemassakaan vaan tällä samalla käyttäjällä kaikki mailit.

Ja vielä pitäisi onnistua siten, ettei tarvitse kirjautua noille tileille, koska se tosiaan ei ole mahdollista. Jos vaatii jotain koodausta, niin ei haittaa. Alkaa vituttaan taas tää "moderni" it-paska, jonka käyttäjäystävällisyys ja muokattavuus on surkeampaa kuin win95.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
@disco-stu Eikö sinulla näy vaihtoehtoa Poista tili siinä? Minulla ainakin, kun menen sivulle gmail.com, tulee tarjolle ne kaikki tilit, mille olen ko. selaimella aiemmin kirjautunut ja siinä alapuolella on sitten yhtenä vaihtoehtona tilin poistaminen. Tuo poista tili käsittääkseni poistaa sen tilin nimen omaan tuolta selaimen vaihtoehdoista, ei mitenkään deletoi itse sähköpostitiliä.

Kun klikkaa sitä poista tili -vaihtoehtoa, niin voit valita, mitkä tilit haluat poistaa selaimesta.
 
Hah, kiitos vain, onnistuin!

Ei saatana miten helppo homma se sitten oli. Eli piti tosiaan vain kirjautua ulos kaikilta tileiltä, jonka jälkeen uudelleenkirjautumis-sivulla tuo remove löytyi vaihtoehdoista. Tietenkin liikaa olisi vaadittu, että se löytyisi samasta paikasta myös kirjautuneena, mutta olisihan se ollut jo liiankin käytännöllistä. Joo välillä sitä ajaa itsensä solmuun näitten kanssa.
 
redpecka

Jäsen
Tuo poista tili käsittääkseni poistaa sen tilin nimen omaan tuolta selaimen vaihtoehdoista, ei mitenkään deletoi itse sähköpostitiliä.
Ahaa, vaikkei ole itselläni vielä ollut tarpeita poistella tilejä ainakaan vielä..

1.0. Nämä tiedot sitten hävinnee joka kerta kun poistaa vaikka historiaselaintiedot silloin tällöin?
1.1. Ja jatkokysymys: näkeekö mistään monta tiliä itsellään on? Jos vaikka jokunen unohtunut ja selaimen historiaputsauksen jälkeen jäänyt katveeseen.
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Olisi pieni pulma. Tuli eilen tilattua reititin ja tänään tuli huomattua että juuri hankkimassani modeemissa ei ole lainkaan WAN-porttia. Eikä modeemin asetuksissa ole siltaavassa tilassa mitään sellaista asetusta, että voisi esim LAN-portin muuttaa WAN-portiksi. Vai tarvitseeko edes muutella mitään ? Kunhan vain lätkäisee reitittimen LAN-porttiin ? Perhanan DNA kun riisuvat omalla ohjelmistollaan lähes kaikki asetukset modeemista.
 
Viimeksi muokattu:

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
@MadSpade Laitat modeemin siltaavaksi ja reitittimen joholla kiinni modeemin LAN-porttiin.
En ole ennen reitittimien kanssa pelannut, mutta sen tosiaan tiedän, että modeemi on pakko olla siltaava tai muuten aiheuttaa tupla-natin. Netin syövereistä sain juuri selville, että ilmeisesti LAN4-portti on kyseisessä mallissa myös WAN-portti.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat

Laitat ethernet johdon modeemin LAN-portista reitittimen WAN-porttiin, sillä lähtee toimimaan.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Sain tuolla toisaalla tietokoneen ostoketjussa arvokkaita neuvoja koneen hankintaan. Aika on ajanut myös koneen käytössä siinä mielessä ohi, että vanhat Windows kasit sain muokattua aika käyttäjäystävällisiksi ja seiskan kaltaisiksi toiminnaltaan. Nyt tämän uuden koneen Windows 10:n ympäristö herättää muutamia kysymyksiä. Samoin emännän läppäriin vaihtui samalla kymppi.

Jonkun verran tulee pelailtua selain pelejä ja koitin hiukan katsella virranhallinnasta asetuksia, jotta saisin masiinaa ehkä nopeammaksi. Virranhallinnasta löytyy ainoastaan tasapainoinen-asetus. Tuolta kävin ruksimassa kaikkea maksimi suorituskyvylle ja sitten prosessorin jäähdytystä niin, että ensin nostetaan puhaltimen tehoja ennen kuin himmataan. Vanhassa koneessa tuolla virran hallinnassa oli lisäksi tasapainoisen sijaan valittavissa esim. paras suoritusteho, tässä ei ole? Tämän lisäksi oikeasta alakulmasta on akun logoa painettaessa saatavilla esiin liukupalkki jossa parempi akku - paras suorituskyky. Tässä ne mahdollisuudet tuon suhteen?

Toinen asia (varmasti herää muitakin) on kysymys liittyen akkuihin. Tässä on kaksi, toinen integroitu. Vanhassa Lenovossa ja emännän nykyisessä oli Lenovo Energy Manager tai jotain sinne päin. SIllä pystyi asettamaan niin, että vaikka laturi oli kiinni koko ajan, niin akun varaus pysyi n.60%,. Tämä selkeästi vaali akkua sen verran hyvin, että vuosien jälkeenkin akulla riitti tarvittaessa kestoa. Tässä Windows 10:ssä ei nyt tuota enää ole, enkä löytänyt saataville mitään. Onko tuohon olemassa mitään softaa joka toimisi jotensakin samalla tavoin? Ainakin tuntuu siltä että tämä uusikin kone on paljon hitaampi akkuvirralla vaikka asettaisi asetukset virranhallinnasta miten. Pitäisin siis piuhan päässä esim pelatessani, ainakin tuntuu liukkaammin toimivan. Tuo emännän läppäri on Lenovon Thinkpad T450s.

Kaikki neuvot otetaan kiitollisuudella ja mitä suurimmalla nöyryydellä vastaan.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Vaimon tietokone pimeni eilen kertalaakista kesken käytön ilman mitään oireita, välkkymistä, paukahduksia. Kyseessä noin 8 vuotta vanha ASUS, jossa näyttö ja kovalevyt ym. ovat samaa kokonaisuutta.
Ei reagoi yhtään mihinkään, joten lienee tullut tiensä päähän. Korjaamisesta ei haaveilla, mutta mikähän osa tuosta lopulta petti?
Näyttö, kovalevy, virtalähde tms?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Vaimon tietokone pimeni eilen kertalaakista kesken käytön ilman mitään oireita, välkkymistä, paukahduksia. Kyseessä noin 8 vuotta vanha ASUS, jossa näyttö ja kovalevyt ym. ovat samaa kokonaisuutta.
Ei reagoi yhtään mihinkään, joten lienee tullut tiensä päähän. Korjaamisesta ei haaveilla, mutta mikähän osa tuosta lopulta petti?
Näyttö, kovalevy, virtalähde tms?
Aivan mahdotonta sanoa ilman tutkimista. Yritin ymmärtää, että ilmeisesti siis kyseessä joko läppäri tai pieni pöytäkone mikä sullottu näyttöön. Ensimmäisenä tulisi mieleen, että sulake mennyt virtalähteestä, jos se toimisi, niin teoriassa edes joku valo tai elonmerkki pitäisi johonkin tulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös