Löytyykö lakimiehiä?

  • 155 689
  • 872

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikö autoilijalla ole velvollisuus käydä putsaamassa liikennemerkistä lumet pois, jos se ei ole luettavissa? Muistelisin, että ainskin joskus oli. Kukaanhan ei noin toki tee.

Eiköhän helpommalla päästäisi kun kytät ne merkit siivoaisi ennen tutkamittausten aloittamista.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, SaPko, Ivan Huml
Eikö autoilijalla ole velvollisuus käydä putsaamassa liikennemerkistä lumet pois, jos se ei ole luettavissa? Muistelisin, että ainskin joskus oli. Kukaanhan ei noin toki tee.
Ei ole tällaista velvollisuutta ajoneuvoa kuljettavalla. Jos liikennemerkistä ilmenevä nopeus ei ole ollut luettavissa, ei sanktiota tule, mikäli seuraavat ehdot täyttyvät:

kuljettaja ei saa edellisesti taajama-alueella olettaa nopeusrajoituksen olevan yli 50 km/h tai taajaman ulkopuolella yli 80 km/h. Eli voimassa olevat yleisrajoitukset rajoittavat täten kuljettajan tietynlaista ”luottamuksensuojaa”.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaverilla ylinopeus menossa käräjille muistaakseni nyt lokakuussa.

Yhteiskunnan resurssien tuhlaamista ja henkilön osalta kyseenalaisen kuluriskin ottamista.

Suomessa on ajettu lumisissa olosuhteissa sata vuotta ja skoudeilla kaiketi yhtä pitkä kokemus valvonnasta. Jaksan epäillä, että kaverisi olisi vilpittömällä mielellä liikkeellä ja vielä enemmän että se olisi perusteltu. Jos tuo 50 on se oletettu standardi alueella, niin mihinköhän kaverisi perustaa väärinymmäryksenä; juuri päättynyt joku korkeamman nopeusrajan alue? Vaikeaksi menee, jos on pidempään ollut takana 50 tai alempi alue.
 
Viimeksi muokattu:

Ymmärsin frendiltä, että ei tuo hänelle yhtään maksa enempää vaikka turpaan käräjillä tulisi. Hänellä ei siis mitään asianajajaa ole vaan maalaisjärjellä yrittää asian klaarata.

Alue on 80 km/h ja 100 km/h alueiden ympäröimää. Nopeus tippuu tulee sitten mistä päin tahansa 80/100 —-> 50 km/h. Alue lisäksi taajaman ulkopuolella.

Poliisi väittää käyneensä tarkastamassa liikennemerkit mutta mikään ei tähän viittaa. Omassa esitutkinnassaan muistelevat merkit noin viisi kuukautta tapahtuman jälkeen.

Mielestäni tässä on vastakkain käräjillä valokuvat vastaan poliisin muistelmat liikennemerkeistä.

Sitä tässä oikeastaan lupasin yrittää kysyä, että onko jossain ennakkotapausta poliisin sana vastaan valokuvat.

Mitä itse kouluajoilta lakiopinnoista muistan niin syyttäjän tehtävä tuo olisi näyttää toteen. Nyt olen kaveria sympannut että luulisi hänen olevan vahvoilla mutta tiedä sitten :-)

Kiitos kuitenkin analyysista ja jeesistä.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä on joku juttu mikä on päättynyt syytetyn kannalta suotuisasti. En osaa sanoa kuinka samanlainen tilanne mutta periaatteessa mahdollista että syyte hylätään. Noihin todisteisiin eli valokuviin ja poliisiin puheisiin kannattanee panostaa...

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ymmärsin frendiltä, että ei tuo hänelle yhtään maksa enempää vaikka turpaan käräjillä tulisi. Hänellä ei siis mitään asianajajaa ole vaan maalaisjärjellä yrittää asian klaarata.
Onko frendisi ymmärtänyt että jos hän häviää, niin joutuu maksamaan vastapuolen(kin) oikeudenkäyntikulut.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Onko frendisi ymmärtänyt että jos hän häviää, niin joutuu maksamaan vastapuolen(kin) oikeudenkäyntikulut.

Jos siis, kuten aloituksesta ymmärtäisin kyseessä on rangaistusmääräysmenettelystä valitaminen, eli "sakon kiistäminen", ei siinä ole vastapuolta eikä sen kustannuksia, vaan syyttäjän asia. Jollei käytännössä avustajaa, ei lisäkulujakaan. Jollei oikeudenkäyntimaksua mahdollisessa tappiossa tule?
 
cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joukkueen kapteeni
Tästä viestistä on annettu rikepiste.
Sano kaverilles että menee töihin @YamahaGPR . Vittu miten aikuiset ihmiset jaksaa piipittää jostain muutaman kympin lapusta. Toivottavasti häviää jutun ja joutuisi maksamaan extraa, nää miespillut kyllä vituttaa yli kaiken nyky-pohjolassa.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sano kaverilles että menee töihin @YamahaGPR . Vittu miten aikuiset ihmiset jaksaa piipittää jostain muutaman kympin lapusta. Toivottavasti häviää jutun ja joutuisi maksamaan extraa, nää miespillut kyllä vituttaa yli kaiken nyky-pohjolassa.

No on kyllä taas kommentti :-)

Kysymys tässä täysin periaatteesta. Jos poliisi ei ole liikennemerkkejä putsannut niin miks vitussa tuollaisen virheen jälkeen huvittaa maksaa mitään.

Meni siis päiväsakoille, yli 2200€

Mutta ei täällä taida lakimiehiä olla.
 
cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joukkueen kapteeni
No on kyllä taas kommentti :-)

Kysymys tässä täysin periaatteesta. Jos poliisi ei ole liikennemerkkejä putsannut niin miks vitussa tuollaisen virheen jälkeen huvittaa maksaa mitään.

Meni siis päiväsakoille, yli 2200€

Mutta ei täällä taida lakimiehiä olla.
Kympin brutoilla (oletettavasti 20 päiväsakkoa) tuo 2200e on aika halpa hinta tyhmyydestä. Vaikea toivoa mitään hyvää kaahareille, saatika niille jotka itkee sakoista perään.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni tässä on vastakkain käräjillä valokuvat vastaan poliisin muistelmat liikennemerkeistä.
...

Edilexistä löytyi muutama juttu. Tuo jo linkattu hovioikeuden ratkaisu ja muutama muu ratkaisu. Isompi juttu on se, että onko kaveri täyttänyt huolellisuuvelvollisuutensa; se, että onko liikennemerkki ollut lumen peitossa vai ei, ei vielä tuohon anna vastausta (toki plussaa kaverisi kannalta, jos pystyy vakuuttamaan tuomarin, että kyllä se oli).

Hovioikeus totesi, että tienkäyttäjälle kuuluva huolellisuusvelvollisuus oli asetettava syyttäjän esittämin tavoin lähtökohtaisesti korkeaksi.
...
Se, minkä laajuista huolellisuusvelvollisuutta lumen peittämän liikennemerkin kohtaavalta kuljettajalta voitiin vaatia, oli arvioitava aina tapauskohtaisesti kulloinkin vallinneet olosuhteet huomioon ottaen.
...
A:n ajo oli tapahtunut Valtatie 4:llä, jossa yleisnopeusrajoitus oli ollut tapahtuma-aikaan talvella 80 kilometriä tunnissa. A:lle mitattu ajonopeus ei ollut ylittänyt tätä yleisnopeusrajoitusta.
...
Videotallenteelta ei ilmennyt, että lumen peittämää liikennemerkkiä olisi edeltänyt taajama-alueen liikennemerkki taikka muitakaan asumiskeskittymän lähestymisestä kertovia merkkejä ja seikkoja tievalaistusta lukuun ottamatta. A:n selvitystä siitä, että samalla valtatiellä Iin pohjoispuolelta Tornioon saakka oli myös useita risteysalueita, joissa nopeusrajoitus säilyi 80 kilometrissä tunnissa, ei ollut myöskään osoitettu virheelliseksi.
...
A:n huolimattomuus nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa oli ollut joka tapauksessa vähäistä. A oli lumen peittämän liikennemerkin havaittuaan ja risteysaluetta lähestyessään laskenut ajonopeutensa huomattavasti alle kyseisen valtatien yleisnopeusrajoituksen. A:n menettelyn ei ollut osoitettu olleen hänelle tienkäyttäjänä kuuluvaan korostettuun huolellisuusvelvollisuuteenkaan nähden välinpitämätöntä.

Noihin juttuihin verrannollisia tapauskohtaisia pointteja, jos kaverisi saa lyötyä pöytään, niin voi menestyä. Vedän kyllä vähän takaisin tuota, mitä sanoin, etten usko kaverisi vilpittömyyteen. Jos on entuudelta vieras alue ja merkki ollut lumen peitossa ja kaveri kuitenkin jotenkin ottanut huomioon sen ajonopeudessaan, niin tuollaisella välillä taajaman ulkopuolella voi vilpittömin mielinkin ajella 50 alueella aiemman lumettoman merkin mukaista vauhtia.

Jos kaverisi on paahtanut jotain selkeää ylinopeutta suhteessa siihen edeltävään rajoitukseenkin nähden, ja muut samaan aikaan liikenteessä olleet ovat enemmistön osalta sopeuttaneet ajonopeutensa 50 rajoituksen mukaisesti, niin sitten varmaan vähän kyseenalaisempaa. Varsinkin, jos tie on jollain kaverisi vakioreitillä.

Tämä on lainvoimainen mutta käräjäoikeuden tuomio.

"Asiassa on ollut riidatonta, että Vastaaja on käyttänyt ajaessaan syytteessä mainittua ajonopeutta. Selvää myös on ollut, että ajonopeus tiellä oli liikennemerkein rajoitettu 60 kilometriin tunnissa.
...
Vastaaja ei kertomansa mukaan ollut tuntenut kyseistä tieosuutta eikä hän ollut havainnut tiellä olleen nopeusrajoitusta osoittanutta liikennemerkkiä, koska se oli ollut lumen tai loskan peitossa. Nopeusrajoitusmerkki oli Vastaajan kertoman mukaan sijainnut tavanomaista alempana ja sillä oli hänen saamiensa tietojen mukaan tilapäisesti alennettu ajonopeutta tieosuudella tapahtuneiden onnettomuuksien vuoksi.
...
Vastaajan ajo on tapahtunut talviaikaan, joten mahdollista on, että nopeusrajoitusta osoittanut liikennemerkki on ollut Vastaajan kertomalla tavalla lumen tai loskan peitossa eikä sen vuoksi havaittavissa. Asiassa on lisäksi jäänyt epäselväksi, miten nopeusrajoitusta osoittanut liikennemerkki ylipäätään on ollut sijoitettuna ja onko se siten ollut havaittavissa niin selvästi, että Vastaajalta on voitu kohtuudella edellyttää merkin sisällön selvittämistä esimerkiksi pysähtymällä puhdistamaan merkki, jos sen sisällöstä ei muutoin ole voinut saada selvää.

Asiassa on ollut riidatonta, että Vastaaja on ajaessaan tiellä käyttänyt 74 kilometrin tuntinopeutta. Hänen käyttämänsä ajonopeus on siten ollut taajama-alueen ulkopuolella noudatettavaa yleistä, enintään 80 kilometriä tunnissa olevaa ajonopeutta selvästi alhaisempi. Vastaaja on ollut tapahtumapaikkaan nähden ulkopaikkakuntalainen, eikä hänen ole näytetty tienneen liikennemerkin sisältämästä määräyksestä entuudestaan. Kun liikennemerkin sijainti ja näkyvyys tien käyttäjille ylipäätään on edellä todetuin tavoin jäänyt epäselväksi, käräjäoikeus katsoo Vastaajan huolimattomuuden nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa olleen vähäistä. Vastaajan käyttämä ajonopeuskaan ei osoita hänen suhtautuneen hänelle tienkäyttäjänä kuuluneeseen huolellisuusvelvollisuuteen nähden välinpitämättömästi
...

Tässäkin on annettu merkitystä "ulkopaikkakuntalaisuudelle" ja jonkin sortin yritykselle sovittaa ajonopeutta olosuhteiden vaatimalla tavalla.

Asiassa on riidatonta, että Valittaja on kuljettanut henkilöautoa 70 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa suurin sallittu ajonopeus on ollut 60 kilometriä tunnissa.
...
Tienkäyttäjän huolellisuusvelvollisuutta ei voida asettaa niin korkealle, että ajoneuvon kuljettajalle asetettaisiin nimenomainen velvollisuus selvittää sellaisen lumen peittämän liikennemerkin sisältö, joka ei ole pääteltävissä yksinomaan liikennemerkin muodosta. Lähestyvä risteysalue tai risteysaluetta ennen sijaitsevat pyöreät liikennemerkit eivät sellaisenaan merkitse nopeusrajoituksen alenemista. Valittaja on ollut tapahtumapaikkaan nähden ulkopaikkakuntalainen eikä hänen ole näytetty tienneen lumen peittämän liikennemerkin sisältöä etukäteen. Hovioikeus katsoo, että tällaisessa tilanteessa tienkäyttäjän huolellisuusvelvoitteen lähtökohtana on, että ajoneuvon nopeus on tieliikennelain 23 §:n 1 momentin mukaisesti sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet. Valittajan käyttämä ajonopeus risteysaluetta lähestyessään osoittaa, että hän on pyrkinyt sovittamaan ajoneuvonsa tilannenopeuden liikenneturvallisuuden edellyttämälle tasolle.
...

Kaverisi ei kannata tehdä, kuten V:

Asiassa on riidatonta, että V on kuljettanut henkilöautoa 72 kilometrin tuntinopeudella tiellä, jossa suurin sallittu ajonopeus on ollut 60 kilometriä tunnissa.

V on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä liikennerikkomukseen, koska juuri ennen tapahtumaa oli satanut runsaasti paksua lunta ja kaikki liikennemerkit olivat olleet tapahtuma-aikana lumen peitossa. V ei ole kuitenkaan halunnut tulla kuulluksi asiassa eikä hän ole saapunut käräjäoikeudessa pidettyyn pääkäsittelyyn. Hän ei ole myöskään antanut hovioikeudelle häneltä valituksen johdosta pyydettyä vastausta. V ei ole esittänyt väitteensä tueksi mitään selvitystä.

Syyttäjä on esittänyt syytteensä tueksi muun muassa automaattisen liikennevalvontalaitteen ottaman valokuvan V:n autosta ja sen lähiympäristöstä sekä Google Maps -palvelusta otettuja tapahtumapaikan lähestymisvalokuvia.

Liikennevalvontalaitteen ottamasta valokuvasta ilmenee, että tapahtumahetkellä on ollut pimeää. Kuvasta on kuitenkin havaittavissa, ettei kuvanottohetkellä ole satanut lunta eikä lunta ole kertynyt V:n kuljettaman auton keulaan. Myöskään ajorata ei näytä lumiselta. Vastakkaiseen suuntaan kulkeville ajoneuvoille tarkoitettu nopeusrajoitusmerkki on myös ollut lumeton ja luettavissa.

Esitetyistä tapahtumapaikan lähestymiskuvista ilmenee, että mainittua liikennemerkkiä ennen on kaksi 60 kilometrin tuntinopeutta osoittavaa nopeusrajoitusmerkkiä ja useita risteyksiä. Lisäksi asutus muuttuu tiheämmäksi ja alueella on katuvalot ja kevyen liikenteen väylä.

Syyttäjän esittämästä automaattisen liikennevalvontalaitteen ottamasta valokuvasta ilmenevät seikat osoittavat ennemminkin, että nopeusrajoitusta osoittavat liikennemerkit ovat olleet luettavissa kuin että ne olisivat olleet lumen peittämiä. Myös muu syyttäjän asiassa esittämä todistelu tukee syytettä. ...
 
Viimeksi muokattu:

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Jos siis, kuten aloituksesta ymmärtäisin kyseessä on rangaistusmääräysmenettelystä valitaminen, eli "sakon kiistäminen", ei siinä ole vastapuolta eikä sen kustannuksia, vaan syyttäjän asia. Jollei käytännössä avustajaa, ei lisäkulujakaan. Jollei oikeudenkäyntimaksua mahdollisessa tappiossa tule?
Tulee siinä poliisien todistamiskustannukset päälle, mutta ei ne toki montaa sataa ole (ainakin ennen vanhaan näin oli). Hyvällä tuurilla voi saada muutaman päiväsakon pienemmän tuomion, joka sitten pienentää loppusummaa. Tai sitten kuvista ja olosuhteista riippuen voi jäädä ilman rangaistustakin.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tulee siinä poliisien todistamiskustannukset päälle, mutta ei ne toki montaa sataa ole (ainakin ennen vanhaan näin oli). Hyvällä tuurilla voi saada muutaman päiväsakon pienemmän tuomion, joka sitten pienentää loppusummaa. Tai sitten kuvista ja olosuhteista riippuen voi jäädä ilman rangaistustakin.

Tämä taitaa vähän vaihdella, laskuttavatko vaiko eivät, mutta mitään ”vastapuolen kuluja” ei syyttäjän asiassa tule.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Edilexistä löytyi muutama juttu. Tuo jo linkattu hovioikeuden ratkaisu ja muutama muu ratkaisu. Isompi juttu on se, että onko kaveri täyttänyt huolellisuuvelvollisuutensa; se, että onko liikennemerkki ollut lumen peitossa vai ei, ei vielä tuohon anna vastausta (toki plussaa kaverisi kannalta, jos pystyy vakuuttamaan tuomarin, että kyllä se oli).

Noihin juttuihin verrannollisia tapauskohtaisia pointteja, jos kaverisi saa lyötyä pöytään, niin voi menestyä. Vedän kyllä vähän takaisin tuota, mitä sanoin, etten usko kaverisi vilpittömyyteen. Jos on entuudelta vieras alue ja merkki ollut lumen peitossa ja kaveri kuitenkin jotenkin ottanut huomioon sen ajonopeudessaan, niin tuollaisella välillä taajaman ulkopuolella voi vilpittömin mielinkin ajella 50 alueella aiemman lumettoman merkin mukaista vauhtia.

Jos kaverisi on paahtanut jotain selkeää ylinopeutta suhteessa siihen edeltävään rajoitukseenkin nähden, ja muut samaan aikaan liikenteessä olleet ovat enemmistön osalta sopeuttaneet ajonopeutensa 50 rajoituksen mukaisesti, niin sitten varmaan vähän kyseenalaisempaa. Varsinkin, jos tie on jollain kaverisi vakioreitillä.

Tämä on lainvoimainen mutta käräjäoikeuden tuomio.

Tässäkin on annettu merkitystä "ulkopaikkakuntalaisuudelle" ja jonkin sortin yritykselle sovittaa ajonopeutta olosuhteiden vaatimalla tavalla.

Kaverisi ei kannata tehdä, kuten V:

Kiitos paljon vaivannäöstä. Myös kaikille muille (no muutama tapaus ”amis” tietysti mahtuu aina mukaan). Täytyy noi lukea ajatuksella läpi.

Tuo paikka siis motarilta kun tullaan niin nopeus muuttuu 100km/h —> 50 km/h. Kaikkialla ympärillä nopeudet 80 km/h tai 100 km/h.

Jos oikein muistan niin liikennemerkkien ollessa lumen peitossa oli nopeutta 25 km/h liikaa 50km/h alueella. Sakotuspaikka siis taajaman ulkopuolella.

Sitä lähinnä mietin, että nyt taitaa pelin henki olla kuvat vastaan poliisin sana. Kaverille sanoin, että jos ei kuvat riitä niin mitä sitten pitää olla?
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Poliiseilla on muutakin kuin sana: heillä ja syyttäjällä on kameran data, joka antaa varmaan aika hyvin viitteitä siitä, missä määrin tuohon ajankohtaan kys. olosuhteissa kys. paikassa oli liikennemerkeistä selvitettävissä nopeusrajoitus. Jos 9/10 paikasta tuolloin ajaneista ajoi 50 ja 1/10 ajoi 80, niin siitä voi päätellä jotain.

Ja onko kuva otettu milloin? Onko paikka ja aika todennettavissa kuinka luotettavasti? Onko miten luotettavasti todennettavissa, ettei merkille ole tehty jotain kuvaajan toimesta?
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Taajaman ulkopuolella nuoskalumi saattaa sopivalla kelillä olla liikennemerkeissä kiinni useamman päivän. Ja riippuen tuulen suunnasta, saattaa vain toisen ajosuunnan merkit olla lumen peitossa ja toiset aivan paljaat. Luulisi, että on tienhoidosta vastaavan tehtävä pitää myös opasteet ym. merkit puhtaana. Joskus kunnon rapakelillä näkee kuinka aura-autolla on onnistuttu heittämään lumisohjo peittämään merkin naamataulu.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Poliiseilla on muutakin kuin sana: heillä ja syyttäjällä on kameran data, joka antaa varmaan aika hyvin viitteitä siitä, missä määrin tuohon ajankohtaan kys. olosuhteissa kys. paikassa oli liikennemerkeistä selvitettävissä nopeusrajoitus. Jos 9/10 paikasta tuolloin ajaneista ajoi 50 ja 1/10 ajoi 80, niin siitä voi päätellä jotain.

Ja onko kuva otettu milloin? Onko paikka ja aika todennettavissa kuinka luotettavasti? Onko miten luotettavasti todennettavissa, ettei merkille ole tehty jotain kuvaajan toimesta?

Syytetty itse pyytänyt poliisiautoista tuota dataa mutta ei kuulemma ole kuin noin 24 h tapahtuman jälkeen saatavilla. Mielestäni ihan höpö höpö tuo paikaillisen poliisiaseman vastaus.

Tuo sakotuspaikka oli "vieraspaikkakunta" kaverilleni eli moni paikallinen saattoi ajaa nopeusrajoitusten mukaan kun ehkä tunsivat paikan (eikä nyt tietenkään ole muiden ajovauhdeista sitten mitään käsitystä).

Kuva otettu heti sakotuksen jälkeen, näytetty poliisille mutta heitä ei asiaa siinä kiinnostanut lähteä selvittelemään. Kyllä toisesta kuvasta ainakin näkee rakennuksia horisontissa joista tuo voidaan liittää kyseiseen paikkaan. Kukaan poliiisista eikä syyttäjästä ole missään vaiheessa kiistänyt kuvien aitoutta.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä tähän edellämainittuun aiheeseen ”Pastan” puolelta näkemystä.

Tää on mielestäni ihan looginen ja näin se just menee tuossa kaverinkin tapauksessa.

Nopeus tippui 100 km/h —-> 50 km/h ja paikka siis taajaman ulkopuolella. Viimeinen selvä liikennemerkki oli 100 km/h.

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaverilla ylinopeus menossa käräjille muistaakseni nyt lokakuussa.

Ajoi 50 km/h alueella liikennemerkkien ollessa lumen peitossa taajaman ulkopuolella poliisin tutkaan ja kiisti siinä tilanteen vedoten lumisiin liikennemerkkeihin.

Kävi poliisin kehoituksesta vielä tarkistamassa merkit, otti niistä valokuvat ja näytti kyseiselle poliisille.

Syyttäjä asiaa vei kuitenkin eteenpäin käräjille asti. Nyt siis väännetään käräjillä poliisin sana vastaan syytetyn ottamat valokuvat. Poliisin esitutkinta aineiston mukaan liikennemerkit lievästi lumen peitossa (poliisilla ei omia valokuvia tapahtuneesta), kuitenkin luettavissa, valokuvat kertovat aivan toista.

Miten tämän pitäisi päättyä käräjillä?
Tunnen vastaavanlaisen tapauksen, jossa syytteestä luovuttiin, kun kaveri kävi kuvaamassa lumen peittämät liikennemerkit. Tässä oli kyseessä kasikympin alue, jossa kaveri päästeli ehkä hieman päälle toistasataa.

Tuossa katsottiin, ettei kaveri voinut millään tietää, onko lumen peittämässä merkissä 80 vai 100. Eikä siinä oltu esimerkiksi tulossa mihinkään taajamaan, vaan oltiin menossa poispäin.

Tuo viidenkympin rajoitus selvästi taajama-alueen ulkopuolella voi olla hyvä lievari. Todella poikkeuksellinen rajoitus. Mutta kyllähän nämä varmaan pitkälti tapauskohtaisesti katsotaan.
 
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Vaihdoin autoa reilu kuukausi sitten ja tämä nykyinen on ensimmäinen autoni, jossa auto aputoimintona jarruttelee itsestään silloin, kun se kuvittelee havaitsevansa edessä olevan esteen.

Toiminto ei luonnollisestikaan toimi täydellisesti, vaan ns. false positivet ovat lähes viikottainen riesa. Erityisen ärsyttäviä ovat tilanteet, joissa ajan maantiellä vakionopeussäätimellä 80 km/h ja ohitan samaan suuntaan samalla puolella tietä ajavan pyöräilijän. Vaikka olen omasta mielestäni kiertämässä pyöräilijää turvallisen etäisyyden päästä, auto kuvittelee minun törmäävän pyöräilijään ja hidastaa äkisti vauhtiani lähes pyöräilijän nopeuteen. Kysymykseni kuuluu, että jos tällainen turha auton tekemä jarrutus aiheuttaa peräänajon, niin kenen vika se on ja kuka joutuu maksumieheksi - minä, peräänajaja vai jopa autonvalmistaja? Tällaisia kolareita on varmasti jo tapahtunut, joten löytyykö ennakkopäätöksiä? Vaikka peräänajot yleensä menevät peräänajajan piikkiin, niin tällaisissa tilanteissa se ei oikein sovi omaan oikeudentajuun.

Lisään vielä sen verran, että aputoiminnon todennäköisesti saa kytkettyä pois päältä, mutta se pitää tehdä joka kerta manuaalisesti auton käynnistyksen jälkeen.
 
ernestipotsi

Todennäköisesti molemmat. Sekä tarpeettomasti jarruttanut kuski että liian lähellä ajanut peräänajaja.

Kuljettajalla on vastuu pitää autonsa ajokunnossa.
 
axe

Jäsen
Tavaramerkkijurismia tarvitaan. Tänään opin, että Tapparan tukisäätiö on nyt reilun vuoden ajan omistanut TBK:n tavaramerkin (Tavaramerkkitietopalvelu | PRH). Tuo säätiö on Tapparan liigatoimintaa pyörittävän Tamhockeyn ja muuta toimintaa pyörittävän Tappara ry:n yhdessä perustama säätiö.

Jos ja kun Tappara ja TBK on eri seuroja ja TBK edelleen olemassa, kuinka Tappara (käytännössä) voi omistaa TBK:n merkin käyttöoikeudet? Ei oikein tee järkeä, että yksi firma voi rekisteröidä toisen firman logon tavaramerkikseen. Vai voiko? Keskinäisellä sopimuksella? Vai onks tää niinku joku domain-tunnus, että jos Oy Lafka Ab ei hoksaakaan rekata trademarkia, niin Nopsa-Nipa Nokkela voi anastaa sen?
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ei oikein tee järkeä, että yksi firma voi rekisteröidä toisen firman logon tavaramerkikseen. Vai voiko? Keskinäisellä sopimuksella? Vai onks tää niinku joku domain-tunnus, että jos Oy Lafka Ab ei hoksaakaan rekata trademarkia, niin Nopsa-Nipa Nokkela voi anastaa sen?
Ihmettelen kovasti, jos PRH antaa rekisteröidä toisen tavaramerkin ilman, että todellista omistusoikeutta on todistettu ja rekisteröimisestä sovittu yhtiöiden välillä. Toki, tässä voi olla inhimillisiä virheitäkin taustalla kun esim mulla ei-Tamperelaisena on ymmärrys, että Tappara ja TBK on sama asia. Mutta riitatilanteissa kyllä tuon voi kiistää jolloin sitten vertaillaan että kenellä ihan oikeasti on oikeus esim nimen ja tavaramerkin omistamiseen, käyttöön jne. Esimerkiksi Jokereilla on ollut monimutkaisiakin kuvioita Jokerit -nimen ja logon käytöstä, mutta kun näissä on ollut aina jokin sopimus taustalla, niin silloin noudatetaan niitä.

Verkkotunnuksissakaan ei ainakaan .fi -päätteisiä tunnuksia voi varata itselleen ajatuksella että myy niitä kovalla hinnalla sitten yrityksille. Vaikka yritystä ei olisi vielä olemassakaan domainin perustamisen aikaan, täytyy verkkotunnuksen varanneen osoittaa, että hän on tehnyt tunnukseen liittyvää liiketoimintaa kyseisellä verkko-osoitteella (ja yrityksen nimellä). Ja taas toisaalta, jos kyseisellä nimellä on tehty liiketoimintaa, ei se mene yleensä PRH:n rekisteröintivaatimuksista läpi. Mutta jos tosiaan joku nyt on sattunut varaamaan jonkun .fi -osoitteen, niin sen joutuu kyllä luovuttamaan ihan ilman mitään maksua eteenpäin. Poikkeuksena näihin on yleisnimet, varsinkin jos siellä on tehty oikeaa liiketoimintaa. Esim verkkokauppa.fi oli todella pitkään hiustenhoitotuotteita myyvä verkkokauppa, josta syystä se tunnetumpi verkkokauppa on .com. Nykyisin tuo .fi ohjaa tuonne .com:iin. Samaten sitten noissa .com -osoitteissa ei ole mitään suojausta, ja näillä jotkut internetin alkuaikoina tekivät ihan kivasti rahaa, tunnetuimpana varmaan lufthansa.com joka myytiin muutamilla miljoonilla sitten saksalaisille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös