...eli omituisin löytämäsi esine ja mitä siitä seurasi.
Omalla kohdallani omituisin löytö on aika tuore, viime keväältä jos tarkkoja ollaan. Olimme ystäväni kanssa harrastamassa valokuvausta ja huomiomme kiinnittyi erään hylätyn rakennuksen katolla olleeseen urheilukassiin. Hommasimme sitten kassin alas ja yllätys oli melkoinen kun sieltä alkoi tulla esiin kaikenmoisia elektronisia härveleitä.
No mehän sitten siirrettiin tavarat meiksin reppuun ja lähdettiin muualle inventeeraamaan niitä. Kassissa oli kaikenlaista ihmevekotinta: puhelimen luuria, infrapunalla toimivaa näppäimistöä, outoja työkaluja (vaikka jotain työkaluista tiedänkin, niin yksikin niistä toi enemmänkin mieleeni Star trekin Bonesin vempeleet kuin puhelinasentajan työkalut...) ja sellainen littana näyttö.
Niin, tosiaan: jossain vaiheessa huomattiin että luurissa on Soneran tarra ja joku nimi ja pääteltiin että joku on keikannut auton eikä olekaan keksinyt mitä ihmeen tavaraa on tullut vieneeksi...
No siinä me sitten pähkäiltiin että mitä tehdään sillä staffilla, josta emme edes tienneet mitä sillä pitäisi tehdä. Mulla oli kylläkin aavistus siitä että jonkinmoinen ajoneuvotietska systeemi se on ja vahvempi aavistus siitä ettei tuommoiset jutskat mitään halpoja ole . Eihän siinä sitten muuta kuin seuraavana päivänä vietiin polliissiasemalle koko roska löytötavaratoimistoon. Tietysti ennen sitä oli tultu yritettyä virittää sitä toimimaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, ja tarkistettua arvo (n.8000,- tosin tästä puuttui se keskusyksikkö).
Odoteltiin sitten innoisaamme palkintoa rehellisyydestä (10% lain mukaan...) ja parin päivän päästä sitten toimistosta soitettiinkin, että omistaja on löytynyt, mutta koska kyseessä on rikos niin palkkiota ei makseta. Eikä edes kiittänyt. Perkele otti pannuun. Vielä olin keksen työpäivän lähtenyt sitä kiikuttamaan. Varmasti pidän itselläni seuraavan kerran kun samanlaisen löydän.
Ja sitten toinen tarina samasta sarjasta - eli rehellisyys ei kannata?
Avopuolisoni löysi (olikohan n.vuosi sitten) paikallisen kaupan roskiksesta (tiedättehän nämä liukuhihnojen päässä olevat kuittiroskikset...) ryttäytyneen viisisatasen, pyöritteli väh'än aikaa sitä käsissään ja sitten antoi sen kassalle. Kassa sitten huusi edellisen asiakkaan takaisin ja antoi tälle rahan. Tämä keski-ikää lähestyvä - ei välttämättä tien valoista puolta kävelevän näköinen nainen - otti sanomatta sanaakaan setelin ja poistui paikalta. Kyllä oli mummot kauhuissaan käytöstapojen puutteesta.
Niin siis se raha varmaankin meni ihan oikeaan osoitteeseen, mutta ei nyt varmastikaan kiitos olisi liikaa rasittanut. Kun naisesta (sossusta kauppaan - kaupasta kaljalle) vielä pystyi arvelemaan ettei niitä viisisatasia nyt ihan jokapäivä taskussa ole, saati sitten hukattavaksi.
No joo, oon kyllä itse löytänyt kerran lumisesta maasta satalappusia (muistaakseni neljä) pankkiautomaatin ja raflan väliseltä matkalta. Laitoin ne taskuun eikä omantunnontuskia ole tullut vieläkään... Ketään ei näkynyt, ja vaikka olisikin niin mitä sitten: olisiko pitänyt huutaa että hei, tippuko sulta neljä hunttia...
Omalla kohdallani omituisin löytö on aika tuore, viime keväältä jos tarkkoja ollaan. Olimme ystäväni kanssa harrastamassa valokuvausta ja huomiomme kiinnittyi erään hylätyn rakennuksen katolla olleeseen urheilukassiin. Hommasimme sitten kassin alas ja yllätys oli melkoinen kun sieltä alkoi tulla esiin kaikenmoisia elektronisia härveleitä.
No mehän sitten siirrettiin tavarat meiksin reppuun ja lähdettiin muualle inventeeraamaan niitä. Kassissa oli kaikenlaista ihmevekotinta: puhelimen luuria, infrapunalla toimivaa näppäimistöä, outoja työkaluja (vaikka jotain työkaluista tiedänkin, niin yksikin niistä toi enemmänkin mieleeni Star trekin Bonesin vempeleet kuin puhelinasentajan työkalut...) ja sellainen littana näyttö.
Niin, tosiaan: jossain vaiheessa huomattiin että luurissa on Soneran tarra ja joku nimi ja pääteltiin että joku on keikannut auton eikä olekaan keksinyt mitä ihmeen tavaraa on tullut vieneeksi...
No siinä me sitten pähkäiltiin että mitä tehdään sillä staffilla, josta emme edes tienneet mitä sillä pitäisi tehdä. Mulla oli kylläkin aavistus siitä että jonkinmoinen ajoneuvotietska systeemi se on ja vahvempi aavistus siitä ettei tuommoiset jutskat mitään halpoja ole . Eihän siinä sitten muuta kuin seuraavana päivänä vietiin polliissiasemalle koko roska löytötavaratoimistoon. Tietysti ennen sitä oli tultu yritettyä virittää sitä toimimaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, ja tarkistettua arvo (n.8000,- tosin tästä puuttui se keskusyksikkö).
Odoteltiin sitten innoisaamme palkintoa rehellisyydestä (10% lain mukaan...) ja parin päivän päästä sitten toimistosta soitettiinkin, että omistaja on löytynyt, mutta koska kyseessä on rikos niin palkkiota ei makseta. Eikä edes kiittänyt. Perkele otti pannuun. Vielä olin keksen työpäivän lähtenyt sitä kiikuttamaan. Varmasti pidän itselläni seuraavan kerran kun samanlaisen löydän.
Ja sitten toinen tarina samasta sarjasta - eli rehellisyys ei kannata?
Avopuolisoni löysi (olikohan n.vuosi sitten) paikallisen kaupan roskiksesta (tiedättehän nämä liukuhihnojen päässä olevat kuittiroskikset...) ryttäytyneen viisisatasen, pyöritteli väh'än aikaa sitä käsissään ja sitten antoi sen kassalle. Kassa sitten huusi edellisen asiakkaan takaisin ja antoi tälle rahan. Tämä keski-ikää lähestyvä - ei välttämättä tien valoista puolta kävelevän näköinen nainen - otti sanomatta sanaakaan setelin ja poistui paikalta. Kyllä oli mummot kauhuissaan käytöstapojen puutteesta.
Niin siis se raha varmaankin meni ihan oikeaan osoitteeseen, mutta ei nyt varmastikaan kiitos olisi liikaa rasittanut. Kun naisesta (sossusta kauppaan - kaupasta kaljalle) vielä pystyi arvelemaan ettei niitä viisisatasia nyt ihan jokapäivä taskussa ole, saati sitten hukattavaksi.
No joo, oon kyllä itse löytänyt kerran lumisesta maasta satalappusia (muistaakseni neljä) pankkiautomaatin ja raflan väliseltä matkalta. Laitoin ne taskuun eikä omantunnontuskia ole tullut vieläkään... Ketään ei näkynyt, ja vaikka olisikin niin mitä sitten: olisiko pitänyt huutaa että hei, tippuko sulta neljä hunttia...