Hippi Hiiri
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa, Nanna Karalahti
@Henkka terävänä poikana huomasi, että lätkävaimoille ei ole omaa ketjua, vaikka syytä olisi, joten täs siul o sellane.
Keskityn itse tässä aloituksessa suomalaisten nykyisten tai entisten änärimiesten tunnetuimpiin emäntiin. Hardcorehooliganit saavat laajentaa siitä osatessaan ja halutessaan vaikka P-Amerikan bussiliigavaimoihin, joilla tunnetusti sitä lähtöhalukkuutta on.
Pääsemme varmasti ansioituneeseen keskusteluun eri aikakausien vertailukelpoisuudesta.
Sirpa Selänne lienee tehnyt suomalaisista hokivaimoista kovimman uran Teemunsa parempana puoliskona. Sirpan prime on tosin osunut aikaan ennen instagrameja ja muita nykyajan virtuaalinaitatuspalveluita, eli joku saattaisi väittää, että Sirpan aikaan kilpailu ei ollut yhtä tiukkaa kuin nykyisin. En silti itse väheksyisi Sirpan uraa. Kyllä siellä on poikittaista otettu ja annettu silloinkin. Sirpahan myös jatkaa edelleen. Itsestäänselvä tuleva Hall of Famer.
Vanessa Kurri oli draftinsa ykkösvaraus, eli voitti Miss Suomi -kilpailun 1999. En edellenkään ymmärrä, miten meni ennen Saija Palinia, mutta olkoon. Jarin kanssa on lisäännytty neljän lapsen voimin ja omat ammatit ovat säilyneet missinä ja juontajana. Oikeaoppisen tyylikkäästi silloin tällöin kotimaan julkisuudessa esillä. Klassisen hokivaimon arkkityyppi, jonka ympärille muu joukkue rakennetaan.
Mirella Koullias pelasi vuosia kaksisuuntaisella sopimuksella, kunnes vihdoin 2011 tuli tilipäivä ja yksisuuntainen lappu käteen. Kuten hokivaimourat usein, Mirellankin ura "tarunhohtoisessa" jäi yhteen kauteen.
Petra Kapasella oli kunnioitettava 16 vuoden ura ylhäällä, minkä aikana hän puski maailmaan pari seuraavan sukupolven hokijonneakin. Samin kanssa ei lopulta päästy yhteisymmärrykseen jatkosta, vaan tiet erkanivat.
Helena Koivu oli tekemässä moitteetonta kovatehoista uraa, mutta lopulta taisi Mikon pikkurilli eksyä väärälle reidelle, mihin Helenan ammattilaisura päättyi. Tässäkään lajissa ei parane olla kovin loukkaantumisherkkä, koska se syö vääjäämättä pelivuosia. Sopimusepäselvyydet eivät ole kunniaksi Helenalle.
Emmi Granlund kukisti aikanaan kovan kilpailun ja pääsi kirkkaisiin valoihin. Perushyvä ura parilla lapsella ja jollakin tuherteluharrastuksella. Kesto eikä loisto riitä suurien joukkoon.
Nanna Karalahti pääsee listalle mukaan, vaikka teknisesti ottaen oli eurohokivaimo. Nannalla myös kelpo tuotos ja oma hömppäviihdejulkisuus, jotka nostavat statusta. Olen itse diggaillut Nannan urasta Fitnesspäiväkirjoista lähtien. Suusta ei tullut yhtään omaperäistä ajatusta, vaan puhe olisi ihan mahtavaa taustaropinaa työpäivän jälkeen kotiin tultua. Blondimamman perikuva.
Keskityn itse tässä aloituksessa suomalaisten nykyisten tai entisten änärimiesten tunnetuimpiin emäntiin. Hardcorehooliganit saavat laajentaa siitä osatessaan ja halutessaan vaikka P-Amerikan bussiliigavaimoihin, joilla tunnetusti sitä lähtöhalukkuutta on.
Pääsemme varmasti ansioituneeseen keskusteluun eri aikakausien vertailukelpoisuudesta.
Sirpa Selänne lienee tehnyt suomalaisista hokivaimoista kovimman uran Teemunsa parempana puoliskona. Sirpan prime on tosin osunut aikaan ennen instagrameja ja muita nykyajan virtuaalinaitatuspalveluita, eli joku saattaisi väittää, että Sirpan aikaan kilpailu ei ollut yhtä tiukkaa kuin nykyisin. En silti itse väheksyisi Sirpan uraa. Kyllä siellä on poikittaista otettu ja annettu silloinkin. Sirpahan myös jatkaa edelleen. Itsestäänselvä tuleva Hall of Famer.
Vanessa Kurri oli draftinsa ykkösvaraus, eli voitti Miss Suomi -kilpailun 1999. En edellenkään ymmärrä, miten meni ennen Saija Palinia, mutta olkoon. Jarin kanssa on lisäännytty neljän lapsen voimin ja omat ammatit ovat säilyneet missinä ja juontajana. Oikeaoppisen tyylikkäästi silloin tällöin kotimaan julkisuudessa esillä. Klassisen hokivaimon arkkityyppi, jonka ympärille muu joukkue rakennetaan.
Mirella Koullias pelasi vuosia kaksisuuntaisella sopimuksella, kunnes vihdoin 2011 tuli tilipäivä ja yksisuuntainen lappu käteen. Kuten hokivaimourat usein, Mirellankin ura "tarunhohtoisessa" jäi yhteen kauteen.
Petra Kapasella oli kunnioitettava 16 vuoden ura ylhäällä, minkä aikana hän puski maailmaan pari seuraavan sukupolven hokijonneakin. Samin kanssa ei lopulta päästy yhteisymmärrykseen jatkosta, vaan tiet erkanivat.
Helena Koivu oli tekemässä moitteetonta kovatehoista uraa, mutta lopulta taisi Mikon pikkurilli eksyä väärälle reidelle, mihin Helenan ammattilaisura päättyi. Tässäkään lajissa ei parane olla kovin loukkaantumisherkkä, koska se syö vääjäämättä pelivuosia. Sopimusepäselvyydet eivät ole kunniaksi Helenalle.
Emmi Granlund kukisti aikanaan kovan kilpailun ja pääsi kirkkaisiin valoihin. Perushyvä ura parilla lapsella ja jollakin tuherteluharrastuksella. Kesto eikä loisto riitä suurien joukkoon.
Nanna Karalahti pääsee listalle mukaan, vaikka teknisesti ottaen oli eurohokivaimo. Nannalla myös kelpo tuotos ja oma hömppäviihdejulkisuus, jotka nostavat statusta. Olen itse diggaillut Nannan urasta Fitnesspäiväkirjoista lähtien. Suusta ei tullut yhtään omaperäistä ajatusta, vaan puhe olisi ihan mahtavaa taustaropinaa työpäivän jälkeen kotiin tultua. Blondimamman perikuva.