Kuusamon Pallo-Karhut 2010–2011

  • 30 275
  • 31

abc

Jäsen
Kuusamosta kuuluu kummia. Kesä on treenattu todella kovaa pienellä ringillä, valmentajien Immo Laihola & Igor Tuljakov vetämänä. Joukkueesta ei ole jo perinteeksi muodostuneena tavalla kuulunut julkisuuteen koko kesänä yhtään mitään.
Jääharjoittelukausi on alkanut tänään jo aamupäivällä, ja ensimmäinen harjoituspeli pelataan jo ensi viikon lauantaina Kuusamon jäähallissa. Vastassa on Haukiputaan Ahmat.

PaKa pelaa ensi kaudella II-divisioonan pohjoista lohkoa, johon on yhdistetty lisää joukkueita toisesta II-divarin pohjoislohkosta. Sarjassa pelaavat vanhojen tuttujen (KeKi, Lämärit, SuPS, RoKi A, Ahmat) lisäksi Nivalan Cowboys, OYUS, PyPo, YJK ja Limingan Kiekko-Karhut. Syyskauden aikana pelataan yksinkertainen sarja. Pallo-Karhujen osalta kausi alkaa sunnuntaina 19.9, kun vastaan asettuu Linnanmaalla OYUS. Ensimmäinen kotiottelu pelataan Kuusamossa 25.9, kun Kuusamoon saapuu Nivalan Cowboys.

Joukkueen kokoonpano kuulostaa muodostuvan edellisten kausien runkopelaajista, mutta myös viime kauden B-junnuista on noussut suuri määrä pelaajia laajentamaan rinkiä. On myös mielenkiintoista seurata, mitä suuri kuusamolainen seurajohto tekee siirtomarkkinoilla. Vai tekeekö mitään?
 

abc

Jäsen
Joukkuetta

Maalivahdit:
#31 Joni Korpela
#69 Mikael Lohilahti
#80 Tuomas Eskelinen

Puolustajat:
#7 Pasi Ämmälä
#12 Jukka Mursu
#15 Matias Virranniemi
#42 Teemu Haataja
#47 Tommi Törmänen
#67 Jesse Laihola
#78 Juha Marsch
#79 Jarkko Laihola
#82 Jouni Hakala
#93 Pasi Kyllinen (A)

Hyökkääjät:
#5 Kari-Pekka Määttä
#8 Henri Määttä
#11 Markus Pitkänen
#18 Markus Määttä
#19 Ville Viitala
#22 Lari-Pekka Ollila
#38 Aleksi Lohilahti
#54 Jarno Nissi (C)
#55 Joni Heiskanen
#83 Tero Parkkinen
#87 Harri Nissi (A)
#89 Markus Visakova

-päiviteltynä..
 
Viimeksi muokattu:

abc

Jäsen
Näyttää menevän kausi kaudelta enemmän yksinpuheluksi tämä PaKa-keskustelu.

PaKa näyttää käyneen äskettäin ottamassa turpaansa Oulun Yliopistolta 7-2. Jarkko Laihola teki paluun Pallo-Karhuihin tuossa ottelussa ja syötti molemmat maalit, jotka teki armeijaa käyvä Aleksi Lohilahti. Muuten näyttää terävä kärki puuttuvan joukkueesta melko lailla kokonaan.

Voi hyvinkin olla kuusamolaisen jääkiekon yksi huonoimmista kausista edessä. Lähes kaikilla muilla joukkueilla tässä sarjassa on tavoitteena jopa nousu ja siihen on jopa satsattu. Mutta kun PaKa käy häviämässä yhdelle sarjan heikoimmista joukkueista noinkin paljon, voi tilanne olla kauden päättyessä hyvinkin merkillinen. Kausi on vasta alussa, ja täytyy kyllä toivoa ettei PaKa löydä itseään kaudella 2011-2012 Lappi-liigasta.. mutta eiköhän tuttuun tapaan kuusamolainen jääkiekko taas pelasteta kevään sarjassa. Vai olisko se mukava katsella voittavaa jääkiekkoa!
 

tolstoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät,
liian aikaista

Ei kannata tuomita Pakan joukkuetta ensimmäisen ottelun perusteella, kyllä niitä voittoja tulee, eikä tarvitse kevääseen odottaa...

Sarjan avauspeli on aina avauspeli ja yleensä vaikea. Kokoonpanossa näyttäisi olevan monta nuorta pelaajaa ja varsinkin maalivahtiosasto on kokematon. Hyökkäyskaliberia, käsiä& jalkoja, joukkueelta kyllä löytyy. Puolustajat ovat isompi kysymysmerkki, tässä astuukin kuvaan koko joukkueen halukkuus ja kärsivällisyys puolustaa omaa maalia.

Maalipaikkoja OYUS:sia vastaan on ollut ( läpiajoja yms) se on pääasia. Enemmän pitäisi olla huolissaan, jos maalipaikkoja ei olisi...
 
Ja näin on sitten pakan kausikin saatu aluilleen. Tappio oyusille oli tietysti suuri yllätys mutta se oli nuorelle joukkueelle hyvä opetus siitä että pisteet eivät irtoa helpolla. Uskon kuitenkin että tämä joukkue tulee ottamaan monia makeita voittoja kauden mittaa. Lohkon kovimmat joukkueet tulevat olemaan ahmat, kiekko-karhut ja aina niiiin kova lämärit ja ei sovi unohtaa naapuri kuntaa suomussalmea. Paka, yjk, cowboys, keki ja oyus taistelevat tasaisesti seuraavista sijoista. Roki A ja pypo ovat peräpään hallitsijoita. Tässä siis minun veikkaus syyskaudesta.

Pakan joukkueesta heitän arviot vaikka en ole nähnyt vielä pelejä tälle kaudelle..

Maalivahdit: Lupaavia nuoria veskareita. Vaikea sanoa että kenestä tulee ykkös kassari mutta ekat pelit näyttää että kellä pää kestää parhaiten. Ja jos homma ei toimi niin huoltaja on valmiina hyppäämään kaukaloon. Luotto on kuitenkin kova tähän osastoon.

Puolustajat: Tämä osasto näyttää nuorelta ja kokemattomalta. Kokemusta ja esimerkkiä kaukaloon tuo kuitenki Pasi “koukku” Kyllinen varmoilla otteillaan ja pian kaukaloon palaava järkälemäinen Teemu "jere" Haataja. Ja tietysti sulava liikkeinen Jukka "juki" Mursu. Tämä osasto on vähän kysymysmerkki kun ei ole tietoa näistä nuorista sälleistä.

Hyökkääjät: Miltei sama runko kuin edellis kaudellakin. Harri “snaipperi”Nissi palasi torniosta ja Jarkko”kynäilijä”Laihola haukiputaalta. Näiltä kavereilta on lupa odottaa suuria tekoja. Nuorista kavereista Aleksi Lohilahti ja Ville Viitala tekevät varmasti edellis kauden tapaan tuhoja hyökkäyspäässä. Kokemusta ja näkemystä tähän nuoreen hyökkäys kalustoon tuo Henri”isukki”Määttä joka jaksaa vuodesta toiseen taistella ja näyttää esimerkkiä nuoremmilleen. Janne”vastustajien lemmikki”Polon astuminen kaukaloon on vielä epävarmaa mutta hyvinkin varmaa. Tämä osasto osaa kyllä maaleja tehdä kun vaan saadaan ne apinat selästä huidottua.

Valmennus: Igor Tuljakov ja Immo Laihola. Hyvä kaksikko joilta löytyy kokemusta ja osaamista.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Cowboys haki Kuusamon Iglusta voiton jatkoajalla 3-4. Jäähyjä jäähyjä ja vielä kerran jäähyjä. Muutama kymmenen tuhlattua paikkaa ja sitä rataa.

Mutta pääasia että hauskaa oli pitkästä aikaa kotihallissa kattoa. PaKan olisi kyllä pitänyt hoitaa pinnat kotiin. Ei ole nimittäin Nivalan jengikään kyllä häävi.

E: Ottelun tilastot: http://79.125.2.198/mpublic/index.php?cha=72ef20361a089979b9453f3b71d07a70
 
Sopimus rintamalla kuuluu kummia. Kovaa taklaava ja maalintekijä Janne Polo ei saanut vakuutettua valmennusta try-out jaksollaan joten hän on nyt "free agent". Onko nyt niin paljon pelaajia että kärsii potkia muutamia persuuksille? Muuan vuosi sitten piti ruinata pelaajia että saatais edes joukkue kasaan.. Kuulostaa taas lupaavalta.
 

abc

Jäsen
Sopimus rintamalla kuuluu kummia. Kovaa taklaava ja maalintekijä Janne Polo ei saanut vakuutettua valmennusta try-out jaksollaan joten hän on nyt "free agent". Onko nyt niin paljon pelaajia että kärsii potkia muutamia persuuksille? Muuan vuosi sitten piti ruinata pelaajia että saatais edes joukkue kasaan.. Kuulostaa taas lupaavalta.

Joo, jos tuo pitää paikkaansa, niin ensi vuonna voi taas tilanne näyttää vielä vähän enemmän huolestuttavammalta. 92-ikäluokalla alkaa olla armeijavuosi edessä ja samaten esimerkiksi Ville Viitalalla. Melko suuren loven tuo tekee jo harjoitusrinkiin, kun sieltä yhtäkkiä otetaan vajaa 10 pelaajaa pois.

Enää ei olekaan sitten tällakaan kaudella kovin laaja tuo kokoonpano. Kun Tapio kemppainen ja Janne Polo molemmat lasketaan pois, niin eihän siellä ole sitten enää kuin jotain 3+22 pelaajaa. 2-divaritasolla voi olla mahdollista, ettei tuosta kokoonpanosta aina saada välttämättä edes kolmea täyttä kenttää peleihin. Vertailun vuoksi viime kaudella kokoonpanossa piipahti yhteensä 4+28 pelaajaa.
 

tolstoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät,
Kieltämättä outoa, että Polo ei mahdu? Pakan rosteriin.
Voiko syynä olla se, että valmennus haluaa sitoutuneita pelaajia ( ketkä pääsevät treeneihin+peleihin säännöllisesti) joukkueeseen....?
 

abc

Jäsen
Voittoputki

Paka otti itselleen kauden avausvoitot viikonloppuna, kun Kuusamo Gardenissa kaatui ensin Pypo ja sitten RoKi A. Pallo-Karhuista etenkin uusiksi koottu kakkosketju V.Viitala-Jarkko Laihola-H.Nissi suorastaan dominoi kenttää viikonloppuna. Hyökkääjäksi nostettu Laihola nakutti kahdessa ottelussa komeat tehopisteet 2+8. Maalinteko toimi muutenkin ihan komeasti, sillä maaliero viikonlopun otteluista oli 24-4. Opetuksena taisi toimia Kemin lämäreiden 10 maalia Pakan häkkiin edellisenä lauantaina.

Myös puolustuksen johtohahmoksi värvätty Teemu Haataja onnistui viikonlopun peleissä hyvin ja tekaisi tehopisteet 2+1. Mahdollisuudet olisi ollut vielä kovempiinkin saldoihin, mutta ruutia säästeltiin kevään tärkeämpiin peleihin. Erityismaininta täytyy antaa vielä ex-kapteeni Parkkiselle, jonka asenne viikonlopun otteluissa oli priima-luokkaa.
 
Vahvistuksia

Pallo-Karhut saa tammikuun viimeiseen peliin kentällisen verran entisiä sm-liiga starboja. Ei ole mitään tusina pelaajia.. Maailmanmestari, suomenmestari, olympialaisista hopeaa, word cup hopeaa, sm-liigan maalikuningas, sm-liigan paras pelaaja, muutama NHL matsi jne.. Niin ja Polon Janneki on tehnyt paluun kaukaloihin.
 
Viimeksi muokattu:

Lohipoika

Jäsen
Mitä, mitä mitä...? Jääkiekkoliiton siirtolistan mukaan Marko Kiprusoff, Jani Kiviniemi, Niko Mikkola ja Kai Nurminen siirtyvät Kuusamon Pallo-Karhuihin?!
 

abc

Jäsen
Tuleeko nämä olemaan vaan yhden pelin diili? PaKa-YJK peliin siis? Jopas on kovia nimiä..

Etenkin Marko Kiprusoff takatukkineen kiinnostaa, unohtamatta tietenkään kultarannetta.

Jani on toki sukunimeltään Kiviharju, ja Lohipojalta unohtui listalta Mikko Eloranta.
 

tolstoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät,
Oho, onpa mielenkiintoinen lista vahvistuksista. Mitähän tällä haetaan?

Onko tietoa miten Kultaranne Nurminen ja kumppanit ovat pitäneet luistelukuntoa yms yllä?
 
Veikkaisinpa, että pelaajat hakevat halpaa Rukan reissua. On päivänselvää, että nämä kaverit eivät koko loppukautta Kuusamossa pelaa. Mutta viikon laskettelureissu ja siinä sivussa vielä pelikin, voi hyvinkin motivoida.

Eikös se Ruka ollu viime vuonnakin yhtenä pääsponssina Rauteen Mikon PaKa-visiittiin...? Nyt vaan tullaan vähä isommalla porukalla ja lyhyemmäksi aikaa. Haetaanko jopa ilmaista "all inclusive" reissua?

Mutta sopii kyllä ihmetellä mikä on PaKan motiivi? Sama kuin aikaisemmin... Vältetään 3-divariin putoaminen? Vai tavoitellaanko jopa karsintapaikkaa S-sarjaan? Veikkaan kuitenkin, että tulos on sama olipa tepsin miehet mukana vai ei, säilyminen 2-divarissa.

"Se ei ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa"
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Mielenkiintoista! Hieman ihmettelen myös Paka:n motiivia tälle tulevalle pelille. Yleisöä on varmasti halli täynnä ja hyvällä onnella pistetilikin karttuu, mutta ehkäpä äijät ovat tosiaan pääasiassa Rukan lomalla.. Positiivinen asia joka tapauksessa!

Osa noista miehistä pelasi muutamia päiviä sitten Tepsin ja Lukon legendojen välisen pelin. Sen perusteella en odottaisi miehiltä kummempia temppuja, mutta toki perinnepeli olikin vain höntsää.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Kohuottelu lähestyy ja lippuja voi ostaa näköjään ennakkoon:

Ennakkoliput matsiin myynnissä torstaista 20.1. klo 14 alkaen seuraavissa paikoissa:

Citymarket Kuusamon infopiste
Prisma Kuusamon infopiste
Kuusamon Tropiikin Coffee House

Lippuja myydään myös seuraavassa Pallo-Karhujen 2-divisioonan kotipelissä la 22.1 Paka-Pypo joka alkaa klo 16.00.

Kaikki liput ovat seisomapaikoille
Lipun hinta 12 €
Alle 7v. ja Sotiemme Veteraanit ilmaiseksi
 

abc

Jäsen
Kiviharju <-> Eronen

Jani Kiviharju joutui tiettävästi viime hetkillä perumaan lomamatkan Kuusamoon. Joukkueen johto on kuitenkin välittömästi reagoinut tähän hankkimalla Kiviharjun tilalle kokeneen puolustajan Kimmo Erosen.
 

stigers

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Suomi
Kaikki liput ovat seisomapaikoille
Lipun hinta 12 €
Alle 7v. ja Sotiemme Veteraanit ilmaiseksi
Mitä helvettiä! Liput kalliimmat kuin KalPan liigapeliin.
Tuosta hyvästä Kiprun täytyisi leikata jo lettinsä.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Mitä helvettiä! Liput kalliimmat kuin KalPan liigapeliin.
Tuosta hyvästä Kiprun täytyisi leikata jo lettinsä.

Kauden budjetti kokoon yhden ottelun lipputuloilla. Kylillä huutelevat jo, että loppuunmyyty ja ainakin Facebookin yhteisössä jo ~200 osallistujaa. Eiköhän siellä la iltapäivänä semmonen 600-700 ihmistä nökötä Kuusamon Iglussa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös