Kuuntelussa juuri nyt

  • 1 890 195
  • 21 637

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mä tiedän tiedän jne.

Stadi ja Dave.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo




Queenista on sanottu jo lähes kaikki. Paitsi ettei silti kaikkea.

Vuosikymmeniin en tykännyt Queenista, koska en tykännyt Freddie Mercuryn äänestä, niin paljon kuin hänen muut ansionsa tunnustankin. Mutta sitten pitkän siedätyksen jälkeen jokin päässä naksahti viimeinkin. Se oli Queen II, joka on minusta bändin selvästi paras levy. Kukaan ei koskaan suositellut sitä, löysin sen ihan itse. Ja silloin tajusin, että vittu, tämä on kova. Ihan mestarillinen levy, 70-luvun kovimpia levyjä, muttei valitettavasti se, josta Queen yleensä muistetaan.

Mutta se on minulle se Queen, joka on jopa rakas. Tässä Queen on taitavimmillaan. Tämä on - uskaltaa jopa sanoa - heavy metalia, joka syntyi tuolloin, mutta tässä on myös viboja edelliseltä vuosikymmeneltä, sellaisia Beach Boys-stemmoja. Raskasta, kaunista ja silti vähän poppia. Historiallisestikin aivan jäätävän mielenkiintoista settiä, mutta myös niin mahtavaa ja upeaa. Ja pitää lisätä myös se, että soitto ja tuotanto on kestänyt harvinaisen hyvin aikaa. Brian Mayn kitarasoolot ovat yhtä räjähtäviä edelleen. Ja yllättäen minusta Freddie laulaa näissä ihan saatanan hyvin (ei sillä ettei joskus muulloin laulaisi). Mikään ei häiritse, kaikki on täydellistä.

Kyllä tämä on kovin erilaista kuin se Queen, josta monet pitävät. Ja minä en pidä siitä, minä pidän tästä. Mutta niinhän Beatleskin oli kovin monikasvoinen yhtye. Se on hyvän yhtyeen merkki.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Otin ensikosketuksen pitkän linjan suomalaisbändiin Circle, nyt uutukaisella Richard Dawsonilla höystettynä: Henki. Ei hassumpaa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Radiohead - KID A MNESIA

Radiohead julkaisi pari levyä uudestaan samassa paketissa. Noh tässähän on yksi ylimääräinen levy ennenjulkaisematonta materiaalia myöskin mukana. Kutsuisin tätä aika kovaksi paketiksi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Otin ensikosketuksen pitkän linjan suomalaisbändiin Circle, nyt uutukaisella Richard Dawsonilla höystettynä: Henki. Ei hassumpaa.

Siinähän sitä riittääkin sitten tutustuttavaa koko loppuiäksi. Oisko niitä virallisia studiolevyjä joku 40, sitten vähintään saman verran muita julkaisuja Circle-nimellä. Puhumattakaan sivuprojekteista, muista nokkahahmojen yhtyeistä, vierailuista ja muusta taiteiluista. Lisäksi sekä musatyyli että taso vaihtelevat aivan äärilaidasta toiseen, joten lehmänhermoja tarvitsee se, joka tuolta jaksaa ne todelliset helmet poimia. Lycka til ja anna mullekin sitten suositukset 2000-luvun tuotannosta, kun itse uuvahdin 90-luvun levyjen jälkeen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Leon

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
On tänne Kotiteollisuutta postattu joskus ennenkin, viimeksi viime viikonloppuna, mutta anti mennä taas.

Kotiteollisuus: Rakastaa, ei rakasta




On tämä ihan klassinen kertosäe:

Mietin miksi päässäni joka aamunkoi
kuolinkellot soi, kuolinkellot soi
Mietin mikä vaivaa kun en päättää voi:
rakastaa vai ei rakasta


Hynynen on nimenomaan taituri tekemään kertosäkeitä. Kuten myös koko yhtye. Kotiteollisuuden tuotanto olisi ihan täyttä kymppiä, jos siitä poistettaisiin säkeistöt ja siinä olisi vain kertsit.

Ja muuten Lepra on paskaa. Ja tähän hymiö.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Lycka til ja anna mullekin sitten suositukset 2000-luvun tuotannosta, kun itse uuvahdin 90-luvun levyjen jälkeen.
Spotifystä löytyy vain tota 2000-luvun tuotantoa. Nopealla tsekkauksella osa siitä on aika sakeaa touhua. Hiukan samankuuloista tavaraa keskenään ne kuuntelukelvottomat. Eikä niissä omaan korvaan sopivissakaan älyttömästi vaihtelua ole tarjolla. Välillä saattaa jaksaa levyllisen ehkä kuunnella. Ei mene vakiosoittolistalle tämä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Eräs koskettavimpia live-esityksiä ikinä. Fredriksson ihan kamalassa kuosissa terveytensä puolesta, mutta kovasti yrittää laulaa ja yleisö paikkaa komeasti minkä pystyy. Suuren artistin merkki, ettei luovuttanut missään vaiheessa.

Samanaikaisesti niin sydäntä särkevää kuin lämmittävääkin.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kuolemanlaakso pistänyt uuden biisin julki. Tätä osasi vähän odottaakin jo. Aika odotettua melodista death doomia, mutta silti ihan hyvää.





Mutta sitten tuli totaalinen yllätys. Se, Josta Ei Puhuta julkaisi uuden kappaleen ja uusi levy tulossa huhtikuussa. Luulin tämän bändin olevan jo kuollut ja kuopattu. Tämä on sitten taas sitä blastia, sahaamista ja huutoa. Tässähän pääsee jo vähän jännittämään mitä sieltä oikein tulee.



 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Present-day composer refuses to die! Varèsen Ionisaatioon on aina ilo palata, mahtavinta lyömäsoittimille sävellettyä 1900-luvun nykymusiikkia. Ionisaatiosta löytyykin YouTubesta mukava määrä ammattitaitoisten nykymusiikkikokoonpanojen esityksiä.

 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK




Biisi on herätys, mutta Hautuumaalta tulee perjantaina uusi biisi: Ajokoirat @nummenkallio @Valapatto @Moto

Kesällä kun näin bändin viimeksi, tuo Ajokoira oli toinen kahdesta uudesta biisistä jonka soittivat. Toinen oli Puiset nuket.

Ihan hyvä biisi, mutta taisinkin jo aiemmin avautua jossain ketjussa, että sanoittajalla (Kristiina?) taitaa olla termi "ajokoira" vähän hukassa. Ne kai harvemmin vetävät mitään rekiä. (Tai sitten minulla on.)

Mutta sitä sattuu. Henna (Emilia) & Houreet nokkanainen Henna Hietamäki eräällä keikalla spiikkasi alla olevan biisin myöntäen, että otus joka biisiä kirjoittaessa oli mielessä oli meduusa. Ameeba on hieman pienempi.



 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK




Suomalaisen metallin klassikko ehdottomasti. Hiukan fiiliksien hakua illan Tavastian keikkaa varten.

Mokoma veti erinomaisen keikan, mutta minuun iski hyvin myös lämppäri Stoned Statues, joka on julkaissut virallisesti vasta yhden biisin ja etenkin siihen nähden sai hyvinkin lämpimän vastaanoton. Laulaja Jenna Kosunen kuulosti ajoittain vähän Siouxsie Siouxilta ja jo sillä yksinään on helppo tehdä minuun vaikutus.

Se ainoa julkaistu biisi Demento:





Keikan avannut Burning Feathers:




Ja Youtubesta näkyy myös löytyvän tallenne toissakesäisestä striimistä. Pitää laittaa katseluun.



(ei näemmä näy upotuksena)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös