Mainos

Kuuntelussa juuri nyt

  • 2 000 577
  • 22 813

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Kaikkea ne julkaiseekin. Laadusta tulee mieleen nämä Death non:analog live levyt, joiden laatu vaihtelee kuunneltavasta, korvia särkevään. Tässä nyt kuuluu liikaa yleisön ääniä, mutta muuten toimii.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jute Gyte - Perdurance

Sanoisikohan tätä kokeelliseksi black metalliksi. Pääosin tunnistettavaan ääni maailmaan ollaan lisätty elementtejä vähän sieltä sun täältä konemusiikin puolelta. Ihan mielenkiintoinen uusi tuttavuus.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Tätä Superbowlin Weeknediä. Vikassa biisissä oli vähän menevämpää kasarimenoa, muuten kyllä vähän tylsä esitys.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pink Floyd - Piper at the Gates of Dawn

Siinä missä Pink Floydin myöhemmistä levyistä kuulee puhuttavan psykonautin ihanne musiikkina, niin tässä ei tarvitse mitään päihteitä päästäkseen tripille. Homma kuulostaa siltä kuin Doorsille tai Rolling Stonesille oltaisiin tarjoiltu kahden viikon ajan LSD:tä ruuan sijaan ja sitten käsketty menemään äänittämään jotain.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Slayer - Reign In Blood

No pakkohan tätä on aina välillä kuunnella kun on niin kovaa kamaa.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mielenkiintoinen versio, mutta aika kaukana alkuperäisestä. Sitä ei nähtävästi edes yritettykään. Olisi pitänyt olla David Crosby laulamassa harmonioita. Crosby oli lopulta Byrdsin sielu, ilman häntä bändissä oli jäljellä vain kuoret. Vähän sama kuin Frusciante Peppersissä.




Sinänsä jännä, että usean jäsenen soolotuotannosta löytyy albumeja, jotka vetävät vertoja mille tahansa Byrds-levylle. Ainakin Gene Clarkin "White Light" + "No Other", Gram Parsonsin "GP" + "Grievous Angel" ja David Crosbyn "If I Could Only Remember My Name" ovat kaikki täyttä rautaa.

No ok, on Byrdsilläkin pari täysosumaa, varsinkin "Sweetheart of the Rodeo" ja "The Notorious Byrd Brothers".
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sinänsä jännä, että usean jäsenen soolotuotannosta löytyy albumeja, jotka vetävät vertoja mille tahansa Byrds-levylle. Ainakin Gene Clarkin "White Light" + "No Other", Gram Parsonsin "GP" + "Grievous Angel" ja David Crosbyn "If I Could Only Remember My Name" ovat kaikki täyttä rautaa.

No ok, on Byrdsilläkin pari täysosumaa, varsinkin "Sweetheart of the Rodeo" ja "The Notorious Byrd Brothers".
Noh noh.

Byrds oli helvetin hyvä bändi sen aikaa kun Crosby oli siinä. Ja aika hyvä sen jälkeenkin. Etenkin Gram Parsonsin aikana.

Alkuperäinen McGuinn+Crosby+Clark oli sellaista taikaa, ettei moista ole nähty.





Mutta Crosby, Stills & Nash ylitti tämän kaiken. Maailman hienoimmat harmoniat.

Näin Crosbyn, Stillsin ja Nashin 2005. Harvasta keikasta olen niin onnellinen. Niin kovia äijiä yhdessä. Crosby ja Stills ovat molemmat jenkkiläisten 60-luvun rockmuusikoiden top vitosessa.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Muistan vielä kaverin tekstarin: Crosby ja kumppanit Helsingissä, sulla on näköjään vuoro.

Vastasin, että irtisanoudun, jos ei muu auta. Tuolta en pysy pois. David Crosbyn ja Stephen Stillsin näen ehkä vain kerran. Kaksi 60-luvun kovinta seppää.

Näin äijät. Muulla ei väliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös