Siellähän on tosiaan vaikka mitä. Esimerkiksi laulaja, joka karkasi ikkunasta parturiin. Mutta saatana mitkä keuhkot jätkällä. Graham Bonnet, Lost in Hollywood.
Siellähän on tosiaan vaikka mitä. Esimerkiksi laulaja, joka karkasi ikkunasta parturiin. Mutta saatana mitkä keuhkot jätkällä. Graham Bonnet, Lost in Hollywood.Tiesin Rainbow'lta pitkään vain popahtavat radiohitit ja muutaman Dion ison biisin. Kun tutustuin bändiin paremmin aikuisena, niin sieltähän löytyi vaikka mitä. Ovat toki erilaisia aina laulajan mukaan, mutta hyviä juttuja löytyy paljon.
Aina välillä kun luen kirjoituksiasi, mieleen hiipii epäilys että nyt meitä vedätetään. Tietyt sanavalinnat ja kielikuvat eivät voi olla 18-vuotiaan jäbän aivoista lähtöisin. Olinko eka joka huomasi?Joo, meikäläinen puhuu rummuista aina silloin tällöin. Olen pari vuotta sitten kiinnostunut kannuista ja nykyisin osaan jo ihan kohtalaisesti. Rakastan rumpuja sekä rokkia ja muutakin musiikkia. Vaikutteita on monia ja itse pyrin olemaan tarkempi sekä kokonaisvaltaisesti parempi soittaja. Pääsin pari viikkoa sitten soittamaan yhden bändin kitaristin, joka on myös meikän kaveri koulussa, kanssa heidän tekemiään biisejä. Oli eka kerta kun pääsin soittamaan tuollaiseen paikkaan. Meni ihan hienosti, mutta rentoutta kuulemma puuttuu. No, mä tiedän. Harmin paikka... oisinpa rennompi jätkä pallin päällä.
Kuuntelin muuten linkkaamasi biisit. Rainbow on ilmestynyt valikoimaani syksyn aikana albumin Ritchie Blackmore's Rainbow myötä. Tykkään. Itse biisikin oli ihan kiva. Samat sanat Alice Cooperin kappaleesta. Enpä ihmettele, että rumpuintro on saanut sydämesi jättämään pari lyöntiä välistä. On meinaa siisti aloitus biisille. Olis ihan kokeilemisen arvoinen kipale rummuilla. Meikä osaa lyödä nopeita ja monipuolisia komppeja, sillä erolla että ne saattavat monesti kuulostaa aika puurolta. Jos osaisin yhdistää tän taidon ehjäksi kokonaisuudeksi, vain taivas voisi olla rajana.
Jatkan Whitesnaken parissa, tällä kertaa biisillä "Love Ain't No Stranger". Kun kuuntelin tän ekaa kertaa, pysähdyin. Rummut saivat kiinnostumaan ja kuka näitä nyt paukutteleekaan tässä, on taitava. Haluisin oppia tän. Ja ehkä mä opinkin.
Mä olen uus rumpali tähän maailmaan. Olen Nicko McBrainin pieni alkujuuri, Jeff Porcaron mestarityöskentelyn kohoava siemen, Tommy Leen räiskyvä uudelleensyntyminen. Olen täynnä Rick Allenin tahtoa ja voimaa, olen uusi liekkien ja savun keskeltä nouseva pitkätukkainen hujoppi, jonka käteen istuu kapula kuin kapula. Ja basso on polkimineen mun salamanisku ilmakehään. Annan tuomioni tomien tamputuksella ja säestän ilosanomaa kilkahtelevilla symbaaleilla.
Haluun olla uus mestari.
Siellähän on tosiaan vaikka mitä. Esimerkiksi laulaja, joka karkasi ikkunasta parturiin. Mutta saatana mitkä keuhkot jätkällä. Graham Bonnet
Lopeta tuo ja takaisin Duran Duraniin.Kuuntelussa Totoa. Aloitin illan kunniaksi Toto-maratonin. Innostuin bändistä viime kesänä heidän vetäessään myöhään illalla keikkaa Jazzeilla. Koti on vain vähän matkan päässä Kirjurinluodosta, joten musiikki kuului hyvin. Bändin soundi vei yllättäen mennessään ja viimeistään maineikkaan African kuuleminen livenä räjäytti pankin. Musiikin laannuttua painelin huoneeseen ja googletin tietoa yhtyeestä. Seuraavaksi YouTubeen ottamaan maistiaisia.
Uusi rakkaus oli syttynyt Punamustan rinnassa.
Kappale kuuluukin: "Stop Loving You". I can't. I just can't.
Tietäisitpä. Mulkku olen miehekseni. Aina oikeassa ja kovaan ääneen. Vittuilen vähemmistöille ja enemmistöille. Selvänä olen sietämätön, päissäni pitelemätön. Hienoin kohteliaisuus, jonka olen saanut, tapahtui eräässä baarissa. Siellä yksi nainen sanoi mulle, että päissäsi sie näytät Bon Scottin kehitysvammaiselta pikkuveljeltä, mutta kukaan ei tiedä miltä sie selvänä näytät.Ei huolta, vakuutan lukevani paholaisherran viestejä ajatuksella ja mielenkiinnolla. Selvästikin hieno mies kyseessä.