Kuuntelussa juuri nyt

  • 1 881 414
  • 21 526

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tuo kansikuvakin on Storm Thorgerson -vainaan ottama.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Jaa sellainenkin oli, en muistanut. Alkuvuodesta On the Rocksin Silmien takana-klubin haastattelussa kertoi, että joku toimittaja oli haukkunut kutsunut Li Anderssonin näköiseksi, niin ainakin sen verran on poliittista yhteyttä.
Se on katsos tuo nykyaika. Enää ei edes ministerien nimet jää päähän. Ennen, jos biisin olisi tehnyt Paasion Pertti, Uosukaisen Riitta tai Pekkarisen Mauri, niin heti olisi kellot kilisseet. Nyt mulle selvisi vasta eilen, että meillä on valtiovarainministerinä joku Mika Lintilä. Mika? Voiko luottaa ihmiseen, jonka nimi on Mika? Raimoon voi, Jormaan, Perttiin ja Marttiin, mutta Mikaan? Sehän on nuoren pojan nimi.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Tämänkin biisin julkaisusta on kulunut jo näköjään kuusi vuotta mutta on kyllä edelleen varsin koskettava biisi ja video. Kun kuulin tämän ensi kertaa, olin vielä ammattistartilla vailla tietoakaan tulevasta tai mihin olen menossa elämässäni. Siksikin tämä kappale sopii hyvin tähän hetkeen, sillä luin juuri eilen lämpimikseni facebookista läpi vanhoja ammattistartti-ryhmän keskusteluja. Eli kyllä, tämä biisi muistuttaa mua erityisesti lukuvuodesta 2013-2014 mutta samaan aikaan vielä vuosienkin jälkeen saan tästä videosta kylmiä väreitä. Aivan loistava kipale.

 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Sori! Oli sittenkin pakko jatkaa tätä yksin spämmimistä vielä yhdellä biisillä. Tää oli sen verran kova löydös vielä yön päätteeksi vaikka en ollut edes kuullut koko tästä bändistä aiemmin niin pompahti äsken ihan sattumalta suosituksiini ja tykästyin tähän biisiin välittömästi. Saattaapi olla kovassa kulutuksessa seuraavat viikot.

 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Stairway to Heavenia rokkailin eilen töihin ajaessa. Vaikka biisin on kuullut satoja kertoja, niin silti se vaan vieläkin aiheuttaa kylmiä väreitä.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Meteliä siitä ihmisille. Ei mitään helppoa kuunneltavaa.



Tämähän oli hassua, tuossa on tosin vaan tunnin pätkä, sama setä on julkaissut 50 cd:n boksin. Kukas täällä kuuntelikaan Bucketheadia läpi, siinäpä seuraava projekti. Musiikiksi tätä on vaikea kutsua, vaikka Wikipedian mukaan "Akita also occasionally uses elements of melody and rhythm".
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Kuuntelussa ja ehkä enemmänkin katselussa on juuri nyt Banaraman keikkataltiointi vuodelta 2017 Ylen Teemalla.
Vuodet ovat kohdelleet daameja hyvin, näyttävät olevan timmissä kunnossa. Ihan kivaa on musiikkikin.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Ihan kivaa on musiikkikin.
Eikä ole, ihan uskomatonta paskaa se on. Vittu. KajaGooGoo, Bananarama, Culture Club, Level 42, kaikki nämä.... Eddie Murphy, Top Gun, Spede Show, Samantha Fox, Ritari Ässä, Michael Jackson, Michael J. Fox, kaikki muutkin Michaelit, Yö, Dingo... Kuinka monta esimerkkiä siitä tarvitaan, että 1980-luku oli kulttuurillisesti ja erityisesti nuorisokulttuurillisesti kaikista paskin vuosikymmen ikinä koskaan ever banega?
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Evil hihihi, KajaGooGoo. Banisten Venuskin on seiskytluvun biisi, vai menikö peräti kuuskymppisen loppuun...
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kuunnelkaas muuten peräkkäin Locomotion ja AC/DC:n Money Talks.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Eikä ole, ihan uskomatonta paskaa se on. Vittu. KajaGooGoo, Bananarama, Culture Club, Level 42, kaikki nämä.... Eddie Murphy, Top Gun, Spede Show, Samantha Fox, Ritari Ässä, Michael Jackson, Michael J. Fox, kaikki muutkin Michaelit, Yö, Dingo... Kuinka monta esimerkkiä siitä tarvitaan, että 1980-luku oli kulttuurillisesti ja erityisesti nuorisokulttuurillisesti kaikista paskin vuosikymmen ikinä koskaan ever banega?
Vittu mä olin siellä, mä tiedän! Black Sabbath teki maailman paskimman levyn, Born Againin. Led Zeppeliniä ei ollut enää. Bon Scott oli kuollut. Ei vittu ollut enää mitään... ZZ Topkin osti syntikat ja teki Eliminatorin. Silloin kun olin siellä, niin ainoa hyvä asia 80-luvulla oli Mad Max kakkonen. Niin, ja Maidenin Piece of Mind. Kaikki muu oli paskaa. In hindsight, suurin osa on vieläkin paskaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös