Kuuntelussa juuri nyt

[Cannibal]

Nyt on ollut todellista laatumusaa kuuntelussa viime aikoina.

Ensinnäkin, Toby Keithin uusi albumi Big Dog Daddy, josta poimin parhaimpina ralleina "White Rose", "Love me if you can" ja "Walk it off".

Toiseksi olen kuunnellut Per Gesslen uutta levyä "En händig man", jolta on tuttuun tapaan löytynyt helmiä. Mainittakoon nyt ainakin "Om du kommer ihåg"-biisi, sekä "Samma gamla vanliga visa". Lisäksi levyn "b-puolelta" löytyy pari loistavaa biisiä, "Signal" sekä "Du kommer så nära". Hieno levy jälleen kerran.

Viimeisimpänä artistina olen kuunnellut Steven Seagalia, heh, laatumusaa kieltämättä. Pakko myöntää, että yllätyin suuresti Songs from the Crystal Cave-levyn tasosta. Stevenhän osaa laulaa! Hyviä säveliä ja semmosta letkeää menoa.

Nyt vaan sitten odottelemaan Kentin uutta lättyä, ja mielestäni myös aina loistava Patrik Isaksson lupaili uutta albumia syksyllä...

 

[heavy]

Amorphis - Silent Waters, upea Eclipse sai jatkoa vain reilu vuosi julkaisunsa jälkeen ja tämä saataa olla jopa parempi levy. Myös eilinen Tavastian keikka oli loistava.

 

[Vteich]

Amorphis - Silent Waters, upea Eclipse sai jatkoa vain reilu vuosi julkaisunsa jälkeen ja tämä saataa olla jopa parempi levy. Myös eilinen Tavastian keikka oli loistava.

Minulle ei ole Silent Waters edelleenkään hirveästi iskenyt. Levyn eka puolisko on ihan ok, mutta lopussa meno lässähtää aika pahasti. Häviää Eclipselle selkeästi, ja muutenkin nyky-Amorphis alkaa vähän kyllästyttää, jos vertaa Koskisen aikaisiin parhaisiin levyihin (Tuonela, Far from the Sun). Nyky-Amorphis on vaan jossain käsittämättömässä nosteessa ja hypetyksessä, en oikein ymmärrä minkä vuoksi. Siis kyllähän Joutsenen tulo piristi koko bändiä ja varsinkin live-esityksiä, eikä Eclipse ollenkaan huono levy ollut, mutta tämä jatkuva hypetys ja "uudesta alusta" lässyttäminen kummastuttavat, sen verran hyviä levyjä tehtiin Koskisenkin aikana. Tuntuu vaan, että niitä ei kovin moni jaksa muistellakaan enää, eikä juuri bändi itsekään. Tiedä sitten mistä johtuu.

Amot eivät mielestäni koskaan ole livenä kovin hyvä bändi ollut. En oikein osaa sanoa mikä, mutta joku siinä joka kerta vähän tökkii, ja fiilis menee vähän sellaiseksi peruskaurameiningiksi. Esim. aika paljon samoista tyypeistä koostuva Verenpisara on aina ollu livenä huomattavasti pirteämpi tapaus. Koskinenkaan nyt ei ollut livenä todellakaan mitenkään karismaattinen tyyppi (vaikka levyllä hänestä pidänkin paljon enemmän kuin Joutsenesta) ja kyllähän Joutsenta on mukavampi keikoilla katsoa, mutta ei vaan edelleenkään jotenkin innosta. Settilistakin oli ihan helvetin tylsä: Silent Watersia, Eclipseä ja vanhaa örinäkamaa ja pari hassua Koskisen aikaista klassikkoa mukana. En digannut yhtään. Muutenkin tämän "uuden Amorphiksen" myötä keikoilla on alkanut käydä tuota "hevi on parasta" -junttisakkia, jota ei kyllä jaksaisi katsella yhtään. Mutta joo, enpä taida vähään aikaan käydä Amojen keikalla enää, sen verran iso pettymys oli.

No, se siitä avautumisesta. :) Voisin laittaa jossain vaiheessa Tuonelaa, Am Universumia ja Far from the Sunia soimaan...

 

[Moto]

Sama kiekko on nyt toista päivää kuuntelussa. Osa kappaleista toimii ihan mukavasti mutta ainakin vielä levy menee meikäläiselle pettymyksen puolelle. Tosin saatan olla niitä indie-hörhöjä joille tämä poppiintuminen ei ainakaan välittömästi tunnu mukavalta. Ekalla kuuntelukerralla tuntui siltä että ihmeitä saa tapahtua että tämä korvissa hyväksi muuttuu. Nyt tilanne on tosiaan jo muuttunut mutta kaukana ollaan aiemmista. Noh, annetaan vielä hetki aikaa.

Itselläni on tuon albumin kanssa pitkälti samanlainen olo kuin 9 vuotta sitten Manic Street Preachersin julkaistessa This Is My Truthin. Sinänsä hyvä levy, mutta poikkeaa niin paljon tyyliltään aiemmasta tuotannosta, että harmittaa kuinka niin moni satunnainen musiikinkuuntelija saa ensikosketuksensa bändiin "vääränlaisen" levyn kautta. Under The Blacklighthan nousi listoilla varsin mukaville sijoille niin Jenkeissä kuin Briteissäkin, kun aiemmat levyt eivät ole juuri jättäneet listoille jälkiä.

Erona tosin se, että mikäli en olisi itse kuullut Manicsia ennen This Is My Truthia, olisin todennäköisesti innostunut siitä albumista. Under The Blacklightista tuskin olisin ilman aiempaa kokemusta.

Maailman pitäisi muistaa Rilo Kiley "bändinä joka teki The Execution Of All Things-albumin", ei " bändinä joka teki The Moneymakerin".

 

[ipaz]

Häviää Eclipselle selkeästi, ja muutenkin nyky-Amorphis alkaa vähän kyllästyttää, jos vertaa Koskisen aikaisiin parhaisiin levyihin (Tuonela, Far from the Sun).

Mun mielestä Far From The Sun ja Am Universum ovat paskinta Amorphisia. Menee ehkä taustamusiikkina, mutta liian puuduttavia ja tylsiä levyjä. Tuonela oli vielä hyvä, vaikka ei sekään Elegylly pärjää. Koskisen lähdön jälkeen bändi todella ilmoitti "palaavansa juurilleen" ja kyllähän Eclipse on yksi parhaista Amo-levyistä ikinä. Tuo örinä vaan iskee aenemmän kuin Koskisen puhtaat laulannat. Tämä uusin on vielä sen verran kesken meikäläisellä, että en ala sitä vielä arvosteleen.

 

[NemI]

Tulipa ihan kylmät väreet, kun kuulin tänään ensimmäistä kertaa varmaan viiteentoista vuoteen Scorpionsin Wind of change-kipaleen ihan sattumalta vaan kahvilla käydessäni.

On se hieno viisu.

 

[CMX]

Siitä kun viimeksi tänne olen kirjoitellut, on sen verran aikaa, että levyjä on ehtinyt olla levylautasella kasapäin. Vastataan siis siihen mitä plättyjä olen kuunnellut kesän aikana.

Coheed and Cambria - In Keeping Secrets of Silent Earth: 3
Tämä oli vähän tällainen "sika säkissä" -tyylinen ostos. Musiikillisesti yhtye tuntuu yhdestelevän kasarikitarointia ja tietynlaista epiikkaa progressiivisin rakentein. Vaikuttaisi muutaman kuuntelukerran jälkeen sellaiselta levyltä, jota pitää kuunnella enemmän, jotta kokonaisuus avautuisi.

Devin Townsend - Infinity
Devin on musiikin hullu professori sanan varsinaisessa merkityksessä. Infinityä aiemmin julkaistun Terrian kokonaisvaltaiseen sisäistämiseen kului aikaa noin 4 vuotta, eikä tämäkään levy vaikuta helposti avautuvalta. Huhutaan, että levytysprosessin aikana hiottuaan miltei loputtomuuksiin jo ennestään hiottua timattia, miehen mielenterveys romahti.

Faithless - Reverance
Kuulin tätä kerran ystäväni kotona, ihastuin musiikkiin oitis ja jo seuraavana päivänä ryntäsin kauppaan levyn ostamaan. Reverance on uskomattoman monipuolinen albumi, joka pitää sisällä mm. akustista fiilistelyä, rap-henkisiä biittejä ja kunnon house-paahtoa.

Johnny Cash - The Man Comes Around
Upea ääni, upeaa tulkintaa. Mukavan rauhoittavaa, hillittyä ja tyylikästä musiikkia.

Korn - Follow the Leader
Enpä ole ennen Kornista juurikaan perustanut, mutta pähkäillessäni Anttilan 2CD:tä 15 eurolla -tarjouslaareilla sitä, minkä ottaisin toiselle ostokselleni kaveriksi, päädyin tähän tekeleeseen. Ei vieläkään ehkä suosikki nro. 1, mutta kyllähän tätä pimeinä syysiltoina tulee varmaankin kuunneltua aika ajoin.

Marilyn Manson - Holy Wood
Synkintä ja omalla tavalla myös rankinta Mansonia. Kokonaisuus miellyttää itseäni eniten herran tuotannosta.

Sielun Veljet - Kuka teki huorin?
Tämä on mielestäni omalla tavallaan paras kokonaisuus Sielun Veljien tuotannosta, eivätkä sounditkaan ole niin "kasarit" kuin L'Amourhalla. Yksi parhaimmista suomalaisista levyistä koskaan.

Sielun Veljet - L'Amourha
Siekkareiden kulta-aikaa. Kokonaisuutta häiritsee CD-painoksen keskelle (!!) istutetut "Kanoottilaulu" ja "Toiset on luotuja kulkemaan", jotka julkaistiin alunperin singleinä, eivätkä siis kuuluneet alkuperäiseen albumikokonaisuuteen.

Sielun Veljet - Suomi-Finland
Kevyin, mutta samalla kokeilevin ja hulluttelevin Sielun Veljet -levy. "Ihminen" on yksi yhtyeen parhaimmista biiseistä.

 

[Vimes]

Devin Townsend - Infinity
Devin on musiikin hullu professori sanan varsinaisessa merkityksessä. Infinityä aiemmin julkaistun Terrian kokonaisvaltaiseen sisäistämiseen kului aikaa noin 4 vuotta, eikä tämäkään levy vaikuta helposti avautuvalta. Huhutaan, että levytysprosessin aikana hiottuaan miltei loputtomuuksiin jo ennestään hiottua timattia, miehen mielenterveys romahti.

Tää on itselläkin pyörinyt soittimessa paljonkin, mutta eikös Infinity ilmestynyt ennen Terriaa? No jokatapauksessa, vitun kova levy. Mielestäni vielä suht helppo levy ainakin jos Terriaan vertaa. Helppo ainakin "Ants":iin asti, siinä vedetään niin yli kaikista normeista kerralla että pakkohan siinä on röhäyttää pikku naurut. Kieltämättä biisistä tulee jokin mielipuolinen muurahaiskeko - soundtrack mieleen.

 

[CMX]

Tää on itselläkin pyörinyt soittimessa paljonkin, mutta eikös Infinity ilmestynyt ennen Terriaa? No jokatapauksessa, vitun kova levy. Mielestäni vielä suht helppo levy ainakin jos Terriaan vertaa. Helppo ainakin "Ants":iin asti, siinä vedetään niin yli kaikista normeista kerralla että pakkohan siinä on röhäyttää pikku naurut. Kieltämättä biisistä tulee jokin mielipuolinen muurahaiskeko - soundtrack mieleen.

Taidat olla oikeassa julkaisuajankohtien suhteen, itse sekoilin.Ja kyllä, viimeistään Antsin alkaessa tulee sellainen "mitä helvettiä?" -olo oikein viimeisen päälle.

 

[-Niks-]

Metallica-Wherever i may roam. Helvetin kova.

 

[Turder]

Viime aikoina ehkäpä eniten Brad Paisleyn uusin albumi 5th Gear ja Tommy Emmanuelin viime vuonna ilmestynyt The Mystery.

 

[Filatovi]

Tällä Hetkellä Metallica - Battery. Iskee kuin 100000000 volttia.

Seuraavaksi Megadeth - Trust. Loistoriffi.

 

[jesse72]

Vanhaa Voivodia ja Cathedralia tällä lukutetaan. Nyt soi Serpent Eve oikein komiasti.

 

[Vintsukka]

Simonin ja Garfunkelin biisit The Sound of Silence ja The Boxer. Upeita on molemmat, paljon parempia kuin se puhkikulunut Mrs. Robinson.

 

[hannes_ko]

Rubik: Bad Conscience Patrol

City & the Streets jo vakuutti, että kyseessä on ihan oikeasti maailmanluokan popsensaatio, eikä mikään "hyvä suomalaiseksi" -viritys. Nyt kun levyyn olen tutustunut vähän alusta, niin Jesus/Hypnotist menee vielä kaupungin ja katujenkin ohi. Piisissä on täydelliset koukut.

Hyvä, kun meillä on oma Mew.

 

[Evil]

Päivällä Zepukkaa ja Roky Ericksonia, yöllä kun kakarat nukkuu Talvikuningasta. Siinä edellisen ja tulevan parin päivän menyy.

 

[Monipuolisenhuono]

The Allman Brothers - About kaikki levyt, randomilla laitoin. Sviddu että toimii. Mountain Jam levyltä Live at Ludlow Garage (1970) ja kesto maagiset 44 minuuttia.

 

[-OO-]

Simonin ja Garfunkelin biisit The Sound of Silence ja The Boxer. Upeita on molemmat, paljon parempia kuin se puhkikulunut Mrs. Robinson.

Totta! Samaan joukkoon nostaisin vielä ainakin El condor pasan. Ja yhäkin olen sitä mieltä että Art Garfunkelin enkelimäinen tenori on yksi kauneimmista äänistä maan päällä.

 

[ranger]

Linkin Park - Numb

Sunnuntaipäivä, ja meikä on aivan täpinöissään.


Ranger

 

[Vintsukka]

Kuuntelussa on Liquid Tension Experiment. Kolme neljäsosaa instrumentaalibändistä on Dream Theaterin jäseniä (Portnoy, Petrucci, Rudess), ja kyllä sen soundissa kuulee. Aikamoista musiikillista masturbaatiota, eli jos DT:sta pitää, pitäisi tämänkin upota aika tehokkaasti.

 

[Erik Loka]

Tuutista raikaa nyt In Flamesin Whoracle ja Soundtrack to your escape. Toimivaa.

 

[Jarner]

Kun kiekkokausi pääsee kunnolla käyntiin, niin laitetaanpas soimaan Bob Segerin "Old time rock & roll", sekä Scorpionsin "Rock you like a hurricane"

 

[FinJeevel_86]

Aly & AJ - Potential Breakup song.

 

[Laakamato]

CMX ja Talvikuningas. Ties montako kertaa putkeen vapaapäivän aikana on tuo nerouden irtolohkare pyörähtänyt ympäri. Wittu paras ja sillä selvä!

 

[Evil]

Kova The Who -päivä menossa. Viimeksi Who´s Next, nyt Quadrophenia. "Isi, mitä oli rock?"