Ei mua pahemmin haittaa, jos joku tuntematon vaikka huutelee kadulla. Alakoulussa jaksoi vielä harmistua ilkeistä kommenteista, kunnes tajusi, että sitä samaa lässytystä saavat kaikki muutkin kuunnella. En harmistunut, kun amikset huutelivat kännissä Sierran takapenkiltä loukkauksia lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. "Hommaa muija" on klassikko, jokaisen pillurallia harrastavan kestosuosikki. Vaan eiväthän he tieneet, että mulla on tyttöystävä. Olettivat varmaan että ei ole, koska olen lyhyt. Eivät ajatelleet, että Kevin Hartilla ja mulla on paljon yhteistä. Ollaan lyhyitä ja hauskoja, välillä hieman vaivaannuttavia ja ne jotka saavat kuulla sitä läppää, eivät välttämättä aina naura. Saattavat yskäistä nyrkkiinsä ja todeta, että äkillisen kurkkusyöpään sairastumisen takia pitää poistua paikalta. Enkä mä ole edes tummaihoinen, kuten Kevin. Silti voi jotenkin samaistua.
Jotenkin kun on saanut kuunnella sitä lässytystä niin kauan, ei oikeastaan jaksa enää välittää. Ei ne pahat sanat edes välttämättä kohdistu minuun itseeni. Joku viisas lähtisi pois sellaisten ihmisten luota, joiden ainoa anti mihin tahansa keskusteluun on negatiivinen. Mä mietin niitä ihmisiä, ja oon huomannut että pahimmat paskanjauhajat ovat mielenkiintoisimpia ihmisiä. Niistä oppii aina jotain uutta, ja vähitellen alkaa hahmottaa sitä, miksi kukin käyttäytyy siten miten käyttäytyy. Tietyistä tavoista tietää, bluffaako ihminen, mitä se hakee puheillaan tai kaipaako se jotain. Haluaako se että paljastan itsestäni jotain, odottaako se että sanon jotakin mitä ei pitäisi sanoa, kaipaako se sympaattisia sanoja vai haluaako se nähdä mua vain sen takia, että tietää provosoituvansa ja saa syyn olla vihainen ja luoda taas uutta draamaa ympärilleen. En väittäisi, että tuollaiset ihmisevät ovat kusipäitä. Muuten me kaikki oltaisiin.
Ylipäätään kun ollaan ihmisten kanssa tekemisissä, havainnointi on se suurin asia, jota tehdään jatkuvasti. Miten joku puristaa sormiaan yhteen ja liikuttaa rystysiään ollessaan hermostunut kertoo jo paljon siitä, mihin suuntaan keskustelu on menossa. Jokin tietty ilme tai liike, kyllä näitä löytyy. Yksi tuttu on liian helposti luettavissa, ja siksi tylsä. Se johdattelee keskustelua aina siihen, että joku alkaa jauhaa sille paskaa jostakin kolmannesta tahosta. Ja aina kasvoille tulee sama, muka yllättynyt katse joita seuraa liuta kysymyksiä, joihin kyselijä ei edes halua vastauksia. Tavallaan se varmaan haluaa, että aihe vaihtuu, kun on saanut kuulla jo kaiken mitä haluaa. Sitten onkin vuorossa välinpitämättömyyttä, kun mikään muu ei kiinnosta, kuin päästä kertomaan kolmannelle taholle mitä juttukumppani oli kertonut aiemmin. Tadaa, draamaa. Kusipäisyyttä? Vai onko tällä henkilöllä jokin syy, miksi käyttäytyä tällä tavalla. Onko äidillä rintasyöpä, kuolema ja yksinjääminen pelottaa ja ajatukset pitää saada muualle. Kun tämä ihminen menee illalla nukkumaan, hänellä on kaksi vaihtoehtoa. Hän voi miettiä mitä hän on sanonut, mitä hänen olisi pitänyt sanoa, ja mitä hän tulee sanomaan seuraavana päivänä. Tai hän voi miettiä kuolemaa, menetystä ja sitä tulevan surun määrää, jos se rakas äiti nyt kupsahtaa.
Tragedia, mennyt tai tuleva, saa aina ihmiset käyttäytymään tyhmästi ja tekemään tekoja, joita joku voisi sanoa kusipäisiksi. Ei tarvitse olla edes suuri juttu, mun varmaankin pitkäaikaisin kaveri pisti peukaloni paskaksi. Olin vihainen, sormeeni sattui ja vitutti. Tottakai saatoin sanoa pahasti ja ehkä jopa antaa samalla mitalla takaisin. Kusipäistä, mutta silloin se tuntui oikeutetulta. Ollaan kummatkin sitten kusipäitä, ehkä ihmiset vain on. Ei aina voi olla hymy huulilla, mukava kaikille tai noudattaa orjallisesti moraalikoodistoa. Ne amiksetkin siellä Sierran takapenkillä varmaan vain ajattelivat ottaa ilon irti ja tehdä jotain jännittävää. Ehkä heitä vähän söi sisäisesti se fakta, että neljä täysi-ikäistä nuorta miestä on siinä elämäntilanteessa, jossa heillä ei ole parempaakaan tekemistä kuin ajella ympäri kyliä ruosteisella paskalla, juoda ja huudella ihmisille. Ehkä he käyttäytyivät typerästi, koska heidän elämänsä on ankeaa, säälittävää ja tasoltaan heikkoa. Ehkä, en tiedä. Villi veikkaukseni on, että kusipäisyyden takana on aina jokin selittävä tekijä, ellei kusipää ole täysi psykopaatti tai muu ihmisperse. Joka ei ole kusipäisyyteen sortunut, valehtelee.