Kurikan Ryhti 2005–2006

  • 6 296
  • 12

Yogi

Jäsen
Kolmen ensimmäisen harjoitusottelun jälkeen Kurikan Ryhdin taival kohti korkeampaa sarjatasoa näyttää varsin vaivattomalta. Vielä kesällä kompastuskiveksi povattu hyökkäys on vahvistunut viime metreillä pelintekijällä vailla vertaa, Ari Tikkalalla ja Mestis-kokemustakin omaavalla, luontaisella maalintekijällä Tero Kotilaisella. Kun jo entuudestaan Pohjanmaan ylpeydellä oli kentälle marssittaa varsin vahva hyökkääjistö Jarmo Vehkalan ja Harri "Oulun Ohjus" Korpelan johdolla, ei nousu pitäisi jäädä ainakaan tehdyistä maaleista kiinni.
2 divisioonan kovinta puolustusta johtaa maaliltaan Markus Mesimäki, joka hankittiin KoMusta korvaamaan heikon alkukauden pelannutta, ja Seinäjoelle treidattua Matti Höylää. Puolustajista esiin on helppo nostaa "Pohjanmaan Pool Kahvi" Marko Korhonen, joka uskomattomalla taitotasollaan ja itseluottamuksellaan turhauttaa vastustajia ja villitsee kotiyleisöä. Maininnan ansaitsee myös joukkueen kapteeni Aki Kulkula, joka aloittaa jo kolmannenkymmenennen kautensa Kurikan edustusjoukkueessa.
Näillä eväillä harjoitusotteluissa on jo kahdesti kaatunut lupaavista junioreistaan tunnetun Seinäjoen A-juniorit, sekä kertaalleen Kraft Närpiöstä, numeroin 11-1.
Toivottaisinkin täten kaikki paikalle kykenevät seurakseni katsomoon Kurikkaa kannustamaan.
 

Kotka

Jäsen
En oikein jaksa uskoa tuota suomi-sarjaan nousua. Ensinnäkin on ehkä vähän noloa lähteä pelaamaan joukkueella, jossa kurikkalaisia pelaajia on selkeä vähemmistö.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Yogi kirjoitti:
Kun jo entuudestaan Pohjanmaan ylpeydellä oli kentälle marssittaa varsin vahva hyökkääjistö Jarmo Vehkalan ja Harri "Oulun Ohjus" Korpelan johdolla, ei nousu pitäisi jäädä ainakaan tehdyistä maaleista kiinni.

Pohjanmaan ylpeydestä voidaan olla montaa mieltä.

Sen mitä minä olen II-divaria seurannut niin eiköhän Ryhti ole taas niitä kärkijoukkueita tuossa Pohjanmaan lohkossa. Ei kuitenkaan kannata unohtaa KoMua. En tosin tiedä yhtään mitkä ovat KoMun tavoitteet tällä kaudella mutta eiköhän se taas siellä kärkipäässä ole tälläkin kaudella. Mielenkiintoista on mm. se että lopettaako Härkösen Marko kokonaan vai siirtyykö "jäähdyttelemään" naapuriin. Häkä olisi II-divariin aika kova äijä.
 

Jusu7

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yogi kirjoitti:
Kolmen ensimmäisen harjoitusottelun jälkeen Kurikan Ryhdin taival kohti korkeampaa sarjatasoa näyttää varsin vaivattomalta. Vielä kesällä kompastuskiveksi povattu hyökkäys on vahvistunut viime metreillä pelintekijällä vailla vertaa, Ari Tikkalalla ja Mestis-kokemustakin omaavalla, luontaisella maalintekijällä Tero Kotilaisella. Kun jo entuudestaan Pohjanmaan ylpeydellä oli kentälle marssittaa varsin vahva hyökkääjistö Jarmo Vehkalan ja Harri "Oulun Ohjus" Korpelan johdolla, ei nousu pitäisi jäädä ainakaan tehdyistä maaleista kiinni.
2 divisioonan kovinta puolustusta johtaa maaliltaan Markus Mesimäki, joka hankittiin KoMusta korvaamaan heikon alkukauden pelannutta, ja Seinäjoelle treidattua Matti Höylää. Puolustajista esiin on helppo nostaa "Pohjanmaan Pool Kahvi" Marko Korhonen, joka uskomattomalla taitotasollaan ja itseluottamuksellaan turhauttaa vastustajia ja villitsee kotiyleisöä. Maininnan ansaitsee myös joukkueen kapteeni Aki Kulkula, joka aloittaa jo kolmannenkymmenennen kautensa Kurikan edustusjoukkueessa.
Näillä eväillä harjoitusotteluissa on jo kahdesti kaatunut lupaavista junioreistaan tunnetun Seinäjoen A-juniorit, sekä kertaalleen Kraft Närpiöstä, numeroin 11-1.
Hieno homma, että Ryhdin harjoituspelit kulkevat. Treenipelit ovat kuitenkin treenipelejä eikä niillä vielä ylemmäs nousta.
Toisekseen II-divarin ja Suomisarjan tasoero on melkoinen eikä sinne nousukaan ole ollenkaan vaivatonta.
Pikku yksityiskohta ettei taida Kulkulan Akilla vielä olla ihan tuo 30. kausi edustusjoukkueessa edessä kun ei tuota ikääkään ole paljon sen yli.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jusu7: Kurikassa annetaan nuorille vastuuta. A.Kulkula on ilmeisesti noussut edustukseenkin alle 2vuotiaana.
 

Hermez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Pittsburgh Penguins
Ei kannata unohtaa Hermes II:stakaan.. Joukkue on vahvistunut viimekaudesta ihan mukavasti, mukana mm. Juha Penttilä, joka on parina viime kautena riehunut Kalajoen Junkkareissa 56 ottelussa 192 tehopistettä(107+85)
Tässä joku aika sitten Hermeksen kakkosjoukkue ilmoitti tavoitteekseen Suomisarja-paikan.. kova tavoite, mutta ei nyt mikään mahdoton. Harjoituspeleissä jätkät on vielä ottanu turhan paljon jäähyjä, mutta muuten ihan kelpo suorituksia.
Hermes II - Cowboys 3-4
Hermes II - Cowboys 7-3
Hermes II - IK Kronan 8-2
 

E.Köykänen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Aika ohdakkeisesti alkoi Kurikan taival kohti Suomi-sarjaa. Vaivoin saatua 5-5 tasuria "aina pahan" IK Kronanin vieraana ei voida varmaankaan pitää minään unelma-avauksena kaudelle. Eikä varsinkaan verrattuna siihen, että tämän Pohjanmaan Kuoleman Lohkon kaksi muuta jääkiekkojoukkueeksi laskettavaa porukkaa, Komu Ht ja Hermes 2 voittivat omat pelinsä 11-1 ja 11-0.
 

djfast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,sympatiat jyp ja kalpa
Eikä helppo tule olemaan tämäkään vloppu.Vaikka paperilla vastaan tulevat joukkueet näyttävät helpoilta, ne ei ole kurikalle sitä.Apv on ollut aina paha vastus kurikalle.Taisivat viime vuonna hakea selvän voiton kurikan kotihallista?!Apv:n ensimmäisen pelin tulosta ei varmaan kannata tuijottaa.Samoin kieha on takunnut aina hyvin kärkiporukoita vastaan.Läpihuutojuttu ei tule kurikan vloppu olemaan.
Samaa mieltä tuosta s-sarjaan nousuta.Ei mitään mahkuja.Montako kurikkalaista pelaa näissä ns.ratkaisu ketjuissa?
 
Suosikkijoukkue
Nuoruusvuosista mielee on jäänyt 80-luvun Punakone
kausi jatkuu!!

No niin nyt on uusi viikonloppu ja taas kovat pelit tiedossa toisen divisioonan kuoleman lohkoksikin tituleeratussa pohjanmaassa!
Saa nähdä kuinka käy Kurikan Ryhdin kun he lähtevät kuortaneelle katsastamaan aluvuden todellisen kunnon. Vieläkö kovin odotuksin sarjaan lähtenyt Ryhti rämpii ja pysyy pelissä mukana maalivahtinsa Markus Mesimäen ansiosta. Markuksen torjunnathan olivat aika korkeaa luokkaa kauden-avauksessa jossa IKK pääsi pommittamaan kohti ryhti maalia n.50kertaa. Ja samalla voidaan katsastaa kuinka pian jo kakkosdivari jyräksikin nouseva Markus Jokinen pääsee peliin mukaan! Markukselta odottaa koko Kurikka kovaa panosta, koska hänen viime vuosi oli aika rikkonainen pahan onnettomuuden takia, missä Markuksen nilkka joutui koville. Ja Markusten varjosta muutaman kovan tason pelimiehen sopisi nousta kans esille, näitähän ovat mm. kovan juniori myllyn käynyt Nikke Roinen ja tietenkin aina kovia odotuksia lupaavat Jarmo Vehkala ja Harri Korpela.

Lisäksi viikonloppuna käydään Kokkolan jäähallissa toinenkin mielenkiintoinen kakkosdivari vääntö jossa Hermes/2 isännöi aina kovaa KoMu HT:ta.
Tässä ottelussa nousee muutama iso kysymys esille, onko Hermes panostanut todella niin kovasti mitä villit huhut kaupungeilla kuuluvat ja minkälaisen joukkueen komu saa rakennettua sunnuntai illan vierasotteluun. Hermes on kuulemma saanut haalittua muutaman kovan pelimiehen Kalajoen Junkkareista riveihinsä. Lisäksi hermeksestähän voidaan nostaa muutama muukin kova pelimies esille, divarissa ja liigassakin otteitaan esitellyt maalivahti Vapola joka on saanut rinnalleen lapsitähti Friisin. Sitten paluun hermekseen tehnyt toinen todellinen lapsitähti Sami Leskelä ja kovat jyrät Yli-Hukka ja Forsell. Pieni miinus hermeksen rosterissa on että luunkova puolustaja/JJ Matti Sipiläinen ei pue varusteita otteluun, kuulemma pitää vielä hoitaa paperi hommia joukkueen eteen.
KoMusta sen verran että hekin ovat Vaasan jäähallista kantautuneiden tietojen mukaan saaneet muutaman uuden vahvistuksen. Paluun kaukaloon ovat todennäköisesti tehneet välivuoden jälkeen Tomi Koivisto ja Vaasan oma poika viimeksi Seinäjoella pelannut Jouni Kivistö. Molemmat uskomattomia syöttöjä jakelevia senttereita. Lisäksi haluaisin nostaa esiin vielä muutaman mestis pelinkin alleen saaneen Janne Hurmeen joka palaa Vaasaan vuoden armeijan harmaissa vietetyn ajan jälkeen. Hurmeella on tunnesti hyvä luistelu ja kova laukaus. Ja eihän sitä ikinä tiedä vaikka komulle irtoisi muutama vahvistus tärkeään peliin farmiseura Vaasan Sportista, mutta saa nähdä mihkä nämä komun eväät pystyvät sunnuntaina. Kaikki joukolla Kokkolan jäähalliin sunnutaina.
 

Börje

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Hermes, sympatiat JHT:lle
Hermes-2

Olisi tarkoitus itsekin käydä kattoon miten Kokkolan omat pojat pelaa sunnuntaina.

Kyllähän joukkueseen on kuulemma panostettu ja valmennuspuoli on myös kunnossa. Joukkuessa oli vielä ennen kauden alkua, Kimmo Salmela, Marko Kotajärvi, Aki Lassi, Juho Kaunisvaara ja Olli Vainio sekä myös Petri Laitinen kävi harjoituksissa muut pojat päättivät pelata kumminkin Suomi-sarjaa Jeppiksen väreissä. Tässä on muuten joukkueen kotisivut. http://www.hermes2.kpnet.com/
 

djfast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,sympatiat jyp ja kalpa
Kuulemma hermeksellä on 5kenttää ja 9 pakkiparia ringissä, että on ainakin varaa valita.Hermeksestä nostaisin esiin vielä miika indolan ja juha penttilän.Kovia..kovia.En yhtään ihmettelisi vaikka hermes2 nousisi ssarjaan.Komussa kaikki kentät 4kenttää lukuun ottamatta pelottavan hyviä.Asenne onkin näillä äijillä pahin kompastus kivi.Jos asenne on kunnossa,suomisarja joukkueet ottavat turpaansa komulta.Ari-pekka viitasalo on kova!!!
 

djfast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,sympatiat jyp ja kalpa
ale kirjoitti:
djfast kirjoitti:
Kuulemma hermeksellä on 5kenttää ja 9 pakkiparia ringissä, että on ainakin varaa valita.

Onko todellakin 9 pakkiparia vai 9 pakkia ??
yhdeksän pakkia :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös