Kupittaan uusi monitoimihalli

  • 22 151
  • 104

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Avataan nyt tämäkin ketju, koska kauden mittaan tästäkin varmasti riittää keskusteltavaa.

Tämän päivän lehdessä oli tuore kuva uuden hallin sisältä. Kyllä se ihan hallilta näyttää, vaikka kyseisen kuvan perusteella ei kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä voikaan tehdä. Tässä vaiheessa tiedetään ainakin se, että hallin pitäisi olla käyttövalmiina loka-marraskuun vaihteessa ja se, että uudessakin hallissa virvokemyynti hoidetaan kioskeista. Urakkakilpailun voittaneeseen suunnitelmaan kun ei oltu lainkaan piirretty paikkaa kahviolle.

Itseäni kiinnostaa tulevatko joukkueet pukukopeista suoraan vaihtoaitioihin niin kuin täällä Turussa on ollut tapana, vai tapahtuuko kentälle tulo kaukalon päädystä niin kuin jossain maakuntien halleissa. Minun mielestäni on lähinnä naurettavan näköistä seurata valmentajien ym. joukkueiden taustahenkilöiden liukastelevan pikkukengisssään kentän poikki, eli olen ehdottomasti Turkuhallin tai vanhan Kupittaan tyylisen ratkaisun kannalla. No, aika näyttää sen ja monen muunkin uuteen halliin liittyvän asian.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Onko kyseisestä lehdestä verkkoversiota, tai muuta linkkiä josta näkee kuvaa?
Uudet hallit&vanhojen remonttiprojektit ovat aina kiinnostavia.
 

Ride

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Arto92
Kieltämättä innostus nousi kun aamulla Tussarin avasin. Hyvältähän tuo ainakin tuossa kuvassa näyttää. Samaa mieltä tuosta jäälle menosta. Ehdottomasti pitää olla samankaltainen kuin ennen. Entä miten on kaljakatsomon laita? Pystyykö peliä seuraamaan enää Kupittaalla olut kädessä niinkuin ennen vanhaan?
 

pygmalion

Jäsen
Tästä tulee ilmeisesti samantyyppinen "monitoimihalli" kuin siitä toisesta "monitoimihallista", joka taannoin rakennettiin Artukaisiin. Artukaisten Viljasiilohan on siitä hieno laitos, että siellä voidaan ympäri vuoden mm. pelata jääkiekkoa... ja, tuota, pelata jääkiekkoa.

Anyway, kerran hätäisesti päätykatsomon takaiselta ylätasanteelta kuikuilleena ensivaikutelma oli positiivinen. Katsomot vaikuttivat selvästi lehtivalokuvaa jyrkemmiltä, kenttäalue taas on sen verran pieni, että mitään Turkuhalli-tyyppistä tyhjää tilaa ei kaukalon ympärille jää. Halli on myös sopivan matala, jotta tunnelma nousee helpommin tiiviiksi. Odotukset ovat kyllä korkealla.
 

Jarte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey,VG-62,Liverpool, Inter Tku
Itse en tiedä varmasti mitä kaikkea uudessa hallissa aiotaan pelata ja harrastaa. Sen kuitenkin tiedän, että sinne myymissäni tarvikkeissa ja materiaaleissa on ollut vaatimuksia soveltuvuudesta myös muiden kuin jääurheilulajien tarpeisiin.

Eli uskon että ainakin olosuhteet monipuoliselle käytölle ovat olemassa. Eri asia sitten miten tuo käytännössä toteutuu.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
pygmalion kirjoitti:
Tästä tulee ilmeisesti samantyyppinen "monitoimihalli" kuin siitä toisesta "monitoimihallista", joka taannoin rakennettiin Artukaisiin. Artukaisten Viljasiilohan on siitä hieno laitos, että siellä voidaan ympäri vuoden mm. pelata jääkiekkoa... ja, tuota, pelata jääkiekkoa.

Kupittaan Akropolis vaimikäsenytoli on urheilun monitoimihalli. Tarkoittaa käytännössä sitä, että taitoluistelu on mestan ykköslaji ja lätkä heti perässä. Sisäpalloilujen finaaleja pystytään järjestämään myös (paitsi että hinttikyykäss... anteeksi, salibandyssa tai käsi- tai koripallossa ei nykyisellään ole sellaisista vaaraa). Myös pienimuotoiset messut ja vastaavat onnistuvat.

Kulttuuripläjäyksille mestaa ei varsinaisesti ole suunniteltu, logistiikka ilmeisesti nippa nappa OK mutta kattoon ei välttämättä pysty ripustamaan poppilaatikoita valaistukseen ollenkaan tarpeeksi. Akustiikasta ei mitn hajua siitäkään, tokko asiaa on esim. musiikkimielessä ajateltu kauheasti. Uusi hallihan on ns. kokonaisvastuullista rakentamista, suomeksi sanottuna kaikesta on tingitty.
 

Animal

Jäsen
Pressiboxi kirjoitti:
Kupittaan Akropolis vaimikäsenytoli on urheilun monitoimihalli.

Onkos tämä nyt se halli mikä jossain nimettiin Hesburger -areenaksi?

Onko tietoa mikä kyseisen luukun kapasiteetti on?
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Animal kirjoitti:
Onkos tämä nyt se halli mikä jossain nimettiin Hesburger -areenaksi?

Onko tietoa mikä kyseisen luukun kapasiteetti on?

Kapasiteetti lätkässä on 3000. Heseä on huhuiltu sponssamaan hallia, tosin mitään virallista asiasta ei ole aikoihin kuulunut. Salmelalla lienee kiire laittaa ensin oma kämppä kuntoon - koskien koko Marina Palacen yläkertaa.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
pygmalion kirjoitti:
Tästä tulee ilmeisesti samantyyppinen "monitoimihalli" kuin siitä toisesta "monitoimihallista", joka taannoin rakennettiin Artukaisiin. Artukaisten Viljasiilohan on siitä hieno laitos, että siellä voidaan ympäri vuoden mm. pelata jääkiekkoa... ja, tuota, pelata jääkiekkoa.

Nimenomaan. Turun liikuntapaikkojen puute ei parane yhtään sillä, että puretaan jäähalli ja rakennetaan samalle paikalle jäähalli. Ei vaikka nimi muutettaisiinkin monitoimihalliksi.

Perinteistä en tiedä, joten saatan talloa niitä nyt pahoinkin, mutta itse olisin pistänyt jäähallin sinne pelolle toisen mokoman kylkeen. Luulisi, että näiden kahden areenan lähellä olo palvelisi kaikkia jääurheilun harrastajia. Tuto, TPS ja luisteluseurat olisivat saaneet oman tilavan pyhäittönsä paikkaan johon myös autoilevalla yleisöllä on helppo tulla.

Ja kauan laiminlyödyt sisäpalloilulajit saisivat vihdoinkin paikan, jossa harjoitella. Kyllähän noita finaaleja, silloin harvoin kun niitä tulee, voi aina pelata jäähalleissakin, mutta ne ovat juuri ne kaikki muut tapahtumat jotka tarvitsivat kunnon tiloja.

Nykyisellään joukkueet harjoittelevat ja pelaavat sarjapelinsä alimittaisilla kentillä koulujen liikuntasaleissa. Ei näihin paikkoihin saa houkuteltua yleisöä, eikä näin ollen toimintaakaan pystytä kehittämään.

Kupittaa olisi ollut täydellin paikka palloiluhallille, mutta nyt ängetään TUTO ja kaiken maailman messut, muutenkin ahtaalle alueelle ja jätetään Turun sisäpalloilulajit jatkamaan hidasta kuolemaansa.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Viesti no 666

Pressiboxi kirjoitti:
Akustiikasta ei mitn hajua siitäkään, tokko asiaa on esim. musiikkimielessä ajateltu kauheasti. Uusi hallihan on ns. kokonaisvastuullista rakentamista, suomeksi sanottuna kaikesta on tingitty.

Tuo jäi kaivertamaan aikanaan kun asiasta ilmoitettiin. Hyvä keskikokoinen areena olisi täällä tarpeen. Sellainen jonne voisi saada niitä stadion-luokan alapuolella majailevia akteja, jotka käyvät nykyisin Nordiksella ja Hakametsässä. Onhan siinä toki muitakin esteitä mutta sopiva areena nyt ainakin pitäisi ensin olla.

No, ehdottomasti pitää käydä tsekkaamassa pari Tuton peliä ihan tämänkin vuoksi. Vanhan Kupittaan kulmagrilli & baari oli aika ehdoton, toivottavasti samanlainen järjestely löytyy tuoltakin. Ja Tepsikin voisi pelata jotain harkkapelejä tuolla tai vaikka pari liigapeliäkin, ei Elyséelläkään ihan tungosta joka pelissä ollut.. Ehkä se kyykkäkin aikanaan nousee viimein Turussa SM-tasolle.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Jj kirjoitti:
Tuo jäi kaivertamaan aikanaan kun asiasta ilmoitettiin. Hyvä keskikokoinen areena olisi täällä tarpeen. Sellainen jonne voisi saada niitä stadion-luokan alapuolella majailevia akteja, jotka käyvät nykyisin Nordiksella ja Hakametsässä. Onhan siinä toki muitakin esteitä mutta sopiva areena nyt ainakin pitäisi ensin olla.
Turussa on Caribia-halli minne mahtuu n. 2500 ihmistä. Jos Tampereella Hakametsässä ja Helsingissä jäähallissa on konsertit niin Turussa ei välttämättä kannata konserttia järjestää. Whitesnake opetti silloin aika hyvin, että liika on liikaa. Tampere kerää aika hyvin maakuntien yleisön.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
MS kirjoitti:
Tampere kerää aika hyvin maakuntien yleisön.

Sanotaanko vaikka näin, että täältä ei ole ruuhkaa sinne päin... Paikallinen poppari menee Helsinkiin tai Tukholmaan jos haluaa jotain suurta talvikaudella nähdä.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
MS kirjoitti:
Turussa on Caribia-halli minne mahtuu n. 2500 ihmistä.

Joo, muttei sekään kai ole kovin hyvä konserttipaikkana? En tosin ole tainnut olla siellä musiikin merkeissä kuin kerran eikä silloin tullut sellaisia pohdittua. Tarkoitin sanoa että jos uusi halli olisi tehty myös tätä silmällä pitäen, oltaisiin luultavasti saatu Karibiaa parempi esiintymisareena. No, sitäkin ennen olisi kuitenkin pitänyt tehdä se toinen kenttä mikä oli jossain vaiheessa muistaakseni suunnitelmissa. Sääli on se jos tosiaan muut palloilut kituuttavat edelleenkin ilman tiloja.

Tampereella olen käynyt kaksi kertaa musiikkimielessä. Ei siinä ole muuta vikaa kuin että pois ei meinaa päästä niin hyvin kuin helsingistä. Lisäyksenä myös että tarkoitin mahdollisen Kupittaan areenan tulevan lisäksi mainittuihin keikkapaikkoihin, ei jonkun tilalle.
 

Jarte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey,VG-62,Liverpool, Inter Tku
Ioota Rhoo kirjoitti:
Nimenomaan. Turun liikuntapaikkojen puute ei parane yhtään sillä, että puretaan jäähalli ja rakennetaan samalle paikalle jäähalli. Ei vaikka nimi muutettaisiinkin monitoimihalliksi.

Pienenä lohtuna otettakoon vastaan tieto että entisen yhden kaukalon sijasta uudessa hallissa niitä on kaksi. Onhan sekin jo jotain.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Halli sijaitsee mukavasti työmatkan varrella ja olen fillaroinut hallin ohitse joka arki aamu. Täytyy kyllä sanoa, että nopeasti on halli noussut ja raksamiehillä on selkeästi havaittavissa oleva tekemisen meininki.

3000 katsojan kapasiteetti lätkämatseihin tuntuu omituiselta. Olisiko kuitenkin kannattanut laittaa heti se 5000 paikkaa, jolloin halli olisi ollut myös SM-liigakelpoinen sikälimikäli TuTolla olisi haluja liigaan nousuun jossain vaiheessa. Ilmeisesti Viljasiilo haluttiin säilyttää ainoana liigakelpoisena.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Iceberg kirjoitti:
3000 katsojan kapasiteetti lätkämatseihin tuntuu omituiselta. Olisiko kuitenkin kannattanut laittaa heti se 5000 paikkaa, jolloin halli olisi ollut myös SM-liigakelpoinen sikälimikäli TuTolla olisi haluja liigaan nousuun jossain vaiheessa. Ilmeisesti Viljasiilo haluttiin säilyttää ainoana liigakelpoisena.

Tuo katsojakapasiteetti on tässä juuri se älyttömin juttu. 3000 katsojan tilat ovat Mestikseen ihan ok, tosin finaaleissa alkaa sekin tehdä jo tiukkaa. Kaikille muille lajeille (jos siellä sellaisia edes harrastetaan) katsomopaikkoja on ihan liikaa, ja SM-liigan vaatimuksiin liian vähän. Jos TuTon tavoite joskus toteutuu, niin Turkuhalli on TuTolle liigassakin aivan liian suuri. 5000 ihmisen halli riittäisi siihen tarkoitukseen ihan hyvin.

Pari tuhatta katsomopaikkaa ei niin hirvittävän montaa lisäpenkkiriviä olisi vaatinut, mutta tietysti 5000 ihmisen hallilta vaaditaan käymälä- ym. sosiaalitilojen puolesta paljon enemmän kuin 3000 katsojan ladolta, eli ehkä niitä kaikkia ei siihen urakkahintaan millään olisi saatu mahdutettua.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon kirjoitti:
Tuo katsojakapasiteetti on tässä juuri se älyttömin juttu. 3000 katsojan tilat ovat Mestikseen ihan ok, tosin finaaleissa alkaa sekin tehdä jo tiukkaa. Kaikille muille lajeille (jos siellä sellaisia edes harrastetaan) katsomopaikkoja on ihan liikaa, ja SM-liigan vaatimuksiin liian vähän. Jos TuTon tavoite joskus toteutuu, niin Turkuhalli on TuTolle liigassakin aivan liian suuri. 5000 ihmisen halli riittäisi siihen tarkoitukseen ihan hyvin.

No heti ensimmäiseksi on todettava, että on se vaan kauhean kiva, kun saadaan uusi näyttävä halli sen mahdollisesti Suomen rumimman julkisen rakennuksen tilalle, jossa vuotava katto oli pienimpiä ongelmista (olkoonkin, että vanhan Kuppiksen tunnelma oli parhaimmillaan ihan omaa luokkaansa). Olen kuitenkin samaa mieltä tuosta 3000 katsojan kapasiteetista. 3000 on juuri sen verran, että se ei sovellu kunnolla oikein mihinkään tarkoitukseen. Käsittämätöntä. Mutta hei... Mitä voi odotaa, kun aletaan tekemään kompromisseja? Tyyli, jolla halli hankittiin, tuntui heti ihan kummalliselta. Siis se "ranskalainen urakka" (vaimikäsenytoli), jossa annettaan tietty budjetti ja sitten hämmästellään, että minkälaisia virityksiä sillä saa. Voisi kerrankin tehdä jotain kunnolla, mutta tuntuu, ettei kaupungin budjetin puitteisiin mahdu millään sellainen ajatus, että uutta hallia voitaisiin katsoa paljon pidemmän ajan sijoituksena. Tosin se alkuperäinen Kupittaakin oli suuremman luokan kompromissi (ja siltä se kieltämättä näyttikin), mutta seisoihan sekin pystyssä kunniakkaasti palvellen yli 30 vuotta, vaikka sitä ei kukaan varmasti aikoinaan uskonut.

Kyllähän tuo uusi areena on tällä hetkellä täysin passeli TuTon käyttöön ja sehän on pääasia :) Jatkosta on sitten paha mennä sanomaan. Allekirjoittanut ainakin on tyytyväinen, ettei joka kerta tarvitse lähteä ajamaan toiselle puolella kaupunkia TuTon pelien takia, kunhan tuo Akropolis nyt ensin vaan saadaan auki...
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eikö kaupungin budjetoima rahasumma ollut alunperin vähän reilut 5 miljoonaa euroa. Sillä rahalla ei mikään rakennusfirma olisi saanut kuin korkeintaan yhden katetun kaukalon aikaiseksi, joten kaupunki joutui korottamaan summaa, ja tarjouskilpailun voittanut yritys laittoi siihen vielä hiukan lisää, jotta pystyttiin rakentamaan edes tämänkaltainen halli.

Ainahan nämä kaupungin hankkeet ovat enemmän tai vähemmän kompromisseja. Ja minun mielestänikin tuollainen ranskalainen urakka on kuolleena syntynyt idea tällaiseen halliprojektiin. Olenkin ihmetellyt sitä, että eikö kellään turkulaisella yksityisellä henkilöllä tai taholla ollut kiinnostusta saada tänne toista kaikki mitat täyttävää hallia. Siis jollain sellaisella taholla, jolla olisi myös riittävästi rahaa tällaisiin juttuihin. Mieleen tulee esim. muutama turkulainen NHL-kiekkoilija, joilla varmasti on kukkarossa muutakin kuin vain kolikoita. Vai onko se sitten niin, että heti kun joku yksityinen sekaantuu näihin juttuihin, alkaa homma haiskahtaa bisnekseltä, ja hallin käyttömaksut ovat myös sen mukaiset? Eikö ympäristökunnissa ole ihan yksityisin varoin rakennettuja halleja, ja eikö niissä käyttömaksut silti ole ihan kohtuullisia?
 
Halli rupeaa pikku hiljaa valmistumaan.. Lasit pistettiin osiltaan jo eilen joten nekin on piakkoin valmiita.. Kävelin ympäri hallissa pari päivää sitten aamuyöllä kun hoipertelin kotiinpäin keskustasta.. Näytti siltä että pukuhuoneet ovat hallin päädyssä joten joukkueet eivät tule suoraan vaihtoaitoihin, joku kun siitä tässä aiemmin mainitsi.

Minäkin tuota 3000 paikkaa ihmettelin varsinkin kun Tuto on lähiaikoina ilmoittanut kiinnostuksestaan nousta takaisin SM-Liigaan.. Mutta noihin perus divarimatseihin halli on aika sopiva. Sitä myös ihmettelen että kun vieressä komeilee uljas Veritas-stadion niin miksi ei rakentaa halli siihen kiinni, jotta baarit ja kahvilat olisivat yhteiset...? Siinä säästyisi rahaa, ja kun tuohon uuteen monitoimihalliin ei edes kahviota/baaria rakenneta, niin tyhmää se on että 10metriä hallista on St. Patricks Pub tyhjillään.. Ja kun molemmat projektit (veritas-stadion ja monitoimihalli tai hesearena tai mikä onkaan) olivat kuitenkin samaan aikaan jo suunnitteluvaiheessa, vois tässäkin kaupungissa eräät ihmiset pistää joskus mietintämyssyn päähän. Ja ne päätykatsomot jotka joskus rakennetaan sinne veritas-stadionille, mahtuvatkos ne enää hyvin sinne kun tämä harjoitushalli on osittain tiellä..
 

Ride

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Arto92
KupittaanVelho kirjoitti:
Sitä myös ihmettelen että kun vieressä komeilee uljas Veritas-stadion niin miksi ei rakentaa halli siihen kiinni, jotta baarit ja kahvilat olisivat yhteiset...? Siinä säästyisi rahaa, ja kun tuohon uuteen monitoimihalliin ei edes kahviota/baaria rakenneta, niin tyhmää se on että 10metriä hallista on St. Patricks Pub tyhjillään.. Ja kun molemmat projektit (veritas-stadion ja monitoimihalli tai hesearena tai mikä onkaan) olivat kuitenkin samaan aikaan jo suunnitteluvaiheessa, vois tässäkin kaupungissa eräät ihmiset pistää joskus mietintämyssyn päähän. Ja ne päätykatsomot jotka joskus rakennetaan sinne veritas-stadionille, mahtuvatkos ne enää hyvin sinne kun tämä harjoitushalli on osittain tiellä..

Samaa olen miettinyt minäkin. Käsittääkseni Stefan Håkanskin oli ehdottanut jonkinlaista kulkutietä hallista Veritaksen ravintolaan muttei ollut sopinut kaupungin päättäjille. Ken tietää syyn tähän voisi valaista lisää.

Toivottavasti edes jostain kulmasta näkee vähän peliäkin kaljatuoppi kourassa. Ikävä siis tulee vanhaa Punaista kulmaa.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mietin tässä, että onko kenelläkään tietoa millainen pelikello on tulossa halliin. Onko mahdollisesti niin, että kyseessä on jopa jonkun sortin mediakuutio, vai onko tulossa yhtään mitään?
 

Jarte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey,VG-62,Liverpool, Inter Tku
Juup.... jotain tietoa on..... Elikäs tulossa on perustiedot näyttävä taulu, pitkälti vastaava kuin vanha kupittaan taulu noin informatiivisilta osiltaan. Epäselvää on ollut viime metreille asti se, että onko taulussa edes vaihtuva teksti joukkueiden nimiä varten vai lukeeko siinä vaan koti ja vieras. Näytön pitäisi sentään olla nelisivuinen ja sijaita kentän keskivaiheilla kuten ennenkin.

Päätäni en pistä pantiksi tämän tiedon oikeellisuudesta koska tätä asiaa on veivattu suuntaan jos toiseen jo muutaman kerran. Mutta karvalakkimallia parempaa on melko turhaa odotella.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Kaljaa koneeseen

Uudessa hallissa on kehitteillä melko mehevät päätykatsomot nestekäyttöisille katsojille, setti näyttää hyvältä. 16.11. päästään vauhtiin kunnolla, aiemminkin ilmeisesti on jo jotain pienempää tulossa areenalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös