Kuolleet NHL-pelaajat, valmentajat, omistajat, vaikuttajat ja muut persoonat

  • 81 187
  • 297

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kiitos tason nostosta ja omasta hyödyllisestä kontribuutiostasi tähän viestiketjuun!
Olipa ihmeellinen ja ennen kaikkea turha kiukku. En tiedä tunnistitko itsesi minun kritiikistäni, vai mistä moinen reaktio. Minä kun en ketään syyttänyt, vaikkakin yhtä käyttäjää tekisi mieli kunnolla haukkua. En sitä kuitenkaan tee, kun modet ovat selkeästi reagoineet jo asiaan.

Ymmärrän ja todellakin tiedostan, että tämä Gaudreaun traaginen kohtalo koskettaa ja tämän takia keskustelu onkin kehnoa tällä hetkellä. En jaksaisi lukea tällaisen onnettomuuden jälkeen riitelyä rahasta tai jossittelua turhista asioista. Paljon kivempaa olisi, jos täällä muisteltaisiin lämmöllä Gaudreaun hienoa ja upea peliuraa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Siellä on monia vastaavia tapauksia joissa mitään taloudellista selkänojaa ei leskellä ja perheellä ole. Samoin kuin tällaista medianäkyvyyttä millä rahaa kerätä. Nythän esimerkiksi tavoitteena heillä oli kerätä hautajaisia ja syntyvää lasta varten 30k mutta nyt kerätty on jo yli 300k…
Niin, joskus nämä keräykset saavuttavat tavoitteensa nopeasti ja menee ylikin. Jos nyt pitkälti jääkiekkoyhteisö haluaa tuohon lahjoittaa tuhansia dollareita niin onko tuo sellainen asia mikä on pois muilta keräyksiltä.
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Hmm, luulisi perheestä löytyvän sen verran rahaa ettei ulkopuolista rahoitusta tarvita. Lahjoituksille löytynee parempiakin kohteita.
Vittuuko se sulle kuuluu jos haluan lahjoittaa rahaa ja mikä motiivi itsellä lahjoittamiseen on. Ihme nillitystä tulla valittamaan toisten lahjoituksista.

Mistä muutenkaan tiedät omista lahjoituksistani muualle? Aivan, et mistään.
 
rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oikeita tunneälyn napakymppejä on napsunut jonossa tähän ketjuun. Jos ei ole mieluisa lahjoituskohde, niin älä sitten lahjoita, mutta älä nyt netin muisteloketjuihin tule viisastelemaan. Joo, pysytään poissa koko ketjusta, mutta ehkä pieni häpeäminen olisi paikallaan.
 
Niin, joskus nämä keräykset saavuttavat tavoitteensa nopeasti ja menee ylikin. Jos nyt pitkälti jääkiekkoyhteisö haluaa tuohon lahjoittaa tuhansia dollareita niin onko tuo sellainen asia mikä on pois muilta keräyksiltä.
No lahjoittaa vaikka yleisesti johonkin uhrien tukemiseen.
Vittuuko se sulle kuuluu jos haluan lahjoittaa rahaa ja mikä motiivi itsellä lahjoittamiseen on. Ihme nillitystä tulla valittamaan toisten lahjoituksista.

Mistä muutenkaan tiedät omista lahjoituksistani muualle? Aivan, et mistään.
No sieltähän lähdettiin henkseleistä irti. Kuten kirjoitin niin saahan sitä lahjoittaa jokainen mihin haluaa. Ehkäpä siellä menee kohta vaikka taas uudet pyöreät rikki ja saavat lopulta kerättyä vaikka 600k.

Eikös sitä porukka joskus lahjoittanut jollekin Jennerille myös rahaa jotta hänestä tulisi nuorin miljardööri tjsp. On tämä toki siihen verrattuna oikein hyvä kohde.
Oikeita tunneälyn napakymppejä on napsunut jonossa tähän ketjuun. Jos ei ole mieluisa lahjoituskohde, niin älä sitten lahjoita, mutta älä nyt netin muisteloketjuihin tule viisastelemaan. Joo, pysytään poissa koko ketjusta, mutta ehkä pieni häpeäminen olisi paikallaan.
No tähän ei varmaan tunneäly liity mitenkään kun kyse tuskin on kenenkään läheisestä täällä. Toki jokainen saa edelleen lahjoittaa mihin haluaa mutta ei varmaan sitä kukaan voi kieltää, että enää siellä varsinkaan joku rahantarve olisi kun siellä on kohta 350k täynnä ja lisää tulee. Mielenkiintoista nähdä pääsevätkö lopulta vaikka miljoonaan.

Edit. Ja henkilökohtaisesti siis ihmetyttää tämä nykyajan kulttuuri jossa rynnätään lahjoittamaan rahaa jonnekin missä sille ei tarvetta edes olisi, vaikka maailma on oikeasti avuntarvitsijoita täynnä. Eli käytännössä some isolta osin vaikuttaa siihenkin minne ihmiset lahjoituksensa tekevät.

Edit2. Ja kukaan varsinainen omainenhan ei tuota keräystä ole perustanut vaan lesken sisko(?) joka ilmeisesti jostain syystä ajatellut, että sisar ei saa hautajaisiakaan järjestettyä ilman ihmisten rahallista tukea.
 
Viimeksi muokattu:

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Edit. Ja henkilökohtaisesti siis ihmetyttää tämä nykyajan kulttuuri jossa rynnätään lahjoittamaan rahaa jonnekin missä sille ei tarvetta edes olisi, vaikka maailma on oikeasti avuntarvitsijoita täynnä.
Ja mieti, että ihan tavalliset ihmiset lahjoittavat kaikenmaailman vaaleissakin ehdokkaille satoja, tuhansia ja jopa miljoonia dollareita, vaikka ei rahasta ole puute.

En nyt ymmärrä, että mitä vitun väliä sillä on jos rahaa kerätään Matthewn leskelle. Jos ei ole halua lahjoittaa, niin älä lahjoita. Ei se ole sen ihmeellisempää. Ja vaikka saisivat miljardin, niin ei sen pitäisi olla keneltäkään pois.

Jotenkin myös erikoinen ajattelumaailma, että koska kyseessä oli NHL-tähti joka menehtyi, niin automaattisesti hänen ansaitsemat rahat olisi myös hänen menehtyneen veljen puolison rahoja.
 
Kuten sanoin niin ihmisethän saa rahansa lahjoittaa mihin haluaa, ja luonnollisestikkin muut ihmiset saa sitä halutessaan myös ihmetellä.

Ja kyllä pidän aika paljon erikoisempana ajattelumaailmana sitä, että perheessä ei pidettäisi huolta tuollaisessa tilanteessa toisista. Siellä on kaksi leskeä samasta perheestä, pitäisin aika todennäköisiä, että ovat vielä huomattavasti läheisempiä lopun elämäänsä mitä olivat aiemmin.
 
ipaz

Jäsen
Hmm, luulisi perheestä löytyvän sen verran rahaa ettei ulkopuolista rahoitusta tarvita. Lahjoituksille löytynee parempiakin kohteita.
Keräyksen laittoi pystyy Matt Gaudreaun lesken sisko.

All donations raised will be transferred directly to Madeline to help pay for funeral expenses and baby Tripp.

Tavoite 30 000 dollaria, jotta sisko pärjäisi kotona hautajaisten yli ja saisi maksettua sairaalamaksut synnytyksestä. Sekin maksaa jenkeissä tuhansia dollareita. No nyt siellä on kerätty rahat jo lapsen opiskeluitakin varten ja se heille suotakoon. Jääkiekkoyhteisö auttaa. Todella moni NHL-pelaaja tai pelaajan vaimo on laittanut rahaa keräykseen.

gofundme memorial-osiossa on kymmeniä ellei satoja keräyskohteita puolisonsa traagisesti menettäneille leskille. Selkeästi eniten rahaa lahjoitetaan vakavasti sairastuneille, joilla ei ole sairausvakuutusta. Monessa kohteessa on kerätty yli satatuhatta dollaria, eli kyllä niitä rahoja laitetaan myös niihin "parempiin" kohteisiin.
 
Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
No lahjoittaa vaikka yleisesti johonkin uhrien tukemiseen.

No sieltähän lähdettiin henkseleistä irti. Kuten kirjoitin niin saahan sitä lahjoittaa jokainen mihin haluaa. Ehkäpä siellä menee kohta vaikka taas uudet pyöreät rikki ja saavat lopulta kerättyä vaikka 600k.

Eikös sitä porukka joskus lahjoittanut jollekin Jennerille myös rahaa jotta hänestä tulisi nuorin miljardööri tjsp. On tämä toki siihen verrattuna oikein hyvä kohde.

No tähän ei varmaan tunneäly liity mitenkään kun kyse tuskin on kenenkään läheisestä täällä. Toki jokainen saa edelleen lahjoittaa mihin haluaa mutta ei varmaan sitä kukaan voi kieltää, että enää siellä varsinkaan joku rahantarve olisi kun siellä on kohta 350k täynnä ja lisää tulee. Mielenkiintoista nähdä pääsevätkö lopulta vaikka miljoonaan.

Edit. Ja henkilökohtaisesti siis ihmetyttää tämä nykyajan kulttuuri jossa rynnätään lahjoittamaan rahaa jonnekin missä sille ei tarvetta edes olisi, vaikka maailma on oikeasti avuntarvitsijoita täynnä. Eli käytännössä some isolta osin vaikuttaa siihenkin minne ihmiset lahjoituksensa tekevät.

Edit2. Ja kukaan varsinainen omainenhan ei tuota keräystä ole perustanut vaan lesken sisko(?) joka ilmeisesti jostain syystä ajatellut, että sisar ei saa hautajaisiakaan järjestettyä ilman ihmisten rahallista tukea.
Minua taas ihmetyttää näiden lahjoituksien sijaan nämä vaikuttajat mitä jengi seuraa kieli pitkällä ja samalla jopa lahjoittavat rahaa heille ties minkälaisten kurssien yms ja he elävät vip-elämää näiden kustannuksella. Se vasta sairasta on.

Ja laitoin leskelle muutaman taalan.
Uskon että joka taala tulee tarpeeseen.
Ja se ei ole keneltäkään pois, jos rahaa haluaa jakaa niin vaikka jaat kaiken niin avun tarvitsevat ei lopu kesken.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Inhottavia viestejä ketju täynnä. Jos sieltä pääkopasta löytyy yhtään järkeä ja inhimillistä myötätuntoa, niin tietynmoisten alatyylisten ja vähättelevien kommenttien pitäisi kyllä edes sen pienen mietintämyssyn jälkeen hävettää. C'mon, oikeasti. Trollausta tai ei niin silti melkein saa itkeä sitä kuinka ajattelematonta ja ilkeää tekstiä näkee. Onneksi pääosin ketjussa on syvästi tuntevien ihmisten kommentteja. Siitä huolimatta tämä on surullinen ketju, sillä vaikka mitä sanoisi niin mikään ei muutu.

Tämmöisiä juttuja on näin ulkopuolisen lätkäseuraajankin silmistä todellla omituista kokea. Kun tuntee surua siitä kun hieno pelaaja menehtyi. Todella hieno, sympaattinen Johnny Hockey. Ujon oloinen ja haastattelujen perusteella sympaattinen mies. Melkein tulee kirjoitettua että paskaa tuuria, miksi juuri hän.... kunnes tajuaa että oli uhreina ketkä tahansa niin ihan hirveää paskaa tämä on. Tämä vain sattuu "kiinnostamaan" nyt sen vuoksi kun kyseessä on tuttu NHL-pelaaja. Tämä aihe koskettaa koska uhrina on hieno jääkiekonpelaaja jonka edesottamuksia on seurannut. Mutta sitten miettii että jos uhreina olisikin ihan jotain tavan tallaajia niin ei tulisi edes korvia lotkautettua. Mistä tulee sitten puolestaan paha mieli, sillä nämä ovat varmasti niin paljon yleisempiä tapauksia mitä sitä ajatteleekaan. Tämmöiset onnettomuudet pistää vasta miettimään että kuin paljon tämmöistä paskaa tapahtuukaan ihan joka päivä, mutta sille on ummistanut silmät koska kyseessä ei ole aiemmin ollutkaan vaikkapa Johnny Hockey.

Minulle ei ole koskaan tullut näin surullinen olo kenenkään julkisuuden henkilön kuolemasta. Mietityttää ja ahdistaa. Säälittää ja tulee hirveä olo Johnnyn ja Matthewn läheisille. Tekisi mieleni lyödä nyrkki seinään ja kuvitella että siinä olisi se rattijuoppo. Vituttaa. Ja kun tiedän että olen vain yksi kaukainen jatkislainen jota tämä näin paljon mietityttää, niin ei pysty kuvittelemaan sitä kuinka kaikki mahdolliset depression tasot ylittävä jäätävä kalmalta löyhkäävä ahdistus ja epätoivo siellä uhrien lähipiirissä on.
 
rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuntuu aivan jäätävän pahalta. Turhempaa kuolemaa ei voi olla. Jääkiekkokaan ei tunnu tässä hetkessä enää samalta, kun aikakauden yksi kovista nimistä otettiin yhtäkkiä pois. Vaikkei sillä jääkiekolla sinänsä mitään väliä nyt olekaan. Tämä tulee tekemään kipeää kyllä jonkin aikaa. En voi edes kuvitella, miltä tuntuu tällaisen tragedian kohdanneen läheisistä.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä tässä ketjussa pitäisi yleisesti ottaa iisisti, eikä liikaa kiinnittää huomiota muiden viesteihin. Tässä tapauksessa on niin paljon eri tavoilla järkyttäviä puolia, etten haluaisi pitää mitään reaktiota vääränä. Edes tuo trolliksi syytetty ei oman tulkintani mukaan tarkoittanut pahaa, vaan yritti kysyä käytännössä, miksi pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille tai pohtia, miten kohtalon ruletti ei katso pankkitiliä tai mitään muutakaan asiaa, vaan kamalia asioita vain tapahtuu sattumanvaraisesti.

Samaten Matthew Gaudreaun leskelle järjestetty keräys tätä sarjaa. Jos lahjoitus auttaa jotakuta käsittelemaan asiaa, niin totta kai on hyvä siinä lahjoittaa. Samaan aikaan on myös yhtä ookoo kokea, että maailmassa tapahtuu paljon muitakin pahoja asioita hyville ihmisille, eivätkä tämän tapaukset uhrit ole ensimmäisenä ongelmisissa köyhyyttään.

Sekin on ookoo tuntemus, että "onneksi mulle / mun perheelle ei ole käynyt tuollaista", vaikka toisista tällainen kela voi tuntua tylyltä tai itsekkäältä.

Kehotan kaikkia käsittelemään nämä asiat omalta kannalta luontevimmalla tavalla sekä samalla olemaan ymmärtäväinen siinä, että erilaisia tapoja käsitellä elämän haurautta / kaiken kuolevaisuutta on varmaan yhtä paljon kuin on ihmisiä.

Gaudreaun perheen kohdalla näitä supertraagisia yksityiskohtia on niin paljon, että pitäisi olla todella kivisieluinen, jos ei herätä mitään reaktiota. Mutta jos reaktio tulee, niin ei nyt pliis vähätellä niitä ja oleteta, että kun muiden kirjoittajien tietoinen tarkoitus olisi lisätä pahaa mieltä.
 
tyoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lightning, Rangers, Vegas
Mun mielestä tässä ketjussa pitäisi yleisesti ottaa iisisti, eikä liikaa kiinnittää huomiota muiden viesteihin.

No kyllä! Vaikka toisen kirjoitus kuinka tympäisisi ja olisi eri mieltä niin tällaisen aiheen tiimoilta voisi esiintyä vähemmän vittu-sanaa ja kehotuksia käteen vetämiseen jne. Olen samaa mieltä monien näiden hermostuneiden kanssa, mutta kritiikki menee täysin pieleen jos alkaa itse noitumaan ja rähisemään tällaisen tapauksen yhteydessä.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Inhottavia viestejä ketju täynnä. Jos sieltä pääkopasta löytyy yhtään järkeä ja inhimillistä myötätuntoa, niin tietynmoisten alatyylisten ja vähättelevien kommenttien pitäisi kyllä edes sen pienen mietintämyssyn jälkeen hävettää. C'mon, oikeasti. Trollausta tai ei niin silti melkein saa itkeä sitä kuinka ajattelematonta ja ilkeää tekstiä näkee. Onneksi pääosin ketjussa on syvästi tuntevien ihmisten kommentteja. Siitä huolimatta tämä on surullinen ketju, sillä vaikka mitä sanoisi niin mikään ei muutu.

Tämmöisiä juttuja on näin ulkopuolisen lätkäseuraajankin silmistä todellla omituista kokea. Kun tuntee surua siitä kun hieno pelaaja menehtyi. Todella hieno, sympaattinen Johnny Hockey. Ujon oloinen ja haastattelujen perusteella sympaattinen mies. Melkein tulee kirjoitettua että paskaa tuuria, miksi juuri hän.... kunnes tajuaa että oli uhreina ketkä tahansa niin ihan hirveää paskaa tämä on. Tämä vain sattuu "kiinnostamaan" nyt sen vuoksi kun kyseessä on tuttu NHL-pelaaja. Tämä aihe koskettaa koska uhrina on hieno jääkiekonpelaaja jonka edesottamuksia on seurannut. Mutta sitten miettii että jos uhreina olisikin ihan jotain tavan tallaajia niin ei tulisi edes korvia lotkautettua. Mistä tulee sitten puolestaan paha mieli, sillä nämä ovat varmasti niin paljon yleisempiä tapauksia mitä sitä ajatteleekaan. Tämmöiset onnettomuudet pistää vasta miettimään että kuin paljon tämmöistä paskaa tapahtuukaan ihan joka päivä, mutta sille on ummistanut silmät koska kyseessä ei ole aiemmin ollutkaan vaikkapa Johnny Hockey.

Minulle ei ole koskaan tullut näin surullinen olo kenenkään julkisuuden henkilön kuolemasta. Mietityttää ja ahdistaa. Säälittää ja tulee hirveä olo Johnnyn ja Matthewn läheisille. Tekisi mieleni lyödä nyrkki seinään ja kuvitella että siinä olisi se rattijuoppo. Vituttaa. Ja kun tiedän että olen vain yksi kaukainen jatkislainen jota tämä näin paljon mietityttää, niin ei pysty kuvittelemaan sitä kuinka kaikki mahdolliset depression tasot ylittävä jäätävä kalmalta löyhkäävä ahdistus ja epätoivo siellä uhrien lähipiirissä on.

Nämä ovat kyllä aivan karmeita tapahtumia, joita sitä ei toivoisi kenenkään hyvien ja tavallisten ihmisten kohdalle ikimaailmassa sattuvan. Vähintään yhtä kauhea tapaus oli silloin syksyllä 2011 tämä Jaroslavl Lokomotivin lento-onnettomuus Venäjällä, jossa koko joukkue sai tuolloin surmansa, vaikka mihinkään järjestykseen ei halua tällaisia alkaa mitenkään laittamaan. Mutta kuitenkin molemmat niin sellaisia tapauksia, joiden sitä toivoisi olevan vain pelkkää pahaa unta, joka sitten herättyään osoittautuisi fiktioksi, mutta todella ikävää vain, kun näin ei nyt ikävä kyllä asia vaan ole. Tuntuu siltä, että jopa pahimpina painajaisunina olisi liian karmeita tällaiset asiat, niin saati sitten tosielämässä.

Pakko kyllä myöntää ihan suoraan, että kyllä ainakin itselläni tuli niitä kyyneliä silloin öisin vuodatettua, kun tämä Lokomotivin lentoturma oli tapahtunut. Nyt on vaan ollut tämän karmean tragedian myötä niin kova työputki itselläni menossa, ettei oikein ole ehtinyt vielä kaikkea tätä karmeutta kunnolla edes sisäistämään, mutta varmasti jossain vaiheessa sitä tulee itselläkin niitä kyyneliä vuodatettua tämänkin takia, kun mediasta tulee kuvia Gaudreaun veljesten hautajaisista ja heidän perheidensä valtavasta surusta.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä tässä ketjussa pitäisi yleisesti ottaa iisisti, eikä liikaa kiinnittää huomiota muiden viesteihin. Tässä tapauksessa on niin paljon eri tavoilla järkyttäviä puolia, etten haluaisi pitää mitään reaktiota vääränä. Edes tuo trolliksi syytetty ei oman tulkintani mukaan tarkoittanut pahaa, vaan yritti kysyä käytännössä, miksi pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille tai pohtia, miten kohtalon ruletti ei katso pankkitiliä tai mitään muutakaan asiaa, vaan kamalia asioita vain tapahtuu sattumanvaraisesti.

Samaten Matthew Gaudreaun leskelle järjestetty keräys tätä sarjaa. Jos lahjoitus auttaa jotakuta käsittelemaan asiaa, niin totta kai on hyvä siinä lahjoittaa. Samaan aikaan on myös yhtä ookoo kokea, että maailmassa tapahtuu paljon muitakin pahoja asioita hyville ihmisille, eivätkä tämän tapaukset uhrit ole ensimmäisenä ongelmisissa köyhyyttään.

Sekin on ookoo tuntemus, että "onneksi mulle / mun perheelle ei ole käynyt tuollaista", vaikka toisista tällainen kela voi tuntua tylyltä tai itsekkäältä.

Kehotan kaikkia käsittelemään nämä asiat omalta kannalta luontevimmalla tavalla sekä samalla olemaan ymmärtäväinen siinä, että erilaisia tapoja käsitellä elämän haurautta / kaiken kuolevaisuutta on varmaan yhtä paljon kuin on ihmisiä.

Gaudreaun perheen kohdalla näitä supertraagisia yksityiskohtia on niin paljon, että pitäisi olla todella kivisieluinen, jos ei herätä mitään reaktiota. Mutta jos reaktio tulee, niin ei nyt pliis vähätellä niitä ja oleteta, että kun muiden kirjoittajien tietoinen tarkoitus olisi lisätä pahaa mieltä.

Jos nyt vielä lyhyesti jatkan kahden sentin psykologialla (perusopinnot toki luettu, ja vanhemmat on molemmat lukeneet tutkinnon psykologiasta), niin hypoteesini järkytyttävän uutisen kuulleen tarpeista on tämä.

1. Tarve selittää asia jotenkin, ettei se olisi niin armottoman ja ahdistavan sattumanvarainen. --> seuraavissa kohdissa on mekanismi tähän.
2. Tarve löytää syyllinen. (Tässä tapauksessa rattijuoppo on helppo kohde, ja pelkistetyn konkreettisella tasolla tämä Higgins onkin ainoa syyllinen. )
3. Tarve tehdä jotain tai auttaa, empaattinen ihminen ei kestä tuollaista tunnekuohua. Leskelle järjestetty keräys on oikeastaan ainut tapa saada tämä tunne.
 
Lucius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Ja kyllä pidän aika paljon erikoisempana ajattelumaailmana sitä, että perheessä ei pidettäisi huolta tuollaisessa tilanteessa toisista. Siellä on kaksi leskeä samasta perheestä, pitäisin aika todennäköisiä, että ovat vielä huomattavasti läheisempiä lopun elämäänsä mitä olivat aiemmin.

Ei sitä voi pitää mitenkään automaattisena ja varmana asiana, että lesket huolehtisivat toisistaan, vaikka omassa perheessä se tuntuisikin itsestään selvältä.

He eivät ole mitään sukua ja ainut linkki on, että olivat jonkin aikaa naimisissa puolisonsa veljen kanssa. Veljesten urat vielä olivat niin erilaisia, että asuivat kaukana toisistaan.

He voivat olla loppuelämän todella läheisiä ja miljoonia perivä leski voi antaa täyden taloudellisen tuen toiselle tai voi olla, etteivät he ole missään tekemissä eikä tukea anneta senttiäkään.

Me emme voi tietää millainen tarve tuelle on mutta Matthew Gaudreaun lesken Madeline Gaudreaun sisko voi. Se, että hän käynnisti keräyksen viittaa vahvasti siihen, että tarvetta apuun on. Siksi on hienoa, että ihmiset ovat auttaneet.

Toivotaan, että asian saama julkisuus saisi estettyä vastaavia tapahtumia tulevaisuudessa. Ihmiset muistaisivat tapahtuman sekä keräyksen uutisoinnin ja eivät lähtisi humalassa autonrattiin tai ohittelemaan lujaa oikealta.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kaunis ja koskettava video Blue Jacketsilta, joka vain alleviivaa Johnnya tavallisena nuorena miehenä, tavallisesta perhetaustasta. Voin vain kuvitella, että tuo pyöräilykin veljen kanssa oli jotain mitä ovat tottuneet tekemään yhdessä, kun menevät lapsuuden maisemiin.

Videolla myös siskot, joista toisella olisi nyt ollut normaalissa tilanteessa häät.

Kyllä tässä pala tuli kurkkuun ja kosteaksi silmäkulmat tämän katsottua.

Viimeksi muokattu:

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Varmaan osa palstatovereista on niin onnekkaita että Gaudreau on vasta ensimmäinen henkilö jonka he tietävät että on rattijuopon tappama. Mutta kyllä näitä tapahtuu Suomessa ja erityisesti USA:ssa harva se päivä. Valitettavasti sen verran yleisiä uutisia että jos ei nyt tuttavapiiriin tai tutulle alueelle osu, niin aika nopsaan noi jutut unohtuu tai menee kokonaan ohi. Mutta kuten omasta serkustani olen nähnyt niin ei siitä surusta pääse koskaan yli jos kohdalle sattuu.

Siksi itseä on kyllä aina ärsyttänyt mm. NHL:län suhteellisen lepsu suhtautuminen rattijuoppopelaajiin. Viimeisin tapaus taitaa olla Kasperi Kapanen, jota ei taidettu edes passittaa mihinkään hoito-ohjelmaan. Pahinta mitä NHL pelaajalle saattaa tapahtua jos kärähtää ratista on se että saattaa jotkut treenit ja pelin missata jos on vielä häkissä taikka oikeudessa. Mainehaitta siitä saattaa nyt seurata, mutta sekin saattaa unohtua ja pelaaja voi hyvinkin käydä muutaman pystin pokkaamassa palkintogaalassakin sen jälkeen.
 
Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Erittäin surullinen tapaus. Jotenkin outoa lukea, että osa on niin järkyttyneitä henk.koht. tuntemattomien henkilöiden kuolemasta. Ok, julkkis ja loistava jääkiekkoilija, mutta tragedia on yhtä kauhea kuin olisi Pertti Peruksen tapaus. Tietysti, että kyseessä on aviomies ja perheellinen on järkyttävää.

En kuitenkaan väheksy kenenkään tunteita. Ne ovat aitoja todella. Ehkä itseeni vaikuttaa se, että ympärilläni on ollut niin paljon kuolemaa, tuttuja ja kavereita sekä veljeni, että siihen on turtunut. Eikä yhdessäkään ole kyse alkoholismista tai huumeongelmasta. Itse olen enemmän surullinen veljesten perheiden kokemuksista.

Yhtä kaikki jääkiekkomaailmalle tämä on suuri menetys.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Olin kirjaimellisesti pudota tuolilta, kun näin ensimmäiset otsikot Gaudreaun kohtalosta. Niin yllättävä ja järkyttävä tapaus kyseessä. Ja noita inhimilliseltä kannalta tilanteen läheisille vielä karmeammaksi tekeviä yksityiskohtia (veli mukana, pienet lapset, veljen vaimo raskaana, siskon häät seuraavana päivänä) niin paljon, että on tosiaan kuten joku tässä ketjussa jo aiemmin kirjoitti, että jos tämän yrittäisi kirjoittaa johonkin tv-sarjaan tai elokuvaan, niin tuntuisi jo naurettavan liioitellulta. Totuus on tässä tapauksessa tosiaan tarua ihmeellisempää - valitettavasti.

Inhimillisen tragedian lisäksi tämä on tietysti myös valtava pelillinen isku Blue Jacketsille, joka menetti joukkueensa selkeän ykköstähden ja vieläpä sen pelaajan joka 2 vuotta sitten "todisti" Columbuksen olevan kiinnostava seura myös UFA-pelaajille päinvastaisista pahoista puheista huolimatta. Gaudreaun jättämän aukon paikkaaminen tulevalla kaudella lienee sinitakeille aika lailla mahdotonta, vaikka cap-tilaa nyt onkin, sillä Johnny Hockeyn tasoisia pelimiehiä on jokseenkin mahdoton noin vain hankkia. Nähtäväksi jää myös se miten suuri vaikutus Gaudreaun traagisella poistumisella n. 1kk ennen kauden alkua on muun joukkueen henkiseen tilaan, kun kiekko tippuu jäähän.

Tapaus on merkittävä myös koko liigan kannalta. Johnny Hockey oli kuitenkin yhä yksi liigan suurimmista tähdistä, vaikka 2 viime kautta olivatkin suoraan pisteissä mitattuina vähän hiljaisempia kuin parhaat Flamesin vuodet. Se yli 100 pisteen potentiaali oli kuitenkin yhä olemassa. Vastaavia aktiivipelaajien kuolemantapauksia ei itselle tule monta mieleen. 2000-luvlta muistan ainoastaan sen latvialaisen varaveskan pari vuotta sitten, Dan Snyderin n. 20 vuotta sitten ja Sergei Zholtokin työsulkukaudelta. Nämä kaikki olivat kuitenkin pienen profiilin pelaajia verrattuna Gaudreauhun. Viimeisin lainkaan saman tason pelaajan murhenäytelmä, joka itselle tulee mieleen on tuoreen Vezina-voittajan Pelle Lindberghin kuolema vuonna -85. Eipä näitä soisikaan ainakaan tämän useammin tapahtuvan.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
LAINEETON MONTREAL
Viimeisin lainkaan saman tason pelaajan murhenäytelmä, joka itselle tulee mieleen on tuoreen Vezina-voittajan Pelle Lindberghin kuolema vuonna -85. Eipä näitä soisikaan ainakaan tämän useammin tapahtuvan.
Tässä toki erona se, että Lindbergh oli itse se Pelle, joka päätti lähteä kännissä kaahailemaan leskentekijä-Porschellaan ja onneksi vei vain oman henkensä. Gaudreaun veljekset sen sijaan olivat täysin syyttömiä ja viattomia kärsijöitä yhden rattijuoppoidiootin takia.

(Joo, ymmärrän kyllä, että vertasit vain pelaajien statuksia, mutta piti silti sanoa tämä)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös