Nokia Arena

  • 197 095
  • 1 455

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
No pointti on enemmän se, että Tampeereelta ja toki muualtakin on tullut kommenttia, että jengiä ei kiinnosta ja katsomoita tarvii peittää, vaikka TPS on ollut järjestäen suhteellisen korkealla yleisömäärissä. Tässä pääsee nyt kuittailemaan takaisin. Sitä paitsi itsekin pidän verhoja ihan hyvä ratkaisuna, toki jo aikoinaan ehdotin turkuhalliin autotalli ovi tyyppisiä ratkaisuja. Tuollaiset kankaat valitettavasti imevät valtavasti ääntä.
Niin eikö se silloin ole ok, että asia on suunniteltu alusta asti valmiiksi?
Noita systeemejä on kuitenkin ollut maailmalla käytössä todella pitkään ja kankaita saa myös pinnoitettuna sillä tavalla, että ne eivät ime ääntä.

TPS on itse ryssinyt katsojamääriä, omalla toiminnallaan ja lisäksi tuo nykyinen Blues mallin toiminta ei herätä katsojissa halua tuoda rahaa Supercell miljonääreille.
 
Kyllä on nyt mennyt Nokia Arena ihon alle. Itse pääsin vessaan jonottamatta hienosti molemmilla tauoilla ja kahvia sai myöskin nopeasti. Ensi vaikutelma todella hyvä siis käytävän puolelta.

Sama täällä, vessaan pääsi käytännössä kävelemällä sisään, juomia ehti saada tarpeeksi nopeasti, käytin sitä Mansesteri noutobaaria.


Ainoa negatiivinen asia oli se protestoivien mölyapinoiden humalainen lauma, mutta nekin poistuivat/poistettiin ekan erän puolessavälissä, ja sen jälkeen kaikki oli ok.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tampere tehnyt hienoa jälkeä. Uskomattoman hieno areena ja mahtava elämys. Hyvin tuli viihdytetyksi ilman tifoja ja seisomakatsomoa. Ja tunnelma parani entisestään, kun Ilveksen uliseva tifo-porukka laitettiin/lähti pihalle. Toivottavasti eivät tule pilaamaan tämän päivän peliä lainkaan…

Onnea Tampere!
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tampere tehnyt hienoa jälkeä. Uskomattoman hieno areena ja mahtava elämys. Hyvin tuli viihdytetyksi ilman tifoja ja seisomakatsomoa. Ja tunnelma parani entisestään, kun Ilveksen uliseva tifo-porukka laitettiin/lähti pihalle. Toivottavasti eivät tule pilaamaan tämän päivän peliä lainkaan…

Onnea Tampere!

Jep, toivotaan ettei kukaan vaan erehdy luomaan tunnelmaa tänään. Eilen muuten todistin myös jotain käsittämätöntä Ilveksen yhden maalin jälkeen, muutama kannattaja hakkasi käsiään tosi lujaa yhteen, aika mautonta menoa tuokin kyllä. Toivotaan ettei tänään vastaavaa nähdä ja että kaikki osaavat olla mahdollisimman hiljaa.
 
Jep, toivotaan ettei kukaan vaan erehdy luomaan tunnelmaa tänään. Eilen muuten todistin myös jotain käsittämätöntä Ilveksen yhden maalin jälkeen, muutama kannattaja hakkasi käsiään tosi lujaa yhteen, aika mautonta menoa tuokin kyllä. Toivotaan ettei tänään vastaavaa nähdä ja että kaikki osaavat olla mahdollisimman hiljaa.

Känninen ölinä, runkkauskäsiliikkeet, kirosanojen huutelu, myötähäpeän aiheuttaminen niille Ilveksen kannattajille, jotka eivät mokomassa mukana olleet...negatiivista mainosta koko seuralle, ja epämiellyttävää häiriötä niille tuhansille, jotka siinä päässä hallia joutuivat kyseistä ääliöperformanssia todistamaan....

Jos tarkoitus on luoda epämukavuutta, antipatiaa ja vitutusta, niin hyvinhän tuo meni.

Ja tänään toivottavasti sama uusiksi?
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Mielenkiinnolla tänään uuteen Areenaan! Odotan hyvää peliä ja hienoa elämystä!
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Eiköhän niin Osasto41 kuin Sinioranssit pääse kyllä lippujensa ja tifojensa kanssa kannustamaan, omalla tavallaan jahka ne seisomakatsomot saadaan valmiiksi / turvallisiksi. Ihme vinkunaa nyt jos parissa pelissä alkuun ei saa toteuttaa itseään.
Ihan samalla tavalla siellä molempien jengien seisomakatsomot oli "käyttökiellossa".
Tai näin mä ainakin oletan? Voin olla myös väärässä?
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Känninen ölinä, runkkauskäsiliikkeet, kirosanojen huutelu, myötähäpeän aiheuttaminen niille Ilveksen kannattajille, jotka eivät mokomassa mukana olleet...negatiivista mainosta koko seuralle, ja epämiellyttävää häiriötä niille tuhansille, jotka siinä päässä hallia joutuivat kyseistä ääliöperformanssia todistamaan....

Jos tarkoitus on luoda epämukavuutta, antipatiaa ja vitutusta, niin hyvinhän tuo meni.

Ja tänään toivottavasti sama uusiksi?

Eilisestä performanssista itsessään en oikein osaa sanoa, onhan tuo seisomakielto aika perseestä niin tavallaan ymmärrän tuon ulosmarssin.

Tarkoitan lähinnä että ylipäätään hallissa missä vaikuttaisi olevan aika aneeminen tunnelma, olisi toivottavaa että Osasto 41 olisi paikalla, koska he ovat ainoita jotka tuolla mitään tunnelmaa saavat aikaan. Taisi se Hakametsän aikanakin olla vähän muuta kuin ''kännistä ölinää.'' Jos oikeasti toivoo ettei Osasto ole paikalla kannustamassa niin kannattaa ehkä hakeutua muunlaisten urheilutapahtumien pariin.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Jahans, ledimainokset ja pienpanimo-oluet saivat pään pyörälle, ihmiset unohtivat hetken olevansa jääkiekko-ottelussa ja jotkin primitiiviset kankaat ja niiden heiluttelijat ohjattiin hallista pois?
 
Jahans, ledimainokset ja pienpanimo-oluet saivat pään pyörälle, ihmiset unohtivat hetken olevansa jääkiekko-ottelussa ja jotkin primitiiviset kankaat ja niiden heiluttelijat ohjattiin hallista pois?

Lähinnä primitiiviset kannattajat....ei niillä juuri heiluteltavia kankaita ollutkaan.. joutuivat keskisormiin ja runkkausliikkeisiin tyytymään sen vartin kun ihmisten ilmoilla olivat.
 

axe

Jäsen
Lyhyesti (as if!) french lines:
  • Ratikalla mukava tulla, tosin poislähdettäessä (kesken pelin vittu tottakai) oli yllättävä 12 minuutin odotus pysäkillä. Mitä tapahtui 7 minuutin vuorovälille?
  • Suojatien puute Rautatienkadulta päin tullessa Kalevantien yli. En stora katastrof, ettei siihen jotain väliaikaisratkaisua ole tehty. Kierrä kilometri tuolta tai puoli kilsaa toisesta suunnasta, kun se pytinki on ihan siinä naamasi edessä tien toisella puolella!
  • Abu Fuadissa kassa selvästi auki mutta myyjä siitä katosi juuri naaman edestä eikä palannut. Siirtyminen pari kassaa sivuun ja kebu käteen nopeasti. Aika pieni pitakebab.
  • Ruuhkaa oli vallan saatanasti, mutta ei näitä täpötäysiä pelejä paljoa ole.
  • Vähän liian baarimainen ainakin se Tappara-puolen päädyn käytäväosa. Saattoi johtua siitä että se oli baari.
  • Erinomainen visuaalinen kokemus istua päädyssä alakatsomon ylimmällä rivillä kun se maljan, kuution ym. komeus levittäytyy edessä.
  • Hyvin jalkatilaa eteenpäin, takarivillä mainio tavaratila penkin takana.
  • Sivusuunnassa tuolit aivan liian lähellä toisiaan. Voi olla liian kapeatkin mutta perse kyllä mahtui hyvin. Mutta kun siinä oli ensin kolme toppatakkista vieri vieressä, niin kyllähän siinä joutuu istumaan hartiat suippoina.
  • Iso pelko on, että kun seisomakatsomo edessä alhaalla saa luvan seistä, niin eihän sieltä takaa näe sitten tarpeeksi. Turhan loiva on maljan alaosan katsomot.
  • Kuutio on kyllä mainio, kunhan saadaan grafiikat synkkaamaan ja vähän lisää elämää sinne vielä. Ilmeisesti siinä on joku kalibrointiongelma, kun sivut on eripituisia. Päätyyn ainakin esim. se jäähykello oli fonttikokoa 9, kun siihen olisi mahtunut vaikka 900.
  • Mulle vessat toimi mainiosti. Kävin tauolla pahimman baarin kohdalla vessassa ja silti sukkana sisään. On ujo pissakin, mutta pisuaarit oli hyvin sijoiteltuja tai suojattuja tms. niin siinä ei ujostuttanut ollenkaan niin kuin normaalisti. Tämä tosin saattoi johtua siitä kaikesta vihasta ja kiehumisesta, jota Tapparan peliesitys aiheutti.
  • Poistuminen oli helppoa, johtui tosin siitä ettei sitä Tapparan tarjoamaa paskaa viitsinyt katsoa ihan loppuun saakka.
  • Ottelutapahtumaa oli kehitetty selvästi: aiemman kolmen paitatykin sijaan oli nyt kuusi. Muuta eroa Hakametsään en huomannut. Mutta tosiaan Tapparan peliesitys teki ihan kaikesta ihan vitun paljon negatiivisempaa.
  • Mun mielestä kaikki se mitä tein ja halusin tehdä oli tarpeeksi sujuvaa.
  • Isoimpana epäkohtana näkisin sen istumisen epämukavuuden kun ollaan niin ahtaasti. Niillä joilla penkki tai penkkirivi lahosi alta, oli varmaan vielä epämukavampaa.
  • Ensiarviolta areena ei tule koskaan tuntumaan siltä "tää on mua varten" -paikalta kuin Hakametsä. Ihan liikaa tulee fiilis, että tää on tehty VIP- ja aitiovieraille, heille on henkilökohtaiset saattajat ja suihinottajat, ja me muut ollaan vaan pakollista täytettä, joille annetaan makkaraa ja kaljaa ja ne on tyytyväisiä.
  • Mutta kyllä mää ton kestän, ei se ollut itse peliä lukuun ottamatta ollenkaan paha kokemus. Tuun lisäksi luultavasti käyttämään huimasti paljon enemmän rahaa ravintolapalveluihin kuin ennen.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Halli oli upea 5/5! Ja aina kun on 13K ihmistä samassa paikassa syntyy jonoa, turha siitä on kitistä, se on vaan osa tunnelmaa. Ei tule ikävä Hakametsään. Toivottavasti saadaan vielä seisomokatsomot kuntoon niin tunnelma nousee ja varmasti molemmat joukkueet kehittävät peli tapahtumaa ja showta jatkossa.
7,9€ 0,4L Karjala/Lappari
Litrahinta 19,75€

Hakametsässä oli:
0,5L Sandels 8,5€ = Litrahinta 17,0€

Hinnankorotus 19,75 / 17,9 = 16,1%
Pieni laskuvirhe sulla tässä. Hinnankorotus on 10,33 %.
 

Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston
  • Ensiarviolta areena ei tule koskaan tuntumaan siltä "tää on mua varten" -paikalta kuin Hakametsä. Ihan liikaa tulee fiilis, että tää on tehty VIP- ja aitiovieraille, heille on henkilökohtaiset saattajat ja suihinottajat, ja me muut ollaan vaan pakollista täytettä, joille annetaan makkaraa ja kaljaa ja ne on tyytyväisiä..


Voihan se olla että aikanaan Hakametsä kun valmistu, niin kannattajilla samanlaiset fiilikset..

Intiimiä tunnelmallisuutta jos hakee niin Lappeenrannan Kisapuisto on hyvä, toki porukkaa jos peliin haluaa niin pitäisi olla nuo suihinottajat järjestetty paikalle..
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Varmaan menisi johonkin ottleutapahtumaketjuun paremminkin, mutta en yhtään ihmettele, että tapparalla haku päällä ottelutapahtumajuttuihin ja/tai somehommiin. Ei paljoa ole tarvinnut duunia tehdä.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tuntuuko minusta vain siltä, vai onko Iltalehti ottanut tietoisesti kovin vähättelevän asenteen Tampereen halliin? Tuntuu että nettisivuilla pyritään tuomaan negatiivisia asioita korostetusti pintaan(yhden WC:n ongelmat, Tifokielto).
 

Tervaskanto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuntuuko minusta vain siltä, vai onko Iltalehti ottanut tietoisesti kovin vähättelevän asenteen Tampereen halliin? Tuntuu että nettisivuilla pyritään tuomaan negatiivisia asioita korostetusti pintaan(yhden WC:n ongelmat, Tifokielto).
Uutisessa pääministeri pudotti avauskiekon. Eivät ole edes vaivautuneet paikalle.
 

ipaz

Jäsen
Itselläni on takana 10 vuoden aikana enemmän livenä nähtynä NHL-otteluita kuin Liiga-matseja. Ehkä siksi hieman hymyillen luen näitä arvostelevia kommentteja siitä, että uuden hallin ensimmäisessä ottelussa tunnelma oli laimea, ei saanut seistä (koska ne rakenteet on jumalauta keskeneräiset!) ja ruoka on kallista. Voi kyynel.

Edmontonissa, jossa on maailman hienoin jäähalli vielä Nokia Arenan jälkeenkin, oli Sedinien viimeisessä NHL-matsissa hiirenhiljainen tunnelma ensimmäisessä erässä. Peli oli ihan vauhdikasta NHL-kiekkoa, mutta porukka istui hiljaa kuin kirkossa. Aivastuksen saattoi kuulla toiselta puolelta katsomoa. Loppua kohden väki sitten vähän lämpeni kun peli meni rankkareihin asti, mutta saattoi johtua myös lauantai-illasta ja erätauoilla kitatuista 12 dollarin Molsoneista. Sen verran paljon pöhnässä olevia kanukkeja hallista ulos pelin päätyttyä kömpi.

Tarkoitan tällä siis sitä, että ei kannata nyt pahoittaa mieltään heti ensimmäisen huonon kokemuksen perusteella. Kaikki on uutta kaikille. Ei se tapahtumajärjestejäkään ollut ennen yleisöä viihdyttänyt Nokia Arenalla, joten mielestäni on turha vinkua että oli huonosti hoidettu. Tai sitten ihmisillä on vaan käsittämättömän kovat odotukset, että kaiken mihin rahansa laittaa pitää olla heti täydellistä. Tällä perusteella Tappara-fanien pitäisi pyytää eilisen jälkeen kausikorttirahat takaisin, koska tuote ei ollut odotuksien mukainen.

New Yorkissa avattiin muutama viikko sitten yli miljardi dollaria maksanut uusi areena NY Islandersille. Hallin katto on tarkoituksella rakennettu matalaksi, jotta yleisön kannatusäänet kuuluisivat paremmin ja loisi tunnelmaa. No tunnelma sielläkin on ollut nyt alussa laimea kun Islanders kyntää. Viisi kotiottelua ja viisi tappiota. Fanit ovat pettyneitä ja osa haikailee jo takaisin Coliseumille. Areena on kuulemma tavalliselle Isles-fanille liian fiini vanhan hallin jälkeen. Eli tehtiin miten päin tahansa, niin osalle ei mikään kelpaa. Onneksi kuitenkin suurin osa porukasta tulee aivan varmasti viihtymään Nokia Arenassa paremmin kuin Hakametsän ahtailla käytävillä. Minä ainakin uskon niin kun uuteen halliin ensimmäistä kertaa menen ja rahani NoHon kassaan kannan.

Sitten vielä henkilökohtainen mielipide osalle Osasto41:n faneista. On muitakin Ilves-faneja kuin te. Pitäkää nyt hyvät ihmiset ne paidat päällänne (en tarkoita eilistä). Se kun vaan on hyvän tavan mukaista julkisissa tiloissa. Älkää olko juntteja. Amerikan ja Kanadan halleista lentää aivan varmasti pihalle, jos ottaa paidan pois. Itseasiassa olen omin silmin nähnyt Berliinissä DEL-ottelussa kun paidaton Eisbären-fani ohjattiin ulos hallista kun ei suostunut kehotuksista huolimatta paitaa päällensä laittamaan. Ja Saksassa jos jossain osataan kannattaa isosti ja näyttävästi, mutta silti asiallisesti. Kaikissa NHL-halleissa on säännöt, että yleisön tulee saada turvallinen ja miellyttävä kokemus. Ja Tampereella on nyt NHL-tasoinen areena. Siksi oli ihan oikein, että osa faneista jotka eivät osanneet käyttäytyä poistettiin / poistuivat eilisestä ottelusta. Ei se halli mikään eläintarha ole.
 

friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kohta pääsee itsekkin arvostelemaan hallia. Jännityskin hävisi kun Ilves oli eilen suvereeni ja valtion kuljetusyhtiö tunnin myöhässä. Mutta kebabrulla on huomattavasti isompi kuin meillä päin.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muutamia lastentauteja on ja tulee olemaan oletettavasti vielä keväälläkin mutta ainoa isompi huomio tuli melko elastisesta katsomorakenteesta. Täytyy toivoa että tuntuu vaan löysältä ja kelluvalta eikä ole liian pienellä varmuuskertoimella tehty. Kyllähän noita pystyy korjailemaan vaikka kausi olisikin käynnissä mutta kai se parempi olisi kerralla tehdä hyväksi.

Huhun mukaan naapurilla olisi ankeammat fasiliteetit, AB päädyssä ei varsinaisia vikoja löytynyt.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Törmäsin somessa kiertävään "Osasto 41":n päivitykseen, jossa kerrottiin, että käytännössä kaikki kannustamiseen olennaisesti liittyvät ja tunnelmaa nostattavat asiat/tekijät on kielletty. Vasta sen jälkeen törmäsin kummankin tamperelaisseuran ilmoittamiin ennakkotietoihin, että asioita on kielletty turvallisuussyistä toistaiseksi, koska rakenteet eivät kestä. Sitten täältä saa lukea, että nämä osastolaiset ovat protestina poistuneet katsomosta, koska ei saa seistä. Luin täältä myös, että joku Tapparan kannattaja oli joutunut jonottamaan vessaan ja nyt on niin paha mieli, että halliin ei tarvitse jatkossakaan mennä.

Mikä ihmisiä vaivaa? Ihan oikeasti. On ihan paskaa, että avausotteluun ei saada hallia siihen kuntoon kuin missä sen pitäisi olla, mutta minkä ikäisiä nämä osastolaiset oikein ovat? 13? Jokainen yhtään elämää elänyt tietää, että yksikään pytinki ei valmistu niin, etteikö vähintään ekan vuoden aikana löydy jotain korjattavaa. Onko väärin katsojia kohtaan? Tietenkin on. Ihan aiheesta voidaan kysyä, että eikö kannattaisi oikeasti ottaa varman päälle ja pistää löysää valmistumisaikataulujen ja avausottelun väliin? Tietenkin kannattaisi. Mutta silti jokainen ymmärtää, että aikataulut venyvät aina, eli käytännössä nämä "löysät" ei tule ikinä toimimaan. Ainakaan Suomessa. Mutta tämä lapsellinen mielensäpahoittaminen on oikeasti tyylitöntä.

Jos katsomossa ei saa seisoa turvallisuussyistä, sitä pitää kunnioittaa, vaikka kuinka harmittaisi, koska kukaan ei halua, että kenellekään sattuu mitään vakavaa katsomossa. Kyllä sen verran pitää sietää epämukavuutta ja "paskeutta" elämässä. On myös ihan luonnollista, että jos monella ihmisellä on samaan aikaan vessahätä ja ovat menossa samaan vessaan, joutuu seisomaan jonossa. Tämä on minulle opetettu jo pienenä lapsena ja siksi pitää ennakoida ja varata aikaa, ettei pissat tule housuun. Jos johonkin vessaan on jonoa, kannattaa kokeilla jotain toista vessaa, mutta todennäköisesti erätaukojen aikana kaikkiin vessoihin on jonoa, koska ihmiset liikkuvat erätauoilla. Erän aikana jonoa on sitten todennäköisesti taas vähemmän, koska valtaosa ihmisistä istuu katsomossa. Mutta sekin riippuu toki siitä, kuinka moni muu on päättänyt mennä vessaan samaan aikaan. On myös todennäköistä, että ravintoloiden läheisyydessä oleviin vessoihin on eniten jonoa. Jännä. Jos on niin tyhmä ja laiska, ettei viitsi etsiä toista saniteettitilaa, sitten pitää seistä jonossa.

Kyllähän tunnelma kärsi Ilveksen hurjasta alusta, se on ihan selvä. Muuten on vaikea sanoa vielä mitään muuta, koska kaikkea vasta opetellaan ja testataan. Hyvältä näyttää kuitenkin ja uusi on aina uusi. Monesti vanhoissa halleissa on parempi tunnelma, mutta siihen vaikuttavat monet seikat, kuten ihmisten muistijälki ja pienemmät tilat. Jonoja on aina, kun on paljon ihmisiä. Suomessa jonoja tuntuu olevan enemmän myös pienemmällä ihmisjoukolla kuin esim. USA:ssa, koska ihmiset nyt vain ovat jonotusmielessä typerämpiä ja työntekijätkään eivät kovinkaan usein niitä tehokkaimpia vrt. pohjoisamerikkalaiset tapahtumat. Mutta kyllä NHL:ssäkin jonotetaan erätauoilla vessoihin ja kioskeihin.

Itse odotan innolla, mitä Ilves saa revittyä kotiavauksestaan uudessa hallissa irti. Varmasti eilisestä tullaan ottamaan oppia, jos suinkin vain mahdollista, mutta muutenkin odotukset Ilvestä kohtaan ovat suuremmat kuin Tapparalla. Pelisilmää ja tyyliä Ilveksessä on aina ollut enemmän kuin Tapparassa, joten miksi mikään olisi muuttunut?
 

axe

Jäsen
Tuntuuko minusta vain siltä, vai onko Iltalehti ottanut tietoisesti kovin vähättelevän asenteen Tampereen halliin? Tuntuu että nettisivuilla pyritään tuomaan negatiivisia asioita korostetusti pintaan(yhden WC:n ongelmat, Tifokielto).

No siellä oli ja on jatkossakin toimittajana Iltalehden vuoden toimittaja -palkittu, tai mikä titteli olikaan, joka on tehnyt uransa pelkästään nälvimällä, valittamalla ja nostamalla ihan kaikesta negakulman esiin. Jos jollain menee huonosti, sitä pitää potkia entistä enemmän kun se nyt on maassa ja helppo kohde. Ei siis koske pelkästään areenaa, vaan ihan kaikkea.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Veli @BOL tuossa kiteytti homman tyylillä. My respect to You. Meillä Suomessa on ns. syntynyt sukupolvi, jonka tuotos on jengi joka pahoittaa mielensä kaikesta. Oli se sitten Ben enon kuva riisipaketissa, liikennemerkkien sukupuolittomat pallopäät, reissumiehen eri rotuiset hahmot tai vaikka se että et saa seisoa katsomossa...
Tätä sukupolvea yhdistää se, että kukaan ei koskaan ole ilmeisesti kieltänyt heitä missään. Aina on saanut tehdä kuten haluaa, mutta nyt kun joku sanookin että soo soo, niin elämä onkin tuhottu. Parempi on pahoittaa mielensä kuin noudattaa vaikka oheistusta siitä, että katsomot eivät vielä täysin vastaa turvallisuusmääräyksiä.

Mielensä voi pahoittaa tosiaan tuosta, että vessaan voi joutua odottaan. Siihen kuseemisen määrään muuten vaikuttaa sekin, kuinka paljon sitä kaljaa juodaan? Jos tiedät, että rakko on heikko ja pissatessa kirvelee, niin juo pari kaljaa vähemmän...
Ruokapaikoissakin jonottaminen on Ihan normaalia. Niiden tiettyjen ruokalajien, jota siellä myytiin,
valmistuskin kestää hetken. Ja kun annoksia myytiin aika monta niin se kesti. Kurjaa.

Eiköhän se tuossa parin viikon aikana hioudu paremmaksi? Maltetaan nyt rauhassa vaan. Hyvä siitä tulee
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös