Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

  • 1 292 128
  • 3 967

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Niin ja täytyy kumminkin aina muistaa, että tuo 18 milj€ on kumminkin valtiolle pikku summa, ja minkä tämä massiivinen hanke tulee maksamaan helposti takaisin ja ylikin verotuloina.

Minusta on aika köpsä pointti tuo, että valtio saa summan takaisin verotuloina. Tuolla logiikalla valtion kannattaisi tukea melkein minkä tahansa elinkeinohankkeen rakentamista, jos tuo riittää vaatimukseksi tuen kannattavuudelle. Järkevämpää kai olisi pohtia sitä, onko valtiontuki oikeasti kriittinen hankkeen toteutumisen kannalta. Nythän ilmeisesti rakennustyöt ollaan aloittamassa jo ennen eduskunnan tukipäätöstä, joten ajattelisin, että valtiontuki tässä kohdin ei ole mitenkään kriittinen hankkeen toteutumisen kannalta. Eli valtio saa ne kutakuinkin samat verotulot myös ilman tukipottiaan.

Toisaalta maksaahan valtio vähintään 131 miljoonaa Stadionin peruskorjauksesta, mitä sillä muu Suomi saa? Kaksi Huuhkaja näytöstä kesässä telkkarista ja joka toinen vuosi yleisurheilun Finnkampen.

Olen aika puolueeton, kun en asu Helsingissä enkä Tampereella. Eikä minulla kyllä ole suuriakaan vaikeuksia tajuta, että toinen näistä hankkeista on kansallisesti merkittävä ja toinen vain alueellisesti merkittävä. Kansallisesti merkittävän hankkeen valtiontuki on minusta perusteltu, mutta alueellisen hankkeen tuki ei niinkään.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nythän ilmeisesti rakennustyöt ollaan aloittamassa jo ennen eduskunnan tukipäätöstä, joten ajattelisin, että valtiontuki tässä kohdin ei ole mitenkään kriittinen hankkeen toteutumisen kannalta. Eli valtio saa ne kutakuinkin samat verotulot myös ilman tukipottiaan.
Rakennustyöt uskalletaan aloittaa, koska tuen saannista ollaan niin varmoja. Osakassopimuksen ehtona on kuitenkin tuon valtiontuen toteutuminen, eli neuvottelupöytään pitäisi palata mikäli rahaa ei valtio myöntäisikään.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Rakennustyöt uskalletaan aloittaa koska valtiontuen saanti on varmaa. Nimittäin ei valtiontukia haeta noppaa hettämällä. Käytännössä valtiontuki on etukäteen varmistettu neuvotteluissa virkamiesten kanssa.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taloustieteilijä sanoisi, että alennettu maan hinta on myös julkista tukea. Toki sen "maksaa" helsinkiläinen veronmaksaja (kuten allekirjoittanut), ei valtio...
Tämä on kyllä aina niin harhaanjohtava väite, kuin voi olla. Samanlainen se oli jo Guggenheimin kohdalla (jota ei onneksi tullut) ja samanlainen se on tälläkin kertaa. Kaupunki kun ei käytännössä pysty aluetta kilpailuttamaan niin että korkein tarjous rakentaa hallin + bonukset. Jos kaupunki ei hallia haluaisi, silloin sitä ei myöskään rakennettaisi, kuten kävi Guggenheimin tapauksessa.
 
SjV

Jäsen
Valtion rahoitukseen kun puhe meni, niin kyllä kai se Jyväskylän suunnitteilla oleva kompleksi on myös jotain avustusta saamassa. Suunnitelmat etenevät siellä melko lailla samaa vauhtia Tampereen kanssa. Valtion panosta ei tuolta hankesivuilta löytynyt, mutta eiköhän sinnekin mukava siivu euroja työnnetä. Joku tietävä voisi valaista asiaa lisää, niin siitä saa vertailukohtaa Tampereen saamaan avustukseen.
Linkki jkl:n projektin sivuille:
Info, aikataulu ja tiedotteet
Hippos2020 projektin 300milj.€ jakautuu 270milj.€ -> yksityinen, 30milj€ JKL kaupunki. Kaupungin osuus on sama kuin Hippoksen alueen nykyisten rakennusten peruskorjaukseen kuluva summa. Tuo tieto löytyy siis tuolta yllä mainitun sivuston FAQ osiosta.
Euroopan investointi pankilta on tulossa jonkin sortin tuki, koska hanke täyttää EU ympäristö- ja energiakriteerit

http://www.eib.org/projects/pipelines/pipeline/20170163
 
Viimeksi muokattu:

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Olen aika puolueeton, kun en asu Helsingissä enkä Tampereella. Eikä minulla kyllä ole suuriakaan vaikeuksia tajuta, että toinen näistä hankkeista on kansallisesti merkittävä ja toinen vain alueellisesti merkittävä. Kansallisesti merkittävän hankkeen valtiontuki on minusta perusteltu, mutta alueellisen hankkeen tuki ei niinkään.
Stadionin remontti tuossa muodossa missä se tehdään on erittäin suurta rahan tuhlausta.
Oikeasti ainut oikea vaihtoehto olisi ollut rakentaa kaikki uusiksi ja jättää vaikka stadionin torni pystyy muistomerkiksi.
Vaikka kaikki peruskorjataan niin silti ne olemassa olevat rakenteet estävät uusimasta kaikkea mitä olisi pitänyt.
Mahdollisuus olisi ollut tehdä hieno ja useita käyttötarkotuksia palveleva stadion nyt tehdään korkeintaan hyvä, lisäksi pienentyvä katsojakapasiteetti estää isompien arvo-otteluiden pelaamisen Suomessa.

Sitten taas Tampereen areenasta tehdään Suomen isoin niin onhan se myös kansallisella tasolla merkittävä projekti varsinkin kun sen saavutettavuus on ihan eriluokkaa muualta Suomesta kuin esim. Jaffalan.
 
Ei haittaa yhtään, että verorahoja käytetään Tampereella hallin rakentamiseen. Verorahojeni käytöstä en saa itse päättää millään tasolla, ja jos saisin niin melko varmasti antaisin vihreää valoa. Se johtuu varmasti siitä, että pidän jääkiekosta ja toivoisinkin muiden ottavan mallia.

Tehkää siitä isoin ja kaunein! Ihan varmasti tulen asiakkaaksi.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Stadionin remontti tuossa muodossa missä se tehdään on erittäin suurta rahan tuhlausta.
Oikeasti ainut oikea vaihtoehto olisi ollut rakentaa kaikki uusiksi ja jättää vaikka stadionin torni pystyy muistomerkiksi.
Vaikka kaikki peruskorjataan niin silti ne olemassa olevat rakenteet estävät uusimasta kaikkea mitä olisi pitänyt.
Mahdollisuus olisi ollut tehdä hieno ja useita käyttötarkotuksia palveleva stadion nyt tehdään korkeintaan hyvä, lisäksi pienentyvä katsojakapasiteetti estää isompien arvo-otteluiden pelaamisen Suomessa.

Sitten taas Tampereen areenasta tehdään Suomen isoin niin onhan se myös kansallisella tasolla merkittävä projekti varsinkin kun sen saavutettavuus on ihan eriluokkaa muualta Suomesta kuin esim. Jaffalan.

Niin tuossa rakentamalla uusi stadion olisi varmaan budjetti ollut "kovan luokan budjetti". Sillä tosin olisi saatu aikaan Moderni noin 2020 -luvun huippunykyaikainen tulevaisuuden stadioin suljettavine kattoineen kaikkineen ?
Nyt rempataan vanhaa todella kalliilla hinnalla, kuinka ollakkaan laskettu budjetti tullaan ylittämään todella huolella. Kaippa se oli varmuuden vuoksi laskettu alakanttiin et saatiin remontti aluille. Ja kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan....

Edit: Tähän väliin pikku "lisäys", mm. Stade de France "rakennuskustannukset" oli aikanaan n. 290 miljoonaa ?
Sillä saatiin suht moderni stadion, ja siitäkin on aikaa n. 20 v ! ( lähde: Wikipedia )

Vanha Stadikka on niiiiiiin suojeltu että sitä ei olisi koskaan ikinä milloinkaan purkaa ? Museovirasto näki aikoinaan närää jo siitä kun RedBull tjsp järjesti siinä pressanlinnan edustan huudeilla lumilautahyppykisan joskus tuossa 2000 luvun alkupuolelle. Se "torni" olisi siinä muistaakseni n. 3 päivää max. Sekin oli museoviraston mielestä ko. paikan "raiskaus"....

Englannissa aikanaan mun mielestä yksi suurimmistä "häväistyksistä" oli vanhan Wembleyn tuhoaminen !!! Vaikka ko. mesta oli kaukana "modernista" stadionista niin kyllähän sillä on oma historiansa ?

Muuten tuon Tampereen hallin etelän puoleisen kannen rakentaminen olisi tarkoitus pyrkiä aloittamaan vielä tänä vuonna uutisoi aamulehti
 
Viimeksi muokattu:

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Niin tuossa rakentamalla uusi stadion olisi varmaan budjetti ollut "kovan luokan budjetti". Sillä tosin olisi saatu aikaan Moderni noin 2020 -luvun huippunykyaikainen tulevaisuuden stadioin suljettavine kattoineen kaikkineen ?
Nyt rempataan vanhaa todella kalliilla hinnalla, kuinka ollakkaan laskettu budjetti tullaan ylittämään todella huolella. Kaippa se oli varmuuden vuoksi laskettu alakanttiin et saatiin remontti aluille. Ja kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan....
Tukholmassa Frieds Arenan hinta oli luokkaa 250M€ eli samalla rahalla mitä nyt laitetaan stadionin remonttiin juuri ja juri hyväksi olisi saanut huippua jos niin olisi haluttu tehdä.
Tämähän on maan tapa julkisissa hankeissa kun on saatu homma alkuun niin budjetilla ei ole enää mitään väliä kun piikki on jo auki.

Vanha Stadikka on niiiiiiin suojeltu että sitä ei olisi koskaan ikinä milloinkaan purkaa ? Museovirasto näki aikoinaan närää jo siitä kun RedBull tjsp järjesti siinä pressanlinnan edustan huudeilla lumilautahyppykisan joskus tuossa 2000 luvun alkupuolelle. Se "torni" olisi siinä muistaakseni n. 3 päivää max. Sekin oli museoviraston mielestä ko. paikan "raiskaus"....
Vanhojen rakennusten säilyttäminen on hienoa mutta jos niille ei ole mitään käyttöä niin kuka maksaa ylläpitokulut?
Stadikka oli jo muinasjäännössä ja sen käyttäminen oli hankalaa kun rakenteet tekivät isoja rajoitteita niin mitä tuollaisella muistolla tehdään jos sitä ei kukaan käytä eikä sitä voi sanoa turistikohteeksi.
Museovirasto nyt on laitoksena mennyt ihan älyttömyyksiin sieltä tulee määräystä ja toista mutta kukaan ei ota vastuuta niistä kuluista mitä omistajalle tulee sen seurauksena.

Englannissa aikanaan mun mielestä yksi suurimmistä "häväistyksistä" oli vanhan Wembleyn tuhoaminen !!! Vaikka ko. mesta oli kaukana "modernista" stadionista niin kyllähän sillä on oma historiansa ?
Parempi tapa kunnioittaa vanhaa Wembleyta on uuden rakentaminen on vanha oli "käyttökelvoton" siihen mihin se oli tarkoitettu.
Samalla tavallahan Berliinissä pistettiin olympiastadion täysin uusiksi siihen ei Suomessa ollut uskallusta.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tukholmassa Frieds Arenan hinta oli luokkaa 250M€ eli samalla rahalla mitä nyt laitetaan stadionin remonttiin juuri ja juri hyväksi olisi saanut huippua jos niin olisi haluttu tehdä.
Tämähän on maan tapa julkisissa hankeissa kun on saatu homma alkuun niin budjetilla ei ole enää mitään väliä kun piikki jo auki

Niin sitten kun piikki on auki niinnsit vaan maksetaan kun muuta vaihtoehtoa ei oo.

Siistin näköinen on toi Tukholman stadikka mut pelkän futis stadionin tekeminen olisi nostanut metelin ?
Yleisurheiluväki vaatii kuitenkin kunnon tai no kunnon ja kunnon stadikan. Pelkkä Ratina ei kuitenkaan käy vaikka ns vajaatoiminnalla sekin toimia.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Niin sitten kun piikki on auki niinnsit vaan maksetaan kun muuta vaihtoehtoa ei oo..
Niinhän se valitettavasti julkisissa hankkeissa tuntuu olevan sen takia onkin hyvä, että Tampereen areena on suurelta osin yksityinen hanke.

Siistin näköinen on toi Tukholman stadikka mut pelkän futis stadionin tekeminen olisi nostanut metelin ?
Yleisurheiluväki vaatii kuitenkin kunnon tai no kunnon ja kunnon stadikan. Pelkkä Ratina ei kuitenkaan käy vaikka ns vajaatoiminnalla sekin toimia.
No tietyt muutokset tuohon niin sanotaan 300M€ niin olisi saanut stadionin jossa voidaan yleisurheilla ja pelata kansainvälisiä futispelejä.
Nyt pistetään lähes sama raha ja saadaan jotain ihan kivaa mutta ei todellakaan sitä mitä olisi mahdollista ollut saada.

Ratinassahan kenttämestari vai millä tittelillä se Kaario onkaan itkee kokoajan kun Ratinassa on jotain muuta kuin urheilua, että nurmi menee pihalle.
Kumma kun se nurmi kestää muuallakin vaikka on kaikenlaista tapahtumaan kokoajan.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ratinassahan kenttämestari vai millä tittelillä se Kaario onkaan itkee kokoajan kun Ratinassa on jotain muuta kuin urheilua, että nurmi menee pihalle.
Kumma kun se nurmi kestää muuallakin vaikka on kaikenlaista tapahtumaan kokoajan.

Niin se on hassua et muualla laitetaan nurmikko rullalle ja heivataan vex. Sit tapahtuman jälkeen nurmikko takaisin. Koko hommaan menee muutama päivä.
Sen ns. Itkemisen jotenkin voisi hyväksyä jos Ratinassa oikeasti pelattaisiin jatkuvasti...

Suomessa on vaan niin surullista että aina valitetaan esim. Stadion projekteista. Tammelan stadioniakaan ei saisi kehittää nykyaikaiseksi jossa on asuntoja jne kuten olemme lukeneet. Tosin stadionprojektihan taitaa toteutua ?
Näille valittajille voisi sanoa et jos ette kykene asua kehittyvissä kaupungeissa muutakaa maalle.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere

Koska Suomi on vitivalkoinen maa lahjonnan suhteen niin hommat eivat toimi, vai toimivatko sittenkin? Ainakin Tampereella on hyvat perinteet mitenka lahjonta on saatu toimimaan, toiminut kauan aikaa jo asevelidemareiden ajoista lahtien ja kaikkihan muistavat kaupunginjohtaja Paavolan reissut keski-Euroopassa verenpainettaan hoitaen, samaan aikaan komisario Aittoniemi olisi halunnut Paavolan kuulusteluihin.

Kaupunkien ja rakentajien piilodiilit: käsikirjoitus | MOT | yle.fi

JOL
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions

Pekka Salmi kommentoi ohjelman jälkeen jollain mielipide-palstalla, että ohjelmasta on jätetty olennaisia asioita ja vastauksia pois. MOT vastasi, että eipäs ole, johon Salmi vastasi, että onpas, ja liitti vastaukseensa viitteet eri pöytäkirjoihin joissa puuttuvat asiat on kirjattuna. Tähän MOT ei enää jostain syystä ole vastannut mitään.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Pekka Salmi kommentoi ohjelman jälkeen jollain mielipide-palstalla, että ohjelmasta on jätetty olennaisia asioita ja vastauksia pois. MOT vastasi, että eipäs ole, johon Salmi vastasi, että onpas, ja liitti vastaukseensa viitteet eri pöytäkirjoihin joissa puuttuvat asiat on kirjattuna. Tähän MOT ei enää jostain syystä ole vastannut mitään.
MOT:lla nyt oli ainakin takavuosina hieman tapana jattaa joitain asioita kertomatta jutuissaan jos se tuli hyvin rakennetun tarinan eteen
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Pekka Salmi kommentoi ohjelman jälkeen jollain mielipide-palstalla, että ohjelmasta on jätetty olennaisia asioita ja vastauksia pois. MOT vastasi, että eipäs ole, johon Salmi vastasi, että onpas, ja liitti vastaukseensa viitteet eri pöytäkirjoihin joissa puuttuvat asiat on kirjattuna. Tähän MOT ei enää jostain syystä ole vastannut mitään.

Toi MOT oli täysin yksipuolinen. Tammelan stadionin puolesta on jopa yhdistys (Pro Hattutemppu), jonka edustajaa ei haastateltu, ainoastaan NIMBY vastustajaa (joka yleisötilaisuudessa ei kuulemma koskaan ole nähnyt, että jalkapallo katsomossa seisottaisin…).

Eteläpuiston puolesta Urbaani Tampere yhdistys kannatti voimakkaasti Eteläpuiston suunnitelmaa. Ääneen pääsi vain alueella asuva vastustaja.

Entäs kansi ja Areena.. kukaan ei sitten lätkäihmisiltä väluittäny kysä, onko hyvä hanke…

Eli kaikilla näillä hankkeilla, jotka ohjelmassa väitetiin hallinnon suhmuroinniksi on ihan tavallisten tallaajien laaja tuki, jota ei tuotu mitenkään esiin. Vain nämä joka paikassa pärstäänsä esiintuovat nimbyiliät otettiin esiin.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
18M valtion tukea, koska toimistotilat....

Entä kun ei tule toimistoja, vaan asuntoja?

Linkki SK:n juttuun.
Tuo rahahan tulee rahapelitoiminnan voittovaroista (eli entiset veikkausvoittorahat), joita käsittääkseni pitäisi käyttää urheiluun, tieteeseen ja taiteeseen ymv. Sikäli siis erikoista, että joitain toimistoja ja niiden tuomia työpaikkoja on ylipäätään käytetty perusteluna rahan jaossa. No, poliitikot asialla, joten mitä muuta voi olettaa.
 
Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Onko liikuntapaikkarakentamiseen 4M tuota rahapelirahaa ja 14M muuta, vai miten se menee? En ole tietoinen asiasta, joten siksi kysyn.
 
Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
18M on hiirenkakkaa, kun katsoo kuinka paljon rahaa Tampereen alueella parhaillaan laitetaan menemään

Hyvä, että jossain on rahaa niin että ranteita pakottaa.Tuo kommentti vaan on mielestäni outo. Jos 18M on Tampereelle hiirenkakkaa, niin miksi ihmeessä sitten se pitää yhteiskunnalta hakea. Uskoisin, että Suomessa on useita liikuntapaikkahankkeita, joille olisi prosenttikin tuosta merkittävä raha.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Onko täällä jotakuta joka osaisi arvioida, paljonko tämä halli tuottaa valtiolle verotuloja vastineeksi? Paljonko hallihankkeen budjetista kuluu erilaisiin veroihin ja maksuihin? Ja paljonko halli tuottaa veroja, kun sitä käytetään elinkaarensa aikana? Yli vai alle 18 miljoonaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös