Kummitädit ja -sedät

[pernaveikko]

Italiasta keskustellaan toisessa ketjussa vaan onhan Suomessakin näitä.

Sain suruviestin, kummitätini on menehtynyt. Ei aiheuta juurikaan tunteita tai toimenpiteitä, kun en muista häntä nähneeni ainakaan noin 25 vuoteen. Hyviä muistoja toki on lapsuudesta ja nuoruudesta. Ilman häntä en olisi pelannut niin paljon pipolätkää Lapissa. Asuivat siellä, vaikka muuttivat myöhemmin etelään.

Rupesin miettimään koko kummijuttua ja sen tarpeellisuutta. Mikään virallinen tittelihän se ei ole, mutta miksi tuollaisia pitää nimetä. Uskonnosta en muista meidän koskaan jutelleen.

Tälläkin palstalla on varmasti kaikenlaisia kummeja ja lapsiketjun perusteella moni miettinee kenet tässä nyt valitsisi. En tietenkään kuulu kirkkoon, niin en edes voisi olla kenenkään kummi, mutta tunnen kyllä joitain mitkä jostain syystä ovat.

Ja olenko ymmärtänyt oikein, että joillain muksuilla on jotenkin kummallisesti monia kummeja.

 

[FASlapsi]

Me mietittiin tota kummijuttua faslapsenlapsen syntymän aikoihin, kun ei olla uskovaisia niin tuntu vähän pakkopullalta nakittaa joku tuttu kummiksi ja muistamaan kaikki syntymäpäivät ja tämmöset.

Kirkkoon kuulutaan kyllä koska hyväntekeväisyys, ja siellä kerrottiin että kummien pitäisi sit kanssa näistä uskonjutuista kertoa. Mulle tai vaimolle ei oo kyllä kummit pitäneet mitään pistokokeita siitä kummalla opetuslapsella oli isompi slaikkari, Juudatanilla vai Sebulonilla tai että miten monta kirppua Noan arkissa oli, niin tuo tuli itse asiassa vähän yllätyksenäkin.

Valittiin sit kummiksi yhdet sellaset kaverit joiden kanssa muutenkin vietetään aika paljon aikaa ja joiden kanssa toivottavasti lapsikin viihtyy, ja sit yks sisaruksista joka on jollain tavalla uskovainen. Ei me mitään paavia olla kasvattamassa mutta muistan että itelle ainakin oli muksuna helpohkoa käsitellä kuolemaa sillä ajatuksella että kuolleet menee taivaaseen ja sit ne vielä siellä tavataan sit ku itekin joskus kuolee. Sen verran pitää feikata uskovansa itekin ja kummitäti voi sit selittää loppuja juttuja jos sitä kiinnostaa. Kyllä tässä kuitenkin on tarkoitus kaikista joulupukeista ja hammaskeijuistakin lapselle kertoa niin meneehän siinä sivussa yks pilvien päällä asuva kaikkivoipa partasuukin hippipoikineen.

 

[Creed Bratton]

Italiasta keskustellaan toisessa ketjussa vaan onhan Suomessakin näitä.

Sain suruviestin, kummitätini on menehtynyt. Ei aiheuta juurikaan tunteita tai toimenpiteitä, kun en muista häntä nähneeni ainakaan noin 25 vuoteen. Hyviä muistoja toki on lapsuudesta ja nuoruudesta. Ilman häntä en olisi pelannut niin paljon pipolätkää Lapissa. Asuivat siellä, vaikka muuttivat myöhemmin etelään.

Rupesin miettimään koko kummijuttua ja sen tarpeellisuutta. Mikään virallinen tittelihän se ei ole, mutta miksi tuollaisia pitää nimetä. Uskonnosta en muista meidän koskaan jutelleen.

Tälläkin palstalla on varmasti kaikenlaisia kummeja ja lapsiketjun perusteella moni miettinee kenet tässä nyt valitsisi. En tietenkään kuulu kirkkoon, niin en edes voisi olla kenenkään kummi, mutta tunnen kyllä joitain mitkä jostain syystä ovat.

Ja olenko ymmärtänyt oikein, että joillain muksuilla on jotenkin kummallisesti monia kummeja.

Ajankohtainen aihe.

Ensin osanotot sen kummitädin menehtymisestä.

Meille syntyy about kuukauden sisällä lapsi ja kirkkoon kuuluvina (tosin ei uskovaisina) aiotaan myös lapsi kastaa kirkossa. Ollaan kummiasiaa jonkin verran pohdittu ja 2-4 kummia lapselle tulee. Ketään ei valita sen perusteella, että olisivat jollakin tapaa uskonnollisia vaan enemmänkin kysytään kummeiksi henkilöitä joiden halutaan/toivotaan olevan osallisina lapsen elämässä.

 

[PataJaska]

Me mietittiin tota kummijuttua faslapsenlapsen syntymän aikoihin, kun ei olla uskovaisia niin tuntu vähän pakkopullalta nakittaa joku tuttu kummiksi ja muistamaan kaikki syntymäpäivät ja tämmöset.

Valittiin sit kummiksi yhdet sellaset kaverit joiden kanssa muutenkin vietetään aika paljon aikaa ja joiden kanssa toivottavasti lapsikin viihtyy, ja sit yks sisaruksista joka on jollain tavalla uskovainen

Meille syntyy about kuukauden sisällä lapsi ja kirkkoon kuuluvina (tosin ei uskovaisina) aiotaan myös lapsi kastaa kirkossa. Ollaan kummiasiaa jonkin verran pohdittu ja 2-4 kummia lapselle tulee. Ketään ei valita sen perusteella, että olisivat jollakin tapaa uskonnollisia vaan enemmänkin kysytään kummeiksi henkilöitä joiden halutaan/toivotaan olevan osallisina lapsen elämässä.

Juuri näin, tämä on ihan oikeaa logiikkaa. Eli kummeiksi lapselle nimenomaan sellaisia ihmisiä, joiden kanssa vanhemmat viettävät ihan aikaakin, ja jotka ovat sellaisia joiden vanhemmat toivovat olevan läsnä lapsen elämässä. Ei siinä tarvitse uskonnollisuudesta välittää tai ajatella sitä minään "nakittamisena"

Kristinuskon viitekehyksestä katsottuna kummin oleellisin tehtävä on auttaa ja tukea lapsen kristillisessä kasvatuksessa Mutta jokainen toki tietää etteivät kummit etenkään omana aikanamme tuollaista enää tee, eikä heitä tuolla perusteella varmaan juuri kukaan valitse. Kirkko mielellään ajattelee ettei voi olla kummi ilman kirkon siunausta, me sehän on ihan paskapuhetta. Jos vanhemmat eivät kuulu kirkkoon ja lapselle pidetään nimiäiset eikä ristiäisiä (eli lasta ei siis kasteta), niin aikuiset ihmiset voivat silti ihan keskenään sopia että sinä ja sinä yksinkertaisesti vain olet nyt tämän lapsen kummi, vaikkei sitä mihinkään virallisiin papereihin merkitäkään. Se on vain ihan sovittu juttu. Yleensä tällaisiakin ihmisiä siis kutsutaan kummeiksi, vaikka kirkko miten yrittää omia tuon kummiuden käsitteen.. eli kummiksi voi siis näin sopimusperusteisesti pyytää myös kirkkoon kuulumattoman henkilön

Minulla itselläni on kolme kummilasta, ja omalla kohdallani ne kaikki ovat tällaisia kirkon hyväksymiä kummisuhteita. Täytän itse kummiuden kristillisen ehdon, eli minut on siis konfirmoitu, mutta olen silti maailman huonoin huolehtimaan kenenkään kristillisestä kasvatuksesta..

 

[Vili#16]

Taas tuli viime viikolla kummipyyntö, johon toki vastasin myöntävästi. Nyt listalla 5 kummilasta, ja mikäs sen mukavampaa. Jouluna toki lompakko huokailee, mutta onneksi se on vain kerran vuodessa, ja eihän sitä tarvitse mitään kallista aina ostella.

 

[JKyykka]

Minulla on kummityttö, joka täyttää kohta 14 vuotta. Olen pelannut, leikkinyt ja muuten vaan viettänyt aikaa hänen kanssaan lukemattoman monta tuntia. Ja on ollut kyllä todella hauskaa. En ole mitään erityisen kalliita lahjoja hänelle ostellut, vaan tosiaan pyrkinyt ihan vaan viettämään aikaa hänen kanssaan. Oletan, että olen ollut hänelle melko tärkeä ihminen hänen lapsuutensa ajan, ja se on minulle iso juttu.

 

[vetti]

Mulla on 2 kummityttöä, ihan kristilliseen tapaan niihin on aikoinaan hommattu. Toki en ole enää vuosiin kuulunut kirkkoon, eikä kristillinen kasvatus ole oikein sujunut silläkään ajalla kun kirkkoon kuuluin.

Mutta ei mua tuon takia hommaan edes pyydetty, vaan siksi että olisin noiden upeiden tyttöjen, nyt jo nuorten naisten, elämässä mukana. Sitä olen tehnyt ja toivottavasti jatkossakin.

 

[ernestipotsi]

Omiin kummeihin on nykyäänkin vielä ihan hyvä välit. Muutaman kerran vuodessa niihin jossain törmään. Useimmiten toki faijan kautta jos olen samaan aikaan käymässä siellä yms.

Yksi ei-kristillinen kummilapsi löytyy myös minulta. Poika täyttää pian viisi. En tätä muuten muistaisi, mutta muutin ensimmäistä kertaa ulkomaille juuri ennen kyseisen kakaran syntymää. Hyvä ystäväni kysyi, että kuulunko kirkkoon ja pyysi tulemaan pojalleen kummiksi. En ole kuulunut kirkkoon sen jälkeen kun täytin 18v, mutta kysyin häneltä, että mihin me tässä sitä kirkkoa tarvitaan jos ei kerran kumpikaan olla mitään uskovaisia? No, ei mihinkään.
Ystäväni oli myös aprikoinut sitä, että miten hän liittyy helpoiten kirkkoon uudestaan, jotta lapsi saa kummit ja kaverini pääsee miehensä kanssa naimisiin samana syksynä. No, ei näihinkään tarvita sitä kirkkoa. Häät kuulemma onnistuivat täydellisesti ilman masentavaa jeesusmoosesseremoniaa.

Lähipiiristä tunnen myös tapauksen, jossa kummityttö asui kummivanhempiensa luona, koska isäpuoli oli kristillisen herätyksen saanut kontrollinhaluinen psykopaatti, joka hakkasi sekä äitiä että tytärtä. Äiti oli mukava ja sydän pelkkää kultaa, mutta luonteeltaan myös erittäin haavoittuva ja heikko.
Tämä nyt ei kummeista automaattisesti mitään varavanhempia tee, mutta tällaisissa tapauksissa oli hyvä, että pakotiekin löytyi.

Kummius voi olla monille tärkeä ja hieno perinne, Jokainen saa tehdä siitä juuri sellaisen kun itse haluaa.