Kumman pelaajan valitset? (Liiga-edition)

  • 20 354
  • 87

Apheu

Jäsen
Haluan perustaa ketjun, jossa asetetaan vastakkain aina kaksi (tai miksei enemmänkin) nykyistä Liiga-pelaajaa, ja seuraava käyttäjä arvioi perusteluineen, kumman näistä kahdesta (tai useammasta) pelaajasta hän kokeen tällä hetkellä paremmaksi / valitsisi suosikkijoukkueenseensa loppukaudeksi (saa siis perustella joko absoluuttista tasoa ja/tai sitä, kumpi sopisi nyt omaan jengiin paremmin). Kun seuraava käyttäjä on edelliset arvioinut, laittaa hän halutessaan esille seuraavan taisteluparin.

Ketjun on tarkoitus kuitenkin olla keskustelunomainen, joten monet käyttäjät saavat ja voivat arvioida samaa paria, heittää kapuloita rattaisiin toisen perusteluihin, tai palata johonkin vanhaan taistelupariin myöhemminkin - tai tulla heittämään mielenkiintoisen parivaljakon esille, vaikka ei haluaisikaan kommentoida edellisiä. Tarkoituksena olisi kuitenkin saada useampi mielipide samaan taistelupariin, eikä niin, että vain mennään taisteluparista toiseen, vailla keskustelua.

Ketjun tarkoituksena on:

A) tuoda esille muiden, kuin omien kannattajien mielipiteitä ja vertailua eri Liiga -pelaajien kesken
B) tuoda pelaajia keskiöön
C) tuoda keskusteluja ja vääntöä eri pelaajista esille; kyseessä ei siis ole äänestysketju, vaan keskustelua herättävä debatti kahden (tai useamman) pelaajan välillä
D) tuoda tietoisuutta erilaisten pelaajien nykyvireestä
E) tuoda esille pelaajiston tilastoja, joita perusteluissa voi ottaa esille
F) tuoda esiin joukkueen kannattajien mielipiteitä omasta pelaajasta; tulkaa kommentoimaan nykytasoa, jos tuntuu, että sitä ei muiden jengien kannattajat ymmärrä
G) olla olematta tiukka, sääntöjä noudattava ketju; tarkoituksena on luoda vastakkainasetteluja ja hyvin perusteltuja mielipiteitä
H) olla nimenomaan tämän Liiga -aihekokonaisuuden alaketju.

Aloitan pelin heittämällä kaksi parivaljakkoa sisään, joista on mielenkiintoista kuulla, mikä Liiga-ihmisten yleinen mielipide on.

Ensimmäisessä valinta tehdään kahden huippuvireisen hyökkääjän kesken; kumman valitset, Malte Strömwall (KooKoo) vai Oula Palve (TPS)?

Toinen taistelupari; kumman porukka näkee parempana; Mika Pyörälä (Kärpät) vai Kristian Kuusela (Tappara)?
 
Apheu

Jäsen
Vastaan itse ensimmäisenä tuohon Strömwallin ja Palveen vastakkainasetteluun, ja itse olen sitä mieltä, että Strömwall on tasollisesti vielä askeleen edellä Liigan muita ihan huippunimiä. Strömwallilla on kaikki aseet, jolla modernilla hyökkäyspään laiturilla tulee olla; nopeus, laukaus, maalinnälkä. Ollaan esimerkiksi aika paljon edellä Bertrandia, jos miettii maalitykkien tasoa viime vuosilta. Strömwall voikin siis helposti tehdä sen 35, jopa lähennellä 40:tä häkkiä tälle kaudelle, jos KooKoo pysyy iskukykyisenä joukkueena.

Palve on omasta mielestäni Liigan paras sentteri, mutta jotenkin näkemissäni peleissä se ihan viimeinen suoraviivaisuus puuttuu, tai sitten Tappara on vain saanut nollattua miehen kohtuu hyvin. Pikkuisen nopeutta, fyysisyyttä ja suoraviivaisuutta lisää, niin mies menee jo NHL:ssä. Onko TPS:n kannattajien mielestä Filppula parempi sentteri, ja mitä Palveen pitäisi vielä pelissään parantaa, jotta ottaisi sen the-askeleen kohti NHL:ää?
 
Oula ja Malte, itse olen tykannyt aina ns.maalitykeistä jotka ovat lähinnä puhtaita snaippereita. Kai Nurminen, Arto Javanainen ja Hannes Hyvönen, Maltessa on mielestäni jotain samaa joten valitsisin hänet.

Seuraikonit ja puolustajat Lasse Kukkonen ja Tuukka Mäntylä vertailuun.
 
Ränse

Jäsen
1. Palve vs. Strömwall, Palve sentterinä käyttökelpoisempi ja monipuolisempi
2. Pyörälä vs. Kuusela, Hankalahko case, Kärppänäkökulmasta Spede itsestäänselvä vaihtoehto mutta jos ei ole kotikenttäetua niin aikalailla ympäripyöreä. Kuuselalla ehkä enemmän hyökkäyspotentiaalia mutta Pyörälän monipuolisuus vie silti voiton.
3. Kukkonen vs. Mäntylä. Itsestäänselvästi Lasselle, johtajaominaisuuksien ja luotettavuuden ansioista.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
1. Palve vs. Strömwall - Ilves tarvisi hyvää kakkossentteriä Ruotsalaiselle, joten Palve.

2. Pyörälä vs. Kuusela - Ilves tarvisi hyvää kokenutta yleispelaajaa, joten Pyörälä.

3. Kukkonen vs. Mäntylä - Ilves tarvisi enemmän Kukkosta, mutta annetaan Mäntylälle vihdoin mahdollisuus päästä pelaaman lapsuutensa suosikkiseurassa.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kommentoidaan nyt jossain määrin noudattaen ohjeistuksen A-kohtaa ja F-kohtaa, sekä hieman löyhähkösti H-kohtaa.

1. Palve vs. Strömwall

Jätän pelipaikan tämän ulkopuolelle, paitsi siinä määrin, että molemmat ovat hyökkääjiä. Palveelta olen nähnyt sellaiset reilu kolmisenkymmentä ottelutapahtumaa, Strömwallilta reilu kymmenen, menen näiden pohjalta. Ensin lyhyesti, minusta Malte on parempi ja näen hänellä NHL-potentiaalia lähitulevaisuudessa. Palvekin saattaa näyttöpaikan sinne saada, mutta Strömwallista saattaa kuoriutua kaiken osuessa kohdilleen jopa oikeasti varsin hyvä tuloksentekijä (sellainen 45-55 p).

Se on harmikseni sanottava tässä, etten ole näiltä "veljiltä" seurannut peliä mitenkään suurennuslasin kanssa ja mennään vähän muistikuvilla. Suoraviivaisuus, liike, terävyys, laukaus - näissä attribuuteissa Strömwall menee edelle. Lisäksi on enemmän kytkinpelaajan (clutch) vikaa. Toisaalta Strömwall toisinaan katoaa vähän kuvasta. Palveesta sen sijaan huokuu sellaista tietynlaista vaaran tuntua koko ajan, mutta ei samalla tavalla kuin joukkuekaveri Filppulasta (hänestä ei tässä enempää). Palve elää nähdäkseni vahvasti kiekosta, ja saattaa usein hakea turhan hankalaa ratkaisua. Ranneveto on hyvä, mutten ole ainakaan näkemissäni peleissä nähnyt kummoisia kuteja suoraan syötöstä. Missään nimessä Palve ei ole huono pelaaja, ja pystyy olemaan todella produktiivinen, mutta se viimeinen isku siitä pelistä puuttuu.

2. ja 3. Tapparan kannattajana en lähde vertailemaan näitä, muuta kuin sen verran, että aika kolikonheittoa pelillisten avujen puolesta. Kommentoidaan siis lähinnä Mäntylän nykytasoa, Kuuselan taso varmasti ymmärretään. Mäntylä on koko kauden otannalla ollut Tapparalle kolmosparin tasoa (pystyisi ehkä jossain köykäisemmässä pakistossa isompaankin rooliin). Liike toimii hyvin, ja vähän harvemmin hakee niitä tyhmiä ylikovia/tilanteen ulkopuolisia taklauksia kuin ennen. Kiekon kanssa peli sujuu varsin luotettavasti, mutta puolustamisessa on ajoittain ollut sellaista köykäisyyttä, mikä on näyttänyt vähän puolivaloilla pelaamiselta. Hyökkäysalueella ei ole näkynyt oikeastaan yhtään, siinä suurin muutos uran huippuvuosista. Esimerkiksi samaa ikää oleva ruotsalaishankinta Fälth on ollut selkeästi näkyvämpi, ja muutamaa merkkausvirhettä lukuun ottamatta ihan kentän kuningas. Tässä vaikuttaisi olevan sellainen kaveri, jonka kohdalla muualla vähän nukutaan, joten nostin tässä yhteydessä esiin.

En nyt heitä tähän enempiä vastakkainasettelupareja, jotta keskustelua pystyisi edelleen jotenkin seuraamaan. Katsotaan sitten, kun muutama edellinen on saatu paketoitua.

Ps. Tämä olisi oikein hieno ketju, jos ei kiskottaisi joukkueeseen liittyvillä antipatia-värilaseilla.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Malte Strömwall vs Oula Palve

Valitsisin 9/10 huippusentterin aina ennen huippulaituria, joten Palve. Strömwall on lunastamassa vihdoin niitä lupauksia, joita mieheen huikean Allsvenkankauden ja sitä seuranneen NHL sopparin myötä aikanaan asetettiin. Hienoa, että tuli Suomeen nostamaan itsensä uudelle tasolle ja toivottavasti viä menee uudelleen kokeilleen isojenpoikien sarjaan.. mutta siis omaan fantasiarosteriini ottaisin Palven

Mika Pyörälä vs Kristian Kuusela

Tässä ei mielestäni ole juurikaan edes kisaa. Pyörälä. Ei siis siksi, etteiko tehoissa tai pelitaidoissa Kuusela olisi täysin vertailukelpoinen pelaaja, mutta maajoukkuetta myöden on nähty mistä Pyörälä on tehty. On johtajuutta, vastuunkantoa ja nöyryyttä… kahta viimeistä ominaisuutta painottaen Kuusela ei pärjää mun fantasiarosteriin

Lasse Kukkonen vs Tuukka Mäntylä

Mäntylän tämä kausi ei kyllä puolla valintaa, joten Kukkonen tulkoon jakelemaan poikkaria ja pistämään nöyrästi kiekkoa ulos alueelta…

Kaksi nykyliigan mielenkiintoista nuorta pelaajaa on mielestäni hyvä vertailla myös, eli

Kaapo Kakko vai Aleksi Heponiemi?
 
Rapala

Tuo viesti on kuin omalta näppikseltä perusteluineen ja valintoineen.

Nuorten pelaajien vertailussa valinta kohdistuu ehdottomasti Aleksi Heponiemeen. Kummankaan ura ei tämän hetken perusteella ole Suomessa kovin pitkä ja siksi valinta tällä hetkellä 2v vanhempaan Heponiemeen, jolla tältä kaudelta kasassa Kakkoa paremmat näytöt ja pelaajana ikänsäkin myötä hitusen valmiimpi tapaus. Tehnyt kovempaa tulosta alkukaudesta kehnommilla ketjukavereilla kuin Kakko ja illasta toiseen on ketjunsa kannatteleva pelaaja. Heponiemi on pelaajista tällä hetkellä myös todennäköisempi ns floppaamaan ja pelaamaan pitkän uran fantasiajoukkueessani kuin 2v nuoremman ja draftin kärkinmeksi povatun Kakon, joka pelaa 3v päästä viimeistään Pohjois-Amerikassa. Siksi valinta Heponiemeen ja taskuun 6v soppari.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Malte Strömwall vs Oula Palve

Valitsisin 9/10 huippusentterin aina ennen huippulaituria, joten Palve. Strömwall on lunastamassa vihdoin niitä lupauksia, joita mieheen huikean Allsvenkankauden ja sitä seuranneen NHL sopparin myötä aikanaan asetettiin. Hienoa, että tuli Suomeen nostamaan itsensä uudelle tasolle ja toivottavasti viä menee uudelleen kokeilleen isojenpoikien sarjaan.. mutta siis omaan fantasiarosteriini ottaisin Palven

Mika Pyörälä vs Kristian Kuusela

Tässä ei mielestäni ole juurikaan edes kisaa. Pyörälä. Ei siis siksi, etteiko tehoissa tai pelitaidoissa Kuusela olisi täysin vertailukelpoinen pelaaja, mutta maajoukkuetta myöden on nähty mistä Pyörälä on tehty. On johtajuutta, vastuunkantoa ja nöyryyttä… kahta viimeistä ominaisuutta painottaen Kuusela ei pärjää mun fantasiarosteriin

Lasse Kukkonen vs Tuukka Mäntylä

Mäntylän tämä kausi ei kyllä puolla valintaa, joten Kukkonen tulkoon jakelemaan poikkaria ja pistämään nöyrästi kiekkoa ulos alueelta…

Kaksi nykyliigan mielenkiintoista nuorta pelaajaa on mielestäni hyvä vertailla myös, eli

Kaapo Kakko vai Aleksi Heponiemi?

1. Oula Palve vs Malte Strömwall

On oikeasti aika kinkkinen valinta. Pidän Maltea parempana pelaajana, mutta kuten ylempänä on todettu on sentterit kyllä arvokkaampia. Oula myös pelaa huippujoukkueessa kun Malte taas pienemmässä seurassa. Malte toisaalta on joukkueensa huippustara kun Oulan lisäksi Tepsistä löytyy todella paljon tulitukea. Mutta kyllä minä Oulan valitsen, koska on sentteri.

2. Mika Pyörälä vs Kristian Kuusela

Joukkueelle Kuuselalla on varmaan enemmän pelivuosia annettavana kuin Spedellä. Mutta Speden kokonaisvaltuisuus ja johtajuus kyllä tekee valinnasta helpon Pyörälän kannalta.

3. Kukkonen vs Mäntylä

Vaikka en Kukkosesta tykkää todellakaan, se johtuu ainoastaan kuinka ärsyttävän hyvä hän on ollut. Kyllä kukkoslasse on todella helppo valinta näistä kahesta.

4. Kakko vs Heponiemi

Kakko tulee todennäköisesti tulee tekemään paremman uran kuin Heponiemi. Mutta Heponiemi on vanhempana pelaajana valmiimpi Liigan tällä hetkellä. Eli Hepomiemi siis.

Heitän tähän
Sami Rajaniemi vs Eetu Laurikainen
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Finley vai Yonkman?

Yonkman. Finley ottaa tyhmiä jäähyjä eikä pelaa joukkue edellä. Yonkman taas tuppaa pelaamaan joukkueen etu edellä. Toki siis nämä näkemykset perustuu lhan oman joukkueen kohtaamisista ja katsotuista pelijaripeleistä saatuihin tuntemuksiin

Sami Rajaniemi vs Eetu Laurikainen

Näistä on myönnettävä, että tiedän niin vähän, etten osaa kyllä valita saati analysoida
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Heitän tämmösen mielenkiintosen parivaljakon;

Finley vai Yonkman?
Ei kumpaakaan. Edustavat mennyttä maailmaa. Mieluummin kuitenkin Yonkman, jos toinen pitäisi seiskapakiksi ottaa. Otanta molemmista on pieni, mutta näkemissäni peleissä Yonkman on vaikuttanut vähemmän turhalta
 
444

Jäsen
Heitän tämmösen mielenkiintosen parivaljakon;

Finley vai Yonkman?
Siis Nolan Yonkman vai Joe ”1-2 viikkoa” Finley? Toinen on pelannut pelkästään viime kaudella 52 ottelua, toinen yhteensä tämän ja viime kauden aikana 16 ottelua täydellisen katastrofin statuksella. Ja on jokaisen kolahduksen jälkeen ”1-2 viikkoa” sivussa, joista viimeisimmästä on kulunut kohta 4 viikkoa.

Näillä statseilla ottaisin Yonkmanin. Mieluummin heittäisin molemmat banaanilaivaan ja jonnekin Tahitille viettämään eläkepäiviään.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Meinasin mainita että terve-Finley vai Yonkman mutta en viitsinyt. Mutta ihan vaan paperilla niminä kumman ennemmin ottaisi
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs

Vau. Tätä päivää en uskonut koskaan näkeväni, yet täällä se silti on. IFK fani, kannattaja, joka ei tykkää romuluisista turhakkeista joiden paras avu on hakata muut paskaksi ja joilla ei ole juuri mitään annettavaa kun pelataan vaan jääkiekkoa.

Niin se maailma vaan muuttuu. Risti seinään.
 
Eduuz21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Winnipeg Jets
Heitän tähän
Sami Rajaniemi vs Eetu Laurikainen

Mielenkiintoinen, sillä molemmat Jyväskylän miehiä ja muistaakseni aika samanikäisiä kavereita.

Laurikaisen viime vuosia ovat varjostaneet loukkaantumishuolet, jotka näyttävät olevan onneksi takana päin. "Raju" taas on ollut kiveenhakattu ykkösmaalivahti Jukureissa jo pitkään, joskin alkukaudesta Aho on lyönyt kapuloita rattaisiin. Molemmilla on taustaa "pienemmän seuran" ykkösmaalivahdin roolista (Blues ja Jukurit) ja Laurikaisella kokemusta myös P-Amerikan reissulta.

Jyp-kannattajana valinta olisi tietenkin Rajaniemi, kun Laurikainen on jo valmiiksi joukkueessa, mutta mietitääs nyt tilannetta, jossa näin EI olisi.

Kumpikaan ei olisi huono valinta, koska ovat urallaan eteenpäin meneviä maalivahteja. Vaakakuppi kääntyisi hieman Rajaniemen puolelle Laurikaisen loukkaantumishistorian takia, mutta toisaalta takaisin tullessaan Laurikainen on osoittanut pystyvänsä torjumaan huipputasolla JYPin alkukauden reikäjuustopuolustuksen takana.

Ennen lopullista valintaa haluaisin tietää, minkälaisia odotuksia ja suunnitelmia itse pelaajilla on tulevaisuudestaan, minkälaista roolia ja sopimusta ensisijisesti hakevat ja löytyykö selvää halua liittyä juuri minun joukkueeseeni. Nämä seikat voisivat ratkaista todella tasaisessa tilanteessa.

Kun nyt pitää toinen valita, niin päädyn lopulta Rajaniemeen, koska mies on tottunut suureen ottelukuormaan ja olisi varmasti valmis pelaamaan isoja minuutteja. Kokemusta liigajäiltä on enemmän kuin Laurikaisella ja itse katsomieni otteluiden perusteella olisi hieman tasaisempi suorittaja.

Seuraava pari sisältää Tshekkiläistä maajoukkueosaamista: David Tomasek vai Hynek Zohorna?
 
444

Jäsen
Meinasin mainita että terve-Finley vai Yonkman mutta en viitsinyt. Mutta ihan vaan paperilla niminä kumman ennemmin ottaisi
Terve Finley, terve Nykopp, maahiset, menninkäiset ja muut taruolennot. :D
Terveen Finleyn ottaisin ennen tuota hädin tuskin tolpillaan pysyvää Yodaa, mutta pääpointti ei muutu miksikään.
Vau. Tätä päivää en uskonut koskaan näkeväni, yet täällä se silti on. IFK fani, kannattaja, joka ei tykkää romuluisista turhakkeista joiden paras avu on hakata muut paskaksi ja joilla ei ole juuri mitään annettavaa kun pelataan vaan jääkiekkoa.

Niin se maailma vaan muuttuu. Risti seinään.
Mäkin kuvittelin, että kaikki eteläkarjalaiset olisivat leppoisia ja mukavia ihmisiä ennen kuin muutin Lappeenrantaan. Mutta niin vain stereotypiat murtuvat, kun astuu oman kuplansa ulkopuolelle.
 
Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Finley vs. Yonkman:
Ehdottomasti Yonkman ihan jo tuon Finleyn loukkaantumishistorian myötä. Lukon puolustuksessa voisi ollakin fyysisen pakin mentävä aukko, joka aloittaisi ensisijaisesti av:t. Myös tuo kokemus olisi iso plussa nuorehkossa pakistossamme ja kun jo useamman kauden pelannut Liigaa +50 peliä, olisi tämä siinä mielessä varmempi kortti, muttei pitkällä lapulla. Ja eikös Finley ottanut herrojen painimatsissakin kuokkaan ;)

Laurikainen vs. Rajaniemi:
Tiukempi taisto, mutta jälkimmäiseen kallistuisin. Rajaniemi pelannut kolmatta kautta iha hyvin huomioiden edessä pelaavan joukkueen tason. Jäi myös Kärppäajalta vakuuttava kuva, vaikka otos olikin pienehkö. Enemmän liigakokemusta myöskin, joten voisi olla tämän kauden Lukkoon parempi vaihtoehto.

Seuraava pohdittava:
Janne Niskala vs. Lauri Tukonen (valitan, jompi kumpi pitäisi omaan jengiin palkata)
 
Barney

Jäsen
Finley vs. Yonkman
- Jos näistä kahdesta pitää valita, niin valitsen Finleyn. Perusteluna se, että ei kestä kasassa, niin ei tarvitse missään tilanteessa peluuttaa kumpaakaan näistä kahdesta.
 
Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Palve vs. Strömwall:
Tykkään Strömwallin pelaamisesta tosi paljon, mutta Oulalaa on vaan niin helvetin hyvä, että ei sitä millään haluaisi omasta joukkueestaan pois vaihtaa, eli päädyn Oulaan. TPS on myös tällä hetkellä yhden vajaa senttereistä, eli ei olisi mitään järkeä vaihtaa kärkisentteriä kärkilaituriin.

Pyörälä vs. Kuusela:
Spede on niin hyvä pelaaja kokonaisvaltaisesti, että ottaisin koska tahansa omaan joukkueeseen. Paras laituri Liigassa omasta mielestäni, ainoastaan Thorell pystyy haastamaan. Kuusela tuntuu menettäneen sen parhaan teränsä ja 2016-17 tilastollisesti hyvin menneen KHL-kauden jälkeen paluu Suomeen vaikuttaa aika oudolta. Valintani siis Pyörälä.

Kakko vs. Heponiemi:
Hepokatti on varmaankin tällä hetkellä parempi pelaaja, mutta uskon että kun playoffit alkavat, niin Kakon kehityskäyrä on jo mennyt ohi. Kaapo tulee olemaan yksi sarjan kärkipelaajista keväällä ja siksi haluan tämän omaan joukkueeseen.

Tomasek vs. Zohorna:
Pidän yleisesti ottaen enemmän nuorista nopeista pelaajista vs. vanhoista ja hitaista, eli helppo valinta Tomasekki. Zohorna yllättäen vain 28v, kun asiaa aloin tutkailemaan. EHT-peleissä näytti ihan joltain 38-vuotiaalta - oli hidas kuin Perkele, mutta ilmeisesti hyvän pelisilmänsä takia saa tulosta tehtyä Liigassa. Aiemmin mainittujen seikkojen lisäksi Tomasek on keskushyökkääjä, mitkä on tunnetusti arvokkaampia joukkueelleen.

Niskala vs. Tukonen:
Tukonen on aiemmin pelannut siinä joukkueessa mitä fanitan ja en halua sen tapahtuvan enää koskaan. Ikinä ei tiennyt onko Late pelikunnossa, suurin piirtein aina EI ollut. Niskala on sentään viime vuosina pystynyt pelaamaan ihan hyviä pelimääriä ja tehnyt tulostakin. Nickname Raumanmeren rannikkotykki on hieno ja sopisi kunnossa ollessaan oikein hyvin tohon Tepsin kakkosylivoimaan, joka on yskinyt.

Tässä seuraava pari: Ilkka Heikkinen vs. Shaun Heshka ?
 
Apheu

Jäsen
Seuraava pari sisältää Tshekkiläistä maajoukkueosaamista: David Tomasek vai Hynek Zohorna?

Tomasek. Hän on vakuuttanut ainakin minut peleissään, pelaa röyhkeää, nopeaa ja hyvää modernia kiekkoa. Varaa on vielä kehittyäkin. Sanottava myös, että Zohornaa ei ole kovinkaan paljon tullut nähtyä. Tappara on tainnut kerran pelata Pelsuja vastaan, joka oli Nemon paluupeli Hakametsään, ja se oli melkoisen sekava soppa. Highlightien ja pisteiden perusteella noususuhdanteessa Zohorna. Jonkinlaista raporttia etenkin Zohornasta olisi mukava lukea, jos joku enemmän seurannut haluaa ottaa kantaa tähän pariin.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sen verran ylläoleviin kommentoitava, että Zohorna ei todellakaan ole hidas pelaaja. En katsonut EHT-pelejä ja tuskin tulen katsomaankaan, mutta Zohornalla riittää kyllä jalka Liigaan ihan helposti.
 
Jarna90

Lisättäköön tähän Zohorna on ratkonut kuitenkin kaksi mestaruutta ja voitti viimekeväänä myös plaoffien maalipörssin. Mitäs tämä Tomasek on voittanut? Eikös isoissa peleissä miehen arvo punnita.
 
Ralph

Jäsen
Lisättäköön tähän Zohorna on ratkonut kuitenkin kaksi mestaruutta ja voitti viimekeväänä myös plaoffien maalipörssin. Mitäs tämä Tomasek on voittanut? Eikös isoissa peleissä miehen arvo punnita.
Erittäin hyvä huomio. 28-vuotias Zohorna on voittanut enemmän kuin 22-vuotias Tomasek.

Minäkin ottaisin mielummin Janne Lahden kuin Malte Strömwallin. Lahti on Suomen mestari ja voittanut Liigan maalipörssin. Mitä Strömwall on voittanut? AHL:ssäkin pelasi huonommalla piste per peli -tahdilla.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lisättäköön tähän Zohorna on ratkonut kuitenkin kaksi mestaruutta ja voitti viimekeväänä myös plaoffien maalipörssin. Mitäs tämä Tomasek on voittanut? Eikös isoissa peleissä miehen arvo punnita.

Noh, kuusi vuotta nuoremmalla Tomasekillakin lienee aikaa vielä pelata näitä isoja pelejä. Itse en valintaa noiden välillä osaa tehdä, koska molempia nähnyt niin vähän, eikä oikein mielikuvaa ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös