Kulttuuritapahtumat, jotka olet missanut

  • 2 034
  • 13
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Kuuntelussa juuri nyt -ketjuun kirjoitellessani mieleni loihe ajattelemaan laajemminkin, mitkä ovat olleet sellaisia kulttuuritapahtumia, jotka olisivat olleet käden ulottuvilla ja joiden väliin jättäminen on myöhemmin syvästi kaduttanut.

Ensimmäisenä listallani on luonnollisesti Miles Davis Porissa 1989, tästä en yli pääse luultavasti koskaan.

Genesis viime kesänä olisi pitänyt käydä kokemassa, samoin Yes.

Trio Töykeät 90-luvun alussa, jolloin he soittivat säännöllisesti Helsingissä ja olivat ehkä parhaimmillaan ennen maailmanmainetta. Liian helppoa olisi ollut hypätä bussiin 231 ja mennä Hot Tomato Jazz Clubiin heitä kuulemaan. Nyt sitäkään klubia ei enää ole.

Maarit Hurmerinta noin 2 km:n päässä asunnostani joitakin vuosia sitten. Ei mukamas päässyt lapsenhoito-ongelmien takia.

Lopuksi ultimatum: Jos joku alkaa valittaa miten turha tämäkin ketjunavaus on niin seuraavaksi avaan ketjun: "Turhimmat ketjut jotka olet avannut".
 

BattleHymn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Liverpool FC
No käden ulottuvilla ei ehkä ollu, kiitos Suomen valtion. Eli Manowar vieraili helsingissä, oli joko loppuvuotta 1993, tai alkuvuotta 1994. Katsomaan en päässyt kiitos vekaranjärven ja kranaatinheitinkomppanian. Toki vahinko korjattu muutamaan otteeseen jälkeenpäin, mutta korpee edelleen tuo.
 

.creep.

Jäsen
Ainoa joka on oikeasti jäänyt harmittamaan on From ashes risen missaaminen Turussa TVOlla (voi olla, että oli S-Osiksen puolella)joskus vuosituhannen alussa. Tapahtumana tais olla se DBTL viikonloppuna järjestettävä varjofestari. Menin kattomaan Nine:ä ja lähdin heti keikan jälkeen pois, kun muut bändit ei olleet entuudestaan tuttuja.
Noin puoli vuotta tämän jälkeen ostin From ashes risen Nightmares levyn ja olin myyty. Tästä taas jonkun verran eteenpäin ja FAR hajosi, että se siitä sitten. Once in a life time mahdollisuus nähdä bändi ja mä istun jossain vitun jokilaivassa.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No rollareita en ollut katsomassa vuonna -95. Se jäi jotenkin harmittamaan, vaikka melko penska vielä silloin 14-kesäisenä olin. Ja jotenkin ihmeellisesti vieläkin hieman harmittaa, vaikka olen ollut rollareiden seuraavilla helsingin keikoilla olikohan ne nyt -98, -03 ja -07. Tuo nyt tulee näin ensimmäisenä mieleen.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Voi taivas sentään, tästä tulisi äärettömän pitkä lista, mutta laitan vain ne bändit mitkä olen missannut (ja jotka edelleen vituttavat). Vuosia ei aina voi muistaa, notta menkööt vain listauksena:

Pearl Jam (post Roskilde), Kingston Wall, Megadeth, Muse, Alice In Chains, Mustasch ja Strapping Young Lad.
 

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Iron Maidenin keikan missasin, kun viimeeksi Suomessa kävivät eli taisi olla vuosi 2006 ja A Matter Of Life And Death kiertue. Kävi nimittäin niin, että meikältä leikattiin umpilisäke juuri 2 päivää ennen keikkaa ja lääkäri kielsi keikalle lähdön. Tämä vitutti silloin, mutta onneksi tulevana kesänä otetaan vahinko takaisin ja mennään katsastamaan bändin livekunto Tampereen Ratinaan.

Mutta seuraava tapaus vitutti ja vituttaa edelleen kaikista eniten. Nimittäin Metallican keikan missaaminen viime kesältä. Kävi niin, että Avovaimon siskon häät sattuivat juuri samalle päivälle keikan kanssa ja minulla oli tietenkin jo lippu kentälle hommattuna. Sain lipun myytyä hyvään hintaan Huuto.netissä, mutta eipä paljoa silloin lohduttanut. Miettikääpä omalle kohdallenne tilannetta, jossa joudut kuuntelemaan puolisosi sukulaisten paskanjauhantaa, samaan aikaan kun Metallica veivaa Olympiastadionilla Whiplashia.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Voi taivas sentään, tästä tulisi äärettömän pitkä lista, mutta laitan vain ne bändit mitkä olen missannut (ja jotka edelleen vituttavat). Vuosia ei aina voi muistaa, notta menkööt vain listauksena:

Pearl Jam (post Roskilde), Kingston Wall, Megadeth, Muse, Alice In Chains, Mustasch ja Strapping Young Lad.

Tuopa Kingston Wall jäikin puuttumaan avauksestani. Aikanaan sarjassa "Liian helppoa mennä kuuntelemaan, ehtiihän tuon myöhemminkin".

Luojan kiitos sentään edes Elastic Family tuli nähtyä livenä. Samoin kuin Albert Järvinen Flashbackslidersin riveissä Tavastialla muutama viikko ennen kuolemaansa.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Tavattomastihan näitä olisi lueteltavana missä olisi halunnut olla mutta kaksi on ylitse muiden.

Nirvana Ruisrock 1992. Tämä ei tapahtuman aikana kauheasti koskettanut, koska heräsin Nirvanaan vasta tämän jälkeen. 1994 olin Ruisrockissa ja jälkeenpäin on vituttanut aivan sairaasti, että olin kiltti äidinpoika teininä. Ei silloin paljoa festareille kinuttu vaan rakenneltiin lumiukkoja talvella ja kesällä neppailtiin hiekkalaatikolla.

Flogging Molly joku vuosi Helsingin Kulttuuritalolla(?). Oli jo liput hankittu ja kaikki mutta auto hajosi edellisenä iltana ja rahavarat olivat täysin nolla. Vitutus oli valtava.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Ramones 1994 Tavastialla. Tuon missaaminen nyt ensimmäisenä tulee mieleen. Olisi ollut matkaseuraa ja kaikkea, mutta syystä, jota en nyt muista, jätin väliin. Elektronisen musiikin puolella ison mustan miehen, Carl Coxin ja progressiivisen housen legendan John Digweedin Kaapelitehtaan keikkojen väliin jättäminen on harmittanut aika lailla jälkikäteen. Kahdesta aika ainutlaatuisesta tapahtumasta kun on ollut kyse. Jostain pennusta asti on tullut kuunneltua Ismo Alangon tuotantoa, aluksi Siekkareita ja sitten hänen soolotuotantoaan. Noh, siekkareitten aikana en tietenkään ollut missään keikkaiässä, mutta lukuisten soolouran aikaisten keikkojen missaaminen korpeaa kyllä huolella, vaikka kovasti olen yrittänyt sitä ottaa takaisin.

Mutta jos tähän samaan ketjuun voisi lisätä "Glad I Was There"-osastoa, niin olen ikionnellinen siitä, että sain nähdä raudanlujan Panteran Megadethin lämppärinä 1992 HKI Jäähallissa, eikä se Faith No Morenkaan keikka harmita, että paikalle satuin.

Ai niin, perkuta, meinas unohtua. Gunnareita en koskaan päässyt katsomaan livenä. Suomen keikoille en saanut lippua ja sitten stokiksen keikka kusi ikärajaan risteilyllä.
 
Viimeksi muokattu:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Miettikääpä omalle kohdallenne tilannetta, jossa joudut kuuntelemaan puolisosi sukulaisten paskanjauhantaa, samaan aikaan kun Metallica veivaa Olympiastadionilla Whiplashia.

Kai vedit sitten kunnon tumut "järjestävän seuran" laskuun?
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Miettikääpä omalle kohdallenne tilannetta, jossa joudut kuuntelemaan puolisosi sukulaisten paskanjauhantaa, samaan aikaan kun Metallica veivaa Olympiastadionilla Whiplashia.

Tulee mieleen vuosi 1995 ja MM-kulta. Tuolloin silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kotona ihmisten seurassa, jotka ymmärtävät jääkiekosta yhtä paljon kuin ...niin, sika moottoripyörästä.

"Mitä se tuo vouhottaa, sopupelihän tuo oli ihan selvästi" ja sitä rataa. Juhli siinä sitten maailmanmestaruutta perkele.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Motörhead Helsingin jäähallissa joulukuussa 1981. Eivät vanhemmat päästäneet, vaikka olin jo 8v.
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Tapahtumasta on jo neljännesvuosisata, mutta vieläkin se jaksaa kyrsiä. Earth, Wind and Fire esiintyi Jäähallilla vuonna 1982. Musiikillisesti ja show-puoleltansakin keikka oli monien kertoman mukaan loistava. Oma harmitus johtuu siitä, että vakaana aikomuksena oli mennä tsiigaamaan tuo keikka, mutta silloin olin sen verran vässykkä musiikillisten rientojen suhteen, että "en viitsinyt hankkia lippua".

Taas sitten toista ääripäätä edustaa vuonna 1993 Tavastialla koettu Jamiroquain keikka. Loistava konsertti, jonka kokeminen kannatti ja vuosien jälkeenkin on mukava fiilistellä sitä. Semminkin kun tuli nähtyä heebo ennen megajulkisuutta/-menestystä.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Satuin olemaan armeijassa ja vielä loppusodassa - eli ei mitään toivoa hk-lomasta - kun Sir Paul McCartney esiintyi Olympiastadionilla kesäkuussa 2004.

Myös Eppu Normaali piti konserttiaan loppusodan aikaan Oulun Sopupallostadionilla.

Mutta tulipahan bling blingiä kauluksiin viimeisen leirin jälkeen hehe.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös