Kultakypärät

  • 6 067
  • 17

Svengis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Leijonat, FPS
Eli mielessäni on aiheuttaa keskustelua tämän kultakuuppaidean järkevyydestä.

Otteluketjufoorumeita ja muita seurattuani mietityttää tämä ainainen keskustelu ja väittely joukkueen parhaan pistemiehen käytöksestä.

Osa katsojista/seuraajista on alati sitä mieltä, että tämä paras pistemies on aivan mahdottomien törkeyksien kohde jatkuvasti, tai taas vastaavasti tämä "kultainen kaveri" hyppii ja pomppii sukeltelujensa lomassa kalastellen vastustajalle jäähyjä. Esimerkkeinä näistä mielestäni viime päivien sarjoista käyvät ystävämme Leino ja Pesonen. Jotka ovat käytännössä jatkuvasti joutuneet moisten syytösten kohteeksi. Katsantokannasta riippuen joko törkeästi telottuna tai kuolevana joutsenena.

Entä jos jätettäisiin nämä kultaiset kypärät kokonaan pois?

Varmasti pelaajat kentällä tietävät kuka missäkin vaiheessa se vastassa oleva kaveri on, mutta miten mahtaisiin me täällä kentän ulkopuolella nähdä nämä rikkeet? Siis oikeat törkeydet vastaan kuolemiset?

Koska omien havaintojeni perusteella voisin ainakin sanoa samanlaisten estämisten ja muiden menevän tämän normaalin kypärän alla luistelevilta kavereilta huomattavasti pienemmillä jäähymäärillä ja myös keskustelupalstan älämölöilä.

Muiden havaintoja odotellen..
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Siis koko kultakypärähän on ollut alusta saakka aivan perseestä oleva ajatus. Homma sotii jo periaatteellisella tasolla joukkuelajin henkeä vastaan ja palvelee lähinnä casual-faneja, joita jengit itsessään eivät kiinnosta. Juuri sellaisia tyyppejä siis, jotka menevät hallille katsomaan Ville Leinoja ja Pesosia, eivät joukkueita joissa he pelaavat.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Juuri sellaisia tyyppejä siis, jotka menevät hallille katsomaan Ville Leinoja ja Pesosia, eivät joukkueita joissa he pelaavat.

Ja jotka eivät tunnista suosikkipelaajiaan ilman, että heillä on nämä muista erottuvat kypärät. Kai kohta laitetaan jäähyherkimmälle kaverille sarvet päähän tai hakataan mailan varteen nauloja?

Mistäs tämä kultakypärä-touhu on lähtenyt liikkeelle? Sveitsissäkin näkyy keltainen kypärä ja lieskapaita tehokkaimmalla olevan.
 

Kolokettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KoU, HJK, AS Roma, Chelsea
Siis koko kultakypärähän on ollut alusta saakka aivan perseestä oleva ajatus. Homma sotii jo periaatteellisella tasolla joukkuelajin henkeä vastaan ja palvelee lähinnä casual-faneja, joita jengit itsessään eivät kiinnosta. Juuri sellaisia tyyppejä siis, jotka menevät hallille katsomaan Ville Leinoja ja Pesosia, eivät joukkueita joissa he pelaavat.

Onko sekään sitten väärin, jos haluaa katsoa joukkueiden sijasta tähtiä? Onko jääkiekko vain kiekosta kaiken tietävien kovien fanien etuoikeus?

Itselle on hyvin sama pyöriikö yhdellä päässä kultakypärä vai ei. Silti tykkään kuunnella yleisön vislaavan kultakypärille tai huutavan kun polvet vähän notkahtaa alta.

Sääntöpykälissä tuskin on kohtaa: " Kultaisten kypärien haltijat saavat kaatuilla enemmän kuin muut ja heitä on suojeltava." Jos kultainen kypärä vaikuttaa tuomariston otteisiin, niin se on sitten tuomarin ammattitaidottomuudesta kiinni.

Ja jos taas joukkueen rymistelijät eivät tunnista Leinoja ja Pesosia muuten kuin kypärästä, niin eivätpä taida olla oikealla alalla. Ja kun nyt tästä sukeltelusta on kyse, niin sukeltelijatyypithän eivät kaatuisi koskaan jos heillä olisi normaalit kypärät. Tai tuomarit eivät koskaan katsoisi tarkemmin miten noita 80 tehopisteen miehiä kohdellaan. Kultakypärä toki tätä asiaa edistää.

Elikkä päädyn aamuanalyysissäni seuraavaan: Onko ongelma siis se, että kultaiset kypärät olisi poistettava sen takia, että keskustelupalstoilla ei tarvitsisi käydä niin paljon sukeltelukeskustelua? Jos tämä kultakypärä vaikuttaa tuomareiden otteisiin, niin vika on tuomareissa. Tämä taas herättää taatusti keskustelua tuomareiden oikeudenmukaisuudesta. Hekin erottuvat muuten melko hyvin kentällä. Olisiko syytä laittaa linjatuomareille vierasjoukkueen paidat ja päätuomareille kotijoukkueen? Vähenisi muuten ainaiset keskustelut tuomareista!

Liigaan ei ole mielestäni koskaan yksikään väripilkku tai lisäelementti liikaa. Jos ollaan niin syvällä, että se pitää luoda sitten niinkin keinotekoisesti kuin kypärän avulla, niin homma on toki valitettavaa.

En kuitenkaan näe yhtään todellista syytä, jonka perusteella kultakypärät pitäisi poistaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kultakypärä on ehdottoman tärkeä elementti. Ilman sitä selostajat ja media olisivat aivan hukassa. Nythän saa joka kauden alussa lukea/kuunnella: "hohhoh, onpa hassua, että pakilla on joukkueen kultainen kypärä. Mitähän on hyökkääjät mieltä? Höhöhöhöhö!" Ja sitten taas poffeissa voi ihmetellä kuinka runkkarin kultakypärä ei olekaan poffeissa se paras, vaikka pitäisi kyllä olla.

Eli täysin turhia.
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
En kuitenkaan näe yhtään todellista syytä, jonka perusteella kultakypärät pitäisi poistaa.

...ja silti onnistuit viestissäsi mainitsemaan niistä yhden. Vaikka miten haluaisit nostaa tuomarin TYÖTÄ tekevät ihmiset muiden ihmisten yläpuolelle, niin se ei kyllä taida onnistua: normaali ihmisen näköaisti reagoi väkisinkin hieman kauempaa katsottuna harmaasta massasta esiin pomppaavaan yksilöön, minkä takia näiden kultaisella kypärällä pelaavien kavereiden otteita seuraamme jokainen väkisinkin muita pelaajia tarkemmin.

Edes tuomareiden turbo-öögelit eivät pysty tätä tosiseikkaa ohittamaan, kun ne vaalealla kentällä seuraavat samoihin peliasuihin pukeutuneita pelaajia. Tämän tietää varsin hyvin esimerkiksi mainos- ja graafinen ala, joka noita ihmissilmän ärsykkeitä käyttää hyväkseen myydessään teille kaikenlaista krääsää.

Jopa ne hardcore-fanit erehtymättömilla kaljanhuuruisilla silmillään siellä fanikatsomossa huomaavat tämän "valopilkun" helpommin viilettämässä kentällä kuin oman lempipelaajansa.

Myöskään jatkoaika-casual-fanbase -ryhmän TV:stä otteluita seuraavien fanien silmät eivät tosiaankaan pysty tunnistamaan jokaista Pentti Pelaajaa jokaisessa laitaväännössä/nopeassa tilanteessa - sen sijaan kultaisen kypärän huomaa kyllä puolisokeakin. Se näkyy sekä kehuissa, että haukuissa. On siellä muutamat sukellukset jäänyt täysin noteeraamatta, koska teevee-kuvasta tai hallin pohjoispäädystä ei ole näkynyt kyseisen uimahyppääjän selässä olevaa numeroa.

Pistetään samantien jokaiselle pelipaikalle oman värinen kypärä: Tuomareille vielä varmuuden vuoksi joku oranssi väri, niin on vielä helpompi haukkua heitä pelleiksi. Tai mitä vielä, samantien jokaiselle pelaajalla erikoisväritetyt kypärät. Saa pahikset maalailla pirun sarvia niihin.

Viihdekiikareilla: kultakypärä on luonnollinen ja perusteltu ratkaisu.
Lätkäkiikareilla: joukkuelajissa pelaajien pitäisi lähteä aina samalta viivalta.

Ite kuulun tuohon jälkimmäiseen joukkoon eli ei kyllä haittas yhtään, jos ne kultakypärät poistettaisiin.
 

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Sveitsissäkin näkyy keltainen kypärä ja lieskapaita tehokkaimmalla olevan.

Eikös Sveitsissä ole nämä kyseiset tamineet joukkueen parhaalla MAALINTEKIJÄLLÄ? Korjatkaa jos olen väärässä, paidassa ainakin lukee "top scorer"

Itse asiaan: itse en katso pahalla kultkypäriä, mutta ei minua ainakaan haittaisi jos niitä ei olisikaan. Jos ei tunnista pelaajia nimen/numeron/pelityylin perusteella niin se on oma moka.
 

Kolokettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KoU, HJK, AS Roma, Chelsea
...ja silti onnistuit viestissäsi mainitsemaan niistä yhden. Vaikka miten haluaisit nostaa tuomarin TYÖTÄ tekevät ihmiset muiden ihmisten yläpuolelle, niin se ei kyllä taida onnistua

Lätkäkiikareilla: joukkuelajissa pelaajien pitäisi lähteä aina samalta viivalta.

En mielestäni mitenkään nostanut tuomarin TYÖTÄ tekeviä ihmisiä miksikään maagisia kykyjä omaaviksi taikureiksi. Tuomarit tekevät virheitä, kultakypärillä ja ilman. Sitä tarkoitin. Toki jos homma tuomareita haittaa niin varmasti he hoitavat asian SM-liigan suuntaan siten,että ne poistuvat. Se ei liene meidän ongelmamme niin kauan kuin tuomarit eivät itse nouse kapinaan?

Lätkäkiikareilla joukkuelajissa kaikkien pitäisi lähteä samalta viivalta? Sehän tarkoittaa sitten samalla pistepörssien poistoa ja päätösristeilyllä on turha antaa kauden parhaalle pelaajalle mitään erikoispalkintoja. Yhtä väärin kai tällaisetkin eriarvoisuudet olisivat?

En siis edelleenkään pysty näkemään syitä kultakypärien poistoon.
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
Lätkäkiikareilla joukkuelajissa kaikkien pitäisi lähteä samalta viivalta? Sehän tarkoittaa sitten samalla pistepörssien poistoa ja päätösristeilyllä on turha antaa kauden parhaalle pelaajalle mitään erikoispalkintoja. Yhtä väärin kai tällaisetkin eriarvoisuudet olisivat?

Tarkoitin yllä toki sitä, että pelaajien pitäisi lähteä tuomareiden näkökulmasta samalta viivalta ja niin ei mielestäni täysin tapahdu, kun tietyt pelaajat nostetaan selkeästi visuaalisesti esiin jo, kun he luistelevat kentälle. Näin taataan, että lähes varmuudella niin katsomossa kuin kentälle kultakypärään liittyvät tekoset jäävät paremmin mieleen yksinkertaisesti tuon näköärsykkeen takia.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
En kyllä ymmärrä, miksi pitäisi jotenkin perustella kultakypärien poistamista. Sen sijaan pitäisi perustella, miksi niitä tarvitaan. Muistaakseni Petteri Lehto aikanaan totesi kultakypärien käyttöönoton jälkeen, että pellenenät ovat luonnollinen seuraava vaihe. Olen edelleen samaa mieltä.

Ymmärrän kyllä, että yksilöt myyvät paremmin kuin naamattomat joukkueet, mutta kentällä pelaajien pitäisi olla nimenomaan joukkueensa jäseniä. Kaikenlaiset visuaaliset ja viihteelliset vinkit katsojille, tuomareille ja vastustajille ovat joukkueurheilun häpäisemistä. Sveitsin liigan liekkipaita on mauttomuuden huippu, mutta kyllä tämä kultakypäräpelleily pääsee aika lähelle.

En ole sinänsä pelaajien tunnistamista vastaan, eli en kannata numeroiden poistamista pelipaidoista. Numero ei sinänsä tee kenestäkään erityishuomion kohdetta. Kultakypärä tekee, ja se on väärin. Jos jossain vakavastiotettavassa palloilukulttuurissa (NHL, Euroopan huippupotkissarjat, ...) ehdotettaisiin vastaavaa käytäntöä, ehdottaja naurettaisiin ulos.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Eikös Sveitsissä ole nämä kyseiset tamineet joukkueen parhaalla MAALINTEKIJÄLLÄ? Korjatkaa jos olen väärässä, paidassa ainakin lukee "top scorer"

scorer -> pistemies
goal scorer -> maalintekijä


Niin en minäkään tiedä onko näistä kultaisista kupolista sinällään mitään haittaa. Yleisö pelkästään bongaa kentältä paremmin vastustajan parhaan pistemiehen, mikä on toisaalta ihan hyvä asia. Kyllä minultakin jäisi "Koskelat" yms. pelaajat vähemmälle huomiolle ilman kultaista kuuppaa, tuskin tietäisin heidän johtavan joukkueensa sisäistä pörssiä. Leinon ja Pesosen kaltaiset pelimiehet kyllä tunnistaa vaikka pelkästään liikkeestä.

Negatiivinen puoli tässä tottakai on varsinkin eräiden kultakypärien perässä kulkevat haukan katseet katsomosta, jotka näkevät mitä haukan katse haluaa nähdä. Vaan asiaan tuskin tulisi muutosta ilman kultaisia kupolejakaan, joten tuskin niistä mitään haittaa on. Siellä ne viilettää kentällä samalla tavalla kuin muutkin kypärät. Sitä on vaikea sanoa miten kultainen kuuppa vaikuttaa tuomareihin, mutta eihän heistä ota muutenkaan kukaan mitään selvyyttä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Lätkäkiikareilla: joukkuelajissa pelaajien pitäisi lähteä aina samalta viivalta...

Pelaajathan lähtevät joka kauteen ilman mitään kultaisia hattuja, kaikki samalta viivalta. Minkäs sille mahtaa, että Janne Pesonen on Janne Pesonen ja esim. Lostedt on Lostedt.

En TODELLAKAAN pidä itseäni minään "satunnaisena fanittajana", mutta musta kultakypärät on ihan jees juttu. Helpottaa sitä paitsi jonkin verran itse pelin seuraamista. Esimerkkinä tästä vaikkapa se, että kunkin joukkueen kultakypärä kuuluu useimmissa jengeissä siihen ykkös-vitjaan. näin on helppo pelin ollessa käynnissä nopeasti sivusilmällä havaita, milloin ykkönen hyppää jäälle. Lisäksi olen huomannut sen, että jos kultakypärän ollessa jäällä yv:llä tai av:llä, tulee helpommin kiinnittäneeksi huomiota mahdollisiin ketjun/kokoonpanon muutoksiin. Kultakypärä on mielestäni hyvä ja hauska keksintö, joskin silläkin on huonoja puolia.

ps. Onko Mestiksen parhailla pistemiehillä valkoinen kypärä??
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
ps. Onko Mestiksen parhailla pistemiehillä valkoinen kypärä??

Käsittääkseni väri riippuu minkävärisillä kypärillä joukkue muuten pelaa. Eli jos pelaa valkoisilla kypärillä on kultainen kypärä vaikkapa sininen? En tiedä onko kypärän värillä väliä, kunhan eroaa muista joukkueensa pelaajista väritykseltään.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kai kohta laitetaan jäähyherkimmälle kaverille sarvet päähän tai hakataan mailan varteen nauloja?

No ei sentään nauloja, mutta kyllähän tuo sarvipää-ehdotus on oikeasti aika symppis. Kyllä siinä saataisiin useampikin pienempi ja isompi nassikka eri huolella innostumaan jääkiekosta, kun jonkun Sami Heleniuksen kypärään lisättäisiin pirunsarvet, ja sarviin vilkkuvia punaisia ledivaloja. Ideaa voisi upgreidata länttäämäällä Samin otsaan vielä kajarin, josta kuuluisi mielipuolista hekottelua Samin kurvaillessa kentällä.
 

Jim Beam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan se niin, että jos on joukkueensa paras pistemies eli saa kantaa tuota kultaista pottaa niin kyllä silloin kuuluukin saada vähän enemmän huomiota niin vastustajalta kuin yleisöltäkin.
Pleijareissa kuitenkin poistaisin tuon kultakypärän käytön.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Pleijareissa kuitenkin poistaisin tuon kultakypärän käytön.

Ei ole meikäläisenkään tajuntaan koskaan uponnut, että mikä on pointtina siinä, että kultakuuppaa käytetään vielä playoffeissa ja vieläpä runkosarjan tilastojen perusteella. Runkosarjassa kultakuuppa on ihan OK, koska ainakin meikäläiselle runkosarjassa mielenkiinnon kohteena on paitsi joukkueiden menestys, myös joukkueiden tähtien pistesaldojen kertyminen/kertymättömyys, ja tämän seuraamista kultakypärä usein helpottaa.
 

Bobcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mistäs tämä kultakypärä-touhu on lähtenyt liikkeelle?

Kukaan ei tähän tainnut vielä vastata. Kyseessä on nimenomaan Veikkauksen Kultainen Kypärä ja muistaakseni kultaiset kypärät tulivat käyttöön samaan aikaan kun Veikkaus aloitti Pitkävedot yms. vedonlyönnit Suomessa.

Kultainen kypärä-palkintoa jaettiin jo paljon aiemmin ja sillä ei taida olla mitään tekemistä Veikkauksen kanssa.
 

Wod

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ole meikäläisenkään tajuntaan koskaan uponnut, että mikä on pointtina siinä, että kultakuuppaa käytetään vielä playoffeissa ja vieläpä runkosarjan tilastojen perusteella. Runkosarjassa kultakuuppa on ihan OK
Tässä hyvin tiivistetty omatkin ajatukset kultakypärästä. Toivottavasti tästä kultaisesta kypärästä päästäisiin lähitulevaisuudessa eroon play-offseissa. Sitten kultaisen kypärän käyttö play-offseissa olisi ymmärrettävämpää, jos kypärää kantaa play-offseissa eniten pisteitä tehnyt pelaaja.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös