Kuka valmentaa 2023–2024?

  • 123 886
  • 722

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olet oikeassa,
ei olisi pitänyt uskoa liigan tilastotoihin, ne eivät pidä paikaansa, niiden mukaan Hamiltonin kaikki 45 ottelua TPS:ssä,
Elite Prospects: Curtis Hamilton 43 peliä SaiPassa ja 2 TPS:ssä.
sorry
Juu Liigan tilastoihin ei ole hetkeen kannattanut uskoa. Ei se materiaali siis ollut missään nimessä sitä tasoa millä Tirkkonen parhaimmillaan pääsi operoimaan mutta joukkueessa oli jo laadukkaita runkopelaajia kuitenkin hyvät määrät. Hankinnat ei sitten kaikkinensa ihan onnistuneet vaikka Taipaluskin oli ihan nimimies vielä saapuessaan. Ja siinä vähän kaikki lähti menemään sitten pieleen. Ja ehkä siinä runko-osastossakin alkoi näkyä että esim. ne Savilahdet ja Backmanit ei enää olleet sitä mitä parhaimmillaan.
 
PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
On tässä tullut hieman tammenkasvatus mieleen Hämäläisen kiekosta vaikka pisteitä onkin toistaiseksi tullut paremmin kuin alkukaudesta. Jos tuolla pelillä päästään pudotuspeleihin niin hyväksyn Hämäläisellä jatkamisen ensi kaudelle mutta jossei päästä niin en kyllä haluaisi ensi kautta katsella samaa selviytymiskiekkoa. Kyllä mielummin tämä kuin Virran kiekko mutta joku tasapaino voisi silti olla. Tuntuu ettei Hämäläisellä riitä vielä kyvyt ollenkaan kiekollisen pelin kehittämiseen vaan kaikki perustuu tsemppiin ja kilpikonnailuun.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks

Meinaatko että SaiPa voisi jättää ensi kauden valmentajapäätöksen tekemisen maaliskuulle? Itse olen sitä mieltä että päätökset (on päävalmentaja sitten Vili H. tai joku muu) pitää tehdä ja julkistaa tämän vuoden puolella. Tämän kauden joukkue tarvitsee työrauhan, ja ensi kautta varten täytyy tehdä päätöksiä optioiden käyttämisestä/käyttämättä jättämisestä sekä neuvotella jatkosoppareista ja ulkopuolelta hankittavista vahvistuksista.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Eiköhän tossa viitata siihen, että kun Hämäläinen jatkaa päävalmentajana, niin pudotuspeleihin yllettäessä se hyväksytään. Tämä vain omana spekulaationa. Todella ristiriitainen fiilis kyllä pitäisikö Hämiksen jatkaa. Voittoja tulee, mutta tuleeko niitä pitkässä juoksussa ja kuka olisi sitten varmempi kortti ja parempi valinta?
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt pitäisi neuvotella jo sopimuksista ensi kaudelle ja pelaajat haluavat tietää jossain määrin, kuka SaiPaa valmentaa.

En usko että valmentaja-asiaa mietitään enää kovin pitkään. Sanoisin, että joululoma on kuuluisa perälauta. Siinä vaiheessa myös Hämiksen kikkakirja on tullut selville, onko siellä mitään. Toki nuori valmentaja ja voi kehittyä.
 
PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
Meinaatko että SaiPa voisi jättää ensi kauden valmentajapäätöksen tekemisen maaliskuulle? Itse olen sitä mieltä että päätökset (on päävalmentaja sitten Vili H. tai joku muu) pitää tehdä ja julkistaa tämän vuoden puolella. Tämän kauden joukkue tarvitsee työrauhan, ja ensi kautta varten täytyy tehdä päätöksiä optioiden käyttämisestä/käyttämättä jättämisestä sekä neuvotella jatkosoppareista ja ulkopuolelta hankittavista vahvistuksista.

No mun tehtävä ei ole tehdä päätöksiä valmennuksesta mutta toivoisin että SaiPa tekisi sen päätöksen urheilullisuus/menestyminen edellä eikä siten että halutaan olla kilttejä Vilille kun on oma poika. Toki siinäkin tulee taas tietynlainen ongelma jos tulee uusi päävalmentaja eikä hän halua Hämäläistä ja Immosta apuvalmentajiksi.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
No mun tehtävä ei ole tehdä päätöksiä valmennuksesta mutta toivoisin että SaiPa tekisi sen päätöksen urheilullisuus/menestyminen edellä eikä siten että halutaan olla kilttejä Vilille kun on oma poika. Toki siinäkin tulee taas tietynlainen ongelma jos tulee uusi päävalmentaja eikä hän halua Hämäläistä ja Immosta apuvalmentajiksi.
Jep, taitaisi siitä syntyä ainakin tietynlainen taloudellinen ongelma. SaiPa kirjaisi samalle tilikaudelle kuluiksi kesken työsopimuksensa lähteneiden (1) Tertsin tiimin, (2) Pekka Virran sekä (3) Ville Hämäläisen tiimin palkkoja. Sillä suorituksella taitaisi päästä Liigan tilastokummajaiset ja erikoiset ennätykset -ketjuunkin!
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Mitenkäs Tirkkonen ?
 
emz1

Jäsen
Sanoisin, että joululoma on kuuluisa perälauta. Siinä vaiheessa myös Hämiksen kikkakirja on tullut selville, onko siellä mitään. Toki nuori valmentaja ja voi kehittyä.
Sieltä kikkakirjasta on löytynyt ainakin sellainen työkalu joka mahdollistaa että puolustuksesta voi ottaa pois TOP4 nimen, pari TOP6-7 nimeä sekä hyökkäyksestä yhden TOP4 nimen ja silti haettiin voitto Raksilasta.

Aika raaka on ollut tilanne Hämäläisellä kokoonpanon suhteen, mutta niin vain on 11 pelistä 7 voittoa tilillä. Taktista osaamista olisi reilumpaa arvioida kun on edes lähelle parhaat työkalut käytössä mutta eipä se tunnu ketään kiinnostavan vaan enemmän moni katsoo kapeakatseisesti että SaiPa on sukeltanut pelitavallisesti Hämäläisen päävalmentaja-ajalla nimenomaan Hämäläisestä johtuen vaikka voittoja on tullutkin. Pelokkaimmat maalailevat jo vertailukuvaa Lehterän tilanteeseen jossa tehtiin jatkosopimus. Huh.

On vaikea tehdä Ronkaisesta tai Salmelasta Moron tasoista pelaajaa, Vauhkosesta Descheneaun paikkaajaa tai että Rajaniemi suorittaisi Viitasalon tasolla muutamien treenien jälkeen. Jos pelin avaaminen sakkaa niin sillä on aika iso vaikutus että minkälaisia seppiä siellä alakerrassa pyörii. Viime aikoina ei ole ollut kovin kummoisia mutta tulos on ollut siihen suhteutettuna loistava.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Emz1 julistaa väkevästi ja olen samaa mieltä. Hämäläinen tavallaan arveluttaa, mutta tulokset ovat toistaiseksi hyvät. Virta vastaavasti ei arveluttanut minua yhtään ja tulos oli surkea. Ja kyllä minä rehellisyyden nimissä arvostan enemmän sarjapisteitä kuin kaunista peliä. Mielellään haluaisin SaiPan pystyvän molempiin. Mutta yllättynyt olen jos ensi kauden päävalmentaja on joku muu kuin Hämäläinen.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olin aikaisemmin varovaisesti Hämäläisen kannalla ensi kauden valmentajaksi, mutta täytyy kääntää takkia ja todeta, että hänen lähtökohdat tämän kauden jälkeen ovat erittäin huonot päävalmentajaksi, jos nähty konttaaminen jatkuu kauden loppuun.

Negatiivisuuden ilmapiiri vain jatkaa kasvamistaan ja kova stressi ei tuo ihmisistä hyviä puolia esiin - eipä ole kova mukava aloittaa kesätreenejä kun kaikki mennyt päin helvettiä.

Aluksi näytöt olivat hyvät Virran jälkeen mutta nyt on nähty sitä perustasoa. Ei hirveästi ole hurraata huutamista.

Hämäläinen voisi edelleen jatkaa apuvalmentajana, mutta ehkä joku kokeneempi siihen rinnalle. Kyllähän tuo Tirkkonen aiheuttaa ihan positiivisia fiiliksiä..
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Hämäläinen voisi edelleen jatkaa apuvalmentajana, mutta ehkä joku kokeneempi siihen rinnalle. Kyllähän tuo Tirkkonen aiheuttaa ihan positiivisia fiiliksiä..
Ei ole helppo tilanne tämä. Tirkkonen voisi varmasti palauttaa uskoa kannattajien keskuudessa, mutta onko Tirkkosen pelikirja 2020-luvun Liiga-kiekon tasolla? Itse en osaa tätä arvioida, mutta monet ovat esittäneet ajatuksia, että Vilin tsemppi-kiekon jatkojalostamiseksi valmennustiimiin tarvittaisiin ennen kaikkea pelikirjavalmentaja.

Kalle Maalahti taisi muistella Kaukaan Päädyn haastattelussa Tirkkosen valmennustyyliä siihen tyyliin, että ei silloin mitään pelikirjaa juuri ollut. Ilmeisesti enempi luomu-kiekkoa, ja pelisysteemiä säädettiin notkeasti johtavien pelaajien (ulkkarivahvistusten) toiveiden ja mieltymysten suuntaan. Silloin pärjättiin, mutta miten tämä mahtaisi toimia 2020-luvulla?
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS

Alleviivaako tämä toisaalta myös ammattitaitoisen UTJ:n tärkeyttä? Silloin tuntui että joukkueen palaset täydensivät toisiaan ja toimivat hyvin yhteen. Nykyisin tuntuu että joukkue on kasa irrallisia palasia, jotka eivät vaan kunnolla hitsaannu yhteen, vaan toiminta jää sellaiseksi enemmän tai vähemmän yksilöpelaamiseksi. Tirkkosen ajoilta ainakin karvauspelin toimivuus on jäänyt itselle mieleen. Olihan silloinkin tiettyä taitovajetta joukkueessa, mutta viisikkona toimittiin ainakin muistikuvien perusteella hyvin yhteen.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Kun ei ole ukkoa, joka erikseen etsii tiettyyn rooliin tiettyyn pelitapaan istuvia pelaajia, niin otetaan joku niistä joita agentit tarjoaa, "taloudelliset resurssit huomioiden" Eli käytännössä vähän kärjistäen halvin niistä, jotka ei ole muista liigajoukkueista sopimusta saaneet. Sarjataulukosta voi katsoa, toimiiko.
Pätevä UTJ voi onnistua iskemään selustasta ja kaappaamaan pätevän pelaajan "isommilta salaa".
 
Viimeksi muokattu:

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kouvolalaiset varmaan nauraa päin naamaa ja kanssakeltamustat tyrmää tämän täysin - mutta mikähän mahtaa olla Tuomas Tuokkolan tilanne ensi kaudella? Ollut nyt pari kautta Jussi Tapolan aisaparina, sitä ennen päävalmentajakokemusta Liigasta KalPasta, Ilveksestä ja KooKoosta. Kaikista toki saanut kenkää, mutta ainakin KalPa pelasi hänen alaisuudessaan mainiota kiekkoa ja sai kenkää lähinnä sen play-off -sulamisen vuoksi. Oli myös varsinkin KalPa-aikoina varsin nuori valmentaja.

Miehellä on siis paljon päävalmentajakokemusta Liigasta ja on nähnyt Tapparan organisaatiossa että miten kovaa työtä menestyminen vaatii. Vaikuttaa hyvältä ja rennolta modernilta valmentajalta, joka tulee toimeen ihmisten ja pelaajien kanssa.

Onko sitten liian mukava mies? Pystyykö tarvittavaan vaatimustasoon päävalmentajana? Kiinnostaako edes tulla SaiPaan - kysyntää voi olla muuallakin.

Itse voisin lähteä Tuokkola-Hämäläinen-Immonen-Ore -nelikolla ensi kauteen.

Tapparan sivuilta en toki löytänyt tietoa Tuokkolan sopimuksesta. Oletan, että se uusi ruotsalaisvalmentaja tuo oman ryhmänsä Tampereelle. Tai no, mistä näitä tietää.

edit. ei tainnutkaan saada kenkää KooKoosta, muistelin kuitenkin ettei ollut kovin pidetty valkku siellä varsinkaan loppua kohden.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toivottavasti saadaan valmentaja, jonka SaiPan hallitus haluaa eikä niin että joku ukko tarjoaa itseään ja valitaan se. Oliko se aikoinaan tosiaan niin että Lehterä tarjosi itseään ja valittiin hänet vai onko tämä joku legenda?

Sanoisin että tuosta ajankohdasta alkoi SaiPan alamäki, joka ei ole vieläkään saavuttanut pohjaansa..
 
Tuo tuskin on mitenkään kovin kummallista, että kun jostain vapautuu pesti niin erilainen määrä valmentajia tarjoaa omia palveluksiaan vaikka samaan aikaan olisi itse oltu oma-aloitteisesti johonkin muuhun yhteydessä.

Silloin kun Lehterä tuli, niin huhuiltiin pitkään ja sitkeästi että Waltteri Immonen olisi tehnyt sopimuksen SaiPaan. En muista, että oliko tämä lopulta täysin perätön huhu mutta mutta pitkään on hoitanut apuvalmentajan tehtävää Sveitsissä.

En usko, että hänellä on ihan mahdoton hinku lähteä kyseisestä maasta pois mutta näinköhän hypoteettisella tasolla työnteko maistuisi velipojan kanssa?
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Toivottavasti saadaan valmentaja, jonka SaiPan hallitus haluaa eikä niin että joku ukko tarjoaa itseään ja valitaan se. Oliko se aikoinaan tosiaan niin että Lehterä tarjosi itseään ja valittiin hänet vai onko tämä joku legenda?

Sanoisin että tuosta ajankohdasta alkoi SaiPan alamäki, joka ei ole vieläkään saavuttanut pohjaansa..
Millä perusteella alamäki alkoi Lehterän palkkaamisesta? Lehterä nosti joukkueen ensimmäisellä kaudellaan seitsemänneksi edellisen kauden viimeiseltä sijalta ja toi mukanaan joukkueeseen Ahti Oksasen ja Urho Vaakanaisen kaltaisia nuoria lupauksia Espoo-taustalla. Kyllä se alamäki alkoi seuraavasta kesästä/syksystä.

Tuokin SaiPan hallitus haluaa asia on vähän niin ja näin. Toivottavasti tänne nimenomaan haluaa päteviä henkilöitä ulkopuolelta, eikä niin että hallitus valitsee jonkun tutun suhteilla.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Millä perusteella alamäki alkoi Lehterän palkkaamisesta?
Alamäen ensimmäiset näkyvät oireet eivät alkaneet siitä, että juuri Lehterä palkattiin, mutta tässä vaiheessa prosessit alkoivat mennä vikaan. Ja viittaan juuri tähän, että Lehterä palkattiin tänne kun hän tarjosi itseään ja SaiPan hallitus (tai UTJ) palkkasi valmentajan, jolla ei ollut päivääkään kokemusta miesten valmentamisesta. Seuraukset olivat sitten näkyvissä myöhemmin. Lehterän pelasti huikea materiaalia ja Tuohimaan seisominen päällään ekan kauden. Eli tämä prosessi meni täysin metsään ja sen takia nimeän sen alamäen alkamiseksi de facto vaikka tässä vaiheessa sinänsä nukuttiin vielä ruususen unta.
 
Lehterän palkkaamispäätöstä on helppo arvioida jälkiviisaudella. Mutta en silti ymmärrä miten Lehterän aktiivisuus työmarkkinalla liittyy asiaan. Tertsin 1+1 vuoden sopimus SaiPan kanssa julkistettiin huhtikuussa 2017, ja silloin oli toimitusjohtajana Marko EK, UTJ:nä Antti Tuomenoksa ja hallitusta johti Timo Tersa. Tämän porukan päätöksestä oli kyse.

Olisiko Lehterän palkkaaminen ollut parempi ratkaisu, jos neuvottelualoite olisi tullut Lehterän agentilta tai SaiPan suunnasta?
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Kouvolalaiset varmaan nauraa päin naamaa ja kanssakeltamustat tyrmää tämän täysin - mutta mikähän mahtaa olla Tuomas Tuokkolan tilanne ensi kaudella? Ollut nyt pari kautta Jussi Tapolan aisaparina, sitä ennen päävalmentajakokemusta Liigasta KalPasta, Ilveksestä ja KooKoosta. Kaikista toki saanut kenkää, mutta ainakin KalPa pelasi hänen alaisuudessaan mainiota kiekkoa ja sai kenkää lähinnä sen play-off -sulamisen vuoksi. Oli myös varsinkin KalPa-aikoina varsin nuori valmentaja.

Miehellä on siis paljon päävalmentajakokemusta Liigasta ja on nähnyt Tapparan organisaatiossa että miten kovaa työtä menestyminen vaatii. Vaikuttaa hyvältä ja rennolta modernilta valmentajalta, joka tulee toimeen ihmisten ja pelaajien kanssa.

Onko sitten liian mukava mies? Pystyykö tarvittavaan vaatimustasoon päävalmentajana? Kiinnostaako edes tulla SaiPaan - kysyntää voi olla muuallakin.

Itse voisin lähteä Tuokkola-Hämäläinen-Immonen-Ore -nelikolla ensi kauteen.

Tapparan sivuilta en toki löytänyt tietoa Tuokkolan sopimuksesta. Oletan, että se uusi ruotsalaisvalmentaja tuo oman ryhmänsä Tampereelle. Tai no, mistä näitä tietää.

edit. ei tainnutkaan saada kenkää KooKoosta, muistelin kuitenkin ettei ollut kovin pidetty valkku siellä varsinkaan loppua kohden.
Sen verran paljon negatiivista olen kuullut Tuokkolasta tutulta Ilves-fanilta, että en ottaisi ikinä SaiPaan. Hyvää pohdintaa sinänsä, onko kokemus kasvattanut, mutta Tuokkolan CV on tulosten puolesta edelleen hyvin ohut. Tapparan nykyinen menestyminen sataa nimenomaan Tapolan laariin, koska hän on menestynyt aiemminkin erinomaisesti, joten en jaksa uskoa Tuokkolan vaikuttaneen joukkueen pärjäämiseen merkittävästi.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Alamäen ensimmäiset näkyvät oireet eivät alkaneet siitä, että juuri Lehterä palkattiin, mutta tässä vaiheessa prosessit alkoivat mennä vikaan. Ja viittaan juuri tähän, että Lehterä palkattiin tänne kun hän tarjosi itseään ja SaiPan hallitus (tai UTJ) palkkasi valmentajan, jolla ei ollut päivääkään kokemusta miesten valmentamisesta. Seuraukset olivat sitten näkyvissä myöhemmin. Lehterän pelasti huikea materiaalia ja Tuohimaan seisominen päällään ekan kauden. Eli tämä prosessi meni täysin metsään ja sen takia nimeän sen alamäen alkamiseksi de facto vaikka tässä vaiheessa sinänsä nukuttiin vielä ruususen unta.
Lehterä oli aktiivinen mutta ei hän ollut ainut henkilö jota oli haastateltu. Hänet kuitenkin katsottiin siitä porukasta parhaaksi valinnaksi. Lehterä oli silloin vuosikausiin ensimmäinen ulkopuolelta tullut henkilö ja sitä pidettiin silloin erinomaisena asiana. Juttelin itsekin erään Lehterän vanhan valmennettavan kanssa ja uskoi mieheen vahvasti.

Mukana tuli monenlaista peluria, vaihtelevalla menestyksellä mutta vetovoima nuorten pelurien keskuudessa nousi korkealle.

On ihan bullshittiä väittää ensimmäisen kauden olleen vain Tuohimaan (vaikka olikin silloin Liigan paras) ja huippumateriaalin ansiota. Siellä oli kyllä Kunykin kaltaisia kovia pelimiehiä mutta ei se sellainen tykkirosteri ollut mitä vaikka seuraavalla kaudella. Nättinen, Tanus tai Kaksonen eivät pelanneet uransa parasta kautta vahingossa. Lehterä toi siihen tilanteeseen oikeanlaista energiaa ja tekemistä. Sitten miehen yritykset alkaa kehittää hommaa eteenpäin menivätkin kaikin osin ihan vituiksi ja välirikkoja alkoi sattua. Mutta että ensimmäinen kausi olisi ollut paskaa mutta vahingossa onnistunut - en pidä väitettä hyväksyttävänä.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina

Ei se kyllä ihan bullshittiä ole noin väittää. Joukkueen peli oli oikein alleviivatusti liekehtivien yksilöiden varassa, vaikka varmasti Lehterä oli ainakin osittain selitys tälle liekehtimiselle. Erittäin kovalla ykkösmaalivahdilla ja SaiPan mittapuulla ratkaisuvoimaisella ja juonikkaalla hyökkäyksellä pääsi pitkälle, vaikka pelitapa oli mallia "antaa poikien pelata". Merkittäviä loukkaantumisia oli vain Löfmanin verran, ja muuten avainpelaajat pysyivät suunnilleen ehjänä.

Kyllä asioita tehtiin oikeinkin, mutta oli siinä sitäkin, että taivaankappaleet olivat vaan sopivassa asennossa. Lehterän koko SaiPa-rekordin tarkastelu tukee tätä näkemystä vahvasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös