Kuka valmentaa 2023–2024?

  • 123 458
  • 722

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Aina tukena silti, vittuako tässä enää jengiä vaihtamaan. Katsotaan kootut selitykset sitten syksyllä.

Tai tuskin vaihtaminen olisikaan vaihtoehto, mutta idän jätin olemassaolon unohtaminen kylläkin.
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Eiköhän tähän valmentajakysymykseen vaikuttanut myös se, että tälle julkaistulle tiimille oli jo Virran aikana tehty parin vuoden jatkot? Vaikea saada uutta päävalmentajaa, jos ehtona on ollut, että koko muu tiimi on jo palkattu ja niistä ei pääse eroon. Nyt mennään seuraava kausi näillä ja toivotaan parempaa. Tai huonomminhan ei voi enää mennä. Odotellaan millaisia hankintoja sieltä tulee ja toivotaan, että Hämäläinen tekee "ollijokiset" ja SaiPa pelaa heti ensimmäisellä kaudella pudotuspelejä (kotiedulla).

Mä kuulun niihin, jotka ostavat kausikortin joka tapauksessa. Kausikortin omistajana/haltijana yli 40 vuotta on tullut nähtyä kaikenlaista ylä- ja alamäkeä. Pikkupoikana Skriko ja Cox... Teininä Janeckyt ja kumppanit. Myöhemmin McTavish ja Jokereiden pudottaminen. Seura on antanut ja ottanut. Katsotaan taas syksyllä missä mennään.
Tässä logiikassa ontuu se, että Hämäläiselle tehtiin kahden vuoden sopimus. Virran ajan sopimukset päättyvät/päättyisivät ensi keväänä. Toisekseen muistutan, ettei edes Jokisen Jukurit ole voittanut yhtään pudotuspelisarjaa.
 
Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Noniin, miettinen oli Kalpan u20 päävalmentajana ollu ja Kalpan apuvalmentajana. Niemeläinen ollu Pesujen u16-20 päävalmentajana ja Suomen u16-18 päävalmentajana ja u20 apuvalmentajana ja 2 kautta sveitsissä apuvalmentajana. Nämä herrat on osoittautuneet oikeinkin hyviksi liigavalmentajiksi vaikka tosi kevyellä miesten valmennuskokemuksella varautettuna, kunhan on annettu isoa vastuuta.

sama itku täällä olisi siis ollut jos kyseiset herrat olisi noilla näytöillä tänne tulleet.

Se on hienoa, että olet aina SaiPan johdon puolella, mutta nyt ihan oikeasti. Eli tästä voidaan tulla siihen johtopäätökseen, että Hämikseen sitoutuminen on oikeastaan aika samanlainen case kuin KalPan valitsema Miettinen tai Pelicansin valitsema Niemelä?

En ole seurannut KalPaa tarkemmin, mutta Miettinen oli ollut organisaatiossa 6 vuotta valmentajana ennen kuin aloitti Liigassa päävalmentajana. Ehkä he ovat vaikka nähneet siellä, että kaverilla homma sujuu, ja sitten nostaneet ylöspäin hierarkiassa, kun aika on ollut oikea? En toki varma ole, mutta voihan se Miettisen nousu perustua vaikka ihan hänen näyttöihinsä. Sama Niemelällä. Hän on tehnyt hyvää työtä muualla, ja sieltä sitten noussut ylöspäin.

Olen tästä jankuttanut ennenkin, mutta minun on ollut vaikea ymmärtää sitä, miksi Hämäläistä on jo pitkään ajettu väkisin SaiPan päävalmentajaksi, vaikka hän ei ole antanut mitään näyttöjä siitä että olisi erityisen lahjakas valmentaja. Jo silloin kun Virta tuli, niin puhuttiin siihen malliin että Vili ottaa sitten päävalmentajan paikan kun Peksi lähtee. En koskaan ymmärtänyt, että miksi? Miksi joku mies pitää lukita siihen rooliin jo kauan etukäteen, vaikka siihen ei ole mitään tarvetta?

Totta kai U20-joukkueesta tai apuvalmentajan paikalta voidaan nostaa ykköseksi, jos joku on osoittanut olevansa lahjakas valmentaja, en minä nyt sitä tietenkään ole kieltämässä. Mutta käsittääkseni Hämäläinen ei ole missään kohtaa näyttänyt olevansa hyvä valmentaja. Pikemminkin päinvastoin.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo

En itseasiassa ole SaiPan johdon puolella, en toivonut Hämäläistä ensikauden, saatikka kahden seuraavan kauden valmentajaksi SaiPaan. Nostit vaan kaksi menestyvää valmentajaa, joista varsinkaan toisella ei ollut näyttöjä miesten valmentamisesta ollenkaan ennen valintaa. Ei sitäkään valintaa täällä olisi hyvällä aikoinaan katsottu. Olen ennemmin toiveikas, että kun nyt sit vihdoin Hämäläinen on ensimmäistä kertaa SaiPan päävalmentajana ja saa itse kasata joukkueen ja päättää pelitavat ja systeemit on hänellä edes jokin mahdollisuus onnistua. Toivon, että onnistuu kuten mainitsemasi Niemeläinen ja Miettinen. Toivon näkeväni myös Tuomo Ropon joskus SaiPan valmentajana.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Kertokaa tyhmälle, miksi suora kahden vuoden pahvi, eikä 1+1? Selittääkö tuota mikään muu kuin se, että sopimusosapuolet ovat samassa saunakerhossa? Mitkään tulokset tai Hämäläisen vetovoima muualle eivät tuota selitä, eikä myöskään seuran etu.

Haluan nähdä asioissa aina kääntöpuolen ja vasta-argumentit, mutta tähän en vain keksi mitään.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Nämä on aina mielenkiintoisia, että mikäköhän kiire esim. Hämäläisen tapauksessa on ollut tuon jatkon sitominen. Kuinka realistisena on pidetty riskiä, että jos kaveria ei saada mahdollisimman pian sidottua tuleville kausille niin ihan ok/hyvän/jopa superin loppukauden osalta esim. Kärpät/HIFK/Lukko jne. on apajilla ja vie Hämäläisen SaiPan nenän edestä. Tekisi melkein mieli sanoa, että tuolla kokemuksella ja toistaisilla meriiteillä aika pyöreä 0%.

Onko Hämäläinen sitten haluttu sitoa mahdollisimman pian valmentajaksi, jotta on joku valmentaja kenellä mainostaa seuraavan kauden hankintoja? Erittäin mahdollinen teoria sekin, mutta muutaman kuukauden sisällä varmaan näkyy paremmin kuinka hyvin Hämäläisen nimellä on pystytty kilpailijoista kovia/tai edes todella lupaavia pelaajia hankittua.

Sittenhän on myös aina se klassinen "haluttiin rauhoittaa tilanne joukkueen ympärillä" - selitys, joka on varmasti ihan valid vaihtoehto sekin.
Täytyy muistaa, että Hämäläinen oli osa valmennustiimiä ja hänellä oli siis ilmeisesti kuitenkin soppari kakkosvalmentajan pestistä kaudelle 23-24. Hänen siirryttyään syksyllä päävalmentajaksi oli siis kolme vaihtoehtoa kautta 23-24 koskien:
1. Hän jatkaa päävalmentajana myös 23-24 ja palkka on varmaan suurempi kuin aiemmassa kakkosvalmentajasopparissa.
2. Hän palaa kakkosvalmentajaksi sopimuksen mukaisesti ja joku toinen tulee ykköseksi
3. Sopimus puretaan ja Hämäläinen saa rahallisen korvauksen kauden 23-24 ansionmenetyksistä.

Kohta 2:ssa on ongelmana se, että yleensä päävalmentaja haluaa vaikuttaa siihen, ketkä tulevat apuvalmentajiksi. SaiPassa olisi ollut tilanne, että Hämäläinen ja Immonen olivat jo sopimuksen alla, eli valmentajan olisi pitänyt ottaa heidät automaattisesti riippumatta siitä, ovatko he taidoiltaan sellaisia, keiden uusi päävalmentaja kokisi täydentävän osaamistaan parhaalla tavalla.

Kohta 3 taas olisi tarkoittanut SaiPalle isoa rahanmenoa, jos olisi sekä Hämäläisen että Immosen sopparit purettu. Hämäläinen on myös kaikin puolin hyvä tyyppi ja vahvalla SaiPa-sydämellä varustettu, eli hänen kohdallaan tuo olisi ollut pykälää tylympi ratkaisu kuin jonkun muualta tulleen Lero Tehterän.

Kohta 1 oli SaiPan kannalta ehdottomasti helpoin ratkaisu. Kun syksyllä alkoikin voittoja tulla, saatettiin silloin jo huokaista tilanteessa ja ajatella, että lukitaan tämä.

Nyt on se päätös tehty ja valmentaja lukittu, joten tällä mennään. Ja nyt jokaisella SaiPa-organisaation edustajalla on kivitalon kokoinen haaste: miten myydä tämä projekti faneille ja sidosryhmille ja palauttaa usko tekemiseen? Vastaus on simppeli: se ei tapahdu muuten kuin riittävän kovilla satsauksilla. Jos valmentajanimitys ei saanut faneja innostumaan, tarvitaan sellaisia pelaajia, jotka saavat.
 
Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kertokaa tyhmälle, miksi suora kahden vuoden pahvi, eikä 1+1? Selittääkö tuota mikään muu kuin se, että sopimusosapuolet ovat samassa saunakerhossa? Mitkään tulokset tai Hämäläisen vetovoima muualle eivät tuota selitä, eikä myöskään seuran etu.

Haluan nähdä asioissa aina kääntöpuolen ja vasta-argumentit, mutta tähän en vain keksi mitään.

Minulle tulee mieleen lähinnä se, että tuo on sellainen eräänlainen julistus Jussilta. Anteeksi nämä anglismit, mutta minusta tuossa valetaan sellaista "Vili 'til we die"-asennetta; usko Viliin on niin kovaa, että voidaan panna suoraan 2 vuotta tiskiin. Ihan kuin ei haluttaisi edes myöntää, että voisi olla mitään pientä epävarmuutta tämän jutun suhteen. Lataamalla suoraan 2 vuoden sopimuksen Jussi näyttää että pokkaa löytyy, ja Hämäläisen takana ollaan niin vahvasti kuin voidaan olla. Ja tavallaan sitä kautta fanienkin on paras tottua ajatukseen siitä, että halusitte tai ette, niin Vili on se mies, joka on jatkossa Kisapuiston isäntä ja joukkueen kasvot.
 
Ferris

Jäsen
Kertokaa tyhmälle, miksi suora kahden vuoden pahvi, eikä 1+1? Selittääkö tuota mikään muu kuin se, että sopimusosapuolet ovat samassa saunakerhossa? Mitkään tulokset tai Hämäläisen vetovoima muualle eivät tuota selitä, eikä myöskään seuran etu.

Haluan nähdä asioissa aina kääntöpuolen ja vasta-argumentit, mutta tähän en vain keksi mitään.

Ville Hämäläinen, jatkoa SaiPan päävalmentajana myös ensi kausi...

En tiedä meneekö kyseisen videon ekan kysymyksen sanamuoto mediatiimin piikkiin ajatusvirheenä (kun puhutaan vain tulevasta kaudesta) vai vahvistetaanko siinä se mitä täällä joku muukin jo epäili eli että soppari on tyyliin "mennään kausi kerrallaan ja katsotaan ekan kauden jälkeen täyttyykö sovitut kriteerit jatkolle toisen vuoden suhteen".

Jos Virran kanssa ollaan osattu samanlaisista pykälistä sopia (olkoonkin sitten vaikka Virran eikä SaiPan vaatimuksesta), niin miksei samaa olisi käytetty tässäkin tilanteessa, jossa se on vähintäänkin yhtä looginen? Oma veikkaukseni on, että soppari on tosiaankin käytännössä mallia 1+1, jossa jatkovuoden laukaisee käyttöön ennalta sovittujen tavotteiden saavuttaminen.
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Täytyy muistaa, että Hämäläinen oli osa valmennustiimiä ja hänellä oli siis ilmeisesti kuitenkin soppari kakkosvalmentajan pestistä kaudelle 23-24. Hänen siirryttyään syksyllä päävalmentajaksi oli siis kolme vaihtoehtoa kautta 23-24 koskien:
1. Hän jatkaa päävalmentajana myös 23-24 ja palkka on varmaan suurempi kuin aiemmassa kakkosvalmentajasopparissa.
2. Hän palaa kakkosvalmentajaksi sopimuksen mukaisesti ja joku toinen tulee ykköseksi
3. Sopimus puretaan ja Hämäläinen saa rahallisen korvauksen kauden 23-24 ansionmenetyksistä.

Kohta 2:ssa on ongelmana se, että yleensä päävalmentaja haluaa vaikuttaa siihen, ketkä tulevat apuvalmentajiksi. SaiPassa olisi ollut tilanne, että Hämäläinen ja Immonen olivat jo sopimuksen alla, eli valmentajan olisi pitänyt ottaa heidät automaattisesti riippumatta siitä, ovatko he taidoiltaan sellaisia, keiden uusi päävalmentaja kokisi täydentävän osaamistaan parhaalla tavalla.

Kohta 3 taas olisi tarkoittanut SaiPalle isoa rahanmenoa, jos olisi sekä Hämäläisen että Immosen sopparit purettu. Hämäläinen on myös kaikin puolin hyvä tyyppi ja vahvalla SaiPa-sydämellä varustettu, eli hänen kohdallaan tuo olisi ollut pykälää tylympi ratkaisu kuin jonkun muualta tulleen Lero Tehterän.

Kohta 1 oli SaiPan kannalta ehdottomasti helpoin ratkaisu. Kun syksyllä alkoikin voittoja tulla, saatettiin silloin jo huokaista tilanteessa ja ajatella, että lukitaan tämä.

Nyt on se päätös tehty ja valmentaja lukittu, joten tällä mennään. Ja nyt jokaisella SaiPa-organisaation edustajalla on kivitalon kokoinen haaste: miten myydä tämä projekti faneille ja sidosryhmille ja palauttaa usko tekemiseen? Vastaus on simppeli: se ei tapahdu muuten kuin riittävän kovilla satsauksilla. Jos valmentajanimitys ei saanut faneja innostumaan, tarvitaan sellaisia pelaajia, jotka saavat.
Pohdit useammassa viestissä, josko Hämäläisen sopimus oltaisiin tehty syksyllä, mutta tästä ei kuitenkaan ole ainakaan tietääkseni sen suurempia huhuja. Selvästi isommat huhut on ollut siitä, että Kiven kanssa oltaisiin neuvoteltu vielä pari viikkoa ennen runkosarjan päättymistä. Näin ollen toistamasi argumentti ei oikein kestä vettä muuten kuin spekulointina, ellet sitten pysty tarjoamaan jotain lisätodisteita.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ketkä on ne vaikka viisi päävalmentajaa, jotka haluasit valmentamaan SaiPaa? Voi olla sopimuksessa muualle tai tällä hetkellä vapailla markkinoilla.
 
Barney

Jäsen
Toivon, että onnistuu kuten mainitsemasi Niemeläinen ja Miettinen..
Ensinnäkin se on Niemelä, ei Niemeläinen. Toisekseen näytöt valmentajana oli ennen Pelicans-pestiä ihan eri tasolla kuin Hämäläisellä, mistä esimerkkinä nyt vaikkapa U18 MM-kulta päävalmentajana.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Pohdit useammassa viestissä, josko Hämäläisen sopimus oltaisiin tehty syksyllä, mutta tästä ei kuitenkaan ole ainakaan tietääkseni sen suurempia huhuja. Selvästi isommat huhut on ollut siitä, että Kiven kanssa oltaisiin neuvoteltu vielä pari viikkoa ennen runkosarjan päättymistä. Näin ollen toistamasi argumentti ei oikein kestä vettä muuten kuin spekulointina, ellet sitten pysty tarjoamaan jotain lisätodisteita.
Ei minulla ole lisätodisteita. Isolla epäilyllä suhtaudun kuitenkin tuohon, että Kiven kanssa olisi neuvoteltu vielä runkosarjan lopulla. Puhdasta spekulointia kuitenkin kaikki siis minunkin taholtani.
 
Ferris

Jäsen
Pohdit useammassa viestissä, josko Hämäläisen sopimus oltaisiin tehty syksyllä, mutta tästä ei kuitenkaan ole ainakaan tietääkseni sen suurempia huhuja. Selvästi isommat huhut on ollut siitä, että Kiven kanssa oltaisiin neuvoteltu vielä pari viikkoa ennen runkosarjan päättymistä. Näin ollen toistamasi argumentti ei oikein kestä vettä muuten kuin spekulointina, ellet sitten pysty tarjoamaan jotain lisätodisteita.

Tätä ketjua kun alkaa alusta lukea, niin huomaa jo lokakuun lopulta sellaisia viestejä Hämäläisen jatkon todennäköisyydestä/mahdollisuudesta, että pakosti mietityttää että onko kirjoittajilla jo silloin ollut asiasta jotain oikeaa tietoa? Huttus-Sasha sitten kuukautta myöhemmin jo vihjaillut samaan suuntaan.

Kyllä Hämäläinen siis on ollut huhuissa pitkän aikaa, jopa ehkä ehdokkaista pisimpään?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KiVi
Tässä logiikassa ontuu se, että Hämäläiselle tehtiin kahden vuoden sopimus. Virran ajan sopimukset päättyvät/päättyisivät ensi keväänä. Toisekseen muistutan, ettei edes Jokisen Jukurit ole voittanut yhtään pudotuspelisarjaa.
SaiPa on 2000-luvulla voittanut yhden pudotuspelisarjan? Pudotuspelipaikka kotiedulla tarkoittaisi runkosarjasijoitusta neljän parhaan joukkoon ja se olisi ihan hyvä uskottavuuden palautus ja silloin täällä olisi kiekkobuumi. Ja Hämäläisellä oli tietääkseni jo sopimus voimassa ensi kaudeksi joten ainakin palkanmaksu olisi ollut rasitteena, jos (ja kun) uusi päävalmentaja olisi halunnut omat luottohenkilöt valmenniustiimiinsä. Miksi kriisiseuran uusi valmentaja olisi halunnut toimia yhdessä vanhan valmennustiimin kanssa?

Ja sitten se kaikista oleellisin kysymys. Huhuissa Hämäläiselle oli jo pedattu jo Virran tullessa päävalmentajan paikkaa Virran jälkeen. Miksi ihmeessä ja millä näytöillä?
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Ensinnäkin se on Niemelä, ei Niemeläinen. Toisekseen näytöt valmentajana oli ennen Pelicans-pestiä ihan eri tasolla kuin Hämäläisellä, mistä esimerkkinä nyt vaikkapa U18 MM-kulta päävalmentajana.
Kolmannekseen näinhän minä aiemmin jo kirjoitin, että on pitkä ura juniorityössä.
 
Barney

Jäsen
Kolmannekseen näinhän minä aiemmin jo kirjoitin, että on pitkä ura juniorityössä.
Ja vertailet silti häntä Hämäläiseen, jolla ei ole käytännössä mitään näyttöjä valmentamisesta. Niemelä oli voittanut turnauksen, joka on Pohjois-Amerikassa merkittävin maajoukkueturnaus. Uskon, että SaiPa-kannattajien reaktio olisi ollut ”vähän” erilainen, jos Hämäläisellä olisi ollut Niemelän CV.
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Ketkä on ne vaikka viisi päävalmentajaa, jotka haluasit valmentamaan SaiPaa? Voi olla sopimuksessa muualle tai tällä hetkellä vapailla markkinoilla.
En tiedä, keneltä kysyit, mutta Jukka Jalonen, Karri Kivi, Jussi Ahokas, Antti Pennanen, Jouko Myrrä, Jussi Tapola, Tommi Niemelä, Olli Salo, Mikko Manner, Marko Virtanen, Antti Törmänen, Maso Lehtonen... Ainakin nuo kaikki mieluummin kuin Hämäläinen siis.
 
ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
SaiPa on 2000-luvulla voittanut yhden pudotuspelisarjan? Pudotuspelipaikka kotiedulla tarkoittaisi runkosarjasijoitusta neljän parhaan joukkoon ja se olisi ihan hyvä uskottavuuden palautus ja silloin täällä olisi kiekkobuumi. Ja Hämäläisellä oli tietääkseni jo sopimus voimassa ensi kaudeksi joten ainakin palkanmaksu olisi ollut rasitteena, jos (ja kun) uusi päävalmentaja olisi halunnut omat luottohenkilöt valmenniustiimiinsä. Miksi kriisiseuran uusi valmentaja olisi halunnut toimia yhdessä vanhan valmennustiimin kanssa?

Ja sitten se kaikista oleellisin kysymys. Huhuissa Hämäläiselle oli jo pedattu jo Virran tullessa päävalmentajan paikkaa Virran jälkeen. Miksi ihmeessä ja millä näytöillä?
Miten Olli Jokista voi vertailla SaiPaan? Pointti oli, että runkosarjamenestyksellä ei voita vielä yhtään mitään, joten Jokinen on toistaiseksi saavuttanut paljon vähemmän kuin jotkut hehkuttavat. Käsittääkseni SaiPafanien haave on kuitenkin mitalikantaan paluu ja sitä ei voi ainakaan tällä hetkellä runkosarjassa voittaa.

Hämäläisen sopimuksen osalta pointtina oli puolestaan se, että jos SaiPa olisi halunnut palkata jonkun toisen valmentajan mahdollisimman pian, mutta ei tässä onnistunut sen takia, koska uusi valmentaja haluaa omat apurit tjv., niin Hämäläiselle ei olisi tehty sopimusta vuoteen 2025 asti.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Itsellä ei muuta kommentoitavaa tähän Hämäläisen varmistumiseen ole kuin se että selkeästi Markkanen co. näkee SaiPan tilanteen huomattavasti parempana kun vaikkapa tälle palstalle kirjoittavat henkilöt. Siihen peilaten ihan looginen ratkaisu jatkaa Hämäläisellä.

Ainoa ajatus mikä häiritsee on se että ainakin noista Jussin kommenteista tulee kuva että nyt menee vaan vähän huonosti eikä oikeasti ihan vitun huonosti. Tulee vaan sellanen kuva että tuo porukka ei tajua oikeasti miten vihkoon kausi ja pari edellistä kaikkien valmentajasekoiluineen on menny.

Minusta kenenkään on ihan turha syyttää ihmisiä jos ei jatka seuraamista, SaiPa sai Virran kanssa pelata kokonaisen kauden ilman mitään tulosvastuuta. Ei SaiPa voi taas alkaa jauhamaan jotain Hämäläisen kasvuprosessia. Tai siis voi tietenkin, mutta ei kannata ihmetellä jos kaikki ei rahaa kanna pelkän uskon kautta kassaan.
 
ahal

Jäsen
Sehän tässä kummastuttaakin, että seurajohto ei näe tehneensä mitään virheitä vaan, että "olosuhteet kaikkine sivuvaikutuksineen" ovat aiheuttaneet nykyisen tilanteen. Jos virheitä olisi tehty 1-2, mutta kun niitä on läjäpäin eikä kukaan ota niistä vastuuta, niin silloin luotto touhuun katoaa vääjäämättä. Kaikki ovat yhä korvaamattomia seuralle - mukamas - ja pyörivät käytävillä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Hämäläistä käy sääliksi, kun joutuu taas puhumaan kasvuprosessista. Mistään muusta ei toki voikaan. Nuorten selkään pannaan rutkasti kasvupaineita ja koetetaan samalla kehittyä pelaajina. Muutama kypsempi mutta halvahko pelaaja saa runkopalikan ja mallin näyttäjän roolin. Tavoitteet tulevat sitten perässä, kun nähdään miten homma lähtee käyntiin. Lähivuosien perustavoitteet ovat luokkaa "osallistuminen" ja onnistuminen on 10-sija. Joitakin saattaa kiinnostaa sekin, mutta monet lopettavat lystin. Saatan liittyä joukkoon, mitta alkaa olla täysi.

Etäkannattajalla on se etu, ettei tartte usein raahautua hallille. Etu on myös se, että näkee oikeasti kilpailevien joukkueiden pelejä kotikoneiltakin. Ja varsin edullisesti. Valinnanvaraa on.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Ja vertailet silti häntä Hämäläiseen, jolla ei ole käytännössä mitään näyttöjä valmentamisesta. Niemelä oli voittanut turnauksen, joka on Pohjois-Amerikassa merkittävin maajoukkueturnaus. Uskon, että SaiPa-kannattajien reaktio olisi ollut ”vähän” erilainen, jos Hämäläisellä olisi ollut Niemelän CV.
Olisi toki ollut vähän erilainen, mutta kyllä palstan konsensus on ollut se että junioripeleistä kokemus ei vastaa aikuisten valmentamista. Vastasin vaan käyttäjälle, kun hän sanoi että Miettisen ja Niemelän kaltaisia valmentajia tarvitaan että eihän hekään niillä taustoilla olleet varmoja onnistujia. Niemelän kokemus näistä kahdesta on toki pidempi ja ansiokkaampi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös