Kuka palaa seuraavaksi KalPa:an?

  • 4 287
  • 7

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Edellinen avaukseni oli ilmeisesti kieliopillisesti vajavainen. Yritän uudestaan.

Eli tässä keskustelussa olisi nimenomaan tarkoitus spekuloida mahdollisten "savonpoikien" paluuta Kuopioon.

Ja laajemmin myös voisi myös miettiä, onko sellaisella +30 vuotiaalla urheilijalla jonkinlainen velvoite/halu tuhlata uran viimeiset vuodet paikassa mistä hän on 15 vuotta sitten lähtenyt?

Myönnän, lapsuuden kotikaupunki on Kuopio.

Myönnän, en koko rippikoulun jälkeisen elämäni aikana ole kokenut olevani mitenkään erikoisen savolainen.

Myönnän, minulle pitäisi erikseen maksaa nykyistä melkoista enemmän korvausta että hautaisin ammatillisen urani Kuopioon.

Tässä alla voi sitten jatkaa aiheesta, kenen nykyisen ammattipelaajan uran lopetus koetaan kannattajien oikeudeksi.
 
Viimeksi muokattu:

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Voisiko odotusta laajentaa myös pukumiesveijojen puolelle? Täällä odotetaan kovasti ainakin rakastetun Kimmo Kapasen paluuta ns. "puikkoihin", eli urheilutoimenjohtajan pallille. Jossain vaiheessa kotiutusvuoroon tullee myös edellä mainitun surullisenkuuluisa isoveli, joka on tällä hetkellä kertauskurssilla opettelemassa valmennuksen aakkosia Sveitsin onnettomassa kaljaliigassa.
 

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Kenelläkään ei ole velvoitetta palata Kaleen. Rinnakkaisketjujen kiiskis-kitinä - pelkkää paskaa. Elämään tutustumattomien iki-ininää.

Upeaa kun seuran ja senioripelaajan intressit kohtaavat, vaan harvinaista on se. Etiäpäin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Giba
Kenelläkään ei ole velvoitetta palata Kaleen. Rinnakkaisketjujen kiiskis-kitinä - pelkkää paskaa. Elämään tutustumattomien iki-ininää.

Upeaa kun seuran ja senioripelaajan intressit kohtaavat, vaan harvinaista on se. Etiäpäin.
Onko joku jossain puhunut mistään velvoitteista, en ole itse ainakaan huomannut. Kiiskistä nyt odotellaan ja hänestä keskustellaan siitä syystä, että Kisu on julkisestikin kertonut halustaan vielä joskus KalPassa pelata ja Kiiskisen soppari loppui sopivasti tähän kauteen, tai siis viime kauteen.
 
Viimeksi muokattu:

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Kenelläkään ei ole velvoitetta palata Kaleen. Rinnakkaisketjujen kiiskis-kitinä - pelkkää paskaa. Elämään tutustumattomien iki-ininää.

Upeaa kun seuran ja senioripelaajan intressit kohtaavat, vaan harvinaista on se. Etiäpäin.

Tämä viestisi on pelkkää paskaa. Perustelut Professorin viestissä.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knap

Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
No, Rissanen palaa ensi kaudelle. Viiden vuoden soppari ja sopparissa on optio pelata ulkomailla kahden ensimäisenä kauden aikana. Se on tämän kauden geissi ja äijä takasin kilpipaitaan. Tämän toki suurin osa tietääkin, mutta paluumuuttaja hän kuitenkin on ja sitähän haettiin.

Toki riittävällä rahasummalla tilanne voi muuttua ja jos Rissasella on takana ensi keväänä tuloksekas kausi niin mielenkiintoista nähdä miten seurojen ja Rissasen intressit menee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös