Kuinka tukisimme konemusiikin ystäviä?

  • 8 546
  • 87

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Niin, olenpa tuossa muutamassa ketjussa seurannut toisella silmällä kone-/hiphop-/räp- yms-porukan pyristelyä ns. vanhanliiton musiikin ystävien hampaissa.

Em. ns. uudenaikaista musiikkia suosivat tahot ovat olleet aika lailla hätää kärsimässä, koska heidän musiikkilajinsa ovat sen verran tuntemattomia, että erittäin monet "vanhanliiton" henkilöt suhtautuvat niihin yliolkaisesti, suorastaan vähättelevän huvittuneesti.


Ehkä johtuen juuri ns. "uudenliiton" musiikin uutuudesta ja sitä kautta myös perinteiden puutteesta, monet sen kannattajista eivät oikein osaa suhtautua siihen kohdistuvaan aiheelliseen kritiikkiin.

On tietysti mainittava, että myös aiheetontakin kritiikkiä on em. ketjuissa annettu, mutta yleensä se on johtunut henkilökohtaisista kiihtymisistä, jotka sitten ovat johtaneet ylilyönteihin, koska kiihtyjät eivät oikein osaa suhtautua rakentavaan kritiikkiin.

Itse asiaan mennäkseni, tulinkin tuossa ajatelleeksi, että miksipä me suotta riitelemme moisista mitättömyyksistä, kun voisimme sen sijaan keskittyä luomaan yhdessä nykymusiikille parempaa ja vastaanottavaisempaa ilmapiiriä perinteisenkin musiikinystävien parissa.

Ehdottaisinkin, että tähän ketjuun halukkaat voisivat esittää mielipiteitään siitä, miten saisimme laadukkuutta nykymusiikkiin ja sitä kautta lisää arvostusta sen eri genreille, kuten tanssimusiikille, hiphopille, räpille, trancelle ja ynnä muille.


Itse omiin kokemuksiini perustuen näkisin, että ko. uusien tyylien artistien tulisi saada lisää palstatilaa iltapäivälehdistössä. Tämä siitä syystä, että iltapäivälehdistön tyyli on muutenkin sen verran kevyttä, että sen esittämänä nykymusiikki saataisiin kuulustamaan harmittomalta viihteeltä, eikä siis pelkkänä huumeporukoiden ryhmäpiikityskompilta.

Totuushan on se, että kaikki nykymusiikin ystävät eivät ole välttämättä bile- ja muiden huumeiden suurkuluttajia. Joukossa on paljon ihan puhtaita pulmusiakin.

Nykymusiikin ystäviä voi kuka tahansa nähdä ihan tavallisessa kaupan kassajonossakin ihan keskellä päivääkin. On väärä luulo, että nykymusiikin ystävät nukkuvat päivät ja vetävät yöt läpeensä huumeita. Eiväthän kaikki aurinkolaseja käyttävätkään ole nistejä tai kaikki metallimusiikin ystävät pitkätukkaisia.

Kehoitankin nyt kaikkia osapuolia avatumaan kiihkottomasti ja ennakkoluulottomasti tähän ketjuun, teemalla "kuinka saisimme nykymusiikille lisää uskottavuutta."

Täältä tähän
 

bystander

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki, Mika Saukkosen lenkkikengät
Rytmimusiikilla (niputan tähän elektronisen musiikin ja hiphopin alalajeineen) ja vanhan liiton Ainoalla Oikealla Musalla (rockin ja hevanderin räime jne.) on yhteiset juuret.

Jos olisit vähemmän yksinkertainen ja viitsisit paneutua kuuntelemaasi musiikkiin ja sen syntyhistoriaan, luultavasti tietäsit tämän. Ketjun pointti meni vähän ohi, mutta jatka toki junttiutesi korostamista.

Itse en juuri tukea tarvitse, kiitokset kuitenkin huolenpidostasi.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Joiltain nykymusiikin ystäviltä on ainakin poistettu joko kritiikinsietokyky tai huumorintaju. Ikävimmissä tapauksissa molemmat.

Kapealuiskaotsaisuuteni takia pidättäydyn nykymusiikista puhuttaessa vain konemusiikissa. Jotta sille saataisiin lisää uskottavuutta, niin sen tekijöille tulisi jonkun kertoa, että on olemassa enemmänkin nuotteja kuin vain neljä. Lisäksi, sanoituksiin saa tietämän mukaan laittaa enemmänkin kuin viisi lausetta. Komppi voi olla muutakin kuin monotonista "jyntt-tsshhhshh" joka puolen minuutin välein kiihtyy kolmeksi sekunniksi eksponentiaalisesti, pitää pienen tauon, ja jatkaa sitten takomista entiseen malliin. Syntetisaattori on kiva kapine, mutta joskus voi harkita muidenkin instrumenttien käyttöä.

Toisaalta, miksi näkisin vaivaa tuon ilmiön uskottavuuden lisäämiseksi. Sillehän on jo nyt oma yleisönsä olemassa, jolle nykyinen riittää.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni musiikin uskottavuus on ihmeellinen käsite. Ei minua haittaa onko kuuntelemani musiikki uskottavaa tai tekeekö sen kuunteleminen minusta pellen, kunhan musiikki on kuuntelemisen arvoista (eli hyvää mielellään).

Valitettavasti nykymusiikkimaailmassa tämä listamusiikki ei ole kovin luovaa tavaraa ja se leimaa koko musiikkimaailmaa. Konemusiikkikin on niin laaja käsite, että sieltä löytyy kaikenlaista. Varsinkin näin nettiaikana, jolloin hyvääkin ilmaista musiikkia on tarjolla ja helposti saatavissa.

Eli ei tässä mielessä valittamiseen ole aihetta, musiikista vain, kuten monesta muustakin, on ylitarjontaa. Siitä vaan pitää poimia parhaat päältä (tai useimmiten alta), missä onkin hommaa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minusta konemusiikin ystäville paras arvostuksen osoitus olisi, jos karaoke-isännät ja -emännät ottaisivat valikoimaansa mukaan myös konemusiikin ja kaiken muunkin trance-dance-pom-pomin ja hip-hap-hopin.

Mielestäni olisi valtava piristys keskiverto-räkälän keskiverto-illassa, jos joku paikallinen Karvahattu-Kauko tai Susiturkki-Sanna käväisisi tyypillisten Paratiisin tai Rafaelin Enkelin sijaan vetäisemässä esimerkiksi Daruden Sandstormin. Sandstorm kappaleena on siitä merkillinen, että sitä ei yksikään näistä nuottikorva muljahtaneena syntyneistä kansamme valioyksilöistä pysty laulamaan väärin. Minäkään en pystyisi siihen, vaikka jumalainen ja humalainen ääneni onkin varsin murhaava ja epätasainen, kuin SM-liiga.

Lisäksi odotan innolla tulevaisuutta ja osapuilleen vuotta 2050, kun jo eläköityneenä diplomi-insinöörinä lähden paikalliseen karaokebaariin tuhlailemaan pientä eläkettäni. Silloin on mieltä ylentävää kuulla, kun Nostalgia-Karaokessa joku harmaahapsinen PerZa-92 vetäisee kumaraisessa asennossaan Pikku-G:n "Me ollaan nuoriso". Tuo on sitä perussuomalaista ratkaisuhenkeä parhaimmillaan. Juuri sitä, mitä meikäläinen arvostaa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kritiikinsietokyvystä ja huumorintajusta jos lähdetään puhumaan, niin siinä on vajetta miltei jokaisen musiikkityypin ystävissä. Tuossa kohtaa on vaikea mennä osoittamaan tiettyä ryhmää mitenkään erityisesti. Se, että täällä asiat kärjistyy tiettyyn suuntaan, ei anna minkäänlaista maailmallista yleiskuvaa asiasta. Siihen vaikuttaa aina myös se, että miten paljon minkäkin musiikinlajin ystäviä on paikan päällä. Täällä Jatkoajassa ehkä enemmistö on tähän raskaan rockin, hevin ja metallin ystäviin luettavia kannattajia. Se väistämättä ajaa toisen äärisuuntauksen ihmiset nurkkaan. Jossain toisessa paikkaa voisi olla toisin.

Itse olen konemusiikki-ihmisiä hyvin pitkälti, joskin kuuntelen todella vähän, jos ollenkaan ihan mitään vars. listahittijumputusta. Etsin käsiini kaikkea kokeilevampaa jos mahdollista. Kirjo konemusiikissa on tosiaan aivan uskomattoman laaja. Eikä ns. "oikeiden" instrumenttien" käyttö ole sen parissa lainkaan epätavallista. Kuten on rockissa, metallissa ja monessa muussakin musiikissa käytetty syntikoita ja tullaan käyttämään. Miksei käytettäisi? Uskomattomia äänimaailmoita saadaan koneilla aikaan, sellaisia, mitä ei akustisilla vempeleillä saataisi koskaan.

Kuuntelen siis itsekin rockia ja muunlaistakin instrumentaalista tavaraa. Mielestäni on enemmänkin rikkautta se, että kuuntelee musiikkia laidasta laitaan. Vaikkakin, täytyy sanoa että en voi pitää itseäni nyt musiikillisesti kovinkaan kaikkiruokaisensa siltikään. Useimmista lajityypeistä löytyy silti aina omat hyvät oivalluksensa ja neronsa, vaatii vaan hieman kärsivällisyyttä ja ennakkoluulojen poiskitkentää että pääsee jujuun mukaan.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Viestin lähetti bystander
Rytmimusiikilla (niputan tähän elektronisen musiikin ja hiphopin alalajeineen) ja vanhan liiton Ainoalla Oikealla Musalla (rockin ja hevanderin räime jne.) on yhteiset juuret.

Jos olisit vähemmän yksinkertainen ja viitsisit paneutua kuuntelemaasi musiikkiin ja sen syntyhistoriaan, luultavasti tietäsit tämän. Ketjun pointti meni vähän ohi, mutta jatka toki junttiutesi korostamista.

Rytmimusiikki selkeästi altistaa kannattajiensa heikkoluonteisempia haavoittuvaiseksi egoltaan vahvojen rakennusmestarien hihittelevälle provosoinnille. Ehkä heikkoluonteisuutta ovat kuitenkin syventäneet ekstaasinhuuruiset illat puku päällä Kaivohuoneella, silloin kun "Mannapuuroa ja mansikkaa" oli sittenkin sen arvoinen kappale että piti hypätä pöydälle jammailemaan. Onhan sinulla vielä se puku, mutta käytännössä teit saman tempun kuin se Karjala MM-95 -paitaan sonnustautunut Corolla-juntti Iisalmessa.

Jos sovitaan että hyvään musiikkiin on edelleen se kaksi sääntöä: Sääntö numero yksi: Jos se kuulostaa hyvältä, se on hyvä.
Sääntö numero kaksi: Sääntöä numero kaksi ei ole.

Kippis!
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Tukea, empatiaa, tsemppausta, konsensusta ja avunantoa

Viestin lähetti bystander
..Jos olisit vähemmän yksinkertainen ja viitsisit paneutua kuuntelemaasi musiikkiin ja sen syntyhistoriaan, luultavasti tietäsit tämän. Ketjun pointti meni vähän ohi, mutta jatka toki junttiutesi korostamista.

Niin, mainittakoon, että tässä ketjussa olisi tarkoitus luoda hyvää konsensusta eri musiikkityylien kannattajien ystävien välille, eikä siis suinkaan korostaa kenenkään junttiutta tahi muulla tavalla ilkeillä lähimmäisille. Itse olen ainakin omasta mielestäni lähestynyt asiaa kiihkotta, ennakkoluulottomasti ja avoimin sydämin, ilman mitään provoamis- tms tarkoituksia.

Kuten jo ketjun otsikkokin tarkkasilmäisimmille kertoo, kyseessä on siis tsemppaus-, tuki- ja yleinen avunantoketju tämän mielenkuohua herättäneen aiheen tiimoilta.

Pyydänkin siis pysymään asiassa tai muussa tapauksessa avaamaan oman ketjun näille junttiusasioille. Lupaan täten tulla siihenkin ketjuun antamaan vaatimattoman, mutta rakentavan ja mitä asiallisimman panokseni.

Täältä tähän
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Miten olisi jos pyytäisimme Samuli Edelmannin, Kaija Kärkisen, Ile Kallion ja Jore Marjorannan tekemään hyväntekeväisyysbiisi joka tsemppaisi meitä kaikkia ymmärtämään konemusiikin ystäviä?

Tai kokonainen "Tukemme biittaajille ja biittaamattomille"-gaala jonka juontaisivat Jaana Pelkonen ja se jannu? Ne jotka eivät innostuisi itse gaalasta katsoisivat ohjelmaa Jaanan takia.

Ehkä ei sittenkään. Jaana Pelkonen vaatisi jo ohjelman nauhoittamista mutta VHS-vermeitä minulla ei ole.

Tavoitteena seuraavaksi on ostaa pyykinkuivausteline.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Lähtisin rakentamaan tukiverkkoa hip hip-kulttuurin turmelemille viattomille nuorille jo aivan peruskouluasteelta lähtien. Itsetuntokurssit olisivat ensisijaisen tärkeitä, jotta nämä poloiset uskaltaisivat olla possen painostuksesta huolimatta nolaamatta itseään luokkakuvissa NBA-paidoissaan, kultaduplee kaulapannoissaan ja päässä lippa vinossa sojottavissa viileissä lippiksissään. Se on kamalan traumaattista, kun ei voi ilman kolmen promillen kumaraa kymmenen vuoden päästä katsella vanhoja valokuviaan.

Hieman vanhemmille "tää on elämäntapa, ei mikään muoti"-"ajattelijoille" tulisi näyttää opetustarkoituksessa vaikkapa Martti Syrjän, Pelle Miljoonan tai jonkin muun (Terveet Kädet käy myös hienosti) 70-luvun punkkarin silloisia aatoksia/ulkonäköä ja verrata niitä nykyisiin. Hehän joko hieman häpeillen naureskelevat itselleen, tai mikä pelottavampaa, ovat jääneet "matkalle". Nämä varoittavina esimerkkeinä nuoruuden yksisilmäisyydestä siis.

Jos nämä eivät auta, on tauti kuolemaksi. Tietysti Kellopeliappelsiini'/Guantanamo-tyylistä "Me ollaan nuoriso"-syljennän looppina pyörittämistä suljetulla osastolla voisi myös koittaa. Tuskin näistä vakavista tapauksista kuitenkaan tälläkään tavalla yhteiskuntakelpoisia saisi. Näin jäisi jäljelle enää Nälkämontun syrjälle laittaminen.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Hevi-, metalli- ja rockmiehet voivat miettiä kuinka heidän musiikeissaan käytetään koneita hyväksi, ennen kuin tulevat avautumaan. Sitä paitsi Jatkoajassa on jo ketju "Dancemusiikin ihanuus ja kirous", johon olisi voinut jatkaa sitä kirousta.

Ei mulla muuta, pistänpä konemusiikkia soimaan.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Viestin lähetti ervatsalo

Ehdottaisinkin, että tähän ketjuun halukkaat voisivat esittää mielipiteitään siitä, miten saisimme laadukkuutta nykymusiikkiin ja sitä kautta lisää arvostusta sen eri genreille, kuten tanssimusiikille, hiphopille, räpille, trancelle ja ynnä muille.

Itse omiin kokemuksiini perustuen näkisin, että ko. uusien tyylien artistien tulisi saada lisää palstatilaa iltapäivälehdistössä.

Kehoitankin nyt kaikkia osapuolia avatumaan kiihkottomasti ja ennakkoluulottomasti tähän ketjuun, teemalla "kuinka saisimme nykymusiikille lisää uskottavuutta."

Täältä tähän

Siis tämähän on vitsi?

Nykymusiikille uskottavuutta iltapäivälehdistössä!?

Itselleni on aivan sama onko kukaan koskaan kuullutkaan musasta(artistista,bändistä), jota kuuntelen. Vielä vähemmän kiinnostaa onko suosikkilaulajani esitellyt vaatekaappiaan iltapäivälehdessä.

Parhaiten uskottavuutta artisti saa tekemällä hyvää musaa, siis sellaista jota itse tykkää tehdä ja johon itse uskoo.

Vähiten uskottavuutta artisti saa esittämällä johonkin muottiin tehtyjä ja jonkun toisen(yleensä jonkun hittitehtaan) tekemiä laskelmoituja hittibiisejä ja sitten vielä retostelevan niillä iltapäivälehdissä.

Tämä ei koske pelkästään konemusaa.....

Lainaan taaskin CMX:n kysy palstaa ja sieltä erästä vastausta:
"Nykyajan nuorethan kuuntelevat huonosti riimiteltyä musaa ankeilla konetaustoilla, tai sitten jotain iskelmää jota luulevat heviksi."
 

tsei_tsei

Jäsen
Viestin lähetti Designer
Joiltain nykymusiikin ystäviltä on ainakin poistettu joko kritiikinsietokyky tai huumorintaju. Ikävimmissä tapauksissa molemmat.

Tai sitten huumorintaju on jotain aivan muuta kuin ervatsalon ja Predatorin mukahauskuudet. Kyllähän tämän huomaa verratessa esim. FutisForumiin. Itse naureskelen siellä monille jutuille päivittäin, mutta monet Jatkoajan arvostetuista kirjoittajista eivät Forumia pidä minään.

Kritiikkiä kyllä kestän, etenkin kun se on aiheellista ja perusteltua. Sinänsä tuo hiphop-musavideoketju oli ihan osuva. Se kuvasi juuri ongelmia kaupallisessa hiphopissa.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Näkemyksiä

Viestin lähetti tsei_tsei
Se kuvasi juuri ongelmia kaupallisessa hiphopissa.

Niin, en malta olla tiedustelematta, että olisiko juuri sinulla jotain näkemystä kuinka nuo em. ongelmat ratkaistaisiin ja sitä kautta lisättäisiin ko. musiikkityylin kiinnostavuutta ja yleistä uskottavuutta?

Tämä ketjuhan on luotu juuri sitä varten, että täällä voidaan keskustella em. kehittämistoimista ja sen sellaisesta.

Täältä tähän
 

MikeM

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Jokerit vuoteen 1994,
Maajoukkue (jalkapallo),
Re: Näkemyksiä

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, en malta olla tiedustelematta, että olisiko juuri sinulla jotain näkemystä kuinka nuo em. ongelmat ratkaistaisiin ja sitä kautta lisättäisiin ko. musiikkityylin kiinnostavuutta ja yleistä uskottavuutta?

Tämä ketjuhan on luotu juuri sitä varten, että täällä voidaan keskustella em. kehittämistoimista ja sen sellaisesta.

Täältä tähän

Yleistyksistä:
Miettikääpä vaikkapa kaikkia paskoja uuspunk-bändejä (SUM 41, Blink 182, New Found Glory jne.), joiden perusteella mielikuvia luodaan koko genrestä ja kuinka kattavan kuvan se antaa punk-rockista, niin samaa logiikkaa käyttäen voi itse kukin miettiä kuinka hyvin satunnainen 50 cent/Chingy/Eminem-video edustaa räppiä?

Sämpläämisestä:
ei minun mielestäni joku Oasis, joka kopioi biisinsä Beatlesiltä/Kinkseiltä/The Jamilta ole yhtään sen "omaperäisempi", kuin hip hop deejii, joka on ottanut jonkun luupin joltain kadonneeksi luullulta seiskatuumaiselta, jonka on löytänyt kirpparilta jostain ja tehnyt siitä palan omaa biisiään.

Räppiin olen ensimmäisen kerran "rakastunut" vuonna 1986, kun kopsasin luokkakaveriltani RUN D.M.C:n levyn kassulle. Joten hip hop/rap oli ihan ensimmäinen musiikkirakkaus.

Itse olen kuunnellut hevit (Metallica, Suicidal), brittirockit (Oasis, Suede, Radiohead), suomirockit (CMX), että musak-makuni ei ole aina ollut pelkkää mustaa musiikkia, silti olen palannut siihen "harharetkiltäni", koska hip hop/musta musiikki ei rajoitu (mielestäni) siihen kitara--rumpu-basso-laulu-koskettimet-linjalle, joka loppupeleissä on aika puuduttavaa, kun jokaisella bändillä on se oma soundinsa, jota he kierrättävät sitten tappiin asti.

Musta musiikki luo aidosti jotain uutta ja omaperäistä, koska se ei ole sidottu mihinkään tiettyihin instrumentteihin eikä aihepiireihin (esim. MF DOOMin uusin levy "Food" käsitteli ainoastaan ruokaa), kuin rock/heavy/pop jne.

Toki rumpu ja basso peruselementteinä kuuluvat oleellisena osana, kun luodaan beat, mutta: niinhän se on muissakin populaarimusiikin lajeissa. Rumpu ja basso ovat tärkeimmät musiikki-instrumentit, koska niillä luodaan se rytmi!

Itse en ole kuullut koskaan rock-biisiä, jossa olisi käytetty cembaloa? Joku viisaampi voi minua valistaa tässä asiassa.
 

Anders

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Näkemyksiä

Viestin lähetti MikeM
Itse en ole kuullut koskaan rock-biisiä, jossa olisi käytetty cembaloa? Joku viisaampi voi minua valistaa tässä asiassa.
En tiedä miten tämä kysymys liittyy tähän ketjuun, mutta haluan vastata siihen.

Viisaudesta en tiedä. Enkä myöskään paljon mistään muusta, mutta ainakin Bruce Springsteenin 1975 ilmestyneellä Born to Run levyllä on kahdessa kappaleessa käytetty cembaloa (eng. harpsichord): Night ja She's The One.

Tukitoimia konemusiikin ystäville en osaa sanoa eli lisää viinaa vanhanliiton edustajille, jolloin ei tarvitse olla huolissaan konemusiikin ystävistä.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Viestin lähetti Designer

Kapealuiskaotsaisuuteni takia pidättäydyn nykymusiikista puhuttaessa vain konemusiikissa. Jotta sille saataisiin lisää uskottavuutta, niin sen tekijöille tulisi jonkun kertoa, että on olemassa enemmänkin nuotteja kuin vain neljä. Lisäksi, sanoituksiin saa tietämän mukaan laittaa enemmänkin kuin viisi lausetta.

Niin, mielestäni musiikissa ei ole todellakaan tarvetta kikkailla monimutkaisilla jutuilla.

Kolme sointua, yksi säkeistö plus kertsi, max 2,5 min ja yykaakoonee toimii aina.

Toki jotkut mestariteokset, kuten Burtonin Orion, on ääriesimerkki toisesta ja yhtä toimivasta vaihtoehdosta. Mutta nämä ovatkin molemmat hyvää musiikkia.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Huumehuuruista toimintaa taas kerran?

Niin, tämänpäiväinen (28.2.2005) iltapäivälehdistö yrittää taas kerran mollata konemusiikin ystäviä kertomalla vihjailevasti, että Ruotsin Poliisi pidätti männä viikonloppuna laivalla järjestetyn tekno- / housetapahtuman jälkeen yli kolmekymmentä (yli 30) konemusiikin ystävää huumausaineiden kanssa pelailusta. Pidätykset suoritettiin yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa laivan saavuttua satamaan.

Ko. episodin taustalla on laivalla järjestetetyt house- / teknojuhlat, jotka järjesti tuntemattomaksi jäänyt ruotsalaistaho. Em. house- / teknojuhlaan osallistui iltapäivälehden tietojen mukaan parituhatta osallistujaa.

Juhliin osallistuneen Ruotsin Poliisin edustajan mukaan laivalla aineita käytettiin jokseenkin vapautuneesti.

Pikaisen laskutoimituksen jälkeen sain lopputulennoksi sen, että ko. juhlakansasta yli 1,5 %:a pidätettiin. Osa rötöstelijöistä pääsi luonnollisesti pälkähästä, mutta en uskoisi silti käyttäjämäärän nousevan useisiin kymmeniin prosentteihin.

Loppukaneetiksi päädyn korostamaan, että asiain tässä valossa suurin osa konemusiikin ystävistä lienee kuitenkin ihan kunnon väkeä.

Täältä tähän
 
Viimeksi muokattu:

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän se kieltämättä aika kova pommi myös sivuunkirjoittaneelle oli, että tuollaisissa Rave -bileissä käytetään aineita. Ihmetyttää, miten Ruotsin Poliisi ymmärsi tehdä ratsian juuri noihin bileisiin?
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Sattuma?

Viestin lähetti Blackie
Ihmetyttää, miten Ruotsin Poliisi ymmärsi tehdä ratsian juuri noihin bileisiin?

Niin, ehkä kyseessä oli sattuma?

Täältä tähän
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Re: Huumehuuruista toimintaa taas kerran?

Viestin lähetti ervatsalo
Pikaisen laskutoimituksen jälkeen sain lopputulennoksi sen, että ko. juhlakansasta yli 1,5 %:a pidätettiin. Osa rötöstelijöistä pääsi luonnollisesti pälkähästä, mutta en uskoisi silti käyttäjämäärän nousevan useisiin kymmeniin prosentteihin.

Radiouutisissa ruåtsin poliisi veikkaili, että aineissa juhlakansasta olisi ollut noin 50%.

Uskottavuus senkuin lisääntyy, harmi.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti Blackie
Ihmetyttää, miten Ruotsin Poliisi ymmärsi tehdä ratsian juuri noihin bileisiin?
Ruotsin poliisi ratsaa melkein joka kerta kun saa tietää rave-bileistä - ja aina löytyy kamaa ja niiden vaikutuksen alaisina olevia. Siis tiesivät ettei Silja-Linen kekkerit ole mikään poikkeus...
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Hae lakkaa satamasta.

Viestin lähetti Mäkkäri67
Radiouutisissa ruåtsin poliisi veikkaili, että aineissa juhlakansasta olisi ollut noin 50%.

Niin, eli niin vain meni veikkaukseni alakanttiin.

Loppukaneetiksi päädyn kysymään, että missäköhän muuten palstan konemusiikkijannut ovat, josko heiltä löytyisi jotain lisäinfoa em. kaltaisten kinkereiden käytännöistä?

Täältä tähän
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti ervatsalo
Loppukaneetiksi päädyn kysymään, että missäköhän muuten palstan konemusiikkijannut ovat, josko heiltä löytyisi jotain lisäinfoa em. kaltaisten kinkereiden käytännöistä?
Vaikka tässä nyt ei saa leimata minkään musiikkityylin harrastajia syyllisiksi ja kyseessä on varsin marginaalinen ilmiö, olisin myös kiinnostunut kuulemaan palstan konemusiikkiystäviltämme mahdollisia kokemuksia tästä asiasta. Olisi myös hyvä tietää, minkä mittakaavan ongelma tämä on Suomessa muihin maihin suhteutettuna. Rohkeasti vain kokemuksia esille!
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muistakaas nyt sitten mediakriittisyys ja asioiden suhteuttaminen.

33 kiinnijäänyttä tarkoittaa lähinnä sitä, että poliisin operaatio on jälleen kerran ollut käytettyihin resursseihin nähden surkea epäonnistuminen. Isoja diilereitä ei taida taaskaan olla jäänyt kiinni.

Jos mikä tahansa ruotsinristeily, rock-festivaali, pintapaikkojen vip-tilat, mikä_tahansa_muu nuorisomesta ratsattaisiin samalla voimalla kuin mihin poliisi niin Suomessa kuin naapurissakin käyttää resurssejaan, niin tulos olisi vähintään ihan samanlainen.

Ruotsissa kuvio on aivan sama kuin täälläkin poliisilla esim. Koneistojen yhteydessä:

Kauhea yritys -> Vähän kiinnijääneitä -> Suureellinen lehdistötiedote, jossa ei sitten muuta voida kuin heittää järjetöntä ja leimaavaa mutu-läppää* -> media kiittää ja kumartaa.

*Oikeasti, en vieläkään käsitä miten poliisi voi heittää tollaista "Poliisin yleisten fiilisten mukaan siis niinku ainakin viiskyt prossaa oli poreissa" -läppää julkisuuteen. Aika tarkkanäköisiä ja -matikkaisia setiä ruotsin reivpolisenissa. Vedenjuonnistako ne sen päätteli, vai?

Kun ei ole oikeasti mitään osoittaa, niin sitten ladellaan jotain tuollaista "meistä tuntuu että siellä käytettiin aivan hirveästi huumeita" -juttua.

Eniten ihmetyttää, että jälleen kerran tiedotusvälineet tekevät juuri niin kuin mitä poliisi yrittää näillä saavuttaa eli takaavat lyhytaikaisen julkisuuden poliisille.

Ja kansa oikeasti uskoo että poliisi toimii erittäin nohevasti kun vähiä resursseja haaskataan tavallisen juhlakansan kiusaamiseen tolkuttomilla panostuksilla saatuun saaliisen nähden.

Silja Linen henkilökunta on ollut erittäin tyytyväinen klubittajien käytökseen niin Monday Barin kuin suomalaistenkin järjestämillä klubiristeilyillä. Meininki on huomattavasti esimerkiksi GOOM-ördäystä sivistyneempää ja asiallisempaa.

Sääli vain, jos Silja Line joutuu poliisin imagoterrorismin takia lopettamaan yhteistyön Monday Barin kanssa. Risteilyt ovat kuulemma olleet perhanan hyviä ja hauskoja kemuja.

Täältä näyttää onneksi löytyvän järkevää kansaa, jotka osaavat suhtautua moisiin roisiin uutisointeihin järkevästi, mutta välillä menee hermot kun joutuu kukkahattutädeille rautalangasta vääntämään, että moisissa bileissä käyminen ei tee ihmisestä huumeidenkäyttäjää.

-TommyT-
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös