Kuinka suosikkijoukkueesi pärjää 2009-2010?

  • 2 287
  • 21

Kuinka suosikkijoukkueesi pärjää 2009-2010?


  • Äänestäjiä
    139

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Kauden alkuun on vielä rutkasti aikaa, mutta keskustelupalstalla kiehuu. Sitä mukaa, kun joukkueet menettävät pelaajiaan ulkomaille ja lottoarpoja tulee tilalle, ennakkoasetelmat heilahtevat eri suuntiin. Kysytäänkin nyt, kuinka optimistisia kannattajat tällä palstalla ovat oman joukkueensa menestymismahdollisuuksien suhteen kaudella 2009-2010.

E: Kyseessä siis kotoinen SM-Liiga
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Hähäää, olin eka! (Ainakin äänestyksessä.)

Sääleihin, jos pääsisi. Tepsi näytti viime keväänä olevansa todellinen playoffjoukkue häviämällä ensimmäisellä kierroksella JYP:lle. Silti taisteleva Tepsi oli kiva ja ensi keväänä sitten jo välieriin säälien kautta.
 

ditrim

Jäsen
"Suora pleijaripaikka on mahdollinen, mikäli hommaa ei tällä kaudella kustaisi totaalisesti"

Jännät on ennakkoasetelmat tällä hetkellä. Rautakorvesta en pidä, eikä hänen peluuttamaansa kiekkoon voi nykysäännöillä edes luottaa. Miehistö on kuitenkin edelleen sen verran laadukas liigan tasoon nähden että pleijareihin pitäisi päästä. Juhlakausi ja kaikkea...
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kerho nappaa pronssin ja talous kääntyy nousuun mitaleista saadulla rahamäärällä.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
"Suora pleijaripaikka on mahdollinen, mikäli hommaa ei tällä kaudella kustaisi totaalisesti."

Tuo sopii aikalailla kuin nenä päähän JYPin kautta arvioitessa. Itse en odota kuuta taivaalta ja jokaiselle pitäisi syykin olla selvä kesän tapahtumien takia. Materiaalilta selkeästi ohi on Jokerit joka on hirvittävän kova ja KalPakin on himpun verran, mutta sen jälkeen näen todella tasaisen sarjan. Robottikiekko siis alkakoon virallisesti, JYP sijoittuu runkkiksessa neljänneksi ja voittaa pronssimatsin.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Jos tuo Lukko ylittäisi itsensä ja pääsisi edes niihin sääleihin. Se olisi jo Raumalla lähes mestaruus. Hienoa kautta odotellessa jälleen kerran.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Suora pleijaripaikka mahdollinen, jos homma ei taas kerran mene vituiksi. Luottoa siis löytyy vielä näin heinäkuussa. Palataan joulukuussa astialle.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Jokerit sijoittuu runkosarjan kolmen parhaan joukkoon ja hoitaa tiensä finaaliin. Siellä voi sitten tulla noutaja.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vastasin: "Jos sääleihin päästäisiin, keväällä ne tosipelit kuitenkin vasta alkavat."

Mikäli Lukon kausi säälipleijareissa päättyy, niin kausi on mennyt paremmin kuin hyvin. Todennäköinen sijoitus tuolla porukalla tulee kuitenkin olemaan jossain 11. - 13. sijan tienoilla, mutta saahan sitä edes toivoa parempaa.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Kyllä vähän pahoin pelkään, että käy kylmät Idän Jätille ensi kaudella. Kylmät siis siinä merkityksessä, että sarjapaikasta tullaan tappelemaan mestisjengin kanssa. Mihinkään putoamiseen en usko. Paljonhan tuo syksy näyttää, että tuleeko jengiin enää ketään todellisia vahvistuksia vai mennäänkö näillä.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Suora pleijaripaikka on mielestäni mahdollista jos asiat natsaavat Suikkasen valmennusaikaan. Maalivahti on kyssäri...puolustus on samalla viivalla kuten hyökkäyskin...ehkäpä hieman parantuneena.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Suora pleijaripaikka on mahdollinen, mikäli hommaa ei tällä kaudella kustaisi totaalisesti

Kyseessä siis HIFK. Ainahan se on mahdollinen, mutta useimmiten homma on myös osattu viime vuosina kusta. Silti päässä kolkuttelee harras toive: josko nyt olisi jo viimein opittu jotain...
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Saamieni sisäpiirin tietojen mukaan mestaruuspyttyyn on jo kaiverrettu mestarin 2009-2010 kohdalle SaiPa.
 
Viimeksi muokattu:

Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Saamieni sisäpiirin tietojen mukaan mestaruurpyttyyn on jo kaiverrettu mestarin 2009-2010 kohdalle SaiPa.

Meillä on vissiin eri hevosmiehet korvaan kuiskuttamassa. Meinaan kyllähän tänä vuonna näyttäisi pitkähkön kuivan kauden jälkeen olevan Jokereiden vuoro olla kirkkaimmalla korokkeella, näin etukäteen tässä vaiheessa vuotta ennusteltaessa.
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Puolustavalla mestarilla ei voi olla kuin yksi tavoite: mestaruuden uusiminen! Ja Immosen lähdöstä huolimatta usko siihen on kova.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Pari hyökkäyspään hankintaa ja Tapparan voisi kuvitella olevan ainakin vielä tammikuussa mukana taistelussa kuuden parhaan joukkoon. Uskoisin tällä kertaa sentään sääleihin selviävän, ja puolivälierissä hyvä, mutta riittämätön vastus jollekin Jokereille tms.

Edit: Eipä tuo puolustuskaan vielä valmis ole nostamaan joukkuetta edes lähelle kärkeä... Eka pari on hyvä, mutta sitten taso laskee. Ja maalivahdit vähän niin ja näin, toivotaan että Säteri astuu askeleen eteenpäin.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Vähintään sääleihin mennään, mutta myös suora pleijaripaikka on mahdollinen jos kaikki arvat voittavat. Jokerit, Kärpät ja JYP lienevät ne mitalijoukkueet elleivät kohtaa toisiaan puolivälierissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös