Kuinka paljon pelkäätte Ilvestä?

  • 13 505
  • 36

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Ilveksen osiossa Heget sun muut Ist0t ovat kertoneet koko Tappara-yhteisön olevan kauhuissaan Ilveksen tulevasta menestyksestä.

Nyt onkin hyvä aika selvittää, kuinka kovaa tuo pelko on asteikolla 1-10. 10 on niin kova pelko, että ette uskalla poistua kotoanne. Myös ikkunaverhot ovat aina kiinni, ja valotkin on sammutettu. Välttelette turhaa liikehdintää. 1 on sitten sitä luokkaa, että ei pelota yhtään.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Miksi pitäisi olla peloissaa Ilveksestä? Saahan sitä omassa faniosiossaan lässyttää mitä haluaa, mutta ei se sillä todeksi muutu.
 

Kukko

Jäsen
Tänään on taas se hetki vuodesta, kun ristiinnaulittu repaleinen Ilves ruumis revitään irti Hakametsän seinältä. Eipä tuota varmaankaan kukaan pelkää, mutta Ilves kannattaien riemuksi voin todeta tilasto menestyksen olevan lähempänä nyt, kuin kertaakaan aiemmin tällä vuosikymmenellä. Itse toivon Ilveksen olemassa oloa. Toivottavasti isoveli-pikkuveli asetelma isossa kuvassa jatkuisi mahdollisimman pitkään.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Tänään on taas se hetki vuodesta, kun ristiinnaulittu repaleinen Ilves ruumis revitään irti Hakametsän seinältä. Eipä tuota varmaankaan kukaan pelkää, mutta Ilves kannattaien riemuksi voin todeta tilasto menestyksen olevan lähempänä nyt, kuin kertaakaan aiemmin tällä vuosikymmenellä. Itse toivon Ilveksen olemassa oloa. Toivottavasti isoveli-pikkuveli asetelma isossa kuvassa jatkuisi mahdollisimman pitkään.

Pientä epävarmuutta kenties, 2?
 

axe

Jäsen
Mulla on aina välillä täysi kympin pelko, että joskus Ilves-faneilta loppuu voimat jaksaa uhota ja rakennella pilvilinnoja. Mutta sitten muistan, että se on kyllä sellainen luonnonvara, että sitä ennen Suomesta loppuu jopa paskat säät, enkä enää pelkää. Mut silti 10, ehdottomasti 10.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Itse en alkuun uskonut tuohon teoriaan, vaan kuittasin haihatteluna. Nythän Leinosen hankinnat kuitenkin vaikuttavat hätävarjelun liioittelulta, joten ehkä sielläkin on ollut pientä epävarmuutta?
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Kerran noin 15-vuotiaana näin mahdollisesti ilveksen Teiskon metsissä. Hieman kyllä jänskätti! Olisikohan pelkotila ollut jopa kasin luokkaa?

Ilves taitaa nykyisin saada muiden joukkueiden faneilta eniten sympatiaa ja sääliä kaikista liigajoukkueista. Siinä mielessä se on siis täysin Tapparan vastakohta. Onhan Ilves erittäin omavarainen pikkuseura, jolla on tulevalla kaudella hyvät mahdollisuudet kuuden sakkiin eikä välieräpaikkakaan olisi minulle suuri yllätys. Nyt kun toimistosta on sketsihahmot ja kuuluttaja heitetty pihalle, niin naurunaiheitakin on paljon vähemmän. Vielä kun faniosastokin palaisi maanpinnalle ja jättäisi turhan uhon vähemmälle, ei naapurista juuri pahaa sanottavaa löytyisi. Sitä minä olen tässä kesällä kuitenkin miettinyt, että mitä niille kevään Tappara-sarjassa tilatuille rantapalloille tehtiin?

Tällä ketjulla on erittäin kova potentiaali lähteä laukalle, joten se on erittäin tervetullut ilmestys tänne kuihtuneeseen Tappara-osioon!
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Mulla on ollut keväästä asti paskahalvaus.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kouluaikoina me saatiin vielä pelata peliä "Kuka pelkää mustaa miestä", tuo leikki on tällä vuosituhannella lopetettu. Onko Tampereen ympäristössä siirrytty uuteen leikkiin?

"Kuka pelkää Ilvestä?"
-"En minä ainakaan"...
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Ai että, mikä ketju.

Puolivälierä oli tiukka, Ilveksellä on nyt uusi ja heidän kannaltaan toivottavasti osaavampi johto sekä loistava valmentaja. Hyviä nuoria on joukkueessa jonkin verran. Potentiaalia on pärjätä kelvollisesti jo alkavalla kaudella. Potentiaalia organisaatiossa on, jos hommat nyt vain saadaan raiteilleen. Tappioiden sijaan Ilveksenkin pitäisi pystyä hyviin yleisömääriin ja tekemään voittoa.

Tappara on hallitseva Suomen mestari ja Liigan paras organisaatio tällä hetkellä. Ilves on vielä jonkin verran takana, joten ei tässä nyt mihinkään pelkoon ole aihetta. Sitä paitsi - jos Ilves tekee asiansa hyvin ja menee Tapparan ohi, niin sitten se on niin. En minä sitä mitenkään pelkää.

Huvittavaa ketju kaiken kaikkiaan.

Ilveksen osiossa Heget sun muut Ist0t ovat kertoneet koko Tappara-yhteisön olevan kauhuissaan Ilveksen tulevasta menestyksestä.

Kerrotko vielä, että missä ketjussa?

Olisi mielenkiintoista tietää, että miten ja missä tämä kauhu ilmenee? Itse en ole kyllä huomannut mitään kauhua, Ilvekselle edelleenkin ennemminkin naureskellaan - jotkut taas ovat olleet maltillisen tyytyväisiä, että Ilveskin on saanut jotain rotia touhuihinsa.
 
Viimeksi muokattu:

HKoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puolueeton tarkkailija
Mulla on aina välillä täysi kympin pelko, että joskus Ilves-faneilta loppuu voimat jaksaa uhota ja rakennella pilvilinnoja. Mutta sitten muistan, että se on kyllä sellainen luonnonvara, että sitä ennen Suomesta loppuu jopa paskat säät, enkä enää pelkää. Mut silti 10, ehdottomasti 10.

Sitten kun Ilves-fanit foorumeilla ja somessa eivät enää tosissaan spekuloi Tapparan maalikunkkujen siirtymisistä naapuriseuraan niin maailma on absoluuttisesti paskempi paikka elää.

Eli 10 täälläkin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jaa, enpäs tiedä. Koitan tässä kovasti tuumailla kumpi pelottaa enemmän. Ruotsin armeijan hyökkäys Suomeen vai Tampereen Ilves.

Ehkä se on Ipa, sitten kun sinne saadaan joku Tappara-taustainen oikea osaaja rakentamaan koko organisaatio meidän esimerkin pohjalta uusiksi.
 
Kyllä mua enemmän pelottaa toi "uuden" Ilveksen epäonnistuminen. Alku ei ole ollut lupaava. Teot ei ole ollut lähelläkään puheita. Joukkueki taas surkea, jolle säälipleijarit on mestaruus.

Tampere tarvitsee kaksi uskottavaa jääkiekkojoukkuetta, mitä meillä ei hetkeen ole ollut. Eikä näillä näkymin ole tulossakaan.

Valitettavasti.
 

Frölunda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Boston
Nohnoh, tappara on kyllä jäätävä kone. Sehän tiedettiin jo. Saa nähdä miten pää kestää kaiken menestyksen.

Gloryhunttereita menestys imee fanipuolella vahvasti, kuin kärpäsiä bajamajaan, ja se näkyy tässäkin avauksessa :-)
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä mua enemmän pelottaa toi "uuden" Ilveksen epäonnistuminen. Alku ei ole ollut lupaava. Teot ei ole ollut lähelläkään puheita. Joukkueki taas surkea, jolle säälipleijarit on mestaruus.

Tampere tarvitsee kaksi uskottavaa jääkiekkojoukkuetta, mitä meillä ei hetkeen ole ollut. Eikä näillä näkymin ole tulossakaan.

Valitettavasti.

Miten alku ei ole ollut lupaava? Ilveshän lähtee aivan nollista liikkeelle ja viime kaudella pääsivät tosissaan haastamaan Tapparaa playoffseissa ja taloutensa painittua edes plussalle. Toki siellä on paljon velkoja annettu anteeksi yms. mutta minun on vaikea nähdä, miten Ilveksen alku voisi olla huono. Minun papereissa lähtevät käytännössä nollasta rakentelemaan ja silloin ei oo mitään pikatietä menestykseen. Ilveksen uudet omistajat ei ainakaan heti alkuun ole pumppaamassa Ilveksen jengiin sitä riskisijoitusta vaan odottavat ehkä ainakin kauden ja katsovat, miten saadaan pelaajat kehittymään.

Tätähän Tapparakin on jo vuosia tehnyt: kehittänyt pelaajia. Sitä runkoa on sitten höystetty hankinnoilla muilta & viimeiset pari kautta ollaan vaan dominoitu markkinoita ja saatu sieltä paljon pelaajia. Mun mielestä Ilveksen alku on oikeanlainen: lähdetään tasapainottamaan taloutta ja kehittämään pelaajia omavaraisuuden lisäämiseksi. HPK:n toimii näin ja hyvältä näyttää. Sitten, kun saadaan ensin ne prospektit kehittymään niin ostetaan niille sitten kovemmalla rahalla sitä tukea tulevaisuudessa. Jos Ilves saa organisaationsa tällä kaudella tuloskuntoon ja pelaajat kehittymään niin se tarkoittaa, että tuo saadaan viiveellä myös kentälle näkymään.

Mun mielestä tällainen puhe on erikoista, että alku ei näytä hyvältä. Ilveksen ei oo mitään järkeä lähteä kilpailemaan parhaista vonkaleista markkinoille, kun häviävät tarjouskilpailun aivan varmasti. Vittasmäki on loistava esimerkki pelaajasta, joka kehittyi Ilveksessä. Viime kauden joukkue ylitti kaikki odotukset, mutta pitää muistaa, että se oli Honkkarin kokoama jengi, jossa pelaajia ostettiin jopa riskillä.
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä suurempi tasoero on, niin sitä enemmänhän se pelottaa, että roolit keikahtaa toisinpäin. Ja viimeisten vuosien aikanahan se ero ei ole juuri voinut suurempi olla. Alkoi pelottaa..... Onneksi sekin on mahdollista, että molemmat menestyy tai että sitten kun Ilves on taas paras, niin Tapparakin silti ihan kivasti pelaisi.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jotenkin sytyn tämän ketjun taustaoletukselle, jonka mukaan Tappara-fanit ajattelevat jääkiekkoa Ilveksen menestyksen tai menestyksettömyyden kautta. Mitä väliä Tapparan tekemisillä. Huikea premissi. Hienoa, että ainakin jotkut naapurin faneista ovat kyenneet pitämään yllä kovaa uskoa omaan seuraan.

...ja pelottaahan se Ilves. Vuosikaudet naapuri on yrittänyt todistaa, että Tampereella ei tarvita kahta Liigaseuraa. Menestys tälläkin saralla on ollut heihkoa, mutta kai Ilveskin joskus vielä onnistuu? Toivottavasti eivät kuitenkaan seuraa nurin saa. Valoa on tunnelin päässä, mutta "Uuden Ilveksen" arvioinnin aika lienee mielekästä vasta tulevaisuudessa, varovaisiakaan arvioita ei kannattane ennen ensi kesää tehdä. Toinen kilpailukykyinen Liigaseura Tampereelle olisi ainakin täällä toiveissa.

Toisaalta Ilves-yhteisö on jo pidempään kyennyt viihdyttämään eri keskustelualustoilla. Menetämmekö keskusteluista Ilves-yhteisön sisäiset välienselvittelyt meitä ulkopuolisia viihdyttämästä, jos Ilves alkaa menestymään edes vähää alusta?

Pelottavia aikoja elämme.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Niin..mitä pelättävää ? Tapparan mahdin kukistaa jokin seura aikanaan, se on päivän selvää..kaikki dynastiat ovat aina kaatuneet. Jos kukistaja on Ilves, niin hyvä asia Tapparallekkin, kiekkovaltikka säilyy Tampereella ja paine palata takaisin huipulle on suuri.

Ilveksen ensikauden joukkueesta sen verran, että se on erittäin nuori, erittäin lahjakas ja erittäin tamperelainen. Lähes puhtaasti omavarainen Ilves, jossa on hyvää pohjaa rakentaa tulevaisuuteen. Junnumenestystä pyritään nyt siirtämään Liigatasolle ja tärkeintä olisi pystyä pitämään pidettävissä olevat..NHL vie mitä vie...
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Nuo sanat "omavaraisuus" ja "puhtaasti tamperelainen" ovat juuri se merkittävin asia, mikä Ilveksen menestystä jarruttaa. Semmosta pientä uskonlahkomeininkiä.

Koska:
- 20-vuotiailla ei kukaan menesty miesten liigassa
- Tiettyyn ikään (20-24) tullessaan nämä kaverit alkavat siirtyvät sellaiseen organisaatioon, jossa on paremmat olosuhteet kehittyä ammattilaiseksi. Esim Tapparaan.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Nuo sanat "omavaraisuus" ja "puhtaasti tamperelainen" ovat juuri se merkittävin asia, mikä Ilveksen menestystä jarruttaa. Semmosta pientä uskonlahkomeininkiä.

Koska:
- 20-vuotiailla ei kukaan menesty miesten liigassa
- Tiettyyn ikään (20-24) tullessaan nämä kaverit alkavat siirtyvät sellaiseen organisaatioon, jossa on paremmat olosuhteet kehittyä ammattilaiseksi. Esim Tapparaan.
Ensinnäkin..se on osin pakon sanelemaa. Kun ei ole rahaa ostaa joukkuetta, niin pitää turvautua kasvattamaan sellainen omista junnuista.
Toiseksi..tavoite on juuri se, ettei tulevaisuudessa tätä pakoa tule, vaan että Ilveksessäkin voi hakea sen menestyksen.
Sitä paitsi kannattajat jaksavat tiettyyn rajaan saakka tulla tappion hetkelläkin katsomaan Meskasia ja Suomia. Jokin muukalaislegioona ei tätä tekisi ja halvalla sekin pitäisi kasata.
Ilves on organisaatio jossa junioritoiminta on olennainen osa seuraa ja aina on ollut halua kasvattaa omat Helmiset ja Jalot. Tuosta on kasvamassa hyvä runko, jatkossa on tärkeää estää sen hajoaminen.
Ei Ilves ainakaan runkosarjassa taistele samoista sijoista mitä Tappara, mutta pelit eivät pääty runkosarjaan ja johan se viimekeväänä nähtiin, että kaikki on mahdollista. Eikä Tappara sitäpaitsi ole mikään Ilveksen päävastus..Ilves on tulossa pohjalta ylöspäin ja jo puolivälieräpaikan uusiminen olisi iso juttu. Se ikäänkuin vakiinnuttaisi asemia.
Ilves ei ole Tappara, eikä toisin päin..kummallakkin on ihan eri lähtökohdat ja osin arvomaailmakin.

Kommenttisi Henkka on siinä mielessä aika mielenkiintoinen, että oli yhden jatkoaikamaalin päässä, ettäkö se olisi jäänyt sinulta kirjoittamatta. Ehkä siis katsomme rauhassa miten peleissä käy, emmekä oleta mitään.
Ei sillä..Tappara on Liigan kiistaton suosikki ja Ilves taistelee ihan muista sijoista runkosarjassa. Tiettyyn ajatusmalliin on siis perustelut olemassa. Itseäni ei Tapparan menestys hetkauta, koska kuten monasti todettua, niin Ilves painii ihan eri paineissa. Lähdetään nyt siitä, että alle vuosi sitten koko Ilveksen olemassaolo oli vaakalaudalla..askeleita oikeaan suuntaan on siis jo nyt otettu ja isoja askeleita.

Mitä tulee itse tähän koko keskusteluun, niin en sitä ymmärrä. Ei Tappara pelkäämällä ole yhtään mestaruuttaan saavuttanut, eikä Ilves sen paremmin.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ilves on organisaatio jossa junioritoiminta on olennainen osa seuraa ja aina on ollut halua kasvattaa omat Helmiset ja Jalot. Tuosta on kasvamassa hyvä runko, jatkossa on tärkeää estää sen hajoaminen.

Juuri se omista kasvattamisen periaate luo sen väärän toimintakulttuurin illuusion. Siitä pitäisi uskaltaa irtaantua. Periaate ei saa olla se, että Ilves-taustainen juniori ajaa saatavissa olevan ulkopuolisen, kenties paremman kaverin edelle. Se on sisäsiittoisuutta, oikeastaan kuin jotain rasismia työpaikkoja jaettaessa. Kun siis tässä kohtaa "ei-etninen" syy, mutta se lähes verrattavissa oleva junioritausta määrittää pelaajan jatkon, eikä pelaajan oikea raaka kehityspotentiaali, tai selvä paremmuus.

Kannattaa lähteä vähän haistelemaan niitä tuulia muualta, niin pelaaja kehittyy yksilönä enemmän. Siksi Ilves-junnut tulevatkin loikkimaan kriittisimmässä ura-vaiheessa muualle ja sisäsiittoisella mukavuusalueella olevat ei-ammattilaiset jäävät seuraan. Samoissa porukoissa ikuisesti pyöriminen on vähän sellaista perähikiän meininkiä. Elämistä 80-luvulla.

Tappara ei ole jumiutunut omiin junnuihin ehdoin tahdoin kiinni, muistan hyvin kuinka esim. Harri Ilvosen ja Miko Malkamäen lähdön perään itkettiin. Nyyh nyyh, kun oma juniori päästettiin pois ja muukalaisia tuli tilalle. Nousu sijoita 11.-13. liigan eliittiin tapahtui tämän jälkeen. Vieläköhän heidän perään itketään.

Maailma on nykyään niin helkutin monikulttuurinen, etten tajua yhtään tätä puhtaan veren ideologiaa. Itse olen nauttinut mustaihoisten urheilusuorituksista niin yleisurheilussa kuin jalkapallossakin, eikä näiden ole tarvinut olla mitään omia kasvatteja. Kyllä sieltä ne parhaat sitten lyö läpi, tulee uudet Helmiset ja Jalot, kunhan siihen ideologiaan ei ehdoin tahdoin hirttäydytä. Pidetään parhaista parhaat.

Niinhän Tapparallakin on ollut Ojaset, Jutilat, Niemiset, Peltolat, Mäntylät, Saravot, Kuuselat ja sitten tietysti timantteina Barkov ja Laine. Tapparan toimintatapa ei ole osoittanut enää olevansa mitenkään sukupolviriippuvainen, vaan järjestelmä toimii miehistön vaihtuessa.

Tämä järjestelmä jonkun tekijämiehen on tultava rakentamaan Ilvekseen. Parhaista pitää valikoida parhaat ja pistää kaikki rivimiehistön tasolla olevat mukavuushaluiset mädät omenat pihalle (juuri ne omat kasvatit, jotka ovat osittain suojatuopaikassa, (KOSKA OMA KASVATTI) ja tuoda sitä asenteeltaan kovaa tekijää muualta. Se tekijämiesten luoma kilpailutilanne tarttuu sitten muihin ja siitä lähtee menestysjatkumo. Junioriajan parhaiden kaverien pitäminen yhdessä johtaa useammin mukavuushaluisuuteen, ei-ammattimaisuuteen ja ei-menestykseen.

EDIT:

Olipas typoja...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös