Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Luotettavuuden mittaaminen on vaikeaa. Sen, mikä tulee kerrotuksi, voi todentaa. Ratkaisevan tärkeää, mutta mahdotonta arvioitavaa on se, mitä ei kerrota.
Itselläni, samoin kuin useilla kenen kanssa olen keskustellut, on havainto että jos lukee uutisen tahi artikkelin aiheesta jonka tuntee hyvin, niin lähes aina siihen sisältyy joku pikku virhe tai epätarkkuus. Mikäli uutiseen vielä on valittu valokuva, mahdollisesti arkistosta, saadaan totuuskokemus taas muuntumaan kummasti.
Meillä on päivän aikana useita todellisuuksia: Eilen heräsin aamulla ja kahvitellessani sometin. Tuli oikeasti paha olo vähän yhteiskunnan tilasta. Lisäksi Imatralla oli ammuttu ihmisiä.
Sitten heitin tuomarivarustelaukun selkääni ja lähdin ulos. Kävelin lävitse yhden maan huonomaineisimmista kaupungeista. Ensimmäisellä lumikasalla oli kaksi ala-asteikäistä poikaa leikkimässä kuten lasten kuuluukin. Kaupassa olivat käyneet. Pyysivät ohikulkijaa avaamaan heidän sipsipussinsa ja ystävällinen keski-ikäinen mies näin tekikin. Kävelin edelleen. Paikallisen radioaseman toimituksen ikkunassa pyörivä uutisotsikkojen nauha sisälsi otsikon: Nuoret tekevät väkivaltarikoksia aiempaa vähemmän. Kaupungin keskusta oli kaunis isojen kunnostusten jäljiltä. Mielialani nousi nousemistaan.
Saavuin hallille. Kaikilla hyvä pöhinä. Vitsailen kanttiinin tyypeille, toimitsijoille, dumarikaverille. Elämä on laiffia! Hoidamme matsit ja ihmettelen, kuinka hemmetin fiksuja voi c-nuoret olla. Tajuan, että valmennuksen ansiotahan se pitkälti on. Fiksuus tarttuu.
Mitä mä yritän sanoa? Että tavallaan luotan mediaan, vaikka tuntuukin että median ja somen rajan hämärtyminen viekin uskottavuutta. Kuitenkin eniten uskon omia silmiäni. Se, mitä niillä näen on minulle absoluuttisin totuus.
Se kuva on aivan älyttömän paljon positiivisempi kuin median välittämä.