Kuinka kiinnostavana pidät naisten jääkiekkoa?

  • 10 446
  • 138

Kuinka kiinnostavana pidät naisten jääkiekkoa?

  • Äänestäjiä
    366
  • Poll closed .

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
”Pelkästään MM-turnaus ja valmistautumisleiri ovat maksaneet kullekin pelaajalle 5 500 euroa. Kun siihen lisätään karsinnat Singaporessa ja kotimaan leirit, puhutaan yli 10 000 euron satsauksesta jokaiselta pelaajalta, Pulkkinen sanoo.

Valmentaja Seppo Pulkkinen kertoo saaneensa haluamansa pelaajat mukaan.

– Pelaajilla on ollut vaikka minkälaista rahankeräyssysteemiä: talkoita, sponsoreita, sukulaisia ja tuttavia auttamassa, ja osa on ottanut lainaa.” (Lainaus Turun Sanomat 12.11.2022)

Eli kyseessä on salibandyn miesten MM-kisat.

Näin paljon jossain halutaan itse kisoihin, eikä venata ja kitistä että jonkun pitäis nyt kyllä reissu kustantaa, kun muutkin saa.

Ja tuskinpa vikisevät, jos laji ei ole Australiassa siitä kiinnostavimmasta päästä. Tai kai sielläkin joku on pahoittanu mielensä pelaajien puolesta.

Vertaus ontuu monelta osin.

Ensinnä kannattaa huomata, että eri mailla on eri käytännöt millä tavoin urheilun tukemiseen on asennoiduttu.

Yleensä kaiketi voi sanoa, että globaalilla tasolla eniten tuetaan olympiaurheilua eli olympia lajeja. Sitten on eri mailla ns, painopistelajinsa, jotka varioivat eri maissa eri lajeja koskien.

Niinpä jotkut lajit on sitten lajiliiton vaurauden pohjalla ponnistamassa tai jos liitto ei rikas ja vahva ole, ovat ihan harrastajien toimeliaisuuden varassa.

Niinpä jos tällä haetaan aasinsiltaa koskien naisten jääkiekkoa ja sen asemaa, se menee metsään käytännössä kokonaan.

Naisten jääkiekko on olympia laji. Naisten jääkiekko on tämän maan rikkaimman ja vahvimman lajiliiton alainen. Niinpä omin kustannuksin puuhastelu tässä yhteydessä on lähinnä ymmärtämättömän tai tahallisen vääristämisen pohjalla vittuilua.

Millään en löydä mitään kestävää perustetta sille, että osaa jääkiekosta olisi oikeudenmukaista kohdella toisin kuin toista osaa. Oman aseman tunnustamisen vaatiminen ei ole minusta mitään vikinää, se on vikinää, että keksiskellään kaiken maailman vertailukelvottomia selittelyjä muka oman agendan perusteluksi.

En siis osta, enkä pidä oivaltavana kommentina.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko

Kiitos analyysista. Yritän seuraavalla kerralla enemmän, koska eipä minulla suuren suurta intoa ole naisten kiekosta kirjoittaa. Hyvä että jollain toisilla on.
 
Glove

Jäsen
Suomessa noin 10% pelaajista on naisiksi luokiteltavia, rapakon takana luku on 16-17 %. Määrässäkin siis parannettavaa.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Suomessa noin 10% pelaajista on naisiksi luokiteltavia, rapakon takana luku on 16-17 %. Määrässäkin siis parannettavaa.
Niin olisi parannettavaa. Sekä konkreettisissa harrastajamäärissä, että naisten ja tyttöjen suhteellisessa määrässä lajin harrastajien keskuudessa.

Sillähän se määrä kasvaa, kun tytöt ja naiset saavat jääkiekossa lajin sisältä näinkin lämpimän vastaanoton kuin tässäkin kyselyssä on nähty.

Todennäköisesti Suomen varakkaimman lajin liitoltakin on oikea kuningasajatus haudata naisten pääsarja surkean LeijonatTV:n maksumuurin taakse ja pelata lajin kotimaisen lippulaivan Naisleijonien harvat kotimaan ottelut suurimmaksi osaksi Vierumäellä poissa suuren yleisön silmistä. Vielä kun nuo Vierumäen ottelutkin televisioidaan juurikin LeijonatTV:n kautta, eikä TV5:llä, kuten tämän viikon Turun ja Tikkurilan otteluissa nähtiin.

Naisleijonien otteluiden yleisömäärät nyt marraskuun kotiturnauksessa

ti 8.11.2022 klo 19.00 SUI–FIN, Vierumäki, 60 katsojaa (LeijonatTV)
to 10.11.2022 klo 14.30 FIN–SWE Turku, 826 katsojaa (TV5)
pe 11.11.2022 klo 16.00 GER–FIN Vierumäki, 43 katsojaa (LeijonatTV)
la 12.11.2022 klo 13.30 FIN–CZE, Tikkurila, 489 katsojaa (TV5)

Nyt marraskuussa nähty on harvinaista herkkua, että jopa kaksi peliä pelattiin muualla kuin Vierumäellä. Heinä- ja elokuussa Naisleijonat pelasi Suomessa yhteensä neljä MM-kisoihin valmistavaa maaottelua Tšekkiä ja Japania vastaan. Nuo kaikki pelit pelattiin Vierumäellä. Sama laulu oli viime joulukuussa jne.

Tässäkin keskustelussa on välillä nostettu esille verrokkina naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit. 2020-luvulla Helmarit on pelannut Suomessa koronavuosista huolimatta 7 ottelua. Ottelut on pelattu Olympiastadionilla, Töölön jalkapallostadionilla (Bolt arena), Kupittaan jalkapallostadionilla ja Ratinan stadionilla. Ei siis missään Eerikkilän urheiluopiston harjoituskentällä. Yksi otteluista on pelattu rajoituksien vuoksi suljetuin ovin. Muissa otteluissa katsojia on ollut 1500–6678. Yle on televisioinut jokaisen ottelun vähintään Areenassa.

Wikipedian kätevästä listauksesta voi tarkastella tarkemmin Helmareiden otteluita. Naisleijonien kohdalla samat tiedot täytyy poimia erikseen ottelu kerrallaan liiton tulospalvelun syövereistä.

Väitän, että nämä kaikki vaikuttavat kiinnostukseen naisten jääkiekkoa kohtaan. Jääkiekkoliitossa ajatellaan ilmeisesti, että siellä panostetaan sitten lajiin, kun kiinnostus on jotenkin itsestään alkanut kasvaa.

Jalkapalloliitossa sen sijaan on taloudellisten tappioidenkin riskillä lähdetty itse luomaan sitä kiinnostusta. Sitä sanotaan investoinniksi. Helmareihin on panostettu siitäkin huolimatta, että maajoukkue ei ole todellakaan niin lähellä lajin kansainvälistä kärkeä kuin Naisleijonat on. Jalkapallossa naisten maajoukkuetapahtumat alkavat todennäköisesti jo kattaa kulunsa itse.

Naisleijonien pelit Vierumäellä ovat pelkkää tappiota, koska lipputuloja niistä ei synny. Jossain ihmisten ilmoilla pelatessa siihen olisi sentään mahdollisuus ja sen lisäksi rahassa mittaamatonta katsojakulttuuria olisi mahdollista syntyä Naisleijonienkin ympärille.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
En aina ymmärrä miksi niiden, jotka eivät seuraa naisten jäkistä, pitäis tuntee asiasta huonoa omaatuntoa? Ja jos vielä kirjoittavat aiheesta oikein keskustelupalstalle. Kuten olen toisaalle kirjoittanut, käyn kohteliaisuudesta, koska systeri pelaa. Myös naisten futista. En kävisi, ellei näin olisi.
Käsittääkseni kukaan ei estä naisten jääkiekon seuraaminen nostamista omin voimin. Kaikki lähtee,siitä, että katsomossa näkyisi myös naisia. Heitä lienee puolet porukasta Suomessa, ellei enemmän.

Jalkapallon ja jääkiekon vertaaminen ranking-statuksella ei ole mielestäni relevanttia. Futis on hieman enemmän kilpailtu, kuin laji jossa on kisoissa neljän joukossa kunhan saapuu paikalle.

Ja kyllä viisas markkinoija tekee työtään panos-tuotos ajatuksella. Hyväntekeväisyys on asia erikseen.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En aina ymmärrä miksi niiden, jotka eivät seuraa naisten jäkistä, pitäis tuntee asiasta huonoa omaatuntoa?

Olen muutamaan otteeseen maininnut puhumisen asioiden vierestä ja tässä malliesimerkki. Ajatus, että keskustelua käytäisiin pyrkimyksenä tuottaa jollekulle pahaa omaa tuntoa, on, miten sen sanoiksi pukisi, päätön.

Täällähän keskustellaan naisten kiekosta, jolla on establismentissa kiekko oikeutettu ja perusteltavissa oleva jalansijansa ja siitä tehdäänkö sen eteen yhtä pyyteettömästi työtä kuin miesten kiekon ja jos ei tehdä, niin miksi ei tehdä? Keskustellaan myös siitä, mitä naisten kiekon tukemiseen voisi tehdä paremmin ja mitä pitäisi tehdä paremmin. Naisten kiekko on suomalaista kiekkoa siinä missä miestenkin kiekko, joten motiivi siihen panostamiseen on oikeutettu.

Jos ajatuksella luet uudestaan @lunde n kirjoituksen, saatat huomata, ettei hän varsinaisesti verrannut naisten jalkapalloa ja naisten kiekkoa per se, vaan nosti esiin asioita jolla toisen tasoa heidän lajissaan liiton panoksella nostettu ja toisen toimet on olleet vähän vasemmalla kädellä huitaistuja ja juhlapuheiden vakio matskua. Hassu on jopa ajatuksesi lajien harrastuksen laajuuden suhteen, koska ihan samahan on tilanne kiekon ja jalkapallon suhteen globaalisti, kiekkoa vetää muutama maa ja jalkapalloa koko maailma, miehissäkin.

Naisten jääkiekossa kyllä tehdään duunia ihan "omin voimin", mutta miksi naisten kiekon pitäisi toimia pelkästään tuolla pohjalla, kun miestenkään kiekko ei olisi asemassaan, jos olisi puuhattu pelkästään "omin voimin". Saa selittää perustellen. Saa myös selittää, miksi naisten kiekko ei ansaitsisi samaa arvostusta ja panostusta tässä maassa kuin muukin kiekko. Kaikki toki maksaa, mutta jos olet käytyä keskustelua yhtään jaksanut seurata, se asia mikä on tärkeintä ei ole raha, vaan asema ja arvostus ja sitä myötä ansaittu asema kiekon kaanonissa.

Tietenkin, on varmaan syytä liiton laittaa rahallista paukkua pohjatyöhön, mutta samalla, suomen rikkain laji liitto on kyseessä, joten miksi he eivät kykenisi samaan, mihin muissa liitoissa on kyetty monta luokkaa köyhempinä? Jopa isompi, kuin rahallinen tuki olisi kuitenkin liiton toiminta panostaa naisten kiekon näkyvyyteen massoille, mediassa, pelipaikoissa ja tempauksissa. Kun perusta on kunnossa ja tuki oikeanlaatuista, kyllä naisten kiekossa puuhaavat tekevät samaa kuin miehetkin ovat tehneet, eli "omin voimin". Asiassa on vanha laki, panos, tuotos, tulos, ei se ihmeempää ole.

Silti kenenkään ei ole mitään syytä kantaa huonoa omaatuntoa, eikä ainuttakaan karjala lippistä raahata korvasta naisten peliä katsomaan, mutta silti, niin kansa, kuin ne lippikset heittää hattua ilmaan, jos naiset onnistuvat ja olympia areenalla tuovat enemmän kuin sen pronssin, kerran jo siihen kyetty, ensi kerrasta se alkoi miehilläkin. Kaikki on mahdollista, jos uskoa ja tahtoa.
 
Kiitos taas analyysistäsi koskien näkemystäni ja tapaani tulkita muiden tekstiä. Ehkä onnistun vielä joskus tavoittamaan tason sekä näkemyksen, joka kelpaa kriittiselle lukijalle ja erinomaisellekin alan asiantuntijalle. Lisää treenii vaan.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Eka reaktio otsikosta, että "mitä helvettiä illan Sveitsi-ottelulle on käynyt?" ja klikatessa sitten ärsyyntyy. Tuolla ei pitkässä juoksussa saavuteta positiivista näkyvyyttä, vaikka varmaan klikkaustilastoissa näkyy piikki.

Jep. Itsekin tulee monesti tuollainen harhautusotsikko klikattua. Ja siihen päälle sitten pieni vitutus.

Arvostan oma medialukutaitoani sen verran, että haluan otsikon vastaavan juttua ja en sitten vaan lue noita.

Mutta saahan sitten Jatkoaika itselleen varmaan jotain mainosrahaa klikkien perusteella, vaikka juttu jääkin oikeasti lukematta. Enpä tiedä onko tuo pitemmän päälle miten viisasta toimintaa. Taitaa kaikki mediat toimia enemmän tai vähemmän samoin. Mutta turha mennä naisjääkiekkoilijoille sitten valehtelemaan, että heidän juttujansa luetaan määrällisesti näin ja näin paljon. Ei lueta - klikkaillaan kyllä. Tiedän aika monen kaverini toimivan täysin samoin.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Arvostan oma medialukutaitoani sen verran, että haluan otsikon vastaavan juttua ja en sitten vaan lue noita.

Hetkinen, siis otsikko ei vastannut juttua? Haloo... mikä medialukutaito tässä on kyseessä? Minusta ilman ristiriitaa otsikko kertoo tasan siitä mistä leipätekstikin. Tietenkin, jos ei lue juttua, voi vilpittömästi väittää otsikon olleen harhaanjohtava, mutta medialukutaito ja sen arvostus on kyllä sitten enemmän ristiriitainen väittämä kontekstissaan.
 
Glove

Jäsen
Tietenkin, on varmaan syytä liiton laittaa rahallista paukkua pohjatyöhön, mutta samalla, suomen rikkain laji liitto on kyseessä, joten miksi he eivät kykenisi samaan, mihin muissa liitoissa on kyetty monta luokkaa köyhempinä? Jopa isompi, kuin rahallinen tuki olisi kuitenkin liiton toiminta panostaa naisten kiekon näkyvyyteen massoille, mediassa, pelipaikoissa ja tempauksissa. Kun perusta on kunnossa ja tuki oikeanlaatuista, kyllä naisten kiekossa puuhaavat tekevät samaa kuin miehetkin ovat tehneet, eli "omin voimin". Asiassa on vanha laki, panos, tuotos, tulos, ei se ihmeempää ole.
Naisten kiekko näkyy aivan yhtä hyvin kuin miestenkin kiekko. Naisten liigasta televisioidaan kaikki ottelut, kuten miehistäkin. Ja kuten miehissäkin, pelit ovat maksukanavalla, jonka jokainen halukas voi itselleen hankkia. Aivan varmasti liitto myisi naisten liigan tv-oikeudet jollekin, jos joku olisi niin hullu, että haluaisi siitä maksaa. Mutta kun jo etukäteen tiedetään, tv.tuotannon tekemiseen käytettävä panos olisi valtavasti suurempi kuin siitä tuleva tuotto.

Media taas kirjoittaa yleensä niistä aiheista, joista ihmiset haluavat lukea. Jos väki ei lue uutisia naisten kiekosta niin ei niistä sitten kovin paljoa kirjoitetaan. Vaikka hyvinhän naisleijonatkin on ollut mediassa viimeisen vuoden aikana, mutta toki se on lähinnä Rädyn ja Tapanin ansiota, ei liiton tai seurojen.

Pelipaikaksihan kannattaa hommata semmonen halli, johon voidaan ottaa kutakuinkin sen verran väkeä kuin lippuja tullaan myymään. 800 katsojaa 10000+ hallissa on silkkaa typeryyttä.

Tempauksia ja tapahtumia toki voi järjestää, mutta niissäkin kannattaa huomioida panos-tuotto-tulos ajaettelu. Tempausten ja tapahtumien näkisin kuintekin enemmän seurojen tehtäväksi kuin liiton.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tempauksia ja tapahtumia toki voi järjestää, mutta niissäkin kannattaa huomioida panos-tuotto-tulos ajaettelu. Tempausten ja tapahtumien näkisin kuintekin enemmän seurojen tehtäväksi kuin liiton.

Tekstisi perusteella mulle jää mielikuva, että kaikki on tehty naisten kiekon eteen mitkä on mahdollista ja vika on vaan naisten kiekossa, jolla ilmeisesti sun mielestä ei ole tulevaisuutta, eikä edes realistista mahdollisuutta siihen.

Asenne mua ihmetyttää, tai ehkä nimenomaan se taustasyy siihen. Suomalainen kiekko on on kokonaisuus, niin liitto, kun seuratkin liiton alaisuudessa, eli muodostavat kokonaisuuden ja kulttuurin nimeltä Suomi kiekko. Väitän, että tämä kokonaisuus pystyy parempaan niin halutessaan naistenkin kiekon osalta ja syy pystyä lepää tosiasiassa, että naisten kiekko kuuluu tuohon Suomi kiekko kaanoniin kiistatta, ollen miesten ohella toinen jolla on olympia status.

meillä tosiaan on varmasti eri näkemykset, mikä jo aiemmasta ajatusten vaihdosta on esille tullut, mutta vaikka naisten pelejä ei maan mittavimpiin halleihin tuotaisikaan, löytyy asiallisia halleja ihan ihmisten ilmoilta ja hyvien kulkuyhteyksien päässä, ei niitä pelejä ole järkeä viedä, mihinkään jalkapallon eerikkilän tyyppiseen harjoituskeskukseen kauas mahdillisesta yleisöstä. Minä kun uskon, että uusi ja kokematon ottaa aina aikansa löytää uomansa, eikä millekään pidä sanoa ei koskaan, jos mitään faktaa sen ei koskaan taakse ole laittaa. Omassa hupaisuudessaan naisten kiekko on edelleen uusi ja muutosvastarinnan kohde monelta tasolta.

Meillä on tosiaan erimielisyyttä asioista, mutta seuraava saattaa olla poikkeus, liittyen tuohon naisten pelien näkyvyyteen striiminä, tv ei tosiaan kaikkea kuitenkaan näytä, taisi olla tässä turneessa Suomen peleistä 50% vitosella, mistä on jo tietty kiitollinen, mutta entäs tuo leijona tv? Katsotko sinä sieltä koskaan yhtään mitään? Pidätkö palvelun laatua ja käytettävyyttä riittävänä suhteessa sen hintaan?

Mulla on vissiin kahdelle (ainakin) maksulliselle kanavalle joissa kiekko on isosti esityksessä perinteisten lisäksi diili, mutta niissä on koskaan huomannut näytettävän naisten kiekkoa, pois lukien olympialaiset ja mm kisat. Jos joku kanava näyttää naisten kiekkoa laita ihmeessä infoa mulle mikä, koska itseltä moinen on mennyt totaalisti ohi, eli mainostettu tasan yhtä hyvin, kuin sinun tekstisi perusteella naisten kiekkoa on mahdollista mainostaa, pikku piikki vain, älä loukkaannu.
 
Glove

Jäsen
Meillä on tosiaan erimielisyyttä asioista, mutta seuraava saattaa olla poikkeus, liittyen tuohon naisten pelien näkyvyyteen striiminä, tv ei tosiaan kaikkea kuitenkaan näytä, taisi olla tässä turneessa Suomen peleistä 50% vitosella, mistä on jo tietty kiitollinen, mutta entäs tuo leijona tv? Katsotko sinä sieltä koskaan yhtään mitään? Pidätkö palvelun laatua ja käytettävyyttä riittävänä suhteessa sen hintaan?
Kyllä, olen katsonut leijonat.tv:n lähetyksiä useammankin tälle kaudelle. Lähetyksen laatu toki vaihtelee. Tuntuu, että mitä kauempana kamera on kaukalosta sitä paremmin se pysyy pelissäkin mukana. Käytettävyys on ainakin minulle riittänyt, löydän sieltä pelit, jotka haluan katsoa. Joskus on jostain pelistä tosin puuttunut tallenne kun olisin sen halunnut "jälkilähetyksenä" katsoa. Eikä tuo hintakaan konkurssia aiheuta. Voisihan tuo systeemi olla toki parempikin, ei siinä. Mutta kai sitä onkin tarkoitus kehittää paremmaksi.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Voisihan tuo systeemi olla toki parempikin, ei siinä. Mutta kai sitä onkin tarkoitus kehittää paremmaksi.

Joo, mulle tosiaan on jäänyt käsitys, että aika yleisesti konseptia on moitittu, kuin apotin toimivuutta ikään, itsellä on niin kattavasti mahdollisuus katsoa pelejä, ettei oikeastaan tuon vuoksi ole edes haluttanut lähteä kaivamaan sieltä mitään. Ne on ne ennakkoluulot, myöntää täytyy. Sun ansiosta tuota nyt kuitenkin pitää ihan vasiten syynätä, eikä luottaa mihinkään "yleiseen" mielipiteeseen asioissa.

Toki, vaikka hinta ei olekaan kynnys kysymys, tuleehan sitä miettineeksi, millaisen pennin kaudessa laittaa eri kanaviin yhteensä, että onko siinä mitään järkeä, varsinkin änärin vahtaaminen yökaudet saa ihmisen miettimään valintojensa mielekkyyttä tai oikeastaan mielettömyyttä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös